Istuttuani omalla paikalla kaksi tuntia menin junan ravintolavaunuun. Siellä oli viisi ihmistä, yksikseen istuva nainen ja neljä miestä. Heistä kaksi oli vahvistanut ääntään oluella, eikä heidän juttujaan tarvinnut edes salakuunnella. Siinä Make ja Jape paljastelivat elämänsä suuria salaisuuksia. Muutamia irtolauseita jäi mieleen:
– Jos minuakin kouluaikana olisi enemmän tutkittu, niin varmaan ne olisivat löytäneet jonkin ADHD:n tai mitä niitä on.
– Oot sä Jape ikinä ymmärtänyt naisia? Mä en ole. Tiedätkö minkä takia ei voi? Sen takia kun ne ei ymmärrä miehiä.
– Jape, me ollaan huonoja puhumaan. Mutta just sen takia me ymmärretään toisiamme. Säkin olet huono puhumaan.
Tämän päälle Make ja Jape heittivät yläviitoset.
– Vuosien varrella ihminen muuttuu. Minäkin olen muuttunut. Nykyään ei nouse penkistä sataakahtakymmentä. Ei tällä elämällä ole enää tarkoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti