Lapsi voi ymmärtää 1/2

Joskus viiden tai kuuden ikäseinä olin ensimmäisen kerran kotoa viikon poissa. Paikkana oli mummola, ja rehvakkaasti lähdin matkaan, mutta koti-ikävähän siinä tuli jo kolmannen päivän jälkeen. Loppuaika oli pelkkää riutumista.

Tulin lausuneeksi aikuisten moneen kertaan toistaman ajatuksen: "Kuinka pitkiä nämä viikot ovat."

Sille aikuiset sitten naureskelivat. Yritin turhaan selittää, että tiesin viikon tarkoittavan seitsemää päivää. Kun sama viikonpäivä toistui, viikko oli kulunut. Lauseeni oli samanlainen huokaus kuin aikuisen "kuinka lyhyt elämä onkaan". Sen perään ei kuulunut kysymysmerkkiä, mutta tätä aikuiset eivät ymmärtäneet ollenkaan. En saanut heitä ymmärtämään vaikka kuinka vänkäsin tietäväni viikon pituuden vuorokausissa.