sunnuntai 27. elokuuta 2023

Härskiintyneitä sanoja

Vuoden 1912 lehti-ilmoituksessa haettiin Vaasan kaupungin vaivaistalolle tottunutta houruinhoitajaa. Tämä on paraatiesimerkki siitä, kuinka ajan myötä jotkin sanat härskiintyvät käyttökelvottomiksi. Nykyään kenenkään mieleen ei tulisi käyttää sanaa vajaamielinen, vaikka voisi olla aika sillekin, että kehitysvammainen korvattaisiin jollain toisella käsitteellä.

Neekeristä luopuminen oli minulle alkuaan tuskallista kahdesta syystä. Ensinnäkään siinä ei minun korvassani ollut mitään alentavaa. Se oli samalla tavoin neutraali sana kuin afrikkalainen. Toiseksi moniin näkemyksiini syvällisesti vaikuttanut kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King käytti sitä ainakin kirjojensa suomennoksissa. Oli mahdotonta ajatella, että hän olisi halveksinut niitä ihmisiä, joiden oikeuksien puolesta hän taisteli. Kingistä huolimatta sanaa on nykyään mahdotonta käyttää. Samalla minua on ihmetyttänyt, miksi yhä puhutaan intiaaneista Kolumbuksen väärinkäsityksen pohjalta. Heillähän ei ole mitään tekemistä Intian kanssa.

Koko ajan on tarkistettava omia sanavalintojaan. Vielä seitsemäntoista vuotta sitten puolustin eskimon käyttöä kielitieteilijöiden näkemyksiin perustuen, mutta kolme vuotta sitten aloin vakavasti horjua hyvin perustellusta näkemyksestäni. Samoin on käynyt mustalaisen kanssa. Enemmän kuin kymmenen vuotta sitten kuulin romaniystävältäni, että sitä sanaa sopi käyttää, jos siihen liittyi aito kunnioitus. Nykyään kuitenkin puhun järjestelmällisesti romaneista

Kukaan ei enää sano opettajatar tai kirjailijatar. Lakimies on ollut helppo vaihtaa juristiksi. Niinpä ihmettelen, miksi kummassa joku vänkää kirkkoherran tai eduskunnan puhemiehen puolesta, vaikka johtava pappi ja eduskunnan puheenjohtaja ovat olemassa. Sana henkilö on kuitenkin ikuisessa boikotissani.  Keksin aivan mitä tahansa sen välttämiseksi. Se on pelkkää paperia ilman lihaa, luuta tai tunnetta.


Ei kommentteja: