Jälkikirjoitus

Jospa kirjoittaisin dekkarin. Sijoittaisin sen johonkin suljettuun yhteisöön, kuten sairaalaan, kouluun, vanhainkotiin tai kylpylään.

Murha tehtäisiin ampumalla. Sen jälkeen panisin Columboa muistuttavan poliisin ottamaan selville, johtuiko rikos puutteellisesta terveydenhoidosta, psykologinpalvelujen vajavuudesta, talonmiehen ulkomaanmatkasta, rakennuksen sokkeloisuudesta vai talossa vaikuttavien ihmisten onnettomasta lapsuudesta.

Kun nämä asiat olisi saatu selville, murha katsottaisiin ratkaistuksi.

Hyvää miestä surraan kolme päivää

Pirkkalan entinen kirkkoherra Erkki Pennanen tapasi sanoa, että hyvää miestä surraan kolme päivää. Yleensä lausahdus liittyi työntekijöiden lähtöön, mutta sitä voi soveltaa myös kuolemaan ja muihin elämän tragedioihin.

Luvussa "kolme" on oma raamatunhistoriallinen ulottuvuutensa. Sitäkin sopii miettiä.

Joka tapauksessa on ajateltava, että kauhistus ja murhe saa vain hetkeksi pysäyttää meidät. Sitten on mentävä taas: ruokittava lapset, ulkoilutettava koira ja pilkottava lämmityspuut.

Sillä keinoin tehokkaimmin vastustetaan sitä pahaa, joka toivoo saavansa maailman sekaisin.

158 kilometriä Kauhajoelle

Pirkkalasta on Kauhajoelle 158 km. Uutisten vaikuttavuudesta huolimatta emme Pirkkalassa voi sanoa tietävämme, millaisessa kuilussa Kauhajoella nyt eletään. Jotain käsittämätöntä se on.

Rukoilemisen lisäksi emme valitettavasti voi tehdä mitään kauhajokelaisten hyväksi. He eivät tule autetuiksi sillä, että lähdemme turisteina sytyttämään kynttilöitä heidän onnettomuuspaikoilleen. Viisaammin teemme jos tämänkin automatkaan kuluvan ajan katsomme ympärillemme ja yritämme tehdä hyvää juuri niille, jotka meille on annettu. Mutta syvää myötätuntoa täälläkin tunnetaan.

Heti onnettomuuden jälkeen on alettu etsiä syitä ja syyllisiä. Tietyssä mielessä tällainen etsiskely on inhimillistä. Se myös kuuluu viranomaisten työhön, mutta samalla se on vaarallista - hengenvaarallista, niin kuin olemme nähneet.

Syiden etsiminen on ensimmäinen askel siihen suuntaan, että tällaiset teot voisivat olla jotenkin ymmärrettäviä ja sitä myötä hyväksyttäviä.

On sanottava selvästi, että ei mikään koulukiusattuna oleminen, ei mikään ahdistus, ei mikään masennus, ei mikään yksinäisyys oikeuta tällaista pahuutta. Rajat ne on hulluudellakin.

On olemassa jokin reuna, jonka jälkeen ihmisellä on lupa sanoa, että enää en ymmärrä.

Tällaista ei saa tehdä, ei vain saa.

Kuolleeseen ei enää satu

Olin hammaslääkärissä. Ongelmana oli alakerran seiskahammas. Oleellisena kysymyksenä oli vieläkö sinne sattuu. Jos ei satu, se on tykkänään kuollut. Jos sattuu, siellä on vielä elämää.

Ja yleensäkin: kun on kuollut, ei enää satu. Se on hyvä tieto, vastaisen varalle.

Elämäänsä kyllästyneet osasivat eniten

Isäukon viimeiset vaiheet opettivat sairaala-elämästä ja lääkäreistä paljon.

Opin esimerkiksi sen, millä tavoin asiansa osaavat huippuspesialistit erosivat elämäänsä kyllästyneistä ja kaiken kunnianhimonsa menettäneistä virkalääkäreistä. Huiput (joissa oli mukana myös tavallisia terveyskeskuksen yleislääkäreitä) olivat valmiita kuuntelemaan potilaan omaisia, koska tiesivät juuri heidän olevan perillä lääkkeiden sivuvaikutuksista.

Elämäänsä kyllästyneille lääkäreille omaisten sana ei painanut mitään. He eivät välittäneet myöskään valtakunnan tason osaajista yhtään mitään.

Higgsin hiukkanen veikkauskupongille

"Bakteerit. Pikkujuttuja." Tämä on yksi puolalaisen kirjailijan Jerzy Stanislaw Lecin terävistä aforismeista. Siinä elämän mittayksiköt asettuvat omaan merkilliseen järjestykseensä. Pieni ei välttämättä ole pientä.

Viime aikoina lehdissä on ollut otsikoita, jotka kertovat uudesta eurooppalaisesta CERNin hiukkaskiihdyttimestä. Nyt etsitään tosissaan Higgsin hiukkasta.

Tieto voi vaikuttaa fyysikoiden näpertelyltä: yksi hiukkanen sinne tai tänne. Higgsin hiukkanen on kuitenkin ratkaiseva osa tiedemiesten palapeliä, joka selvittää miksi on massaa ja miksi toisaalta ei ole. Kyse on koko maailmankuvamme perusteista.

Tähän mennessä Higgsin hiukkasta ei ole löydetty, mutta CERNissä toiveet ovat korkealla. Jos hiukkanen löytyy, tieteellinen maailmankuva vahvistuu jälleen. Jos ei löydy, fysiikan teoriat ovat ratkaisevalta osin päreinä ja joudutaan uudella tavalla miettimään, mistä ihmeen näkökulmasta aineen perimmäistä salaisuutta voitaisiin lähestyä.

Kaikkine seurannaisineen Higgsin hiukkanen on meille tärkeämpi asia kuin jääkiekon SM-liiga. Sen voisi ottaa veikkauskupongille tai vedonlyönnin kohteeksi.

Kahdensadan vuoden kuluttua

Nuorten kanssa istuteltiin viime torstaina puita. Niiden istuttaminen on minusta aina yhtä vaikuttavaa.

Kymmenen vanhana olin koulumme mukana katsomassa, kuinka tasavuosia täyttäneen Suomen kunniaksi istutettiin puu. Kun joskus olen mennyt tuon vanhan kouluni kautta, olen joka kerta tarkastanut, miten se puu jaksaa nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin.

Tai muistan myös sen, kuinka olin oman isäni kanssa suunnilleen samassa iässä istuttamassa männyntaimia. Hän kertoi minulle, ettei ikinä näkisi niiden kasvaneen täyteen mittaan, ja siitä huolimatta hän istutti ne taimet.

Samaan teemaan liittyy saksalaisen Dorothee Söllen muistelmissa ollut kuvaus keskiaikaisten katedraalien rakentamisesta. Kivenhakkaaja naputti kiveen suurenmoisen ruusun, varsinaisen elämäntyönsä, ja kuitenkin hän saattoi aavistaa, että hän ei koskaan pääsisi astumaan siihen rakennukseen, jota hän oli luomassa.

Edes hänen omat lapsensa eivät nähneet kirkkoa valmiina. Keskiaikaisia katedraaleja rakennettiin kaksisataa vuotta, joskus kauemminkin.

Myös julkiset teloitukset ovat viihdettä

Jotkut näemmä löytävät Big Brotherista positiivisia puolia. En vain ole nähnyt kenenkään perustelevan mielipidettään millään muulla kuin sillä, että Big Brother viihdyttää.

Viihdyttäminen ei kuitenkaan ole eettisessä keskustelussa minkäänlainen arvo. Viihtymisen tarpeessaan ihmiset ovat osallistuneet gladiaattorinäytöksiin ja julkisiin teloituksiin. Myös härkätaistelut ja kukkotappelut viihdyttävät ihmisiä. Jollekulle jopa joukkoraiskaukset ovat viihdettä.

Hyvät viihdyttävyyteen vetoajat, teidän on keksittävä parempia perusteluita.

Ei voi pettyä

Viime viikonloppuna kuulin (Mirjainkerin kertomana) tarinan viime olympialaisista. Ruotsalaisten suosikkiuimari, 14-vuotias Euroopan mestari oli sijoittunut olympialaisissa sijalle 27. Sanomalehdet otsikoivat: "Ruotsalaisuimari romahti."

Tytön valmentaja oli kuitenkin sanonut: "Ei 14-vuotiaaseen voi pettyä."

En muista, että kukaan olisi pitkään aikaan sanonut tuon ikäisestä mitään näin viisasta.

Ajatusta voisi laajentaa muihinkin ikäryhmiin: "Ei 2-vuotiaalta voi edellyttää." "Ei 80-vuotiaalta voi vaatia."

100 euroa

Suuren tavaratalon esitteen mukaan 100 eurolla saisi yhden trikoohuivin (kuuluisaa merkkiä), kaksikymmentä viinilasia ja miesten villatakin, jossa on tekoturkisvuori.

Paikallislehden mukaan 100 euroa riittäisi 10 kiloon maustettua naudan sisäpaistia. Suunnilleen yhtä paljon maksavat myös partakone ja kohtalaisen hyvät juoksukengät.

Minä ostin hieman yli 100 eurolla Dostojevskia. Sain kolme kirjaa, joista kaksi on kirjailijan ei niin merkittäviä teoksia, ja sen yhden olen lukenut kolmesti aiemmin. Nyt on käsissäni uusi käännös.

On juhlat tulossa.

Taidan ruveta lestadiolaiseksi

Kaiken kohun keskellä minunkin oli pakko katsoa Big Brotheria. Ehkä huonompaakin televisio-ohjelma olisi mahdollista tehdä. En vain keksi millaista se mahtaisi olla. Tässä porukka juntteja suljetaan samaan taloon, ja toinen porukka juntteja katsoo, mitä ne tekevät.

Taidan ruveta lestadiolaiseksi. He ovat oikeassa siinä, mitä ovat aina sanoneet: televisio on sontaluukku. Turhaan niille lestadiolaisille on naureskeltu ja heidän tiukkapipoisuuttaan on paheksuttu. Jokainen voi itse tarkistaa, mihin tässä on tultu.

Ainakin voisi aloittaa maailman parantamisen tästä: kieltäytyisi tuosta roskasta. Sanoisi että tämä saa jo riittää.