Kulunutta vuotta voi arvioida laskemalla joulupöytään katettavat lautaset. Surullisimpia koteja ovat ne, joiden joulupöydässä on lautanen vähemmän, tänä jouluna ja tulevina jouluina, ei vain koronarajoitusten tähden vaan paljon lopullisemmasta syystä.
Minun elämässäni lautasten määrä pysynee ennallaan tai jopa lisääntyy, kun lähipiirissä on uusia järjestelyjä. Jos määrän sallitaan toteutua näin, asiat ovat erinomaisesti. Tämä hyvä toteutuu tietysti vain sillä ehdolla, että Herra sallii ja me elämme.
Joulukortteja allekirjoitan sen sijaan kaksi vähemmän kuin ennen. Listalta ovat pudonneet nuoruudenystävä ja 36-vuotiaana kuollut sukulaisnainen. Hänen leskimiehelleen kortti tosin lähti, joten aivan numerotarkasti laskien postitettavaa oli vain yksi vähemmän kuin viime vuonna.
Vieläkään en ole tottunut siihen, että toista vuotta peräkkäin hyvän joukukortti jäi kirjoittamatta Kimmo-nimiselle lapsuudenystävälle, tämän maailmankaikkeuden ainoalle ihmiselle, jonka kanssa voisin muistella lapsuuteni kesiä ja intiaanileikkejä.
* * *
Tämän vuoden joulukorttikuvani olen valinnut samasta itse kuvaamastani valikoimasta kuin viime vuonna. Tässä on seimiasetelma jostain berliiniläisestä kirkosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti