Haukiputaalla sijannutta lastenkotia koskevat uutiset toivat mieleeni muistoja muutaman vuoden takaa. Erään tutun pyynnöstä ja nuoren omasta toiveesta osallistuin lastenkodissa pidettyyn kokoukseen, jossa käsiteltiin tämän nuoren arkielämän käytäntöjä.
Poika oli otettu huostaan vaikeiden kotiolojen takia, mutta hänellä ei ollut rikosrekisteriä eikä hän käyttänyt päihteitä. Niinpä laitoksen olisi pitänyt olla hänelle eräänlainen koti eikä nuorisovankilan korvike. Poika ei sentään kertonut rangaistuksenomaisesta eristämisestä eikä nöyryyttävästä riisumisesta niin kuin muutaman päivän takainen lehtijuttu. Kaikki ei silti ollut kohdallaan.
Talossa oli sivuutettu se, että yli 12-vuotiaalla on tarkkaan suojatut oikeudet. Esimerkiksi yhteydenpitoa ja liikkumista voidaan rajoittaa vasta viimeisessä hädässä, eikä rajoittaminen saa sittenkään olla rangaistus vaan ainoastaan keino turvata nuoren hyvinvointia. Mielivallalta suojelee se, että päätökset olisi aina tehtävä kirjallisesti. Niissä pitäisi olla perustelut, ja ne olisi toimitettava asioita valvovien viranomaisten tietoon. Tästä kaikesta ei välitetty.
Alaikäisen on vaikea saada oikeutta, jos ympärillä on vain henkilökuntaa ja toisilleen solidaarisia viranomaisia. Laki pääsee unohtumaan, eikä korppi korpin silmää noki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti