Viimesunnuntainen Aamulehden kolumnini käsitteli mielestäni kiinnostavaa asiaa eli tieteen rajoja. Toisaalta asetuin tieteen puolustajiksi ja olin sillä kannalla, että myös usko tarvitsee tiedettä niin kuin veneen airo tarvitsee toista airoa. Samalla kerroin hyvän esimerkin siitä, että tieteellisestä todistamisessa ei ole aina vähintäkään apua. Kun toinen ihminen tunnustaa arasti rakkautensa, ei siihen voi vastata: "Uskon jos voit todistaa tuon." Elämässä on muutakin vakuuttumista kuin tieteellinen vakuuttuminen.
En ole havainnut, että tämä tekstini olisi herättänyt minkäänlaista keskustelua, toisin kuin esimerkiksi edellinen blogini, joka käsitteli sivistyssanoja. Vaitonaisuus ei yllättänyt. Suomalaiset mykistyvät heti, kun edes sivutaan jumalakysymystä. Edes papit eivät puhu. Poikkeuksena ovat ne keskustelut, joissa pääaiheina ovat homoseksuaalisuus tai naispappeus. Lisäksi vapaa-ajattelijat jaksavat vääntää kreationismista. Muuten olen yllättynyt siitä, että he eivät ole ottaneet minua maalikseen, kun olen näitä Aamulehden juttuja kirjoitellut.
Olen jo alistunut siihen, että minkäänlainen alustus ei saa suomalaisia puhumaan Jumalasta. Aion silti jatkaa kiusantekoani ja muistutella toisinaan siitäkin aiheesta.
Kolumnini on luettavissa täältä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti