Olin yläkoululla kertomassa papin elämästä. Ryhmät vaihtuivat taajaan tahtiin, ja joka ryhmälle oli varattu aikaa kaksikymmentä minuuttia.
Olin valinnut sellaisen metodin, että taululle kirjoitettuna oli noin viisitoista adjektiivia. Oppilaat saivat valita niistä aina yhden, ja minä puolestani kerroin sanaan liittyvän tapauskertomuksen.
Joitakin kertoja valittiin superlatiivi "yllättävin". Se vei minut muistelemaan päihdehoitolaitoksen pappina viettämääni aikaa.
Kun mies ja nainen päätyvät vuosien juomisen jälkeen laitoshoitoon ja rakastuvat toisiinsa, toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ole. Enemmän on laboratorion tyhjiössä eliöitä kuin heillä kahdella mahdollisuuksia.
Näillä ajatuksilla minäkin vihin erään päihdehoitossa olleen parin. He olivat tutustuneet toisiinsa laitoksessa. Minun laskelmillani ei ole siinä tilanteessa merkitystä. Kestääpä liitto hääaamuun saakka, yhden viikon tai vuoden, vihittävä on.
- - -
Parin vihkimisestä kului kymmenen vuotta. Kesämökillemme asennettiin televisioantennia, ja toinen asentajista oli se sulhanen sieltä päihdehoitolaitoksesta. Vaihdettiin kuulumiset. "Ja aviossa me edelleen ollaan", hän sanoi.
torstai 30. toukokuuta 2019
tiistai 28. toukokuuta 2019
Lintsauksensa he vielä löytävät edestään - paitsi etteivät löydä
Yle on poiminut uutisiinsa jutun Kotkan ja Haminan seudulla
sijaitsevasta ammattiopistosta. Kahdeksan hengen luokasta kukaan oppilas ei
saapunut kiekkojuhlien takia maanantaina kouluun. Jutun mukaan oppilaiden
opettaja oli sitä mieltä, että oppilaat löytäisivät asian vielä edestään, koska
oikeassa elämässä työpaikalle tulematta jättäminen on irtisanomisperuste.
Koulun rehtorin mukaan ammatillinen opiskelu on verrattavissa työssä olemiseen.
Minulla on tietoa siitä, että mitään pahaa juuri tällaisesta
poissaolosta ei oppilaiden elämään koidu. Kun Suomi voitti mestaruutensa vuonna
1995, neljä pirkkalalaista lukiolaistyttöä niin sanotusti sairastui yhdeksi
päiväksi. Onnetonta heidän kannaltaan oli, että heidät bongattiin television
iltauutisista, kun he olivat Helsingissä ottamassa vastaan kotiin saapunutta
maajoukkuetta.
Sairauden ja kultajuhlien ristiriitaa oli vaikea selittää
koulussa, mutta muuta haittaa en tiedä heille heidän tempauksestaan koituneen.
Elämä sallii poikkeuksensa, kunhan poikkeuksesta ei tule tapaa.
Ylen haastattelemalle rehtorille voi vielä sanoa, että
ammattiopistoa voi kieltämättä verrata työelämään, mutta vain verrata.
Työelämää se ei ole.
Samalla lähetän terveisiä tätivainajalleni, joka sanoi
aikanaan, että ylioppilasjuhlistani kieltäytymistä tulisin vielä katumaan.
Tuosta keväästä on nyt kulunut 43 vuotta, ja sitä katumustani tässä yhä
odottelen.
maanantai 27. toukokuuta 2019
Ruotsalaisetkin tykkäsivät meistä
Vaikuttaa siltä, että ruotsalaisetkin ovat pitäneet Suomenvoittamasta jääkiekkomestaruudesta. Ei siitä olekaan vaikea pitää, sillä
Euroopan tasolla Suomen voitto muistuttaa sitä, kun Leicester voitti
Valioliigan mestaruuden kaksi vuotta sitten. Haalariväki voitti silloinkin
miljonäärit.
Toisaalta en ole muulloinkaan havainnut, että Ruotsi
jotenkin toivoisi Suomelle huonoa.
Minun on puolestani ollut vaikea ymmärtää niitä suomalaisia,
jotka erityisesti nauttivat Ruotsin epäonnesta. Sellaisesta alemmuudentunteesta
en ole osallinen.
Päinvastoin jotkut ruotsalaistähdet ovat sykähdyttäneet
minua. Ensimmäisenä on Zlatan Ibrahamovic, mutta myös toinen jalkapalloilija
Henke Larsson on ollut suosikkini. Olen pitänyt myös jääkiekkoilija Peter
Forsbergista, ja Björn Borg on tietysti kaikkien aikojen tennispelaaja.
lauantai 25. toukokuuta 2019
Tulevaisuuden suunnittelussa tarvitaan historiantutkijoita
Keskusteltiin tulevaisuuteen suuntautuvasta
strategiatyöryhmästä. Joku sanoi, ettei mukaan pitäisi ottaa yhtäkään yli
55-vuotiasta. Ajatuksessa on puolensa. Tulokset ovat huonoja, jos tulevaisuutta
rakennetaan vain äijänkäppyröiden varassa.
Olin silti eri mieltä. Ollaan perin heikoilla, jos
kuunnellaan vain nuoria. He tuntevat nousussa olevat trendit, mutta toisaalta
juuri historiantutkijat ja -tuntijat ovat erinomaisia tulevaisuuden tekijöitä.
He ovat perillä virheistä, joita ei kannata tehdä toista tai kolmatta kertaa.
He tuntevat myös syyt, miksi nykyiseen on päädytty. Paras tulos saadaan, kun
nuoret ja vanhat yhdistävät voimansa.
Auschwitzin käynnilläni minut pysäytti yksi taulu. Siihen
oli kirjoitettu George Santayanan ajatus: ""Ne, jotka eivät muista
historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä."
torstai 23. toukokuuta 2019
Nettikirjoituksen pitäisi mahtua yhteen näytölliseen
Osuin erään tuttuni blogikirjoitukseen, jonka hän oli linkittänyt Facebook-sivulleen. Otsikko vaikutti hyvältä. Avasin linkin, mutta lukematta jäi, koska teksti oli auttamattomasti liian pitkä näytöltä katsottavaksi.
Sama pätee moniin Ylen uutissivuilla julkaistuihin juttuihin. Ne ovat ansiokkaita, mutta niitä ei vain jaksa lukea niiden pituuden tähden. Paperilehdillä on edelleen etunsa. Niiden jutut näkee yhtenä kokonaisuutena, eikä niitä tarvitse vierittää. Pitkätkin artikkelit toimivat, kun ne saa lukea paperilta. Erään tutkimuksen mukaan lähes 80% ihmisistä vierittää sivua jonkin verran alaspäin, mutta vain 22 % jaksaa vierittää sivun loppuun asti. Toisin sanoen vähäinenkin vierittäminen karkottaa lukijoista viidenneksen.
Nettikirjoittamisen ensimmäinen sääntö on se, että tekstin pitäisi mahtua näytön rajoihin. Vain erityisen painava aihe sallii poikkeuksen.
Sama pätee moniin Ylen uutissivuilla julkaistuihin juttuihin. Ne ovat ansiokkaita, mutta niitä ei vain jaksa lukea niiden pituuden tähden. Paperilehdillä on edelleen etunsa. Niiden jutut näkee yhtenä kokonaisuutena, eikä niitä tarvitse vierittää. Pitkätkin artikkelit toimivat, kun ne saa lukea paperilta. Erään tutkimuksen mukaan lähes 80% ihmisistä vierittää sivua jonkin verran alaspäin, mutta vain 22 % jaksaa vierittää sivun loppuun asti. Toisin sanoen vähäinenkin vierittäminen karkottaa lukijoista viidenneksen.
Nettikirjoittamisen ensimmäinen sääntö on se, että tekstin pitäisi mahtua näytön rajoihin. Vain erityisen painava aihe sallii poikkeuksen.
tiistai 21. toukokuuta 2019
Sammakoita läsäytelleet rippikoulupojat
Noin kahdenkymmenen vuoden iässä uppouduin Dostojevskin
kirjoihin niin syvälle, että elämäni jakautuu aikaan ennen Dostojevskia ja aikaan, joka on hänen jälkeensä. Yksi tärkeistä
muutoksista oli, että menetin kykyni asettua rikollisen ja hirvittävyyksiä
tehneen ihmisen yläpuolelle. Lukiessani Rikoksesta ja rangaistuksesta
Raskolnikovin tarinaa huomasin, että minäkin aloin miettiä Helsingin Töölössä
asumani Tunturikadun talon naapureita. Mitäpä jos kävisin kolauttamassa
esimerkiksi seinäntakaisen vanhan rouvan hengiltä ihan vain testatakseni,
uskaltaisinko sen tehdä?
On pienestä kiinni, kummalle puolen kaltereita ihminen
päätyy
Järkytyin omista ajatusleikeistäni. Epäilemättä olin
käytännössä kilometrien tai peninkulmien päässä niiden toteuttamisesta,
mutta välimatka ei poistanut tuota järkytystä. Olin kaikesta huolimatta kuvitellut murhan,
ja jossain elämäntilanteessa tuo matka olisi ollut kuljettavissa. Ymmärsin,
että on varsin pienestä kiinni, kummalta puolen kaltereita ihminen katselee
maailmaa.
Olen saanut elää tällä kaltereiden paremmalla puolella,
mutta tämä ei johdu korkeasta moraalistani, vaan jostain sellaisesta asiasta,
jota osaan kutsua vain perinteisellä kristillisen kielen sanalla Jumalan armo.
Nuoruuden hölmöilyistä ei pidä tuomita elinkautiseen
virkakieltoon
Näiden kokemusten pohjalta en voi sietää, että aikuinen
ihminen tuomitaan sen mukaan, mitä hän on nuorena toilaillut. Olen tehnyt
elämässäni neljäkymmentä vuotta nuorisotyötä, ja koko tämän uran olen
rakentanut sen ajatuksen varaan, että etenkin nuori ihminen voi varsin
vähäisestä syystä horjahtaa rikosten ja jopa kammottavuuksien puolelle. Hän voi
kuitenkin korjata tapansa, muuttaa ajatteluaan ja päätyä elämään arvokasta ja
kunniallista elämää. Niinpä häntä ei pidä tuomita elinkautiseen kelvottomuuteen
eikä ikuiseen kansalaisluottamuksen menettämiseen, onpa hänen nimensä sitten Mikkel Näkkäläjärvi tai Jan Vapaavuori. Nuoruuden hölmöilyt voivat päinvastoin tuoda
entiselle huligaanille juuri sitä nöyryyttä, jota tarvitaan vastuullisilla
paikoilla. Anteeksiannolla on ihmeellinen voima.
Tietysti on ihmisiä, joilla ei ole mitään kerrottavaa nuoruusvuosien
tyhmistä ideoista. Useimmiten tätä puutetta selittää huono muisti.
Sammakoita läsäytelleet rippikoulupojat
Kerronpa vielä siitä, kuinka toissa
kesän rippileirillä kuulin poikien läsäytelleen sammakoita
hengiltä. Se oli kuvottavaa raakalaisuutta. Elävä olento se on sammakkokin.
Päätin, että välttäisin tekemästä pojista sankareita. Niinpä otin asian esille
varsin rauhallisesti. Sanoin jotain tällaista: "Olette kuulemma tappaneet
viattomia sammakoita. Se on kovin vastenmielistä. Olkaa varovaisia tällaisten
asioiden kanssa. Muuten on vaarana, että jonain päivänä olette jossain
oikeusistuimessa ja teistä sanotaan, että hän aloitti sammakoilla."
Kaikesta huolimatta mieleeni ei lainkaan tullut, että joku pojista
oli nyt kenties voinut tuhota poliittisen uransa. Tuollaiset nuoruuden teot pitää
tylysti unohtaa, kun joskus isona ihmisenä päätetään, ketä nostetaan
vastuullisiin tehtäviin.
sunnuntai 19. toukokuuta 2019
Lukeminen on luotijuna, kuunteleminen on resiina
On hyvinkin mahdollista, että paperikirjoista tulee
vinyylilevyjen kaltaista erityisharrastajien herkkua. Ne muuttuvat
eräänlaiseksi rakkauden lajiksi korvautuessaan sähköisillä kirjoilla. Tosin
tämäkään trendi ei ole vääjäämätön. Siitä kertoo vaikkapa se monelta
lukiolaiselta kuulemani ajatus, että perinteinen kirja on parempi.
Sen sijaan on järjetöntä ajatella, että HS:n Laura Saarikosken
tarjoama ajatus tekstinjälkeisestä ajasta voisi toteutua.
"Toukokuun alussa kävin tulevaisuudessa. Sellainen olo
on aina Piilaaksossa: se on laboratorio, jossa voi kurkistaa, mihin suuntaan
maailma on menossa. Facebook, Google, Snap, Emblematic. Viesti oli selvä:
tekstin ylivoiman aikakausi on loppumassa. Tilalle ovat tulleet kuvat ja ääni.
Yliopisto-opiskelijatkaan eivät kuulemma enää jaksa sulattaa kymmensivuisia
tekstejä, vaan haluavat luennot videoina, podcasteina tai
Snapchat-pätkinä."
Tekstinjälkeinen aika kumoutuu siihen biologiseen tosiasiaan, että videolta voi opiskella kätevästi vaikkapa uuden vekottimen käyttöä tai origamien tekemistä, mutta yleensä teksti on nopeudessaan ylivoimainen. Kuuntelemalla ei ehdi juuri minnekään.
Voit testata asiaa vaikkapa tällä blogikirjoituksella. Mittaa ääneti lukemiseen kuluva aika ja tarkista sen jälkeen, kuinka pitkään kuluu siihen, että luet tekstin itsellesi ääneen.
Kun vaihtaa lukemisesta kuuntelemiseen tai videoiden katseluun, vaihtaa luotijunasta resiinaan.
Voit testata asiaa vaikkapa tällä blogikirjoituksella. Mittaa ääneti lukemiseen kuluva aika ja tarkista sen jälkeen, kuinka pitkään kuluu siihen, että luet tekstin itsellesi ääneen.
Kun vaihtaa lukemisesta kuuntelemiseen tai videoiden katseluun, vaihtaa luotijunasta resiinaan.
torstai 16. toukokuuta 2019
Vuonna 2029 tämän kevään kymmenen laudaturia eivät auta
Kymmenen laudaturia kirjoittanut tämän kevään ylioppilas
Amanda Sandelin ansaitsee arvostuksen pitkäjänteisyydestään ja siitä, että on
monipuolisesti kiinnostunut erilaisista asioista. Laudaturien määrä on kuitenkin
sivuasia. Kun uusi opiskelupaikka on auennut, niistä on hänelle yhtä vähän apua
kuin on Valioliigaan Norwichin mukana nousseella Teemu Pukilla menneen kauden
maaleista. Korkeammalla tasolla lähdetään nollasta, ja kaikki on voitettava
uudestaan. Ensi kaudella on yhdentekevää, millainen Sandelin/Pukki oli vuosi
sitten.
Yo-tulokset unohtuvat
Varsinkaan yo-kirjoitusten tuloksia ei jälkeenpäin tiedustella.
Minulta on kysytty pääsykokeita lukuun ottamatta niitä vain yhden kerran ja
vain yksi ihminen. Ketään eivät kiinnosta niin vanhat asiat.
Näinä päivinä on syytä muistuttaa siitäkin, että tuore
suomalainen nobelisti Bengt Holmström reputti yo-kokeet kompastumalla
äidinkielen kokeeseen. Luokkakaverit juhlivat toukokuun lopulla, mutta Bengt
ei. Myös Einstein sai kuulla koulussa, että hänestä ei tulisi mitään.
Kymmenottelijoita ei muista kukaan
Amanda Sandelin kertoo haastattelussaan siitä, että
moniosaamisella on haittansa: "Olen miettinyt paljon, mikä minusta tulisi
isona, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt mieleistä – ehkä juuri siksi, koska
minulla on näitä kiinnostuksen kohteita niin paljon, että on vaikea valita
miksi haluaisi."
Kun osaa vähän kaikenlaista hyvin, on vaarana päätyä
kymmenottelun mestariksi. Heidän suorituksensa ovat yleisurheilukisojen
täyteohjelmaa. Muistan satoja hyppääjiä, heittäjiä ja juoksijoita nimeltä,
mutten yhtään kymmenottelijaa. Itse laji on tietysti kunnioitettava,
Turun yliopiston fysiikan apulaisprofessori Asko M. Aurela neuvoi
opiskelijoita, että olisi valittava kaksi erikoistumisalaa. Ne hedelmöittäisivät
toisiaan, mutta laajemmalle ei kannata hajottaa kiinnostustaan, koska elämä ei
riitä kaiken tarpeellisen opiskeluun. Aurela sanoi, että jos tutkii jokaista
tuntematonta ilmiötä, hukkuu alkeellisiin tosiasioihin.
maanantai 13. toukokuuta 2019
Kerjäläisillä ei ole maksupäätettä
Luterilaisuuden suuria historiallisia ansioita on, että
Pohjoismaissa ei ole perinteisesti ollut kerjäläisyyttä. Toisaalta on käytetty
keppiä eli se on ollut kiellettyä, ja toisaalta on käytetty porkkanaa eli on
ollut olemassa sosiaaliturva.
Avoimet rajat ja liikkumisen helppous ovat tuoneet
kerjäläiset Suomeenkin. He ovat outoudessaan vaikea asia. Heidän ohittamisensatuntuu pahalta, ja monien muiden ihmisten tavoin olen mieluusti valinnut
kävelyreittini kulkemaan heidän selkäpuoleltaan. Siellä ei ole tarvinnut katsoa
silmiin.
Luottokortit ovat tuoneet uutta helpotusta herkän omantunnon
tuomiin kipuihin. Kun ei ole käteistä, voi kulkea entistä viileämmin
kerjäläisten ohi. Kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa. Kerjäläisillä ei ole
maksupäätteitä, vielä.
sunnuntai 12. toukokuuta 2019
Mitäpä ihmishengestä kunhan matkatavarat pelastuvat
Viikko sitten Aeroflotin Murmanskin-lento palasi kentälle
pian nousun jälkeen, laskeutui kovaa pompaten ja syttyi tuleen. Yli puolet
koneessa olleista ihmisistä kuoli. Ensimmäisten uutisten mukaan matkustajat
hidastivat evakuointia keräämällä käsimatkatavaroitaan mukaan.
Tänään kerrotaan, ettei etupään matkustajien käytös olisi
kuitenkaan estänyt takaosan väkeä poistumasta palavan koneeen sisältä. Lähteenä
on uutistoimisto Tass.
Onpa Moskovan onnettomuuden laita miten tahansa, intohimo
pelastaa matkatavarat ihmishenkien kustannuksella on kiinnostava. Omaisuuden
rakastaminen on yleisinhimillinen oinaisuus, joka ilmeni esimerkiksi vuonna
1929, kun Näsijärveen hukkui Kuru-laivan mukana 136 ihmistä. Kerrotaan, että ainakin
yksi hukkuneista olisi voinut pelastua, ellei hän olisi halunnut pelastaa myös
matkalaukkuaan. Erään palomiehen suusta olen taas kuullut, että
liikenneonnettomuuden uhrit muistavat aina huolehtia lompakostaan, jos ovat
vähänkin tajuissaan.
Asialla on sekä teologisia että ekologisia seurauksia.
Unohtuu, että Jumala on luvannut pelastaa meidät, muttei meidän
matkalaukkujamme. Ilmastonmuutosta taas edistää se, että rakastamme liikaa
romuja, ronpetta, riepuja ja rihkamaa. Haluamme rajoittaa lämpenemistä, mutta
vain niiden kanssa.
perjantai 10. toukokuuta 2019
Työn kuuluukin kuormittaa
Edessäni on työterveyden kysely, jossa minun olisi arvioitava esimerkiksi työni fyysistä kuormittavuutta. Aavistelen kysymyksen taustalta sellaista tausta-ajattelua, että työn kuormittavuus olisi jotenkin huono asia. Tuollaisessa negatiivisessa merkityksessä sanaa "kuormittaminen" yleensä käytetään.
Mutta mitä työntekoa se on, ellei yhtään kuormituta eli kanneta kuormia? Talo jää rakentumatta, elleivät laudat siirry pinosta talon seinään.
Myöskään paljon moitittu väsymys ei ole vika. Työpäivän jälkeen kuuluukin olla lisävoimien tarpeessa. Väsymys ei ole moottorivaurio, vaan se on bensavalo, joka pakottaa tankkaamaan.
Mutta mitä työntekoa se on, ellei yhtään kuormituta eli kanneta kuormia? Talo jää rakentumatta, elleivät laudat siirry pinosta talon seinään.
Myöskään paljon moitittu väsymys ei ole vika. Työpäivän jälkeen kuuluukin olla lisävoimien tarpeessa. Väsymys ei ole moottorivaurio, vaan se on bensavalo, joka pakottaa tankkaamaan.
maanantai 6. toukokuuta 2019
Huijaus voi olla muodollisesti tosi
"Olen pelannut Järvenpään Palloseuran miesten
edustusjoukkueen pelipaidassa." Tämä on minun osaltani muodollisesti
täysin moitteeton lause, mutta sisällöllisesti se on silkkaa huijausta.
Tällaisia valheita on helppo tehdä.
Olen kieltämättä pelannut tuossa paidassa useitakin kertoja,
mutta samalla nuo pelit olivat jalkapallourani noloimpia aikoja. Paidat olivat
miesten edustuksen, mutta joukkue ei.
Olin noissa peleissä C-juniori. Meillä ei ollut omia ja
ikäluokkamme mukaisia paitoja, joten jouduimme pukemaan päällemme miesten joukkueen
vanhat. Isojahan ne olivat. Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko monta numeroa ylisuuren
paidan helmojen oli annettava pursuta housunlahkeista ulos, tai sitten
ylimääräiset sentit piti laskostella vatsan kohdalle jonkinlaiseksi
uimarenkaaksi. Molemmat vaihtoehdot olivat noloja ja selittivät osaltaan sitä,
miksi oikeissa pelinpaidoissaan pelanneet hyvinkääläiset voittivat meidät joka
kerta.
Lisäongelmana oli kauluksen v-aukko, joka ylettyi
C-juniorilla melkein napaan saakka. Rintakarvoja meillä ei ollut esiteltävinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)