Tätäkin tapahtui vuonna 2014

Ranskan pressa ajelee öisin skootterilla rakastajatterensa luo.

Pirkkalalainen 160 henkeä työllistävä rakennusalan yrittäjä sanoi olevansa tyytyväinen yrityksensä veroprosenttiin: "Haluan kantaa korteni kekoon myös yhteiskunnallisissa asioissa."

Ruotsissa on virallistettu sukupuolineutraali hen-sana. Suomessa neutraali hän on aina ollut käytössä.

Suvivirren laulamista on päätetty jatkaa. Tiettävästi kukaan ei ole sitä laulaessaan tullut uskoon.

Erään suomalaisen filosofin mukaan ihminen ei yksilö vaan suhtelo.

Bundesliigan mestaruuden ratkaisseessa pelissä Philip Lahm antoi 134 syöttöä ja kaikki perille.  Joukossa oli myös vaikeita.

Yksi Lohjalla kaivinkoneen katkaisema kaapeli sekoitti joulukuussa Elisan nettiliikenteen.

Aivan keskellä Helsinkiä saa pöytään tarjoillun kahvin hintaan 3,20 e. Siinä on hyvä syy antaa tippiäkin.

Loch Nessin muinaishirviö ja Olof Palmen murhaaja ovat edelleen vapaina, mutta ruotsalaiset kuulemma saivat sukellusveneestä jäljen.

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen valittiin liuta kiinnostavia nimiä: Frédéric Gotte, Thomas Lam, Lum Rexhepi, Daniel O’Shaughnessy, Loorents Hertsi, Robin Lod, Nnaemeka Anyamele, Armend Kabashi, Jesper Brechtel, Matej Hradecky, Glen Kamara, Simon Skrabb ja Youness Rahimi.

Pirkkalassa  tupakoitsija käveli varta vasten 15 metriä ja pudotti tumppinsa juuri sinne, minne se kuuluukin pudottaa.

Arto Nyberg haastatteli maailman yhdeksänneksi vaikutusvaltaisinta ihmistä (Time). En muista, kuka hän oli.

Yleisurheilun MM-kisoissa ei vieläkään otettu käyttöön Pentti Saarikosken ehdotusta, että juoksulajeissa saavutettuun aikaan lisättäisiin harjoitteluun käytetty aika.

Vuoden lopussa Sunnuy Car Centerin valopylväs jököttää Hämeenlinnassa yhä paikallaan, vaikka on epäselvää, kuka maksaa sen sähköt.

Kaikesta huolimatta osaan kulkea

Pentti Saarikoskella on kiinnostava huomio, joka liittyy Helsingin asemakaavaan. Hän sanoo, että jos ajattelee Hämeentien ja Mannerheimintien jaloiksi, kaupunki muistuttaa nelivuotiaan piirustusta, joka esittää isää.

Ainakin Helsinki on maailman vaikeimmin hahmotettavia kaupunkeja. Sen pääkatu on mutkitteleva Mannerheimintie, joka tekee jo alussa mutkan, ja sitten siihen tulevat Espat vinosti. Erottaja sekoittaa kuviota, ja Viiskulma on bonuksena. Erilaisia vinoristeyksiä on paljon. Yhtenäinen suunnistamista auttava maamerkki puuttuu. Ei ole selkeää merenrantaa eikä jokea. 

Helsinki on minulle vähän kuin elämä: en tiedä, miten se on järjestetty, mutta jotenkin osaan siellä kulkea.

Pieceful Christmas ja muita toivotuksia

Pieceful Christmas on historian säälittävimpiä hyvän joulun toivotuksia. Tällä ilmauksella muuan suomalaispankki tervehti kansainvälisiä yhteistyökumppaneitaan 1980-luvulla. Kun virhe huomattiin, kortit olivat jo lähteneet.

Minä otan mielelläni vastaan monenlaisia hyviä sanoja. Aivan kaikille aivan kaikki toivotussanat eivät käy.

Hyvää joulua: turvallinen perusversio, joka sopii kenelle tahansa.Tämä käy myös surukotiin. Kyllä omaiset ymmärtävät, miten sana "hyvä" on tässä ymmärrettävä.

Hauskaa joulua: vaikuttaa siltä, että on yleistynyt sitä mukaa kuin joulunvietto on pinnallistunut, muttei se pinnallistuminen tästä toivotuksesta johdu. Älä kuitenkaan lähetä perheeseen, jossa kenties tarvitaan loppuillasta poliisia.

Siunattua joulua: ehkä oma suosikkini, koska toivottajalla on muutakin mielessään kuin kinkku ja lahjapaketit. Myös tämä toivotus sopii murheiden keskelle.

Makeaa tai makoisaa joulua: en ole makean ystävä, mutta sanat voi tietysti ajatella vertauskuvallisesti.

Lämmintä joulua: en oikein tiedä... ilmasto lämpenee muutenkin. Ajatus on kaikesta huolimatta kaunis - ja nostalginen.

Rauhallista joulua: Älä lähetä yksinäiselle äläkä liikuntavammaiselle. Muuten hyvä.

Iloista joulua: niille ihmisille, jotka voi olettaa onnellisiksi ja iloisiksi. Surkeammassa jamassa olevaa voi satuttaa.

Joulun valoa: tässä on sekä ydinsanomaa että taivaankappaleiden liikettä.

Minä puolestani Soisin jouluusi Kristuksen ja elämäsi perimmäisen toivon. Tätä tarkoittaisin mieleni pohjalla, vaikka sanoisin arkisemmin "kaikkea mahdollista hyvää".

Hiljaisuus

Viime päivien blogihiljaisuus ei johdu siitä, että olisin hiljentynyt joulusanoman äärelle, vaan siitä, että yskimiseni on peittänyt kaikki muut äänet.

Se mitä kaikki paheksuvat

Se mitä kaikki paheksuvat, juuri sitä kannattaa vilkaista.

Viime vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin Tampereella. Niin sanotut kiakkovieraat hulinoivat. Julkisuudessa syntyi vaikutelma, että sekalaisen joukon tarkoituksena oli kokoontua yhteen, juoda viinaa ja hokea sanaa "luokkaristiriita".

Jotakuta mukana ollutta haastateltiin vakavassa televisio-ohjelmassa. Hänen ajatuksensa eivät jääneet mieleen, mutta sen sijaan muistan hänen kertoneen, että hän lähti tapahtumasta taksilla kotiin.

Tänä vuonna järjestettiin Helsingissä "luokkaretki". Paikkoja särjettiin, ja taas huudettiin sanaa "luokkaristiriita". Joku nuori nainen oli valmis antamaan TV:ssä anarkismille kasvot, mutta ei häneltäkään tullut niin merkittäviä ajatuksia, että olisin painanut nimen mieleeni. Yhtään merkittävämpää filosofiaa en ole löytänyt taustaryhmien nettisivuilta, vaikka olen niitä kuinka tutkinut

Onko siis päätelmäni, että tämä kaikki on riehuntaa eikä mitään muuta?

Ehkä ei sittenkään. Kaikessa epäonnistumisessaan nämä tapahtumat kuitenkin sanovat jotain. Ajattelun puute ei tarkoita, ettei itse ongelmaa olisi. Huono käytös ei todista, että asiasta olisi puutetta.

Itsenäisyyspäivän varjotapahtumat  muistuttavat, että yhteiskunnassa ovat "me" ja "ne". Linnan kutsuista on niin pitkä matka lähiön ostarille, ettei sitä välimatkaa kykene kukaan 102-vuotias sotaveteraani tai frakkiin pukeutunut räppäri silloittamaan. 

Humalaisten suosiossa

Sammakoiden näkökyvystä heikossa valossa on huvittavin väitöskirjan aihe, johon muistan ikinä törmänneeni.

Jollekulle sosiaalipsykologille minulla olisi kiinnostava aihe: Matkustajan istumapaikan valinta puolityhjään bussiin astuttaessa. Kuulemma on jossain tutkittukin.

Olen huomannut, että jostain syystä juopot suosivat minua. Viimeksi Helsingin asemalla joku ikäiseni mies istuutui vastapäätä. Hän tervehti, ja jo siitä tiesin, että hän oli ainakin jonkin verran hönössä. Eihän kukaan nyt selvin päin rupea ystävälliseksi. Hän jatkoi keskustelua pohtimalla junien lähtöjärjestystä, joka hänen mielestään oli poikkeuksellinen. Jyväskylän junan olisi pitänyt mennä ensin. Hän kysyi, olinko tulossa töistä, ja minä vastasin että tavallaan.

Sitten uppouduin kirjaani. Humalaisten kanssa jaksan vaihtaa muutaman sanan, mutta pitkiä hölinöitä en jaksa.

Ilmeni, että mies oli matkalla Jokelaan. Jospa hän oli luokkakaverini aivan ensimmäisiltä kouluvuosilta. Tämä olisi meidän kohtaamisemme. Olisimme voineet ehkä muistella Jokelan kansakoulua, mutten viritellyt keskustelua.

Jäin junasta Järvenpäässä. Moikkasin häntä, kun poistuin, ja hän toivotti hyvää joulua. Se oli ensimmäinen saamani toivotus tänä vuonna.

Horjuuko kirkko vai Saarikoski?

Suhteellisuudentajun parhaita lähteitä on historia. Kaikki tapauskertomukset löytyvät sieltä.

Esimerkiksi kiivas kirkkokeskustelu ei ole mitenkään uutta. Ennenkin on kyselty, horjuuko kirkko.

Tässä on Pekka Tarkan muistelma vuodelta 1966:

Hannu Salama oli saanut syyskuussa kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen jumalanpilkasta. Kuopion edistykselliset järjestivät kaupungin raittiustaloon keskustelun aiheesta 'Horjuuko kirkko?' Ensi sanoikseen siellä Saarikoski toivoi, että ihmiset olisivat tulleet paikalle »nähdäkseen horjuuko kirkko eikä nähdäkseen horjuuko Saarikoski». Keskustelu oli sekava, ateistit ja fundamentalistit ottivat yhteen, satapäinen yleisöjoukko oli »kuin ruutitynnyri tai mehiläispesä». Saarikoski keskittyi papereihinsa, luultiin että laatimaan loppurepliikkiään, mutta itse asiassa hän kirjoitti kirjettä Sarah Kirschille. Tuskastuneena hän ei halunnut kuunnella noita ihmisiä, ei uskovaisia eikä työläisiä, se kaikki oli tyhmää, hän oli väsynyt, hän halusi viinaa. Välihuudoistaan hän sai yleisön vihat päälleen, mutta ei sillä väliä, hän tiesi Sarahin olevan puolellaan. Myöhemmin ravintolassa käsiala petti ja kirje päättyi huudanduksiin: »Liebe Sarah, liebe Sarah.»

Kaiken viisauden alku on itsekritiikki

Käynnissä ollut avioliittokeskustelu on ollut kuin huonosti johdettu koululuokka. Kaikki huutavat niin kovaa kuin ääntä irtoaa. Lopulta järkevä ihminen voi vain vetää kädet korvilleen. Joku lapsellisempi kerää lelunsa ja lähtee pois.

Kaiken viisauden alku on itsekritiikki. Tässä on vinkkejä kummallekin osapuolelle, mistä suunnasta sitä voisi opetella.

Uuden avioliittolain vastustajat

Unohdetaan, että asia koskee ennen muuta pitkään syrjittyä vähemmistöä, joka on joutunut salailemaan taipumustaan ja elämään pakotetussa valheessa. – Tuloksena on ollut jopa itsemurhia. Siinä mielessä kysymys on elämästä ja kuolemasta. Tämän vähemmistön kannalta on todellakin kyse ihmisoikeuksista, vaikka kaukaa katsellen sitä on vaikea ymmärtää.

Vedotaan irrallisiin raamatunlauseisiin. – Kirkollisessa perinteessä on ollut vain sivujuonteena usko, että asioita voitaisiin ratkoa yksittäisillä lauseilla. Jos niihin vedotaan, pitäisi olla sitten johdonmukainen. Onko tässä nyt laitettava mustamakkara boikottiin, koska veriruokien syöminen Uudessa testamentissa aivan selvästi kielletään?

Vedotaan perinteiseen avioliittokäsitykseen (jota ei ole). – Ei ole juuri hämärämpää käsitettä kuin perinteinen avioliittokäsitys. Tarkoitetaanko sillä Vanhan testamentin moniavioisuutta vai Uuden testamentin ajan periaatetta, että avioliitto alkoi ensimmäisestä sukupuoliyhdynnästä vai germaanisia kauppatapoja, joissa nainen oli omaisuutta siinä missä hevoset ja teräaseet, vai heinäseipäiden Suomea, jossa rakkautta tärkeämpää oli, että hehtaarit menivät oikeaan osoitteeseen, vai katolisten sakramentaalista käsitystä, jonka pohjalta eronneita ei vihitä uudelleen, vai romanttista tunneavioliittoa, jossa vihkimenot ovat tärkeintä ja joka tuo kesäteiden varrelle vaaleanpunaisia sydämiä? Onko raamatullisempaa, että mies on miehen ja nainen naisen kanssa vai se, että yksi mies on viiden naisen kanssa?

Vastapuolta paheksutaan. – Eivät ne kaikki toiset ole turmeluksen uhreja tai kätyreitä.

Uuden avioliittolain puolustajat

”Rakkaus ei tee mitään pahaa.” – Höpsistä ja huijausta. Minä jo viiden vanhana jouduin katsomaan niitä vanhoja suomalaisia elokuvia, joissa nuori nainen käveli rakkauden tuskissa järveen. Rakkauden tähden on itketty paljon. Sen vuoksi on tapettu ihmisiä, oltu sairaan mustasukkaisia, huijattu rahaa ja pantu läheisiä karkeasti kuriin. Pahaa tehdään sekä silkasta rakkaudesta että sen varjolla.

”Niin pysyvät usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.” – Luin myötähäpeää tuntien Jari Tervon raamatuntulkintoja, jotka liittyvät Paavalin tunnettuun kirjeeseen. Kreikan kielessä on kolme rakkautta merkitsevää sanaa ja yksi niistä olisi viitannut homoseksuaalisuuteen, mutta Tervon siteeraamassa kohdassa puhutaankin Jumalan rakkaudesta.  Ihan kivasti sanottu, Jari Tervo, mutta valitettavasti lainaamallasi kohdalla ei ole mitään tekemistä tämän avioliittoasian kanssa. Käytät Raamattua niin kuin fundamentalistit, mutta toiseen suuntaan.

Vastapuolta on tahallisesti ärsytetty. – Tasa-arvoinen avioliittolaki on propagandistinen käsite vähän samaan tapaan kuin pakkoruotsi. Se määrittelee oikean vastauksen ennen kuin on alettu edes keskustella. Eduskuntatalon seinille loihdittu valoshow ja peukuttaminen ovat ärsyttäneet niin ikään ja huonontaneet keskusteluilmapiiriä.

Vastapuolta halveksitaan. – Eivät ne kaikki toiset ole ahdasmielisiä idiootteja.

Kumpikin osapuoli 

Kumpikaan osapuoli ei ole huomannut, että vastapuolen ajattelussa ei ole kyse vain asiallisista asioista vaan symboleista. – Ehkä tämä on kaikkein tärkeintä. Juuri symboleista ihmisen on vaikea antaa periksi. Koetapa ehdottaa, että Maammelaulu korvattaisiin Olen suomalainen -iskelmällä tai että itsenäisyyspäivä siirrättäisin joulukuun kuudennelta aina lähimpään lauantaihin. Kataloniassa keskustellaan siitä, voisivatko FC Barcelonan pelipaidan raidat olla vaakatasossa, kun ne tähän saakka ovat olleet pystyssä. Väitellään siitä, riittävätkö perinnettä kantamaan entiset värit (joiden vaihtamista ei sentään kukaan uskalla ehdottaa) vai onko raitojen suunnalla ratkaiseva merkitys. Tyhmempi luulisi, että tämä kaikki on samantekevää, muttei ole, koska pelipaita on symboli.

Toisille sukupuolineutraalin avioliiton saavuttaminen on ihmisoikeuksien symboli, eikä siitä unelmasta niin vain anneta periksi. Toiset ovat kutsuneet sillä sanalla oman elämänsä tärkeintä ihmissuhdetta; ei se se ajatus helposti käänny toiseen asentoon. Ja joillekuille pystyraidat vain ovat tärkeitä, vaikeasti selitettävästä syystä.
Ja sitten tämä: ei ole uskottavaa, että kaikki meikäläiset olisivat aina kaikilla tavoin oikeassa ja kaikki heikäläiset aina kaikilla tavoin väärässä.

Kunnioitusta, itsekritiikkiä ja asiallisia perusteluita 

Olen sikäli arkkipiispan linjoilla, että oma kanta on hyvä sanoa ääneen, mutta toistakin osapuolta on kunnioitettava. Lisäksi on tärkeää, että perustelut eivät ole aivan puutaheinää.

Minulla on tietysti omakin mielipiteeni. Jos joku haluaa lukea Päivi Räsäsen aiheuttaman kohun jälkeisen tekstini, se on katsottavissa täältä. Varmaan muotoilisin jonkin asian nyt hieman toisin, mutta peruslinjani löysin tuolloin; ja jos olemme rehellisiä, niin myönnämme, että me kaikki tässä olemme muuttaneet mielipiteitämme ehkä aivan nuorinta väkeä lukuun ottamatta; he kun ovat alun alkaen syntyneet toisenlaiseen maailmaan.Tämä on myös sukupolvikysymys.