Nöyryyttävintä on lähimmäisen vastoinkäymisten äärellä kuultu tyhjä toivo ja kepeä toivottelu. Löysät puheet eivät anna mitään eivätkä ota todellisuutta vakavasti. Yhtään halukkaammin en kuuntele tyhjänpäiväisiä kiitoksia tai kauniita arvioita, joihin kukaan ei usko.
Otan esimerkkiä omasta äidistä. Noin viidenkymmenen iässä hän oli moniin ikätovereihinsa nähden varsin tuoreen näköinen. Hän sai usein kuulla: "Sinä se et ole ulkonäöltäsi yhtään muuttunut."
Vastaus oli tyrmäävä: "Luuletko etten ole koskaan ollut tämän vetävämmän näköinen?"
Siihen loppui keskustelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti