Ei ollut minun ideani mennä katsomaan toimintaelokuvaa, mutta niin vain huomasin olevani paikalla. Nähtävänä oli Sisu 2.
Elokuvan alussa ollaan Neuvostoliitossa ja vuodessa 1946. Päähenkilö ajelee kuorma-autolla rajan taakse jääneeseen kotiinsa. Hän purkaa talon, lastaa hirret lavalle ja lähtee kotimatkalle. Oikeassa elämässä mies olisi pysäytetty kymmenen kilometrin päässä rajalta ja sanottu, että suunta oli väärä, ja hänet olisi pidätetty, Vielä todennäköisemmin häntä ei olisi lainkaan päästetty Neuvostoliittoon. Ihmeitä tapahtuu, ja yleensä niihin tarvitaan elokuva.
Kotimatka muuttuu pian elokuvan mittaiseksi takaa-ajoksi. Sankaria ammutaan maasta ja ilmasta, läheltä ja kaukaa. Hänen päälleen sataa pommeja, ja hän joutuu ajamaan liekkien läpi. Vanha kuorma-auto toimii pakoautona siinä missä James Bondin Aston Martin.
Maskeeraajalla on ollut työtä, sillä päähenkilö on lopulta möykky lihaa ja verta. Lordin soittajat ovat hänen rinnallaan siloposkisia lapsia.
En kuitenkaan jännittänyt sankarin puolesta missään vaiheessa. Tiesin, että hänen oli pysyttävä hengissä 1 h 30 min. Muuten elokuva olisi päättynyt ennen aikojaan.
Lopulta sankari onnistuu pääsemään hirsikuormineen Suomeen aloittamaan talon rakennusta. Ei haitannut se, että jossain tarinan vaiheessa kuorma-auto oli uponnut lasteineen meren syvyyteen.
Tällaisia elokuvia tehdään, myydään ulkomaille asti ja niihin ostetaan pääsylippuja. Aikuisetkin ostavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti