Olen seurannut Koskelan surmien tutkintaa ja oikeudenkäyntiä varsin hajamielisesti. Tunnustan, että tapaus on kammottava ja että olisi mietittävä, mitä voidaan tehdä näiden tapausten estämiseksi.
Tunnen kuitenkin, että tapaus menee ymmärrykseni ja osaamisalueeni ulkopuolelle niin kuin paloittelusurmat. Niistäkään en tajua, miksi joku surmaa ensin ihmisen ja sitten sahaa hänet palasiksi. En kykene samastumaan tekijöihin, ja niin ajattelen vähän tavallisempia tapauksia.
Pohdin vaikkapa rippikoulupoikia, jotka läsäyttelivät sammakoita hengiltä, tai lapsuudenkaveriani, joka repi kärpäseltä siiven irti ja katsoi, miten se yritti vammaisena lentää kardemummaputkilossa. Minulle riittävät jo tällaiset kammottavuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti