maanantai 6. toukokuuta 2019

Huijaus voi olla muodollisesti tosi

"Olen pelannut Järvenpään Palloseuran miesten edustusjoukkueen pelipaidassa." Tämä on minun osaltani muodollisesti täysin moitteeton lause, mutta sisällöllisesti se on silkkaa huijausta. Tällaisia valheita on helppo tehdä.

Olen kieltämättä pelannut tuossa paidassa useitakin kertoja, mutta samalla nuo pelit olivat jalkapallourani noloimpia aikoja. Paidat olivat miesten edustuksen, mutta joukkue ei.

Olin noissa peleissä C-juniori. Meillä ei ollut omia ja ikäluokkamme mukaisia paitoja, joten jouduimme pukemaan päällemme miesten joukkueen vanhat. Isojahan ne olivat. Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko monta numeroa ylisuuren paidan helmojen oli annettava pursuta housunlahkeista ulos, tai sitten ylimääräiset sentit piti laskostella vatsan kohdalle jonkinlaiseksi uimarenkaaksi. Molemmat vaihtoehdot olivat noloja ja selittivät osaltaan sitä, miksi oikeissa pelinpaidoissaan pelanneet hyvinkääläiset voittivat meidät joka kerta.

Lisäongelmana oli kauluksen v-aukko, joka ylettyi C-juniorilla melkein napaan saakka. Rintakarvoja meillä ei ollut esiteltävinä.

Ei kommentteja: