Koulukuvien muokkaaminen

Ylen tuoreessa uutisessa arvosteltiin koulukuvien jälkikäsittelyä. Jutun somekommenteissa paheksuttiin sitä, että nuoret eivät näytä kuvissa samoilta kuin todellisuudessa.

Kieltämättä ulkonäön keinotekoinen parantelu vähentää ulkonäköön liittyvää hyväksyntää. Tätä varausta lukuun ottamatta olen eri mieltä. Kohtuullinen parantelu on sallittava nuorten suojelemiseksi, sillä miksi ihmeessä ketään kiusataan sen takia, että juuri kuvausaamuksi otsaan on noussut finni? 

Uutisessa haastatellun äidin mukaan koulukuvan tulee olla autenttinen dokumentti tietystä ikäkaudesta.Hänen mielestään "ei yhtään haittaa, vaikka hiukset vähän törröttää ja on sennäköinen kun nyt sinä aamuna on ollut". 

Ajatteleeko äiti omista kuvistaankin samoin? Onko aikuinen valmis siihen, että hänen hiuksensa sojottavat kuvissa miten sattuu?

Ei ole reilua, että keskenkasvuinen nuori pakotetaan autenttisuuden esitaistelijaksi samalla, kun aikuisten oma maailma on täynnä sievistelyä. Vaalien ehdokaskuvia parannellaan, ja CV:hen valitaan kuvat, joissa ryppyjä ei näy. Kun kuvanmuokkaus ei enää riitä, ostetaan kirurgiaa.

Lisäksi tavaratalon alakerrat ovat täynnä kosmetiikkaa, joka hävittää ihmisten kasvoilta "autenttisuuden". Ihmettelen, miksi ulkonäön virheet saa meikata piiloon, mutta niitä ei saisi häivyttää kuvasta teknisesti?

Liika on tietysti liikaa muokkaamisessakin.

 Kuva on aito, mutta kasvoja on muokattu.

Esikoisensa tomerat vanhemmat

Lääkäri paljasti arvionsa käynnin tarpeellisuudesta kysymällä lapsen vanhemmilta: "Onko tämä teidän ensimmäisenne?"

Kolmikuukautisen esikoisen vanhemmat eivät ole enää niin tumpuloita kuin aivan alussa. Kuitenkin he ovat jokaisessa uudessa elämänvaiheessa aloittelevia isiä ja äitejä.

Rippikoulun vanhempainillat olivat hyvä näkökulma kasvattamisen peruskysymyksiin. Rauhallisimpia olivat ne, jotka olivat edustamassa kolmatta tai neljättä lastaan. He olivat jo nähneet, että kaikesta huolimatta lapsista yleensä tulee ihan ihmisiä. Nämä vanhemmat saattoivat uskoa, että kuopuksestakin tulisi.

Esikoistaan isissä ja äideissä oli erityisesti yksi ryhmä, joka vähän huvitti. Epävarmuutta ja pelkoja peitettiin omalla pontevuudella. Puhuttiin tiukkojen kotiintuloaikojen ja yleensä vahvan kontrollin puolesta.

Salaa hymyilin. Päätin olla pilaamatta heidän tomeruuttaan, sillä miksi särkisin sen, minkä elämä kuitenkin särkee ja pian särkeenkin. Mikä toimii kolmetoistavuotiaan kanssa, ei välttämättä toimi kolme vuotta myöhemmin.

Ajatuskuplassani luki jotain tällaista: "Nyt nuorella on ikää viisitoista, ja jo kahden vuoden kuluttua valtanne on mennyttä. Silloin hän on seitsentoistavuotiaana niin lähellä täysi-ikäisyyttä, että hän tottelee teitä vain, jos häntä sattuu huvittamaan. Olette menettäneet ehdottoman valtanne. Halutessaan hän tekee silloin mitä itse tahtoo."

Jalkapallo on Trumpiakin suurempi

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa osoitti Qatarin MM-kisoilla epäilyä moraalia. Nyt se on vihdoin tehnyt sen, mitä myös muiden olisi pitänyt tehdä. Se on sanonut Trumpille, ettei hänellä ole rajatonta valtaa kaikkiin mahdollisiin asioihin. 

Trump oli kertonut, että ensi kesän MM-kisoissa hän kenties vaihtaa yhdysvaltalaisia ottelupaikkakuntia. Hän vetoaa turvallisuuteen, vaikka luonnollisesti kyse on politiikasta ja Trumpin suhteesta demokraattien hallitsemiin kaupunkeihin.

Fifa tyrmäsi Trumpin sanomalla, että kyseessä on Fifan turnaus ja säännöt, joten se itse päättää mitä kisoissa tehdään.

Erityisesti seuraava Fifan ajatus saa minut hykertelemään ja tuntemaan, että ainakin yksi ankea päivä on pelastettu: "Kaikella kunnioituksella nykyisiä maailmanjohtajia kohtaan, jalkapallo on heitä suurempi asia ja selviää heidän hallinnoistaan ja iskulauseistaan."

Soisin myös kirkonjohtajien sanovan ääneen, että maailmassa on suurempiakin voimia kuin Trump ja ne kaksi muuta veijaria maailman huipulta.

Romani vai romaani?

Sanat romaani ja romani ovat vaarallisen lähellä toisiaan. Romaanilla tarkoitetaan laajaa, kuvitteellista proosakertomusta. Sen monimuotoisuutta kuvaa kirjailija Matti Pulkkisen lausuma, että romaani on sika, joka syö kaiken. Romani taas merkitsee samaa kuin vanhempi sana mustalainen, jonka sallittu käyttöaika alkaa olla lopuillaan.

Yleensä ei haittaa ratkaisevasti, että nämä sanat sekoittaa keskenään. Käyttöyhteydestä selviää, kumpi on mielessä, eikä korva tunnista eroa.

Joskus virhe voi kuitenkin olla nolo. Erilaisiin kansanryhmiin perehtynyt yliopiston opettaja ei saa erehtyä a-kirjainten määrässä. Ammateilla on vaatimuksensa. Bussinkuljettajankin on erotettava toisistaan kärkikolmio ja pakollisen pysähtymisen merkki.

Olen kerran nähnyt, kuinka yliopiston opettaja on kirjoittanut romanin sijasta romaani. Mietin, mitä tekisin. Hankkisinko itselleni pilkunviilaajan maineen, sillä joidenkuiden mielestä on samantekevää, onko yksi a-kirjain vähemmän vai enemmän? Entä mitä itse opettaja ajattelisi? Olisinko ärsyttävä tärkeilijä? Ja onko ylipäänsä syytä korjailla muiden ihmisten virheitä?

Mielestäni keksin ratkaisun. Lähetin yksityisviestin, että yksi a-kirjan kannattaisi poistaa. Melkein samassa sain vilpittömältä tuntuneen kiitoksen. Kirjoittaja korjasi äkisti virheensä. Näin tekee ymmärryksen ihminen, ei juutu mokaansa, vaan korjaa sen saman tien.

Sattuuhan näitä. Minultakin kesti kauan tajuta, että maailmankaikkeus on universumi eikä universiumi.