tiistai 27. maaliskuuta 2012

Yhdessä huusimme Muamban nimeä

Viime lauantaina olin paikan päällä katsomassa Boltonin ja Blackburnin peliä. Se oli ensimmäinen Boltonin ottelu sen jälkeen, kun heidän yhä tehohoidossa oleva pelaajansa Fabrice Muamba lyyhistyi kesken ottelua kentälle sydänkohtauksen saaneena.

Boltonin kotikatsomo huusi rytmikkäästi Fabrice Muamban nimeä ennen peliä, sen keskellä ja sen jälkeen.

Tuollaisissa hetkissä jalkapallo lakkaa olemasta urheilua ja osoittaa voimansa, jota millään muulla lajilla ei ole.

Jalkapallon lisäksi ei ole toista asiaa, joka yhdistäisi vastaavan ihmisjoukon ikään, sukupuoleen, varallisuuteen, koulutukseen tai ihonväriin katsomatta. Yhdessä huusimme Kongossa syntyneen mustan miehen nimeä.

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Onko tosiaankin näin ... että ainoa asia?

Arto Köykkä kirjoitti...

Ainakin jos luettelooni "ikään, sukupuoleen, varallisuuteen, koulutukseen tai ihonväriin" lisää sanan "uskontoon", jalkapallo on ainoa asia, valitettavasti.

Nimetön kirjoitti...

Blogikuvauksestasi nousee sellainenkin ajatus,että jalkapallo itsessään voisi olla eräänlainen uskonto.Yhdistävä,mutta myös hajoittava,josta taas mellakat osoituksena.

Arto Köykkä kirjoitti...

Melkein kaikki sosiaalinen toiminta, johon liittyy intohimoa, voi muuttua eräänlaiseksi uskonnoksi.