Kolmatta laudaturia ei tarvita

Vasta 16-vuotias Kalle Kujanpää on kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa ennätykselliset kymmenen laudaturia. Tällainen huipputulos voi syntyä vain lahjakkuudesta ja sinnikkyydestä. Lehtihaastatteluiden perusteella Kalle Kujanpää vaikuttaa täyspäiseltä nuorelta mieheltä. En ottaisi hänen kunniastaan mitään pois.

Siitä huolimatta on syytä muistuttaa, että lukiosta selviytyminen on vasta elämän alkulohkopelejä, joiden ratkaisevin merkitys on siinä, että pääsee seuraavalle tasolle. Loistokkaasti menneitä ylioppilaskirjoituksia voi verrata ylivoimaisin pistein saavutettuun sarjanousuun. Seuraavan kauden pisteitä aletaan taas laskea nollasta. Uusien pisteiden keräämisessä on tietysti apua lahjakkuudesta, muttei sinänsä saavutetuista laudatureista.

Joskus olen kirjoittanut Suomen nuorten kiekkomaajoukkueista, jotka ovat voittaneet ikäluokkansa maailmanmestaruuden. Yllättävän monesta pelaajasta ei tullut mitään erityistä, ja perin harva on päässyt todella huipulle. Voiton hetkellä moni kuitenkin luuli, että näille kavereille vain taivas oli rajana.

On tutkittu myös koulumenestyksen suhdetta jatko-opinnoissa menestymiseen. Vuonna 1960 Englannissa koetettiin ennustaa hyvin suuren opiskelijajoukon akateemisten opintojen menestystä, ja tehtäviin kutsuttiin psykologian ja sosiologian asiantuntijat. Yritys epäonnistui täydellisesti.

Yllättävän vaarallista voi olla monilahjakkuus. Se hajottaa huomiota ja ohjaa siihen harhaluuloon, että huipulle pääsee noin vain, ilman lujaa ponnistelua ja askeesia. Toisaalta yksipuolinen lahjakkuus voi olla yhtä ongelmallista.

Olen ollut samalla kannalla kuin Turun yliopistossa fysiikan apulaisprofessorina toiminut Asko M. Aurela, jonka mukaan erikoistumisaloja on oltava kaksi. Ne hedelmöittävät toisiaan, mutta kolmas on jo liikaa, sillä elämässä aika ei riitä kaikkeen.