Vilkaise karttaa ennen kuin menet

Sananlaskuissa on viisautensa, mutta niin on myös tyhmyytensä. Sopimattomassa paikassa on suorastaan loukkaavaa lohkaista: "Mikä ei tapa, se vahvistaa."

Järjenvastaisuuden esimerkki on tämä: "Ei pidä mennä siitä, mistä aita on matalin."

Suunnistajaa ei puolestaan auta ajatus siitä, että kaikki tiet vievät Roomaan. Puolalainen aforistikko Jerzy Stanislaw Lec sanoi kyynisesti: "Kaikki tiet vievät Roomaan, paitsi keskitiet."

Ajatusta kaikkien teiden yhdenveroisuudesta on toistettu esimerkiksi uskontokeskustelussa. Epämuodikkaasti olen uskomatta siihen.

Jos haluaa Roomaan, neuvoisin jonnekin muualle kuin Hyttyskorventielle, joka on tuossa muutaman kilometrin päässä. Päinvastaisessa suunnassa on Tyrkköläntie, mutta se on umpiperä. Jos päättää mennä Roomaan pohjoisen kautta ja valitsee isommat tiet, pääsee Tornioon ja Haaparannalle. Sieltä voi kääntyä etelään, ja joskus Rooma kieltämättä tulee vastaan. Reitti on kuitenkin pitkä kiertotie, ja luultavasti kulkija on perillä paljon sen jälkeen, kun olisi pitänyt olla jo. 

Tämän takia kannattaa kuunnella niitä, jotka tuntevat kartat ja ovat perillä ilmansuunnista. On hyvä tietää, millaisia teitä osaavat kulkijat ovat valinneet, jos ovat aikoneet päästä perille. 

Kirjallisuuden hyödyllisyydestä

Ammattini perusvaatimuksia on kyky aloittaa keskustelu toisen ihmisen kanssa. Joskus se on helppoa, koska hoidettavana on jokin yhteinen tilanne, kuten häät, ristiäiset tai hautajaiset. Esityslista on valmiina. 

Kadulla satunnaisesti tavatun tutun kanssa voi jatkaa edellisestä tapaamisesta tai mennä yhteisiin muistoihin.

Ulkomaalaisen kanssa maiden vertailu tulee ensimmäisenä mieleen. Jos itse ei ole matkustellut toisen kotimaassa, ilmasto on takuuvarma puheenaihe. Kuinka paljon sataa? Millaisia ovat talvet? Jokaisessa maassahan on jonkinlainen säätila. 

Jalkapalloa pelataan ympäri maailmaa. Toinen osaa sanoa ainakin sen verran, ettei ole siitä kiinnostunut. Parhaimmillaan päästään äkkiä tunnetasolle. Muuan tuttu kertoi keskustelleensa vietnamilaisessa taksissa Jari Litmasesta. Unohtumattomia hetkiäni ovat olleet madridilainen taksikyyti ja tikkurilalaisella huoltamolla kohtaamani brasilialainen.

Joskus tärppää myös kirjallisuus. Jos jokin kirja on suomennettu, se on todennäköisesti iso nimi myös kotimaassaan.

Eräältä albanialaiselta kysyin ensimmäiseksi, tunsiko hän Ismail Kadarén, ja hän sanoi tietysti tuntevansa. Sain heti todistetuksi, että olin positiivisesti kiinnostunut hänen kotimaastaan. Olen lukenut Kivisen kaupungin kronikan ja Kolme surulaulua Kosovolle. Sain tietää, että Kuolleen armeijan kenraali olisi Kadarén pääteos. Se on minulta vielä lukematta.

Yleinen mielipide aivan kaikesta

Olen
valtionvelasta, Gazasta, Israelin boikotoinnista, välituntien kännyköistä, rasismista, jääkiekkomaajoukkueesta, hoitajamitoituksesta, homoparien kirkollisesta vihkimisestä, soteleikkauksista, Ukrainan tukemisesta, Trumpin tulleista, euroviisuista, koulukuraattorien määrästä, hoitotakuusta, marginaaliverosta, Sibelius-viulukilpailusta, inkluusiosta, väkivallasta, tietokonepeleistä, tunnin junasta, runkoverkosta, korjausvelasta, syntyvyyden laskusta, yritystuista, ilmastonmuutoksesta, tekoälystä, biodiversiteetistä, kolmostien oikaisusta ja paavin valinnasta

samaa mieltä kuin kaikki muutkin viisaat ihmiset.

En lisää samanmielisiä, itseään toistavia kirjoituksia. Tyydyn lainaamaan Marianne Alopaeusta: "Se, minkä kaikki näkevät, on tavallisesti jo ohi. Mikä tapahtuu nyt, sitä emme huomaa."

Kauneutta Oslossa ja Pirkkalassa Vähäjärven koululla

Pirkkalassa Vähäjärven koululla kokoontui tiistaina 1250 ihmistä käsi kädessä -ketjuun, joka ympäröi koulun. Juuri tällainen yhteisteko auttaa siirtymään rauhallisin mielin kesälomalle ja vaihtamaan ajatukset puukotuksesta pois.

Kriisejä voi ratkoa muutenkin kuin turvakameroilla, metallinpaljastimilla ja vastaiskuilla.

Pirkkalan ketjua ajatellessani on muistunut mieleeni, kuinka neljätoista vuotta sitten Oslossa ratkaistiin järkytystä samanlaisilla keinoilla. Anders Breivik oli surmannut Oslossa autopommilla kahdeksan ihmistä ja sen jälkeen Utøyan saarella leireilleet 69 nuorta. Norja oli pysähtynyt, tyrmistynyt.

Breivikille järjestettiin Norjan lakien mukaan asiallinen oikeudenkäynti. Toisaalta hänen tekoihinsa reagoitiin Oslossa niin sanotulla ruusumarssilla, johon osallistui 200 000 ihmistä, ja samanlaisia tilaisuuksia oli muuallakin Norjassa. Osallistujat kantoivat punaisia ruusuja, jotka symboloivat rauhaa, rakkautta ja menetettyjen muistamista. Pääministeri ja kruununprinssi pitivät tilaisuudessa vaikuttavat puheet. Osallistujat saivat kuulla, että surmatekoihin oli päätetty vastata "lisäämällä demokratiaa, avoimuutta ja rakkautta".

Ehkä vaikuttavimmat sanat olivat nämä: "Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä." 

Norjassa on onnistuttu ainakin sikäli, että väkivalta ei ole erityisesti yltynyt Breivikin teosta, vaikka sellainenkin vaara on ollut olemassa.

Ikuista vauvuutta vastaan, helatorstain puolesta

Eräältä teepussiviisauksia jakavalta sivustolta olen poiminut tällaisen ajatuksen: "Poikani on vauvani... tänään, huomenna, ikuisesti... Olipa hän kuukauden ikäinen tai 40-vuotias, hän on edelleen poikavauvani ja tulen aina rakastamaan häntä."

Onneksi oma äitini ei ajatellut näin.

Viisaat vanhemmat ymmärtävät, että vauvavaiheen kuuluu kestää vain hetken. On noustava jalkeille, hylättävä lastenrattaat ja kiivettävä pyörän selkään. Kun apupyöriä ei enää tarvita, on mentävä vapaasti maailmaan, ja jonain päivänä tulee sukupolvenvaihdoksen aika. Vanhan on väistyttävä, jotta uutta voi tulla tilalle. 

Tästä on kyse, kun Kristus sanoo: "Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois."

Niinpä pääsiäisen jälkeen riitti 40 päivää hänen läsnäoloaan. Helatorstai on juhlapäivä, Kristuksen taivaaseen astumisen päivä. Hän teki tilaa, jotta saisimme rämpiä, ajatella ja oppia ihan itse. 

Juttua tulee ja tulee

Hiljakseen olen lueskellut halvalla ostamiani  Pentti Haanpään koottuja teoksia ja päässyt niiden seitsemänteen osaan. Joukossa on muutamia vähäarvoisia tekstejä, mutta huvittavan viisaita on paljon enemmän.

Viimeksi olen nauttinut novellista Puheliaisuus. Se osoittaa, että alkoholi-, huume-, porno- ja peliriippuvuuden lisäksi on myös puhumisen addiktiota, sairaalloista tarvetta selittää, esitelmöidä, kommentoida, vitsailla ja tarinoida. Ei haittaa vaikka ajatus katkeaa, koska puhetta kuitenkin tulee.

Novellin alussa Hongan Heikin vaimo motkotti aiheestakin, että heillä ei ollut polttopuita. Mies oli ollut saamaton, vaikka heillä oli metsää, josta olisi saanut halkoja.

Vaimon valituksia seuranneena aamuna Heikki valjasti päättäväisesti hevosen ja reen ja lähti metsälle. Matkalla hän kuitenkin osui naapurin kanssa jutulle, ja aiheitahan hänellä oli: "Hän puhui mistä tahansa. Hän käsitteli maanviljelystä ja karjanhoitoa, profetoi säitä ja oli hevosasiain erityinen tuntija. Hänen tarvitsi vain nostaa hevosen häntää, ja hän voi jo siitä sanoa sitä ja tätä. Hän muisteli menneitä ja innostui päivänasioista. Hän oli yhteiskunnallisesti valistunut henkilö. Hän tunsi Raamattua ja puhui siitä ja oli uskoakin tunnustamassa. Hän oli virkeä ihminen, aikaansa seuraava ja kuten sanottu puhui mistä hyvänsä."

Naapurit tunsivat Heikin ja päättivät juksata. Heikki huijattiin puhumaan niin pitkään, että hän ei lainkaan ehtinyt metsälle ennen pimeän tuloa.

Kirjoitin tämän, koska olen tavannut tämänkin lajin ihmisiä. Monilla mylly jauhaa, mutta jauhoja ei tule.

Sivutoiminen talonmies ja muita huhuja

Huhu on parhaimmillaan tieto, jota ei ole vielä varmistettu. Pahimmillaan se on tahallista valhetta tai ilkeä juoru.

Lapsena keksittiin kaikenlaista, kuten sellaista että pureskelemalla timotein korsia aiheutti itselleen kurkkusyövän. Välitunneilla me ekaluokkalaiset kurkimme autojen nopeusmittareista huippunopeuksia. Tokaluokkalaisina ymmärsimme vähentää suurimmasta luvusta 20, koska kulki juttua, että sen verran autoissa oli viritysvaraa. Levitettiin myös tietoa, jonka mukaan heikkolahjainen luokkatoverimme olisi ryöstänyt kotinsa naapurissa olleen kioskin.

Jo kauan ennen Juice Leskisen oikeaa kuolemaa kiersi valtakunnallinen huhu, jota hän itse olisi voinut kommentoida Mark Twainin sanoilla: "Uutiset kuolemastani ovat ennenaikaisia ja huomattavasti liioiteltuja."

Viime vuosina on saanut vähän väliä lukea uutisia, joiden mukaan Venäjän presidentti olisi vakavasti sairas. Huhut ovat perustuneet ties minkä kehonkielen asiantuntijan havaintoihin.

Ajoittain olen kaivannut, että suomen kieli rakentuisi samalla tavoin kuin aymaraintiaanien kieli. Siinä tieto aina erotetaan tarkkaan huhuista, kuulopuheista ja olettamuksista.

Käytän vielä tilaisuutta kumotakseni sen aikanaan liikkuneen huhun, että olisin ollut Pirkkalan kunnalla sivutoimisena putkimiehenä. En ole myöskään voittanut ikinä pokerissa enkä ole lähtenyt voittorahoilla maailmanympärimatkalle. On ollut sellaistakin tietoa, että olisin pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla jalkapalloa Kuusysin joukkueessa, mutta tätä huhua en kommentoi millään tavoin. Sitä nyt puhutaan kaikenlaista.