Useimmiten vanhojen aikojen kaipailu on sellaisen maailman ikävöimistä, jota ei koskaan ole ollut. Poikkeuksiakin on. Olen viime aikoina miettinyt matkustamista. Netin vuoksi nykyihminen ei oikeastaan ikinä pääse kotoaan pois.
Opiskelujeni päätteeksi lähdin kolmeksi ja puoleksi kuukaudeksi kiertämään Etelä-Amerikkaa. Soittaminenkin oli sieltä liian hankalaa. Kerran yritin, mutta minua ei onnistuttu yhdistämään yhtään minnekään.
Koko aikana en kuullut Suomesta yhtään uutista. En tiennyt mitään perheestäni, sukulaisistani tai ystävistäni. Olin vain täydellisesti poissa, ja kolme puoli kuukautta on jo pitkä aika.
En voinut aloittaa päivääni katsomalla, mitä kirjoitti hs.fi tai yle.fi. En lievittänyt suomen kielen ikävääni kuuntelemalla netistä suomalaisia radiokanavia. Matkustaminen oli työlästä. Hotelleja ei ollut mahdollista varata etukäteen, oli vain mentävä oletettujen hotellien suuntaan ja luotettava onneensa.
Se oli kolmen ja puolen kuukauden yksinäisyys, mutta samalla se oli pisimpiä matkoja, joita tuossa ajassa oli mahdollista tehdä. Kurkistin kuolemaan ja tutkin sitä, mistä minun elämäni viime kädessä riippuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti