Vanha tuttu tuli kauppareissulla vastaan. Hän sanoi, että minut nähdessään hän muistaa aina kirkkojuttuja. Viimeksi olimme puhuneet elämän kauneudesta. Kysyin, mitä hänellä nyt oli mielessä.
Hän sanoi ajatelleensa sitä, että kirkossa puhutaan liikaa ristinkuolemasta. Enemmän olisi kerrottava kaikista niistä elämäniloista, joissa Jeesus oli mukana.
Sanoin, että kokemukseen vaikuttaa paljon se, keitä pappeja on käynyt kuulemassa. Riippuu myös siitä, mikä vuodenaika on menossa, koska eri vaiheessa vuotta esillä ovat eri asiat. Jos osallistuu lähinnä hautajaisiin, saattaa tuntua siltä, että kirkossa puhutaan vain kuoleman asioista – mistäpä hautajaisissa muusta. Ja onhan se ristinkuolematta kieltämättä tärkeä osa kristinuskoa. Tärkein symbolimmekin tulee siitä.
Mutta.
Mutta siitä huolimatta sanoin, että hänen ajatuksessaan on perää.
Olen ajatellut paljon brasilialaista teologia Leonard Boffia. Yksi hänen tärkeistä ajatuksistaan koskee ristinkuolemaa. Hän sanoo, että jos se yksin on tärkeä, niin miksi Jeesus sitten eli täällä vähän yli kolmekymmentä vuotta. Miksei hän vain käväissyt yhtenä perjantaina hoitamassa homman kertalaakista.
Liian paljon kristinuskosta on tullut jonkinlainen asenne tai päätelmä siitä, mitä ristillä tapahtui. Enemmän sen pitäisi olla Kristuksen seuraamista, samanlaisten askelten ottamista täällä nykyisyydessä joita hänkin aikanaan otti.
1 kommentti:
Niinpä. Evankelista Matteuksen suurimpana (?) saavutuksena on pidetty sitä, että hän muutti Jeesuksen opin elämästä opiksi Jeesuksen kuolemasta. Ei lisättävää.
Lähetä kommentti