Kolmannen luokan keväällä sain ensimmäisen uutena hankitun polkupyöräni. Se oli niin sanottua nuorisomallia, mikä tarkoitti, että yhtä kokoa suurempi olisi ollut jo aikuisten pyörä.
Uudessa kulkupelissäni oli normaali satula, kun taas monet kaverit hankkivat pitkän, chopper-tyylisen, moottoripyörää jäljittelevän satulan. Alkuperäisenä innoittajana lienee ollut Easy Rider -elokuva tai ainakin sitä heijasteleva nuorisokulttuuri, jota moottoripyörät hallitsivat. Pitkät satulat eivät lopulta olleet hyviä, koska sittemmin kaverit vaihtoivat niitä perinteisiin.
Emme harkinneetkaan kaupassa vaihdepyörää. Sikäli kuin muistan, sitä ei ollut ostopaikassamme edes tarjolla. Vaihteettomuus ei haitannut, koska kaverit polkivat samalla tekniikalla. Tavallisella pyörällä pysyi hyvin muiden kyydissä.
Toista on nykypäivän kymmenvuotiaalla. Ilman vaihteita tulee konkreettisesti syrjäytetyksi. Kaverit menevät niin kaukana edellä, että jää yksin polkemaan.
Polkupyörämuoti alkoi muuttua jo neljännen luokan keväällä. Silloin muuan luokkakaveri sai poikajoukkoa kohahduttaneen kaksivaihteisen pyörän. Oikea pykälä saatiin polkaisemalla kevyesti taaksepäin. Se tuntui ihmeelliseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti