Näkemistäni teatterikappaleista ylivoimainen ykkönen on Helsingin Kansallisteatterissa esitetty Samuel Beckettin Huomenna hän tulee, jota esitettiin eri nimellä. Listani pohjasakka on taas Tampereelta.
Mentiin teatteriin katsomaan nuoresta Vincent van Goghista kertova näytelmä. Vincent oli hankkiutunut väliaikaan mennessä vuokrakämppään ja rakastunut emännän nuoreen tyttäreen, joka kuitenkin oli mennyt toiselle vuokralaiselle. Sitten Vincent pääsi läheisiin tekemisiin kolmekymmentä vuotta itseään vanhemman vuokraemäntänsä kanssa.
Väliajalla juotiin kahvit padasjokelaisen bussiryhmän seassa. Tarjoilu oli aika hinnakasta, mutta väliaikakeskustelu oli erinomainen. Ruvettiin kyselemään, kiinnostiko lainkaan, miten näytelmän juoni eteni ja miten Vincentille mahtoi käydä. Yksimielisyys syntyi nopeasti. Todettiin, että oli aivan samantekevää, miten näytelmä jatkui.
Ihmisen ei kannata kiusata itseään täysin hyödyttömästi. Kirjan saa lopettaa kesken, ja näytelmästä saa poistua väliajalla.
Teatterin sijasta mentiin Hämeenkadulle juomaan toiset kahvit.
Syntyi déjà-vu -kokemus: tällaista on ollut joskus ennenkin. Miten hienoa olikaan saada koulusta vapaatunti, kun opettaja oli sairastunut eikä sijaista ollut. Se oli suloista vapautta siitäkin huolimatta, että mitään viisasta tekemistä ei ollut. Ei vain ollut pakko, kun ei huvittanut. Sai vain asiattomasti oleskella.