Kirjallisuushistorian tehokkaimpia aloituksia on Ernest Hemingwayn novellissa: "Oli lounasaika ja kaikki istuivat ruokailuteltan kaksinkertaisen vihreän ovivaatteen alla sen näköisinä kuin mitään ei olisi tapahtunut."
Siinä ovelasti ja lyhyesti kerrotaan, että jotain on tapahtunut, vaikka ihmiset teeskentelevät jotain muuta. Kirjailija ei suoraan syöksy kertomaan, mitä kaikkea hän asiasta tietää. Hän luottaa lukijoihin, että hekin ovat olleet samanlaisessa tilanteessa.
Tällainen tapa kirjoittaa oli Hemingwaylle tyypillistä. Lukija saa päätellä itse ja aavistaa. Hemingwayn yhteydessä puhutaan jäävuoriteoriasta. Sen ideana on, että lukijaan ei vaikuta vain se, mitä kirjailija on kirjoittanut julki, vaan myös se, mitä hän on jättänyt kirjoittamatta. Hänen mukaansa seitsemän kahdeksasosaa tekstistä on pinnan alla.
Myöhemmin tätä jäävuoriteoria on kuvattu näin: "Periaate, jonka mukaan kaikkea ei pidä panna näkyviin, vaan asioita on jätettävä pinnan alle lukijan pääteltäviksi."
Jos joku selittää liikaa, tarina on kuollut. Parhaat opetukset ovat alustuksia, jotka kuulija täydentää omassa päässään. Suuret totuudet saavat ajattelemaan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti