Uskonnollisia tunteitani on loukattu

Uskonnollisia tunteitani on loukattu, tai ainakin olisi loukattu, ellen olisi parkkiintunut kestämään melkein mitä tahansa.

Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Laura Peuhkuri on ensin keittänyt luusopan omasta päästään ja sitten antanut ymmärtää, että hänen ajatuksensa eivät olekaan hänen omiaan, vaan että niiden takana olisi korkeampi voima. Jollain merkillisellä tavalla hän on luonut vaikutelman siitä, että juuri Peuhkuri edustaisi Jumalan näkemystä yhden suomalaispuolueen puheenjohtajakiistoissa.

Laura Peuhkurin toiminta selittää ainakin kolme asiaa:

1) Vaatimus kymmenen käskyn entistä paremmasta opettamisesta on hyvin perusteltu. Edes Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja ei tunne käskyä, jossa varoitetaan turhaan lausumasta Jumalan nimeä.

2) Kristillisdemokraattisen puolueen ja luterilaisen kirkon välit ovat aina olleet nihkeät. Puolueessa sekoitetaan uskonto ja politiikan tekeminen tavalla, joka on ristiriidassa luterilaisen sosiaalietiikan kanssa. Niiden yhdistämisessä on oltava erittäin varovainen, ettei vain tehtäisi Jumalasta täysin inhimillisten kiistojen osapuolta. Jumala ei ole ihmisen sijoitettavissa. Varoituskellojen on aina soitava, kun sanotaan arkisista asioista, että Jumalan tahto on sitä tai tätä. Aina vaarallisempaa on, kun jokin ryhmittymä tai yksityinen ihminen alkaa esiintyä Jumalan äänenä ja perustella näkemyksiään sillä, että on saanut Jumalalta viestin.

3) En voi harkita Kristillisdemokraattien äänestämistä siitäkään huolimatta, että myös tässä puolueessa on täyspäisiä ihmisiä.