Duunipaikan pitsapäivä

Me tavattiin yli kolmekymmentä vuotta sitten täällä etelässä, kun Pete oli selvästi alle kahdenkymmenen. Hän oli kotoisin Pelkosenniemeltä eli samalta paikalta kuin Andy McCoy, ja hänessäkin oli rokkijätkää. Pohjoisen murre tuntui puheessa, vaikka aluksi ujous teki vastauksista lyhyitä.

Pete ei palannut Pelkosenniemelle, mutta pohjoisen ilmansuuntaan kyllä. Elämässä on tapahtunut paljon. Luita on katkeillut, on ollut monenlaisia työpaikkoja, ja läheisiä ihmisiä on kuollut, viimeksi kummitäti, jolle hän omisti muistosanat: "Taivaan tähtiä katselen. / Sieltä vastaat hymyillen. / Siipes sun suojaa meitä / elomme valtateillä."

Hiljattain sain Peteltä ilahduttavan viestin. Siinä oli valokuva, joka näytti lorvimiselta. Saatteena oli kommentti: "Aattele, mulle maksetaan tästä."

Pian Pete selitti, että työtä kuitenkin tehtiin: "Ensin vedetään letkulinjat. Yks letkunpino painaa 30 kg. Raahataan ne ylös. Sitte annetaan pesurille vuoro. Tunnin välein lasketaan alaspäin."

Kyselin, olinko ymmärtänyt oikein, että työntekijöitä arvostetaan ja vastaavasti työtä tehdään hyvin?

Pete vastasi: "Juuri näin. Tää on ehkä paras firma, missä oon ollu töissä. Vaikka oon vuokraukko, nii mua kuunnellaan, oon tasa-arvoinen. Voisin mainita firmoja, joihin ei kannata mennä. Tää on niitä joihin meen heti ku kysytään. Ja sitten on firman pizzapäivä. Töihin tuodaan pizza."

Terveisiä työnantajille. Monilla aloilla on aitoa työvoimapulaa, mutta syytä voi olla siinäkin, ettei tekijöistä välitetä eikä kukaan halua tulla.

Pete antoi luvan kertoa.

Sodan keskellä on muutakin kuin sotaa

Monesti Nobel-ehdokkaana mainitun Amos Ozin romaani Tarina rakkaudesta ja pimeydestä osoittaa, että toisen maailmansodan jälkeen Israel oli ainutlaatuinen yhteiskunnallinen kokeilu, kun palestiinalaisten keskelle tuli siirtolaisia eri puolilta maailmaa. Nämä muuttajat edustivat monenlaisia kulttuureja, yhteiskuntapiirejä ja kieliperinteitä. Yhdessä he yrittivät luoda uutta todellisuutta. 

Tilannetta ei auttanut se, että he puhuivat uudelleen henkiin herätettyä hepreaa, jonka osaaminen ei riittänyt esimerkiksi tunneilmaisuun. Oltiin tunteiden kanssa pulassa niin kuin monet suomalaiset. Valtaväestö ei ollut kovin uskonnollista, mutta sapattilamput sytytettiin, koska "ikinä ei voinut olla täysin varma".

Suomalaiset henkilöhahmot ovat maailmankirjallisuudessa todella harvinaisia, mutta Ozin romaanissa on kuuden sivun mittaisen luku, joka kertoo kahdesta suomalaisesta lähetystyöntekijästä, Aili Havaksesta ja Rauha Moisiosta. He auttoivat Ozin asuman kaupunginosan asukkaita jakamalla piiritetyssä Jerusalemissa ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita. Vedenjakelupäivinä he jonottivat vettä naapurien puolesta ja rohkaisivat näitä Raamatun sanalla. 

Käydessään Suomessa kymmeniä vuosia myöhemmin Oz tapasi kyseiset naiset. 

Jokaisella haitalla on etunsa

Yksi jalkapallohistorian kuuluisimmista pelaajista on hollantilainen Johan Cruyff. Hän oli myös merkittävä valmentaja, ja hänen vaikutuksensa näkyy monissa nykymanagereissa. Ainakin yhtä hänen lausumaansa olen jäänyt miettimään: "Jokaisella haitalla on etunsa."

On tunnettu tosiasia, että itsemurhat vähenevät sotien aikana. Kun on iso murhe ja yleinen hätä, mittasuhteet muuttuvat ja ihmisten omat vaikeudet alkavat pienentyä. Jotain samaa on siinä tiedossa, jonka mukaan piikkipallon tai jääpalojen puristelu tai chilikarkin imeskely auttaa silloin, kun psyykkinen tuska tulee liian voimakkaaksi kestää. "Kun pääsee pahimman yli, tietoisuus taas paranee ja ihminen pystyy hallitsemaan ajatuksiaan paremmin", sanoi aikuispsykiatrian ylilääkäri Marja-Liisa Portaankorva.

Tässä on osavastaus siihen, mihin tarvitsemme elämän pieniä harmeja. Ne vähentävät ahdistusta jossain toisaalla ja lisäävät kestokykyä. Välillä sopii kysyä, mikä on se asia johon tarvitsemme elämän pienistä vastoinkäymisistä saamaamme oppia.

Lopultakin ratkaisu tai vähintään sen alku

Palestiinan ongelman ratkaisuksi on tarjottu kahden valtion mallia, juutalaisille omansa ja palestiinalaisille omansa. Se on helposti sanottu, mutta toteuttamiskelpoinen ratkaisu se ei ole. Kukaan ei tiedä, miten valtioiden rajat vedettäisiin, kun eri kansallisuudet elävät saarekkeina toistensa välissä ja keskellä. Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että malli saa kannatusta vain ulkopuolisilta.

Gazan tilanne on tyrmistyttävä, ja juutalaisten elämä vihaajiensa ympäröimänä tuntuu sietämättömältä. Ehkä pitäisi kokeilla jotain aivan uutta.

Loputon koston kierre voidaan lopettaa vain lopettamalla se. Toisin sanoen on lakattava kostamasta ja toimittava viisaan opettajan sanojen mukaan: ”Älkää pahaa pahalla kostako.”  Jonkun mielestä tämä olisi naiivia toimintaa väkivallan maailmassa, kun kuulemma "empatia ei kuulu politiikkaan". Tappamista ja tappajien tappamista on kuitenkin jo kokeiltu. Ehkä voisi ihan vaihtelunhalusta testata jotain muuta, tai sitten vain jatketaan entiseen malliin. 

Universumi on Jumalan uusi nimi

Olen koonnut esimerkkejä siitä, miten sanaa universumi on alettu käyttää aivan uudella tavalla:
- Vaan lähinnä toivon, että universumi olisi puolellani, edessä olisi hyviä käsityöläisen päiviä ja sanojen taikakin löytyisi jälleen jostain.
- Mitähän universumi mulle nyt yrittää kertoa? Piti keittää aamukahvit, meni pannu rikki sitä pesiessä.
- En ole varma, onko tämä nyt vaan jonkunlaista universumin naamaan hieromista taas sen osalta, että eteen sataa isommassakin mittakaavassa esteitä tavalla, jollaista ei ole aiemmin osunut? 
- Vastasin kaverille, joka kyseli, että mites onko tapahtunut mitään onnettomuuksia, että ei ole, että ehkä universumi sääli meitä. 
- Universumi kyllä tukee meitä, kun toiveet ja unelmat tulee sydämestä.
- Muistan ajatelleeni, että nyt universumi maksaa minulle takaisin sen, että olin nenäkäs, rauhaton teini.

Yhdessäkään lauseessa universumia ei voi korvata käsitteellä maailmankaikkeus, ei ainakaan niin kuin fyysikot ovat tottuneet sanaa käyttämään. Sen sijaan universumi tarkoittaa samaa kuin perinteisemmät käsitteet Kaikkivaltias tai Korkein. Onkin pääteltävä, että Universumi on Jumalan uusi nimi. Sanaa Jumala kainostellaan sanoa, mutta itse asiasta ei päästä eroon vaikka ponnistellaan.

Kristillisessä perinteessä Jumalan nimiä on ollut vaikka kuinka paljon. Idän kirkossa luetteloitiin 600-luvulla 187 erilaista, eikä missään ole kielletty keksimästä lisää. Universumi sopii listan jatkoksi vallan hyvin. Sen voisi ottaa kirkossakin käyttöön.

Vain hyvät ihmiset kuolevat

En ole vielä niin vanha, että katsoisin sanomalehden kuolinilmoitukset löytääkseni sieltä omia kavereitani, mutta muistokirjoituksia olen lukenut pitkään. Monesta vainajasta tulee mieleen, että olisinpa saanut olla tuonkin lähipiirissä. Olisin oppinut jotain ja olisin saanut hyviä kokemuksia.

Välillä heräilee epäilys. Missä ovat luonnevikaiset, sietämättömät ihmiset? Onko tosiaan mahdollista, että vain hyvät ihmiset kuolevat?

Kaunokirjallisuudessa on purettu korulauseita ja sankaritarinoita. Maailmankirjallisuuden tunnetuin esimerkki lienee Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, jossa hautausmaan vainajat pääsevät sanomaan elämänsä jälkisanat. Kotimaisesta kirjallisuudesta esimerkiksi sopii Pentti Haanpää. Novellissa Kuolinuutinen ollaan metsätöissä. On märkää, eikä työ ole sujunut ja ateria on jäähtynyt. Tihilä lukee pitkälleen heittäytyneenä sanomalehteä. Sieltä löytyy muistokirjoitus Vakoharjusta: "Tunnustettava taloudellinen kyky, joka vaatimattomasta alusta kohosi oloissamme huomattavaan varallisuuteen.”

Tihilä on toista mieltä: "Pohjaltaan murtovaras, maantieryöväri, joka kuitenkin osasi käyttää niitä taipumuksiaan siinä muodossa, ettei poliisilla ollut oikeutta tarttua häntä olkapäähän..."

Sanomalehden mukaan Vakoharjulla on ollut taipumusta uskonnollisuuteen, vaikka hän ei ole vieraalle sitä useinkaan näyttänyt.

Tihilän tulkinta on toinen: "Myöhemmin, hänen sairastellessaan, sitten lienevät ilmenneet ne uskonnolliset taipumukset, ja sairaan onkin kai vaikea välttää kristillisyyttä..."

Kirjailijalla oli vain kiire

Joskus asiat ovat yksinkertaisia eikä niistä pidä etsiä sen kummempia filosofioita. Tämän perustotuuden palautti mieleeni ortodoksikirkon kanttori, joka esitteli ryhmällemme kirkkoa. Hänellä oli paljon kerrottavaa symboliikasta, sillä niin kuin tiedämme, mystiikka elää vahvasti ortodoksisessa uskossa.

Vihdoin joku kysyi, mitä kaikkea kirkon katto symboloi. Vastaus oli maanläheinen: "Tietysti katossa voi nähdä taivaan ja paljon muutakin, mutta kyllä se on siinä ennen kaikkea sen takia, ettei vesi sataisi sisään.

Myöskään kirjallisuuden hienoilla juoniratkaisuilla ei välttämättä ole kovin syvällistä sanomaa. 

Tiedonhaluiset ylioppilaat kysyivät Hannu Salamalta sen bussin symboliikkaa, joka Juhannustansseissa teki kolarin niin, että suurin osa kirjan henkilöistä kuoli. Mitä bussi edusti? Mitä tarkoitti kuolema? 

Salama vastasi: "Voi voi. Mulla oli kaks viikkoa aikaa ennen kuin käsikirjoitus piti jättää kustantajalle ja helvetisti porukkaa niin, että mitä muuta mä olisin niille voinu tehdä?"