Koronaviikon saarna

En ole jakanut netissä saarnojani enkä tule vastaisuudessakaan jakamaan. Ne ovat tiettyyn tilanteeseen tietyille ihmisille kirjoitettuja, eikä niitä ole tarkoitettu laajaan jakoon. Lisäksi ne on kirjoitettu korvan kuultavaksi, ei silmän luettavaksi. Tällä kertaa olen tehnyt teen poikkeuksen, koska yltiövarovaisuuden takia en jakanut saarnaa kirkossa paperiversiona niin kuin yleensä. Jotkut halusivat sen Facebookiin, ja julkaisen sen täälläkin, koska sitä on kaivannut myös joku Facebookiin kuulumaton.

Historiallinen viikko
Kulunut viikko on ollut ainutlaatuinen. Ainakaan minun elinikänäni elämä ei ole ikinä mennyt yleisellä tasolla näin sekaisin. Talvisodan ajoista en sano mitään, en ole niitä aikoja nähnyt, mutta silloinkin kai yritettiin jatkaa arkea entiseen tapaan. Nyt ei yritetä. Tavoite on päinvastainen. Mietitään poikkeusten voimaan saattamista.

Tai tulevaisuus. Siitä ei osaa sanoa mitään. Ennustaminen ei kannata. Ainoa varma asia on, että kotona saa olla ja netti vissiin toimii. Viime päivinä on ollut vaikeaa tai mahdotonta puhua muusta kuin koronasta. Edes urheilussa ei tapahdu mitään. Meksikossa sentään ajetaan rallia... ei kun sekin laitettiin just poikki. Kuka välittää brexitistä? Tai hiljaista on niiden Kreikan ja Turkin rajalla olevien ihmisten kanssa. Al-Holin leirillä on edelleen ihmisiä, mutta ketä kiinnostaa? Nyt on vain korona korona korona.

Minulla olisi nyt sellaiset rontti kymmenen minuuttia esittää tulkinta siitä, mistä koronassa oikein on kyse. Onko se vitsaus Mooseksen aikaisesta Egyptistä? Vai onko se pahanmakuinen lääke, jotta ilmasto pelastuisi? Vai onko totuus jotain muuta?

Ei ole hyvää vastausta. Jaamme samaa hämmennystä. Jotenkin tämä on tasa-arvoinen tilanne kun kukaan ei tiedä. Sen kuitenkin sanon, että Jumala on yhä voimissaan. Hän on edelleen meidän Jumalamme. Kun hänen puoleensa kääntyy, osoite on vieläkin sama kuin se mikä se on viime vuosisatoina ollut.

Kirjallisen kulttuurimme pohja
Minä hiukan yritän poiketa koronasta sivuun. Jospa vähän aikaa ajattelisimme jotain muuta. Niinpä kerro, että eräältä tämän vuoden rippikouluryhmältä kysyin, kuka mahtaa olla Suomen evlut kirkon arkkipiispa. Vaihtoehtoja oli myös se oikea vastaus eli Tapio Luoma. Lisäksi tarjosin professori Esko Valtaojaa, iskelmälaulaja Tapani Kansaa ja puoluejohtaja Sari Essayahia. Arkkipiispa Tapio Luoma pärjäsi hyvin. Hänet tiesi tai arvasi puolet. Kolmannes veikkasi Esko Valtaojaa. Joka kuudes vastasi että Tapani Kansa. Sari Essayah sai nollat.

Esko Valtaoja on lyönyt itsensä hyvin läpi. Hänet tunnetaan. Tosin veikkaan, että suuri osa hänen kuuluisuudestaan perustuu hänen muhkeaan partaansa, jota vakuuttava äänenlaatu sopivasti tukee.

Tätä tulkintaani tukee se, että huomattavasti häntä vähemmän tunnetaan teoreettisen fysiikan professoria Kari Enqvistiä. Hän on ateistiväen suosikki ja jonkinlainen äänitorvi. Hän on kaukana niistä oman väkensäkin nolaavista ateisteista, jotka muutama jokunen vuosi sitten järjestivät kummallisen tapahtuman, kun Raamattuja vaihdettiin pornolehtiin. Ymmärryksen ihmiset ovat selvillä siitä, että Raamatulla on ainakin kirjallinen arvonsa Se on samaa kirjallisen kulttuurimme pohjaa kuin Homeroksen Odysseia. Kun Jouko Turkalta kysyttiin, mikä on hänen suosikkikirjansa, hän vastasi: "Olen pahoillani, mutta minun on sanottava että Raamattu."

Enqvistin uskonnonvastaisuus on terävää ja asiallista ja se on otettava vakavasti. Toisaalta siinä näkyy sellainen puoli, joka tuo mieleen tänään kuullut sanat "He eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi".

Usko ei ole selitys meitä askarruttaviin kysymyksiin
Tartun yhteen Enqvistin lausumaan, joka on sattunut silmiini. Hän sanoi jotenkin näin: "On totta, että tiede ei selitä kaikkea, mutta uskonto ei selitä yhtään mitään." Näin sanoessaan hän luo johtopäätöksen, että uskonnollinen julistus, uskonnollinen kieli olisi tyhjää höpinää. Sillä ei olisi arvoa, koska se ei selitä yhtään mitään.

Voi esittää vastalauseen ja kysyä, pitäisikö uskon sitten selittää jotain? Onko usko meidän elämässämme sen tähden, että saisimme selityksiä. Onko vain sellaisella arvonsa, joka selittää? Kuinka on Bachin Toccatan ja Fuugan kanssa? Selittääkö se jotain? Tai onko Sibeliuksen Finlandia selitys jostain? Ja jos ei ole selitys, niin katoaako sen arvo sen siliän tien?

Tai kun äiti ottaa lapsensa syliin ja sanoo, että minä rakastan sinua, niin onko se jonkinlainen selitys? Tai kun pappi sanoo, että minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin ovatko kastesanat selitys? Tai kun ihminen näkee taivaalle ja näkee tummat pilvet ja sanoo, että ukkonen on nousemassa, niin onko sekään selitys?

Usko ei olemassa sen tähden, että saisimme selityksiä meitä askarruttaviin kysymyksiin. Ei Kristus tullut tänne maailmaan selityksiä antamaan. Ei hän puhunut maailman synnystä. Ei hän ollut avaruustieteiden asiantuntija. Ei hän noussut maineeseen sen tähden, että hän olisi selittänyt tautien synnyn. Pikemminkin hän kumosi vallitsevat selitykset, kuten sen käsityksen, että sairaudet olisivat olleet jonkin synnin seurausta. Usko on selittämisen sijasta sitä, että ihminen aavistaa Jumalan suuren salaisuuden. Hän suuntautuu Jumalaa kohden ja samalla astuu kohti selittämättömyyttä.

Luomiskertomus ei yritä kertoa, miksi maailmankaikkeus on olemassa
Tämän ajatuksen pohjalta olen muuttanut rippikouluopetustani. Aiemmin sanoin monien rippikoulukirjojen tavoin, että luonnontiede selittää, miten maailma on syntynyt ja Raamatun luomiskertomus taas selittää, miksi se on syntynyt. Enää en usko tällaiseen opetukseen. Olen varma, että luomiskertomus selittää maailmankaikkeuden olemassaoloa yhtä vähän kuin Sibeliuksen Finlandia selittää Suomen syytä. Ja siitä huolimatta kumpikin on... toinen kertomuksena ja toinen musiikkina vavisuttava kokemus.

Suomi 100 -vuonna olin kansallismaisemassamme Kolilla. Silloin japanilainen turisti oli kolmen metrin päässä ja alkoi siinä viheltää Finlandiaa. Selkäpiissä tuntui. Tai joulukuussa 1968 avaruusalus Apollo 8 oli käynyt kuun pimeällä puolella. Miehistö oli nähnyt maapallon nousevan kuun horisontin takaa. Will Anders luki silloin rätisevällä radioäänellä Raamatun luomiskertomuksen. Se ei selittänyt pienelle pojalle mitään. Ei se pieni poika tuntenut saavansa vastausta siihen, miten maailma oli syntynyt eikä edes siihen, miksi se oli syntynyt. Hän vain tunsi lumousta, joka jätti elinikäisen jäljen. Lukemisensa jälkeen James Aldrin toivotti hyvää joulua kauniille maapallolle.

Usko on heittäytymistä suuremman varaan
Hyvät ystävät, pelkään olevani liian vaikeaselkoinen. Juuri tällaisina aikoina tarvitaan yksinkertaista ja kaikkien ymmärtämää Jumalan sanaa, johon voi tarttua niin kuin kaiteeseen tai joka antaa lujan pohjan niin kuin betonilattia.

Niinpä yritän sanoa ajatukseni vähän selvemmin. Tarkoitan sitä, että kristillinen usko ei tee kenestäkään tietäväisempää kuin muut. Raamattua ei ole annettu sen tähden, että sen pohjalta vastailisimme ihmisten kysymyslistoihin. Tehtävämme ei ole sanoa, mitä Jumala nyt aikoo tai haluaa tai mikä on hänen lähiviikkojen suunnitelmansa. Usko ei ole maailmanselitys, jonka rinnalla tietämättömät vaikenevat. Sen sijaan usko on heittäytymistä sen rukouksen varaan että tapahtukoon sinun tahtosi ja tulkoon sinun valtakuntasi.

Tiivistän vielä. Jos tämä toimisi paremmin näin. Emme paljon tajua. Emme juurikaan ymmärrä, mutta sanattomina, sanoista tyhjinä voimme heittäytyä Jumalamme varaan.

Koronakriisin ohella on inhimillisen itsevarmuuden kriisi
Taitaapa tämäkin juttuni kiertyä koronaan. Ajatukset kieppuvat väkisin tuon aiheen ympärillä. Ei sille voi mitään. Sivuutan sellaiset kysymykset kuin pitäisikö koulut sulkea. Enkä puhu vessapaperista.

Mutta sen sijaan jokunen sana vielä siitä, millä tavoin elämän uhkakuviin olisi suhtauduttava.
Kun sivuutetaan yhteisölliset vaikutukset, niin yksityisen ihmisen kannalta kuolema on meitä yhtä lähellä kuin aina. On vain entistä paremmin ilmennyt, että vaikka kulkisimme keltaisissa liiveissä kaiken aikaa ja pitäisimme kypärää päässä koko ajan päässä ja varoisimme keskialueen taklauksia, niin siitä huolimatta olemme elämän rajalla koko ajan.

Meillä on menossa inhimillisen itsevarmuuden kriisi. Jaakobin kirjeessä (4. luku) on sanottu hyvin ajankohtaisesti: "Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: 'Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.' Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. Näin teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä."

Jumalaan voimme tarttua kuin kaiteeseen. Hän on betonilattia jalkojemme alla. Sekä kallioiden voimassa että meren äärettömyydessä on jotain hänen kaltaistaan.

Äidin jättämä paperilappu tietokoneen näppäimistöltä
Kerran olin saattamassa hautaan perheenäitiä, jolta jäi mies ja kaksi lasta. Nuorempi oli alle kahdeksantoista. Äiti oli odotettavissa olevan kuolemansa edellä jättänyt tietokoneen näppäimistölle paperilapun, että siitä sen löytäisivät puoliso, tytär ja poika. Tällaiset sanat olivat siinä lapussa: "Katso taaksesi ja kiitä, katso vierellesi ja rakasta, katso eteesi ja luota, katso ylös ja usko."

Näillä mennään, eikös vain?