Olen suhtautunut hyvin samanlaisesti politiikkaan ja johtamiseen. Kumpikin kiinnostaa minua samalla, kun olen vältellyt niihin ryhtymistä. Vakaumukseni on, että seurakuntapapin pitää viimeiseen saakka välttää puoluepoliittista sitoutumista. Tämän ajatuksen olen ilmeisesti saanut läpi, koska minua ei ole enää pitkään aikaan kosiskeltu vaaleihin mukaan. Johtamiseen liittyvät tehtäväni ovat olleet hyvin vaatimattomia. Merkittävintä on tainnut olla rippikoululeirin johtaminen.
Toissailtaisessa Mestareiden liigan studio-osuudessa kuulin kokemuksen siitä, että johtaminen toteutuu parhaiten, kun johtaja saa muut huomaamatta nostamaan tasoaan. Itsekin maajoukkueen vakiokokoonpanoon kuulunut Petri Pasanen muisteli, mikä vaikutus oli Jari Litmasella. Pasanen kertoi, että kun vaivojensa takia vaihtopenkillä ollut Litmanen tuli kentälle, koko joukkue ryhdistäytyi sekasorrosta ja tiesi taas, mitä piti tehdä. Litmasen vaikutus pelitovereihinsa oli maaginen.
Pasasen mielessä kenties oli syksyllä 2008 Azerbaidzhania vastaan pelattu maaottelu. Kuuntelin selostusta radiosta. Jossain vaiheessa Suomen peli oli niin sekaisin, että selostaja luetteli vain vieraiden pelaajien nimiä, koska suomalaiset eivät päässeet lainkaan palloon. Sillä hetkellä kun Litmanen tuli kentälle, selostuksen kieli ikään kuin muuttui ja vieraat nimet vaihtuivat kotimaisiin. Tekemättä varsinaisesti mitään Litmanen pelkällä läsnäolollaan käänsi pelin. Isä oli paikalla ja lapset tiesivät mitä tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti