Kymmenkunta vuotta sitten olin kokouksessa, jossa pysyin pitkään hiljaa. Mielipidettäni kysyttiin varta vasten, ja niin ajattelin, että saatanhan minä jotain sanoakin.
Tällaisia minä sanoin:
"Minua ahdistaa tämä totalitarismi, joka antaa tilaa vain hyville ihmisille."
"Kammoksuttaa tämä ajattelutapa, joka on kuin kuoliaaksi syleilevä äiti. Hän epäilemättä tahtoo minun parastani, mutta kun minä en halua istua hänen sylissään enkä halua pyöräillä kypärä päässä. Esimerkiksi sitä polkupyöräkypärää en päähäni pane."
"Eikö enää saa tehdä mitään pahaa? Minä kun uskon, että ihmisen on saatava tehdä sitäkin. Se on ihmisen perusoikeuksia. Ei ole mies eikä mikään jos ei tee yhtään pahaa. Nyt markkinoidaan liian kapeaa ihmiskuvaa."
"Viihdyn paljon paremmin vähän rupisempien ihmisten kuin tuoremehujengin parissa."
"Eniten ärsyttää se, että tässä pyritään nyt määrittelemään hyvän ihmisen rajat. Hyvä ihminen syö niistä purkeista josta käsketään syödä ja hylkää ne purkit jotka käsketään hylätä."
Kymmenkunta vuotta on kulunut. Pysyn linjallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti