Sodalla on hyvät puolensa

Sota on kaunista ja unohduttaa muut murheet

Amerikkalainen elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola sanoi aikanaan, että sota on kaunista. Lausumaa paheksuttiin, mutta syyttä suotta. Hänen elokuvansa Ilmestyskirja.Nyt todisti, että pommien räjähtely Vietnamin yötaivaalla oli yhtä hurmaavan kaunis näky kuin uudenvuoden ilotulitus kaupungin yllä - jos vain katsoja onnistui sulkemaan mielestään inhimillisen kärsimyksen ja osasi keskittyä valoilmiöihin.

Sodalla on kieltämättä hyvät puolensa, ja ne tekevät niistä niin suosittuja.

Ryhtymällä sotaan voi kätevästi korjata sisäpolitiikan ongelmia ja saada kansalaiset unohtamaan pikkunälkänsä. Tämä kikka on Putinin ja hänen amerikkalaisten presidenttikollegoidensa työkalupakin perusvälineistöä, moneen kertaan käytettyä ja toimivaksi havaittua.  Sekin on tärkeää, että sotateollisuus on iso työnantaja.

Sota kohottaa itsetuntoa

Ammattisotilaat pääsevät sodassa lopultakin oikeisiin töihin. Onhan se nyt turhauttavaa aina vain harjoitella. Vakaan rauhan aikana sotilaat ovat vain tiellä, mutta sodan aikana heitä haastatellaan ja heiltä pyydetään analyyseja. Sotatieteen harjoittaja pääsee televisioon päivystäväksi dosentiksi.

Sotakokemuksilla voi tavallinen äijä rehvastella. Milläs muuten sitä voi sanoa nuoremmilleen, että olkaa hiljaa kun ette tosipaikoista mitään tiedä? Sotajutut ovat hyviä ohjelmanumeroita saunailtoihin. Niistä voi tehdä menestyskirjoja ja loputtomasti elokuvia.

Sota nostaa ihmisarvoa. Yhdeksänkymppiset äijät olisivat muuten joutoväkeä, jolle tulevat pissat housuun, mutta nyt heitä kutsutaan sotaveteraaneiksi ja viedään presidentin vastaanotolle. Mitalit ovat rinnuksissa, kun taas ilman sotaa saisi tyytyä pelkkään pyjamaan. Armeijan käyneet naiset ovat todistus siitä, että kaikki naiset eivät ole yhteiskunnan kakkosluokkaa.

Reserviläiskirje todistaa, että jossain miestä vielä tarvitaan

Armeija luo ihmisille vaikutelman, että heitä tarvitaan. Milloin viimeksi ennen reserviläiskirjettä tavalliset suomalaiset miehet olisivat saaneet todisteen, että heille on jossain paikka ja tarve? Yleensä he ovat vain työnantajan kustannuseriä tai sosiaalitoimen elättejä, perheen neljänsiä tai viidensiä jäseniä, joita ilman naiset pärjäävät, jos ne vain muistavat maksaa elatusmaksut. 

Yllättäen olen huomannut, että jopa sivarikaverini ovat jääneet kaipaamaan reserviläiskirjettä. Olisihan se kiva tietää, että jossain on varattuna paikka, juuri sinulle, suomalainen mies.

Ja ironia on vaikea laji.