torstai 3. elokuuta 2023

Sokrateelta en kysyisi avioelämän ohjeita

Olen saanut kuunnella ja toisaalta joutunut kuuntelemaan ison määrän puheita. Vihittyjen vanhemmat ja ystävät nousevat esiin häissä, ja usein he tuntemisensa pohjalta osaavat tarinoida hauskoja muistoja. Monesti heidän tarjoamansa elämänohjeetkin ovat kelpo tavaraa, vaikka käytännön avioelämässä ne eivät taida paljon auttaa.

Kömmähdyksistä tulee ensimmäisenä mieleen muuan ammattipuhuja, joka otti viisaan Sokrateen esiin ja tarjosi hänen ajatustaan kaiken kattavaksi avioelämän ohjeeksi. Tuntui siltä kuin Titanicin kapteenin ajatuksia olisi siteerattu purjehduskurssilla.

Sokrateen vaimo Xantippa on kaikkien pirttihirmujen kantaäiti. On vaikea tietää, kuinka paljon hänen maineensa vastaa historiallista todellisuutta, mutta tarinat elävät. Hänen sanotaan olleen ainoa ihminen, joka koskaan voitti Sokrateen keskustelussa. Huvittavimman kertomuksen mukaan Xantippa olisi ensin sadatellut miestään ja sen jälkeen kaatanut potallisen hänen päälleen. Sokrates olisi sen jälkeen kommentoinut: "Enkös ole aina sanonut, että kun Xantippa jyrisee, sade seuraa?" Jatkuvaan nalkutukseen filosofi suhtautui asianmukaisella tyyneydellä. Hän oli tottunut siihen ”kuin vinssin vikinään". 

Lapsia hoitavan vaimon osa ei välttämättä ollut helppo, kun mies filosofoi päivät pitkät kaupungilla. Historiallista totuutta ja sen kaikkia sävyjä ei voi tavoittaa yli kahden tuhannen vuoden jälkeen. Sen sijaan on varmaa, että Sokrateelta en etsisi hyvän avioelämän neuvoja, mutta muita elämänohjeita kyllä. Edes maailmanhistorian tunnetuin filosofi ei ole kaikkien alojen asiantuntija.

Ei kommentteja: