Kun jotain asiaa riittävästi hoetaan ja päivitellään, katoaa
siihen liittyvä ajattelu. Tästä on esimerkkinä jalkapallokentällä kaatuminen.
Kannattaa miettiä asian näitäkin puolia:
1) Monesti jalkapallokentällä sattuu. Kuka tahansa voi
kokeilla asiaa antamalla kaverinsa potkaista sääritaipeeseen kumisaappaalla.
Nappulat sattuvat vielä enemmän. Niiden raapaisukin tekee kipeää.
2) Eivät vain latinot filmaa. Meneillään olevissa kisoissa
on puhuttu kaikkein eniten hollantilaisen Robbenin kaatuilemisesta. Oman
jalkapallohistoriani huijausten ykköspaikkaa pitää brasilialaisen Rivaldon
ohella Saksan maajoukkueen kärkipelaaja Oliver Bierhoff. Hänellä on katsomieni
jalkapallopelien maailmanennätys siinä lajissa, kuinka kaukana puolustajasta
kehtaa vielä kaatua.
3) Kaatumisen jälkeinen kierähdys ei ole vain näyttävä
liike, vaan se on myös keino vähentää maahan iskeytymisen tuottamia vammoja.
Kierähtämisestä puhutaan hävittäjälentäjien ohjeissa, kun heitä opastetaan
tulemaan alas heittoistuinhypyn jälkeen.
4) Kaatuminen voi olla myös oikeutettua vetoamista tuomarin
puoleen. Jos puolustaja ottaa juoksusta pois paidasta repimällä vaikkapa sen ratkaisevan metrin,
mitä muuta keinoja hyökkääjällä on vääryyden oikaisemiseen kuin kiinnittää kaatumalla
tuomarin huomio itsensä?
Ja jos nyt joku luulee, että huijaaminen ei ärsytä minua,
niin sanottakoon vielä: kyllä ärsyttää. Asialla on vain toinenkin puolensa.
2 kommenttia:
Samaa olen miettinyt. Jos ei hyökkääjä mene ensimmäisestä kopautuksesta nurin, seuraa tuota toinen kopautus. Kaatuminen on ammattipelaajalle OSITTAIN työkykyä ylläpitävää toimintaa.
Tämä on budoihmiselle hyvin tuttua. Mitä kauniimpi kaatuminen, sen turvallisempi ja pehmeämpi se on. Aikidon periaatteissa mennään niin pitkälle, että kaatuminen on tapa pelastaa itsensä tilanteesta ennen kuin jotain ikävää tapahtuu.
Lähetä kommentti