Myös kirkoissa on vallalla ajattelu, että messujen toteuttamiseen pitää osallistua mahdollisimman monien seurakuntalaisten. Mitä enemmän väkeä on lukemassa tekstejä ja rukouksia, kantamassa kolehtia ja toimittelemassa monenlaista, niin sitä parempi.
On kehityksessä hyvääkin. Maallikoiden osallistuminen ehtoollisen jakamiseen on purkanut pappien ja kansan välistä aivan turhaa aitaa. Kun äänessä on joku muukin kuin pappi, saadaan varmasti tarpeellista vaihtelua.
En kuitenkaan usko, että tämä maallikoiden osallistuminen tuottaisi ratkaisevan menestyksen ja saisi kansan tulvimaan sunnuntaiaamuna kirkkoon. Tavallinen Taavitsaisen Tauno ei tunne yhtään enempää osallisuutta, jos epistolaa onkin lukemassa papin sijasta Immeljärven Irma.
Myös kirkossa tarvitaan pulpetissa istumista. Se ei saa olla koko todellisuus, ja epäilemättä sitä on ollut vuosien aikana liian paljon. Siitä huolimatta on muistettava, että suhteessa Jumalaan ihminen on ennen muuta vastaanottaja. Jos tämä armon yksisuuntaisuus unohdetaan, hukataan kristillisen uskon ydin.
On niitäkin ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että kirkkoon tullessaan he saavat vain olla. Kukaan ei pyydä osallistumaan erityisellä tavalla. Saa olla vaikkapa pylvään takana. Kukaan ei törkkää käteen punaista ja vihreää (voi värisokeita!) lappua, jolla kertoo saarnaajalle mielipiteensä pyhän aiheesta.
1 kommentti:
Ajattelen,että seurakunnan arkitoiminnan kautta luodaan pohjaa osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteeseen ja sitä kautta haluun tulla mukaan yhteiseen jumalanpalvelukseen.Ollaan kuulolla,kutsutaan mukaan ja annetaan tilaa - annetaan myös Hengen kuljettaa.Ollaan itsekin mukana.
Lähetä kommentti