Olin liian hyvä

Kun tulin papiksi Pirkkalan seurakuntaan, oli paljon enemmän aikaa kuin vuosien kuluttua, kun ihmiset olivat oppineet tuntemaan. Panostin täydesti melkein jokaiseen tapahtumaan, jotta olisin saanut itseni läpi uudessa ympäristössä.

Joka neljäs viikko kävin pitämässä aamunavauksen eräässä alakoulussa. Toteutuspaikkana oli liikuntasalin lattia. Aloin tehdä yhden miehen näytelmiä, joiden käsikirjoitukset olivat mielestäni kelvollisia.

Ainakin yhden idean muistan. Kerroin kahdesta ihmisestä, jotka olivat tulleet kirkkoon aivan eri tavoin pukeutuneina. Hienoissa vaatteissa ollut katsoi karsaasti ryysyläistä, jonka mielestä kirkkoon sai tulla juuri sellaisena kuin on, yhtään paremmaksi tekeytymättä. Ryysyläinen puolestaan katsoi karsaasti hienostelijaa, jonka ajatuksena oli kunnioittaa jumalanpalvelusta hyvillä vaatteilla. Lopuksi toin paikalle viisaan ihmisen. Hänen mukaansa sekä ryysyläinen että hienostelija pilasivat oman kelvollisen pukeutumisensa ilkeällä katseella. Vaatteet voivat olla mitä tahansa, kunhan katse on suopea.

Ainakin alakoululaisiin nämä avaukset upposivat. Niille taputettiin ja niitä odotettiin.

Olin joutunut ongelmiin. Olin liian hyvä, itseäni parempi. Stressasin avauksia monta päivää aiemmin keksiäkseni idean, joka olisi yhtä hyvä kuin edelliset. Pian tajusin, etten voinut jatkaa tällä tiellä. Jos jokainen alakoulun aamunavaus sai nukkumaan huonosti, menettäisin ennen pitkää mielenterveyteni.

Tarkoituksellisesti laskin tasoa, en aivan jyrkästi, mutta pikku hiljaa niin, ettei kukaan olisi aavistanut mitään. Ei kestänyt vuottakaan, kun hiljalleen vaisuuntuneet aplodit olivat loppuneet kokonaan ja olin omalla tasollani.