Kaikkea ei tarvitse tietää

MTV3 on tänään julkaissut uutissivuiltaan CNN:n palveluihin perustuen, että Floridan Riviera Beachillä on kuollut kuusi ihmistä ammuskelun jäljiltä. Mies ampui itsensä, asumuserossa olevan vaimonsa ja neljä lapsipuoltaan.

Yritän miettiä, mihin tarvitsen tämän lajin informaatiota. Tiedän, että tällaista tapahtuu, joten uutinen ei opeta minulle maailmasta mitään uutta.

En voi täältä Suomesta auttaa uhreja.

En keksi, millaisia johtopäätöksiä tästä nyt pitäisi tehdä oman elämäni kannalta.

En usko, että suomalaisen yhteiskunnan tai edes EU:n olisi reagoitava tähän tapahtumaan millään tavoin.

Tiistaipäivän arki jatkuu meillä päin entiseen tapaan.

Kaikista kaunein

On pian neljännesvuosisata siitä ensimmäisestä kerrasta, kun hypätessäni Helsingissä Tampereen junaan tajusin olevani matkalla kotiin. Kouluvuosieni Järvenpää tuntuu vieraalta.

Järvenpäässä on minun oma kirkkoni, tuo Suomen rumimmaksi äänestetty.

Lauantaina satuin samaan pöytään ihmisen kanssa, joka niin ikään on kasvanut tuon kirkon juurella. Oivaltaessamme yhteisen rakkaudenkohteen tervehdimme toisiamme kädestä ja sanoimme: "Sanovat mitä sanovat ja äänestävät mitä äänestävät, meille tuo kirkko on kaikista kaunein."

Sietämättömät adjektiivit

Kirjoittajan tyyli ei ole lainkaan sivuasia.

Otin luettavakseni kiinnostavasta aiheesta kirjoitetun kirjan, mutta sen lukeminen jäi esipuheeseen ja kolmeen sivuun. Kirjassa oli pakahduttavan paljon adjektiiveja, ja ne ovat voimattoman kirjoittajan tunnusmerkki. Kun ilmaisukyky loppuu, avuttomuutta koetetaan peittää adjektiiveilla. Niillä ei kuitenkaan huijata ymmärtävää lukijaa yhtään enempää kuin pikkulapsi onnistuu kätkemään kaatuneen mehun asettamalla lautasen pöytäliinan päälle.

Pahimmillaan adjektiivit tuottavat mahtailevaa mössöä. Esimerkkinä ovat Peter von Baghin "elämää suuremmat" radio-ohjelmat, joissa hän esitelmöi esimerkiksi elokuvista. Kun niistä poistaa adjektiivit, erityisesti superlatiivit ynnä muut ylisanat, juuri mitään ei jää jäljelle.

Adjektiivien kanssa samaan jämäilmausten kaatopaikalle joutavat huutomerkit ja hymiöt. Ne ovat käsien pystyyn nostamisen ja antautumisen merkkejä. Jos ei osaa, pakkoko sitä on koko maailmalle julistaa?

Totisessa paikassa

Kun rauhallisina, helppoina aikoina luen kirjoja ja lehtiä ja kuuntelen radiota, minusta tuntuu, ettei maailmankatsomuksilla ole sittenkään niin suurta eroa ja että ne toimivat suunnilleen yhtä hyvin, toinen toisaalla ja toinen toisaalla. Mikä nyt sattuu ketäkin miellyttämään ja mikä nyt kenellekin parhaiten sopii.

Tänään olen ollut hautaamassa 23-vuotiasta itsemurhan tekijää. Äkkiä maailma tuntuu toisenlaiselta. Huomaankin olevani kristillisestä maailmankatsomuksesta sanomattoman ylpeä. Se on parempi.

Sori vaan. Joku ei ehkä nyt tykkää.

Ei se sen enempää vastauksia tarjoa. Sen pohjalla vain on niin hyvä olla hämmentynyt ja selityksiä vailla.

Teorioiden pettäessä

Monesti olen muistellut sitä neljän lapsen äitiä, joka kertoi, että jos heidän perheessään lapsiluku olisi jäänyt kolmeen, hän pitäisi itseään edelleenkin erinomaisena kasvattajana.

"Kolmen ensimmäisen kanssa teoriani toimivat. Lapset reagoivat minun ratkaisuihini niin kuin oletin heidän reagoivan. Mutta sitten tuli se neljäs."

Epätietoisuus

Kävin kirjakaupassa.

Hetken paikkaa ihmeteltyäni teki mieleni kysyä: "Anteeksi, missä teillä on kirjoja?"

Ei ole edes sanaa

Kuluneella viikolla olen oppinut, että vanhempansa menettäneet lapset ovat orpoja ja että puolisonsa menettäneet ovat leskiä.

Tai oikeastaan tämän tiesin jo ennestään, mutta sen sijaan mieleeni ei ollut tullut, että lapsensa menettäneille vanhemmille ei ole mitään sanaa.

Palomiesten slangissa on taas omat ilmauksensa eri tavoin kuolleille ihmisille. Kuolleelle lapselle ei ole.

Muotoilun kaihtajalle

Olen juuri vaihtanut tietokonetta ja sen mukana käyttöjärjestelmää. Melkein kaikki toimii paljon paremmin kuin ennen.

Poikkeuksena on XY Write -niminen tekstinkäsittelyohjelma, josta joudun nyt koneteknisistä syistä luopumaan. Se oli jo ensimmäisellä tietokoneellani ja se mahtui korppuakin pienemmälle tallennusvälineelle eli lerpulle.

Pienestä koostaan huolimatta ohjelmalla on kunniakas historia. Sitä on käyttänyt aikanaan esimerkiksi New York Times. Minä puolestani olen kirjoittanut esikoisteostani lukuun ottamatta sillä kaikki kirjani.

Tuota ohjelmaa minulla on ikävä, eikä vain nostalgisista syistä, vaan sen takia, että XY Write oli kirjoittamiseen sopivan karu. Sen avatessaan ei ruvennut ensimmäiseksi miettimään fontteja ja muita muotoiluhärpäkkeitä. Mustalla näytöllä oleva valkoinen teksti huusi kirjoittajalle sitä ainoaa tärkeää peruskysymystä, oliko hänellä ajatuksia vai peittikö hän ajatusten puutteen muotoilemiseen ja ulkoasun viilaamiseen.

Netin kätköistä sentään löysin kohtuulliselta vaikuttavan korvaajan. Ohjelman nimi on DarkRoom. Ajatuksiin keskittyvän kirjoittajan kannattaa kokeilla sitä.

Kuinka pitkälle?

Niin kuin joku kommentoijani minua valisti, koko Suomen vallannut ABC-ketju ei ole tyytynyt siihen, että asiakkaat palauttaisivat astiansa tarjottimella keräilyvaunuihin. Nyt ruokailuvälineet myös lajitellaan.

Luulin, että ketjun häveliäisyydellä olisi jotain rajoja ja että maksavia asiakkaita ei laitettaisi tekemään mitä tahansa. Se oli väärä luulo. Myöskään asiakkaiden tottelevaisuudella ei ole mitään rajoja. Tyynesti askarrellaan haarukoiden, veitsien ja ruoan jätösten kanssa ja ollaan valmiita tekemään sitä työtä, josta esimerkiksi joku nuori voisi hankkia itselleen opiskelurajoja.

Itse teemme työttömyyttä ja pidämme sitä yllä.

Kuinkahan pitkälle ollaan valmiita menemään? Luultavasti suomalaiset suostuvat viemään astiansa keittiölle suoraan tiskikoneeseen, ottamaan tiskirätin ja pyyhkimään pöytänsä ja kaiken ohella maksamaan tiskikoneen ja -rätin käyttömaksua.

Lopulliset ratkaisut

Vuoden 2003 maaliskuussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteenkannessa julistettiin dna-tutkimukseen liittyen, että elämän salaisuus on vihdoin ratkennut.Onko joku huomannut, että elämän salaisuuden selviämisestä on jo yli seitsemän vuotta?

Tuoreen uutisen mukaan maailman kuuluisin fyysikko Stephen Hawking kirjoittaa uudessa kirjassaan, että maailma on syntynyt ilman Jumalan vaikutusta. Hänen mukaansa maailma on voinut ja sen on myös täytynyt syntyä tyhjästä. M-teoria on vihdoinkin yhdistämässä suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan.

Olen valmis lyömään vetoa sen puolesta, että seitsemän vuodenkuluttua ollaan kuitenkin yhtä kaukana lopullisesta vastauksesta kuin nyt. Kristilliseltä kannalta on aivan samantekevää vaikka maailma olisi syntynyt itsestään ja tyhjästä. Edelleenkin jää selvittämättä,mistä syystä se tyhjä tai ei-mitään on olemassa. Kuka loi tyhjän?