tiistai 29. marraskuuta 2011

Pravda ja Izvestija

Eilen tein vertailevaa tutkimusta kahden Suomessa ilmestyvän iltapäivälehden etusivun otsikoista. Ilta-Sanomat on mainittu ensin, Iltalehti jälkimmäisenä.

Täällä rytisee seuraavaksi! - Tuhomyrsky iskee tänään.

Arkkiatrikin huolestui: Karppaus ei ole terveellistä - Lasten kasvu vaarassa, lapset pakotetaan karppaamaan.

Jarppi ja Viivi tanssifinaaliin, tuomarit sokissa Janin putoamisesta, tulos järkytti - Janin ja Jutan yllätyspudotus päättyi kyyneliin, näin pettymys purkautui, Vapun salattu rakas kulisseissa.

Kuningasparilla paha kriisi, välit täysin jäässä - Silvia ja Kaarle Kustaa, välit poikki.

* * *

Molempien lehtien neljä etusivun otsikkoa käsitteli täsmälleen samoja asioita, eikä lehtien näkökulmissakaan ollut mitään eroa.

Ilta-Sanomilla oli kaksi otsikkoa, joita Iltalehti ei ollut noteerannut etusivullaan. Kerrottiin huippulääkäreiden hurjista tuloista ja siitä, että Halonen oli ärähtänyt kiekkotappeluista.

Iltalehden omaleimaisuus jäi siihen, että leikkauksesta toipuneen Jonne Aaronin kunto oli romahtanut sairaalassa.

Turhaan tässä ihmetellään entistä Neuvostoliittoa, jonka lehdet olivat Pravda ja Izvestija.

Ei kommentteja: