Helsingin piispa Irja Askola on sanonut Helsingin Sanomien haastattelussa, että islamilaiset voisivat ehkä käyttää luterilaisen kirkon tiloja omiin menoihinsa.
Olen Askolan kanssa samaa mieltä siitä, että islamilaiset eivät ole vihollisiamme, vaan että heidän kanssaan voidaan rakentaa turvallista Suomea. Olen valmis tukemaan sitäkin, että julkisilla varoilla tuetaan heidän mahdollisuuksiaan toteuttaa omaa uskontoaan.
Mutta kun kirkko on meidän erityinen paikkamme. Se on kristinuskon Jumalan kohtaamiseen varattu tila.
Se, että joku ei ole vihollinen, ei tarkoita sitä, että hän ei olisi kilpailija. Ei Ferrari salli McLarenin miesten käyttää omaa talliaan. Ei Manchester United päästä Liverpoolia omaan pukukoppiinsa.
Maailmankatsomuksilla on myös rajansa. Ei kaikki voi olla samaa mössöä ja sekasienisalaattia. Tarvitaan erojen näkemistä, rehellistä ja reilua kilpailua. Se tekee jokaiselle hyvää ja auttaa kaikkia kehittymään omalla tiellään.
Rehellisen kilpailun jälkeen voidaan ehkä lopulta nähdä, kuka oli oikeassa ja kuinka paljon.
14 kommenttia:
Kuinka taman kilpailun voittaja selviaa? (Kysyy agnostikko.)
Joidenkin uskontojen osalta kisa on jo ratkennut. Historia on täynnä uskontoja, jotka ovat kannattajiensa osalta kuolleet sukupuuttoon, joko sen tähden että ovat paljastuneet huijaukseksi tai eivät ole kyenneet sopeutumaan uusiin aikakausiin ja todellisuuskäsityksiin. Helppo esimerkki on auringonpalvonta.
Muuten ajanmääre "ehkä lopulta" on todellakin vain "ehkä lopulta".
Omasta puolestani tyydyn isomman viisauden puutteessa siihen perinteiseen kristilliseen ajatukseen, että jonain päivänä totuus ratkaistaan. Ainakin sen ajatuksen pohjalta on hyvä elää.
Ajankohtaa en osaa sanoa. En osaa ennustaa edes tennisottelun kestoa.
Yhtä vähän osaan vastata kysymykseen "kuinka". Ajattelen, että lopullinen ratkaisu on sellaisessa todellisuudessa, jota kielemme ei tavoita. Kyse on samasta kuin kaloille yrittäisi selittää avaruusmatkailun ulottuvuuksia.
Vaikka ethän sinä Tommi mitään tiettyä ajankohtaa tai tapaa halunnutkaan tietää - käsitän kyllä. Muuten vain kyselit viisaita.
Askolan alkuperäinen haastattelu on paljon maltillisempi kuin minkä käsityksen ainakin minä sain Kotimaa-lehdestä, siellä käytävästä keskustelusta ja Arton blogista. Esimerkiksi kirkkorakennusten käyttöä ei nimenomaisesti ehdotettu.
Lainaus:
Millaista yhteistyö voisi olla?
"He kaipasivat islamilaisten ja luterilaisten nuorten kohtaamisia. Heillä on myös tarve nettikeskusteluille sekä sellaisen islamilaisen kirjallisuuden kääntämiseen, jossa maltilliset äänenpainot ja eurooppalainen islamilaisuus voivat nousta esille.
Heillä on myös pula tiloista. Islamilainen yhteisö kasvaa, ja Helsingin tilat ovat kalliita vuokrata."
Voisiko islamilainen yhteisö käyttää luterilaisen seurakunnan tiloja omiin tilaisuuksiinsa?
"Siitä päättävät kirkkoherrat luottamushenkilöitten kanssa. Mutta voin kuvitella, että sekin olisi mahdollista. Pitää vain puolin ja toisin katsoa, mitkä ovat sellaiset pyhät toimitukset, joita ei voi toisen tiloissa tehdä.
Luulen, että se olisi monelle kirkossa outo asia. Mutta itse ajattelen, että kirkon tehtävä on luoda tilaa kohtaamiselle. Moniin meidän tilaisuuksiin voisi yhä useammin kutsua myös islamilaisia mukaan keskustelemaan.
Vieraanvaraisuus kuuluu kristinuskoon: oveni ovat auki, sydämeni on ennakkoluulottomasti auki, ja joskus myös kukkaronnyörini ovat auki."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Irja+Askola+Muslimit+eiv%C3%A4t+ole+vihollisia/1135267196495
Hatis
"Paljon". Jaa-a - maltillisempi ja monipuolisempi joka tapauksessa.
Ja nyt linkki tulee kokonaisuudessaan:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Irja+Askola+Muslimit+eiv%C3%A4t+ole+vihollisia/1135267196495
Eipäs tullutkaan :)
Askolan haastattelu on pitkä ja kieltämättä monipuolinen ja maltillinenkin.
Sen kokonaisuuteen on mahdotonta ottaa kantaa yhden blogikirjoituksen rajoissa.
Rajoitun sen vuoksi kertomaan ajatukseni Askolan haastattelun yhdestä näkökulmasta, joka heijastelee sellaista ideologiaa, että uskontojen maailmassa ei voisi lainkaan käyttää sanoja "tosi" ja "epätosi". Askola unohtaa myös sen, että kilpailijoiden ei välttämättä tarvitse olla vihollisia.
Joka sanoo, että kaikki uskonnot ovat yhtä ja samaa, hukkaa vaihtoehdot ja kannattaa syvimmältään tämän yhden ja ainoan uskonnon diktatuuria.
Mutta mita jos se oikeassa ollut uskonto onkin yksi niista, jotka ovat kadonneet historian kuluessa? Eihan kannattajien katoamista voi loogisesti pitaa merkkina siita, etteivat itse ajatukset/usko olisi olleet oikeassa. Olisi tietysti ironista, jos nain on kaynyt.
Tama keskustelu johtaa myos itseni agnostisuuteen ajaneeseen ajatuskuvioon. Tuhansien maailman uskontojen joukosta oikean valitseminen tuntuu todelliselta uhkapelilta. Voiton mahdollisuudet eivat ole paljon paremmat kuin loton taysosuman saaminen. Siis ehka me joilla ei ole rohkeutta riskinottoon paadymme agnostikoiksi. Yritetaan elaa hyvin ja sitten toivotaan ettei loukata kenenkaan suhteellisen normaalin jumalan tunteita. Ehka siita kiitokseksi saa jonkinlaisen kohtuullisen lohdutuspalkinnon. Vai olisiko sitten Gandhi oikeassa, kun vertasi eri uskontojen edustajia pyramidin huippua kohti kiipeaviin ihmisiin. Kiivetessa nama ihmiset eivat nae toisiaan, mutta huipun saavutettuaan he kaikki toteavat kiivenneensa ylos samaa pyramidia ja saavuttaneensa saman huipun. (Mutta onko tassa ajatuskuviossa agnostikko sitten se laiskuri, joka luovuttaa heti pyramidin korkeuden nahtyaan eika lahde edes kiipeamaan...)
Olen sillä tavoin pragmatismin (filosofisen suuntauksen mielessä) kannattaja, että vaadin ideologialta ja uskonnolta myös sitä, että se ei ole vain teoreettisesti oikeassa, vaan toimii myös käytännössä. Jos uskonto on menettänyt kaikki kannattajansa, se ei ole toiminut ja on sen tähden myös epätosi.
Tämä on siis minun elämäntuntoni, josta en sinänsä kuvittele sen enempää, mutta tällä tavoin minä olen maailmaa hahmottanut.
Gandhi voi olla tietysti oikeassa, mutta jos on, niin siinä tapauksessa hindulaisuus on oikeassa ja ainakin kaikki lännen uskonnot väärässä. Sen vuoksi Gandhin ajatus tietyllä tavalla kumoaa itsensä.
Mielestäni agnostikot valitsevat rationaalisesti, mutta heidän ongelmanaan on juuri tuo Tommin itsekriittisesti mainitsema riskin kaihtaminen. Vähän niin kuin oltaisiin vieraskentällä ja pelattaisiin 0 - 0 -tulosta. Se on varman päälle ottamista. Voi kuitenkin lipsahtaa omiin, eikä tuostakaan asenteesta ole paljon lapsille kertomista.
Loistava tuo 0-0 tasapelin pelaamisen vertaus! Eika meilla agnostikoilla tosiaankaan ole kauheasti lapsille kerrottavaa. Sen takia meille organisoitujen uskontojen suoraan tai epasuorasti aiheuttamat kamaluudet ja topeksinnat ovat kuin taivaan lahjoja, antaen hyvan mahdollisuuden selittaa lapselle omaa maailmankatsomustaan ja valintojaan. Mutta aika latteaahan se on, vahan kuin laihaa kahvia joisi. Helpompaa ja monella tapaa hienompaa olisi selitella “varmempia” ja selkeampia teorioita. Mutta kun ei niihin voi millaan ihan tosissaan uskoa, niin ei sita rakkaalle pienokaiselle voi valehdellakaan.
Tuskinpa muslimeja kiinnostaa astua jalallaan "vääräuskoisten" paikkaan...
Siinäpä se. Kysymys on melko teoreettinen. Siinä pohditaan paljon enemmän omia sisäisiä asioitamme kuin käytännöllisiä suhteitamme islamilaiiin.
Ja Tommille: Jatkan aihetta varmaan tuonnempana, kunhan saan vähän ajatuksiani järjestykseen.
Lottovertaus on siitä hyvä, että todennäköisyys on molemmissa 0 jos ei ryhdy mihinkään. Siitä se on kuitenkin huono, että uskontoon ryhtyessään ei tarvitse panna penniäkään kiinni.
Miten niin ei tarvitse maksaa penniäkään?
Jos vakaumuksestaan on valmis pitämään todella kiinni, joutuu ehkä maksamaan kovan hinnan. Historiassa on miljoonia esimerkkejä, jotka todistavat, että pahimmillaan menee henki.
Lähetä kommentti