Tätäkin tapahtui vuonna 2012

Lasten murhaaja Jammu Siltavuori kuoli, ja yhteiskunnan alimpana pidetyn ihmisen paikka vapautui.

Stadionin verran irlantilaisia lauloi joukkueestaan ylpeänä senkin jälkeen, kun se oli jäänyt pelkillä tappioilla EM-kisojen alkulohkoon.

Suomen lapset pelastettiin siirtämällä itsenäisyyspäivänä Tuntemattoman sotilaan alkamisajankohta myöhempään iltapäivään.

Venäjällä on kehitetty ”drop box” -systeemi. Äidit pääsevät eroon ei-toivotuista vauvoista.

Norjalaiset psykiatrit eivät osanneet päättää, onko Anders Breivik normaali vai epänormaali.

Iltalehti järjesti lukijoilleen yleisöveikkauksen siitä, kuka tulisi voittamaan yleisöäänestyksen.

Dr. Fill -niminen ohjelma otti New Yorkissa mittaa 600 ristikkoharrastajasta ja sijoittui sijalle 141. Sillä oli vaikeuksia huumoria sisältävien vihjeiden kanssa.

Pirkkalan kuuluisin polkupyöräilijä Jouko Turkka täytti 70 vuotta.

Tampereen Patosillasta nyysittiin ihmisten sinne kiinnittämät rakkauslukot ja sulatettiin taiteen nimissä mötikäksi.

MM-karsintapelissä Saksa johti Ruotsia vastaan jo 4-0. Pelin 62. minuutilla Zlatan kavensi. Lisäajan viimeisellä minuutilla Ruotsi tasoitti. Ruotsi teki jalkapallohistorian ruotseimmat ruotsit.

Heikomman aineksen kykyjä epäiltiin pahanpäiväisesti.

Päivittäistavarakaupat ilmoittivat, että kaikilta alle 30-vuotiaan oloisilta ruvetaan tarkistamaan henkilöpaperit, jos he ostavat tupakkaa tai alkoholia.

Iltapäivälehtiin ilmestyi juttutyyppi, jossa kerrotaan, että joku on kuollut jossain ja joku toinen on vieläpä löytänyt ruumiin. Erityisinä paikkoina on mainittu ikämiesjääkiekkopeli, juoksutapahtuma, näytelmän harjoitukset, huoltoaseman vessa ja metsä.

Joku suomalainen oli katsonut suomalaisilta evättyjä Kansainvälisen jääkiekkoliiton Youtube-kanavan kisalähetyksiä. MTV:n mukaan kyseessä oli varkaus.

Eräänä heinäkuisena aamuna radiouutisissa kerrottiin, että Aasian pörssit olivat laskeneet 0,4 prosenttia.

Kirjailija Lassi Nummi kuoli. Hän oli se mies, joka sanoi: Aina vain itsepintaisesti palautan mieleeni, toistan ja toistan: / ilo on olemassa. Jossakin on ilo.

Tämäkin on uskonnollista painostusta

Kun mainitaan sanapari "uskonnollinen painostus" useimmat ajattelevat traktaattien jakajia, herätyskokouksia tai amerikkalaisia TV-evankelistoja. Monella on joku tuttava tai sukulainen, joka on manipulaation keinoin imetty mukaan Jehovan todistajiin tai muuhun ääriliikkeeseen.

Uskonnollinen painostus voi tuottaa vuosikymmenten mittaisen trauman. Siitä voi sairastua niin pahasti, että kääntää aina selkänsä, kun sana "Jumala" jossain mainitaan.

Vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen arkipäiväiseen painostukseen, joka vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan.

Olen muistellut muuatta leskinaista, joka heti miehensä kuoleman ja kolmekymmentä vuotta kestäneen avioliiton jälkeen tuli liittymään kirkkoon. Ei ollut enää miestä, joka olisi sen häneltä kieltänyt.

Eikö painostusta ole sekin, että ihminen pakotetaan vaikenemaan vakaumuksestaan?

Niinpä myötätuntoni ei ole vain uskonnon uhrien puolella, vaan myös niiden, jotka ovat kärsineet uskonnottomien painostuksesta. Mielessäni ovat ne Herramme vähäisimmät, jotka ovat kuulleet käytettävän itsestään haukkumasanaa "uskovainen".  Jotkut kerrostalokyttääjät edellyttävät sitäkin, että heille selitetään, miksi menee tavallisena tammikuun kolmantena sunnuntaina kirkkoon. Mitä se heille kuuluu? Menee kun menee.

Haluaisin kannustaa niitä omantunnon ihmisiä, jotka joutuvat moraalisten periaatteidensa vuoksi selittelemään sitä, että ilmoittavat veroilmoituksessa tulonsa rehellisesti.

Kunnioitan niitä, jotka eivät välitä lähteä firman pikkujouluihin sen takia, mitä siellä on edellisinä vuosina tapahtunut tai jotka hieman lievemmin peittävät toisinajattelunsa ja toisinelämänsä tarjoutumalla autokuskeiksi.

Ihailen niitä, jotka sitkeästi pitävät vakaumuksestaan kiinni, vaikka joku itseään viisaampana pitävä sitä uskoa vähättelee ja näppärästi perustelee sen kumoon - elämän moninaisuutta ymmärtämättä.

Kaikki 24 listaa jälkikommentein

Marraskuisena yönä rupesin kirjoittamaan erilaisia listoja. En tiedä, mistä ajatus pälkähti päähäni. Listat syntyivät nopeasti, ja lopulta niitä oli 23.

Jotain listoille täytyi tehdä. Ne olivat vakavuudeltaan Facebook-tasoa, joten päätin julkaista ne siellä. Laskin, että jos joulukuun aikana kirjoittaisin yhden lisäyksen, koossa olisi 24 listaa. Jokaiselle joulua edeltävälle päivälle olisi yksi. Viimeisen saattoi julkaista jouluaattona, joten tuloksena oli vahingossa syntynyt joulukalenteri.

Kirjoittamisen jälkeen tein luetteloihin vain pari korjausta. Yhden listan poistin, koska se ei kiinnostanut edes minua itseäni. Yhden jätin julkaisematta, koska joulun edellä se alkoi tuntua liian negatiiviselta. Facebook on muutenkin täynnä kaikenlaista valitusta. Joulukuussa jouduin kirjoittamaan kaikkiaan kolme täydennystä, jotta luku 24 tuli täyteen.

Kommentteja tuli kohtalaisen paljon, mutta yleensä en niihin vastannut, koska ideaan kuului tietty selittelemättömyys. Listoillahan ei ollut edes otsikkoa, osin siitä syystä, että oli mukava vetäytyä viimeisestä vastuusta. Olin kirjoittanut leikilläni, alkuaan vain omaksi huvikseni välittämättä siitä, olinko ollut oikeudenmukainen vai en.

Lukijat tuntuivat yleensä ymmärtävän, mitä oli ollut mielessäni. Jonkin verran ihmetytti, että listaa 10/24 pidettiin arvoituksellisena. Jo sen ensimmäinen nimi Juhani Tamminen on riittävä avain sisältöön.

Joku kutsui minua sukupolveni edustajaksi. – Totta kai olen sukupolveni edustaja niin kuin me kaikki. Se näkyy erityisesti siinä, ketkä nousevat elämämme ensimmäisiksi sankareiksi ja millaiset tapahtumat jäävät ratkaisevina hetkinä poikkeuksellisesti mieleemme. Jos olisin listannut koskettavia maailmantapahtumia, olisin ensimmäiseksi merkinnyt Tšekkoslovakian miehityksen, koska juuri se herätti minut maailman pahuuteen. Varsinkin musiikissa parhailta tuntuvat aina oman nuoruuden suosikit. Niihin sisältyvät muistot maailman avautumisesta.

Joku on ehkä ajatellut, että onpas vähän vanhoja nimiä. Klassikoiksi ei kuitenkaan voi valita aivan tuoretta ilmiötä. On suostuttava odottamaan ainakin viisi vuotta, jotta esimerkiksi jostain taiteellisesta teoksesta voi sanoa, oliko se vain hetken kohu vai jotain pysyvää. Ihmettelen myös niitä, jotka ovat valmiita julistamaan Lionel Messin jo nyt maailman kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi. Odotellaan nyt rauhassa muutama vuosi ja katsotaan sitten. Tällä hetkellä hänen uransa on vielä kesken. Hän voi hyvinkin olla paras, mutta vielä ei ole lopputuloksen julistamisen aika.

Yleensä olen tyytyväinen valintoihini, vaikka jotain jäi huomaamatta. Pahin virhe on, että sana "voimaannuttaminen" olisi pitänyt muistaa listassa 7/24.

Näillä näkymin listoja ei ole tulossa lisää. Tämä oli hetken mukavaa, mutta leikit on osattava myös lopettaa.

Tässä ovat vielä kerran nämä kaikki:


1/24
1. Pöydälle kaatunut maito
2. Kadulla liukastuminen niin että joku näki
3. Hukassa olevat silmälasit
4. Sisään unohtuneet avaimet
5. Kadoksissa olevat paperit
6. Kummiehdokkaat, jotka eivät kuulu kirkkoon
7. Kermanekat, jotka valuttavat alleen
8. Tärkeily
9. Kovin pienet juomalasit
10. Kesken kaiken sammunut saunanpesä

2/24
1. Olen nielaissut kuun (Hector)
2. Jos sä tahdot niin (Hector)
3. Valo yössä (Nurmio)
4. Heart of Gold (Neil Young)
5. Aavaa preeriaa (Nurmio)
6. Toisen päivän iltana (Löytty)
7. Rockin' In The Free World (Neil Young)
8. Helsinki - Dakar (Löytty)
9. Angie (Rolling Stones)
10. Moskovan maailmanrodeo vuonna 2070 (Nurmio)

3/24
1. Cochabamba
2. Praha
3 Tampere
4. Helsinki
5. Pariisi
6. Quito
7. Lontoo
8. Ateena
9. Amsterdam
10. Lissabon

4//24
1. Pelé
2. Maradona
3. Messi
4. Beckenbauer
5. Garrincha
6. Puskás
7. G. Müller
8. Ronaldinho
9. Batistuta
10. Maldini

5/24
1. Dostojevski
2. Dostojevski
3. Dostojevski
4. Kafka (D. suljettiin kisasta)
5. Hemingway
6. Rulfo
7. Selby
8. Kundera
9. Haavikko
10. V. Kilpi

6/24
1. Jälkiuunileipä
2. Edam-juusto
3. Jauhelihaperunalaatikko
4. Makaronilaatikko
5. Paistetut perunat
6. Sienisalaatti
7. Itte ongittu kala
8. Lihapullat
9. Suolakurkut
10. Lohikeitto

7/24
1. Lähtökohtaisesti
2. Vittu
3. Huikea
4. Rakennemuutos
5. Agenda
6. (Mega)trendi
7. Parisuhde (ja sen hoito, joka vaatii työtä)
8. Itse asiassa
9. Asiakaslähtöinen
10. Haasteellinen

8/24
1. Neil Young
2. Tuomari Nurmio
3. The Rolling Stones
4. Hector
5. Bob Dylan
6. Jaakko Löytty
7. Arvo Pärt
8. Zen Café
9. Bruce Springsteen
10. U2

9/24
1. Turhissa kokouksissa istuminen
2. Patsastelu
3. Palmunoksan heiluttelu adventtikirkossa
4. Korkeissa paikoissa kiipeily
5. Tupakan tumppien keräily
6. Aseilla ampuminen
7. Uudenvuoden pommien räjäyttely
8. Hiihtäminen
9. Pesäpallon pelaaminen
10. Tanssiminen

10/24
1. Juhani Tamminen
2. Peter von Bagh
3. Elisabeth Rehn
4. Jari Tervo
5. Lenita Airisto
6. Pekka Himanen
7. Tapio Suominen
8. Salli Saari
9. Tuomas Embuske
10. Ruben Stiller

11/24
1. PJK
2. Tampere United (ex)
3 Suomen maajoukkue
4. Brasilian maajoukkue
5. West Ham United
6. Ajax Amsterdam
7. Jämsänkosken Ilves
8. Järvenpään Palloseura
9. Barcelona
10. Manchester United

12/24
1. Karamazovin veljekset (Dostojevski)
2. Rikos ja rangaistus (Dostojevski)
3. Idiootti (Dostojevski)
4. 49 ensimmäistä kertomusta (Hemingway, D. diskattiin tässä vaiheessa)
5. Oikeusjuttu (Kafka)
6. Pedro Páramo (Rulfo)
7. Alastalon salissa (Kilpi)
8. Runoja matkalta salmen ylitse (Haavikko)
9. Anna Karenina (Tolstoi)
10. Olemisen sietämätön keveys (Kundera)

13/24
1. Mahatauti
2. Hammassärky
3. Yskä
4. Päänsärky
5. Kurkkukipu
6. Nuha
7. Kipeät hartiat
8. Dementia
9. Vuotavat haavat
10. Nivelsiteiden venähdys

14/24
1. Maat metsät hiljenneinä 560
2. Hilariuksen kiitosvirsi 126
3. Maa on niin kaunis 30
4. Hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaan 600
5. Sinulle kiitos isä maan ja taivaan 326
6. Oi Herra jos mä matkamies maan 631
7. Aurinkomme ylösnousi 105
8. Herra kädelläsi 517
9. Ken tahtoo käydä Herran askelissa 61
10. Jumala ompi linnamme 170

15/24
1. Kieslowski: Kolme väriä
2. Kieslowski: Kymmenen käskyä
3. Scorsese: Cape Fear
4. Coppola: Ilmestyskirja.Nyt
5. Goretta: Pitsinnyplääjä
6. Niskanen: Kahdeksan surmanluotia
7. Chaplin: Kultakuume
8. Kaurismäki: Kauas pilvet karkaavat
9. Bergman: Syyssonaatti
10. Pasolini: Matteuksen evankeliumi

16/24
1. Ostosjonoon asettuneet ihmiset klo 24.00
2. Lävistykset ja tatuoinnit
3. Italialaiset autot
4. Shoppailu
5. Cannibal Corpse
6. Kännykkäpelit
7. Lippalakit
8. Sauvakävely
9. Juopottelu
10. Viivi ja Wagner

17/24
1. Messi
2. Zlatan
3. Neymar
4. Pirlo
5. Xavi
6. Puoyl
7. Falcao
8. Casillas
9.  Cristiano Ronaldo
10. Oscar

18/24
1. Tähtitaivas ja talvinen yö
2. Meren rannan äärettömyys
3. Nukkuva lapsi
4. Hohkaava hiillos
5. Virtaava vesi
6. Se kun vetää kuudentoista rajalta sisään
7. Ojennettu käsi
8. Dieselin tuoksu kynnöspelolla
9. Kirkonkellot suviaamuna vetten takaa
10. Syksyisen kuulakas metsä

19/24
1. Jari Litmanen
2. Matti Nykänen
3. Janne Ahonen
4. Lasse Viren
5. Paavo Nurmi
6. Pekka Vasala
7. Seppo Räty
8. Tanja Poutiainen
9. Kimi Räikkönen
10. Sami Hyypiä

20/24
1. Hector: Varjot ja lakanat
2. Neil Young: After the Gold Rush
3. Nurmio: Kohdusta hautaan
4. Dylan & the Band: Before the Flood
5. Nurmio: Maailmanpyörä palaa
6. Neil Young: Rust Live
7. Springsteen: Born in the U.S.A.
8. Löytty: Sinisen syvyys
9. Pelle Miljoona: Moottoritie on kuuma
10. CCR: Cosmo's Factory

21/24
1. Jalkapallo kaikissa muodoissaan
2. Oudoilla kaduilla vaeltelu incognito
3. Shakki
4. Kirjahyllyjen välissä seisoskelu ja kirjojen tutkiskelu
5. Mökkirannassa virvelin heittely
6. Katukahviloissa istuskelu
7. Sienestäminen
8.  Livenä soitetun Andi-musiikin kuuntelu
9. Vaakon nakilla iltapalan syöminen
10. Paljain jaloin nurmen päällä käveleminen

22/24
1. Toisen päivän iltana / Pitkin pimeitä polkuja
2. Olet valveilla / Illan rauha hiipii
3. Maailman kaikissa kylissä / Tätä ikuista laulua
4. Martin Luther Kingin laulu / Korkean vuoren rinteille
5. Hän ei ole enää täällä / Miksi hiivit hänen haudalleen
6. Anna mun etsiä
7. Tuulien teitä / Lasken matkaan leijan kauneimman
8. Mitä silmät ei nää
9: Laula ihmisille
10. Tulkoon joulu / Niityllä lunta

23/24
1. Mikael Agricola
2. Vaclav Havel
3. Martin Luther King
4. Oscar Romero
5. Rosa Parks
6. Arndt Pekurinen
7. Marie Curie
8. Vänrikki Koskela
9. Dietrich Bonhoeffer
10. Veikko Hursti

24/24
1. Jouluaatto klo 21 Pirkkalan kirkossa
2. Kaikki ovat paikalla
3. Pienten lasten silmät
4. Hyvä kirja
5. Lautapelit
6. Imelletty perunalaatikko
7. Joosef, tuo vähän sivullinen
8. Keskiyön hiljaisuus
9. Kotimetsästä haettu kuusi
10. Hautausmaan tuhannet valot

Hyvän joulun toivotus ja muutama ajatus

Hyvän joulun toivotus ja muutama ajatus löytyvät tällä kertaa linkin takaa.

Sukunimellä ei voi ilmaista yksilöllisyyttä

Monesti kuulen avioiässä olevien nuorten naisten kysyvän toisiltaan: "Oletko ajatellut pitää oman sukunimesi?"

Kysymys on väärin asetettu, sillä kenenkään nimi ei ole hänen omansa, vaan alkuaan joiltakuilta toisilta saatu ja saamisenkin jälkeen näiden muiden kanssa yhteiseksi jäänyt. Sukunimeä ei saada omaksi, sillä meillä on vain osakkuus johonkin nimeen, jonka kantajia on muitakin.

Sen vuoksi oikeampi kysymys olisi: "Oletko ajatellut pitää isäsi nimen vai oletko päättänyt vaihtaa sen miehesi nimeen.?

Tietysti myös mies voi vaihtaa sukunimeään. Se on luonnollinen ratkaisu varsinkin silloin, kun hän haluaa kääntää elämänsä suunnan ja osoittaa muillekin, että hän on tämän muutoksen tehnyt.

Vanhassa suomalaisessa perinteessä mies on vaihtanut nimeään myös silloin, kun hän on tullut vävymieheksi taloon.

Ylipäänsä sukunimi ei sittenkään ole ehkä ratkaisevan tärkeä asia. Yksiöllisyyttämme emme sillä voi uskottavasti ilmaista. Kerromme enintään sen, keiden joukkoon me kuulumme.

Kuka nyt on syrjässä ja kuka keskelllä

Olin kerran mukana tilaisuudessa, jossa oli karkeasti laskien kolmatta sataa nuorta. Heillä oli kaiken aikaa paljon toimitettavaa toisilleen.

Osuin siinä puheisiin erään virkamiehen kanssa, joka oli korkealla valtion organisaatioissa ja jonka työalaan kuuluivat erityisesti nuorisoasiat. Mietteliäänä hän katsoi ympärillään pyöriskeleviä nuoria ja pohdiskeli: "Mistähän nuorison syrjäytyminen mahtaa johtua?"

Siinä tämä jo pukeutumisellaan muusta joukosta erottuva mies kyseli nuorison syrjäytymisestä.

- - -

Monien muiden paljon käytettyjen sanojen ohella syrjäytymisestä on tullut eräänlainen hokema, jonka selitysvoimaan uskotaan miettimättä lainkaan, mitä sanalla tarkoitetaan.

Olisiko ajateltava sitäkin mahdollisuutta, että yhteiskunnan köyhimmät eivät olekaan joutuneet elämän reunoille, vaan päinvastoin sinne on ajautunut eliitti, johon kuuluvat ihmiset asuvat ikään kuin autioituvan suurkaupungin keskustassa?

Miten omaisensa menettäneitä on lähestyttävä?

8.12.2012
Tällä kertaa en julkaise omia ajatuksiani, vaan luotan erään nuoren naisen tekstiin, jonka hän on kirjoittanut veljensä kuoleman jälkeen:

Ensimmäiseksi on hyvä tietää, että ihmistä saa lähestyä. Ihan ymmärrettävästi tuntuu varmaan pelottavalta tavata ensimmäistä kertaa ystävä, jolla on suuri suru. Suru ei kuitenkaan mene pois, vaikka asiasta ei puhuisi. "Olen pahoillani" tai "otan osaa" ovat ihan toimivia lauseita, ja monesti riittävät oikein hyvin. Sen sijaan lauseet kuten "kyllä se siitä" ja "aika parantaa" tai "ole vahva" eivät tunnu hyvältä: surullinenkin pitää saada olla kun siltä tuntuu. Kuolema on valtava ja käsittämättömän lopullinen asia: se ei mene ohi eikä se siitä parane. Ihmisen oma olotila saattaa ajan kanssa parantua, ja varmasti parantuukin, mutta itse asiaa aika ei pysty muuttamaan. Ei kannata yrittää väittää niin.

Lähestyä voi heti, kun kuulee ystävää kohdanneesta surusta. Huomasin itse, että tekstiviestejä oli mukava saada. Varsinkin ensimmäisinä päivinä suru-uutisen jälkeen en olisi vielä pystynyt varsinaisesti puhumaan puhelimessa kenenkään kanssa, mutta tuntui hyvältä tietää että on ihmisten ajatuksissa. Tekstiviestin voi lähettää mihin kellonaikaan tahansa ja siihen voi vastata sitten kun ehtii ja pystyy. Lyhyet viestit olivat parhaita: Kuulimme uutisen ja olemme pahoillamme. Jaksamista, olette ajatuksissa. Jutellaan kun sinusta siltä tuntuu.

Myös siitä surun kohdanneesta ihmisestä on pelottavaa kohdata ystäviään. Osanotto ja halaukset tuntuvat hyvältä, vaikka kaikki eivät tietenkään ole halaavia ihmisiä. Omalla kohdallani halaukset ja lämpimät kädenpuristukset ovat olleet todella lohdullisia. Ikävältä sen sijaan tuntuu se uteliaisuus, jonka äkillinen kuolemantapaus aiheuttaa. Kun ei itsekään vielä oikein osaa käsitellä sitä tapahtumaa, ei sitä todellakaan halua setviä ulkopuolisten kanssa. Välillä toisaalta ei muusta haluaisi puhuakaan kuin siitä että mitä ja miksi. Puhuminen pitäisi tapahtua kuitenkin surijan ehdoilla: voi vaikka kysyä ensin haluaako hän puhua asiasta vai ei. Jos ei, toivomusta on kunnioitettava.

Ja tietysti kannattaa kysyä vain jos on varma että haluaa, jaksaa ja pystyy kuuntelemaan. Sitä ei keneltäkään vaadita. Kuunteleminen voi olla rankkaa, jopa niin rankkaa, että välillä siihen tarvitsee koulutetun ammatti-ihmisen.

Jos ja kun kuolemasta puhutaan, ystävän asema on kuunnella. Tässä tilanteessa ei ole oikea aika kertoa siitä kuinka kaverinkin serkku on kuollut joskus tai mitä muuta onnetonta omassa elämässä sitten onkaan. Pahinta on se, että yrittää vähentää toisen murhetta ylittämällä se jollain vielä surkeammalla tarinalla: omien tilitysten aika on toiste. Ei myöskään kannata sanoa että voi kuvitella kuinka pahalta toisesta tuntuu, jos ei ole kohdannut samaa. Ei nimittäin voi.

Kaiken kaikkiaan jaarittelu on tarpeetonta. Maailman kauheudet ja epäoikeudenmukaisuudet, Jumalan suuri suunnitelma ja kaiken tarkoituksellisuus eivät ole hyviä puheenaiheita. Sopivia lohdutuksen sanoja on niin kovin vähän, eikä kaikkia hiljaisia hetkiä tarvitse yrittää täyttää.

Onneksi keksittiin ajoissa albat

Linnan juhlien iltapukukeskustelu korostaa 1960-luvun viisautta, kun kirkko keksi pukea konfirmoitavat alboihin.

Nyt oltaisiin aivan epätoivoisessa tilanteessa, kun rippikoulutytöt kilpailisivat vaatteillaan. Konfirmaatio olisi köyhemmälle tytölle kova paikka.

Vuoden 2012 Suomessa olisi yhtenäisiin alboihin siirtyminen tuskallisen vaikeaa. Tiukasti vedottaisiin "yksilöllisyyteen" ja "persoonallisuuden korostamiseen".

Ehkä muutamilla lotilla oli helpompaa

Olen muistellut nihkeyttä, jolla vuonna 1927 syntynyt, rintamalla käymätön isäni suhtautui kahta kolmea vuotta vanhempiin, sotapalveluksessa olleisiin miehiin.  Sodan jälkeen nämä  tukkivat nuorempiensa suun vetoamalla siihen, että vain sodassa olleet tiesivät asioista jotain.

Kuitenkaan nuo pojanklopit eivät välttämättä kelvanneet isojen miesten hommiin, vaan toimivat kevyissä tehtävissä, esimerkiksi esikuntalähetteinä. Keskenkasvuinen pikkuveli teki samaan aikaan kotona miesten hommia hevosella, joka ei kelvannut armeijaan.

Monesti isäni mutisi sotasankareiden puheille: "Sitä nyt ei tiedä, kuka tässä on eniten isänmaata puolustanut."

Isällä oli kaksi siskoa. Kumpikin osoitti jo pikkutyttönä luonteenpiirteitä, jotka sittemmin toteutuivat heidän elämänvalinnoissaan. Vanhemmasta tuli enintään siroihin töihin koskenut hienostorouva, nuoremmasta työnteolle liikaakin omistautunut maalaistalon emäntä. Edellinen oli sodan aikana lottana rintamalla, kun taas jälkimmäinen jäi tekemään kotitalon töitä. 

Sille kotona pysyneelle minä olisin antanut mitalin ja veteraaniavustukset.

Neljän puolitotuuden totuusarvo on 6,25%

Ikivanha syntiinlankeemuskertomus sisältää psykologista viisautta, joka on yksityiskohdissaan melkein ylittämätöntä.

Kertomuksen aloittaa kaksi repliikkiä, jotka kumpikin ovat niin hienon hienoja valheita, että tekstiä on luettava tarkkaan niiden havaitsemiseksi.

Ensimmäiseksi käärme sanoo Jumalan kieltäneen kaikista paratiisin puista syömisen, vaikka todellisuudessa kielto oli koskenut vain yhtä paratiisin puuta.

Toisessa repliikissä Eeva vastaa käärmeelle niin ikään sinne päin -totuudella. Ensin hän korjaa käärmeen väitteen, mutta jatkaa sitten  omasta päästään, että Jumala ei olisi kieltänyt vain syömästä hedelmää vaan olisi kieltänyt myös koskemasta siihen. Todellisuudessa koskettamiskieltoa ei ole.

Kahteen repliikkiin mahtuu kaksi osatotuutta. Niiden mukana on kuljettu äkkiä vinoon. Seuraukset ovat kohtalokkaita.

Totuudessa on oltava tarkkana. Yksi puolitotuus ei ehkä tunnu vaaralliselta, mutta kaksi puolitotuutta johtaa jo valheiden maille. Kertolaskusta selviää, että neljän peräkkäisen puolitotuuden totuusarvo on enää 6,25%. Siitä on apua vain asioiden sotkemisessa ja epäsovun aiheuttamisessa.

Oman kylän nuorille

Hyvät ystävät!
Ihminen on toisenlainen kuin kone tai laite. Laakerivika särkee moottorin, mutta vika korjataan, tai ostetaan kaupasta samanveroinen ja ehkä parempi.

Kun taas ihmisen sisällä laakeri juuttuu kiinni, koko maailmankaikkeus on siltä kohtaa poikki. Ainutlaatuinen, korvaamaton ja vain yhden kerran luotu on kokonaan poissa.

Kuullaan uutinen. Jalat pettävät, läheiset etsivät tuolia alleen eivätkä usko tapahtunutta tapahtuneeksi. Viestit lähtevät, ensin perheenjäsenille, sukulaisille, ystäville. Vihdoin ne kantautuvat vieraille rannoille, ihmisille jotka eivät koskaan ole olleet järkähdyksen syntysijoilla. Myös kaukaisia ne aallot heiluttavat. Nuoren kuolema koskettaa niitäkin, jotka eivät tunne lähtijää.

Ja kuinka pitkiä mahtavat olla yöt siellä, missä rakkainta itketään. Kuinka syviä ovat ne painajaiset.
.......

Vapaavuoren Nikon perheen toivomuksesta kerron tässä, että viime viikonloppuna Niko on menehtynyt sairauskohtaukseen. Lääkäreillä on aavistuksensa kohtauksen tarkemmista syistä, mutta täsmentäviä tutkimustuloksia odotellaan vielä. Tämä ikään kuin tekninen kuolinsyy on nopeasti kerrottu, mutta mitä voisi sanoa, kun periaatteellisella tasolla ihmetellään miksi ja minkä tähden?

Näihin kysymyksiin en osaa vastata, mutta rohkaisen teitäkin ristimään kätenne, sytyttämään kynttilän ja lausumaan hiljaisen huokauksenne maailmankaikkeuden Herralle.

Samalla kutsun kaikkia Nikon ystäviä, läheisiä ja vieraampiakin tulemaan keskiviikkona klo 20 Pirkkalan Seurikselle. Sytytämme kynttilöitä. Rukoilemme vähän. Tulemme musiikin hoitamiksi. Näemme toisemme. Vahvistumme siunauksesta. Kosketamme olkapäätä.

Juuri tällaisina aikoina tarvitsemme toisiamme.


Arto Köykkä

Työn jälkeen kuuluu väsyä

Ihmisten jorinoita kuunnellessani olen törmännyt siihen tapaan, millä sanaa "kuormittaa" on alettu käyttää. Siitä on tullut negatiivinen ilmaus. Jos työn sanotaan kuormittavan, siinä on ikään kuin jonkinlainen vika.

Duunari on vetelys ja lintsari, jos kahdeksan tunnin päivän jälkeen ei tunnu jaloissa eikä käsissä.

Tenttiin ja kokeeseen on luettava niin, että tuntee tenttiin ja kokeeseen lukeneensa.Opettajan on annettava koulupäivän aikana niin paljon itsestään, että sen loputtua hän tuntee olonsa hieman tyhjäksi.

Jos ammattijalkapalloilijan paita ei ole ottelun jälkeen märkä, valmentajan on mietittävä joukkueensa kokoonpanoa uusiksi. Ei siellä kentällä seisoskelijoita tarvita.

Puhetta kuulee myös kirkossa, ja erityisesti täällä se tuntuu merkilliseltä. Jos ollaan Kristuksen sanojen mukaisesti kantamassa toistemme kuoria, niin totta maar siinä vähän kuormittuu. Jos pappi ei ole päivän kierrokselta kotiuduttuaan yhtään väsynyt, mitä hän on oikein tehnyt?

Väsymys ei ole sairaus. Työn jälkeen kuuluu olla väsynyt. Työn jälkeen kuuluu levätä.

Buzz Aldrin ja kuuehtoollinen

Astronautti Buzz Aldrin on vierailulla Suomessa. Aldrin tunnetaan ennen muuta siitä, että hän oli Neil Armstrongin jalanjäljissä toinen ihminen, joka on koskaan ollut kuun pinnalla.

Aldrin voitaisiin muistaa myös siitä, että hän on ensimmäinen ihminen, joka on nauttinut pyhän ehtoollisen kuussa.

Kotka laskeutui kuun pinnalle Rauhallisuuden meren eteläosaan. Silloin Buzz Aldrin otti esiin presbyteerikirkkonsa valmistaman pakkauksen, jossa oli viiniä, ehtoollisleipä ja ehtoollismalja.

– Haluaisin pyytää hetken hiljaisuutta. Haluaisin kutsua kaikkia kuuntelijoita, missä ja keitä he ikinä ovatkaan, hiljentymään hetkeksi muutamien viime tuntien tapahtumien äärelle ja kiittämään niistä kukin omalla tavallaan, Aldrin sanoi.

Radiohiljaisuuden aikana hän kaatoi viinin pikariin ja luki Johanneksen evankeliumin sanat: "Minä olen viinipuu ja te olette oksat. Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään." Sitten hän nautti ehtoollisen.

Hetkeä myöhemmin koko maailma seurasi, miten kuulennon kapteeni Armstrong ja Aldrin laskeutuivat kuun pinnalle.

Aldrin vaikeni pitkään kuuehtoollisestaan, sillä Nasa oli haastettu oikeuteen siitä, että astronautit olivat Apollo 8:n lennolla lukeneet ääneen luomiskertomusta. Tieteen ja uskon yhdistäminen ei 60-luvullakaan ollut ongelmatonta.

Aldrinin käyttämä ehtoollispikari on nykyään Websterin presbyteerikirkon hallussa, ja sitä säilytetään tallelokerossa.

Perinteinen sota on pian museotavaraa

Eilen illalla julkaistiin AFP:ltä peräisin oleva uutinen, jonka mukaan hakkeriryhmä Anonymous olisi vahingoittanut tai tuhonnut yli 650 israelilaisen yrityksen tai instituution verkkosivua. Niiden joukossa olisivat kymmenet Israelin valtion laitokset, Bank of Jerusalem -pankki ja hetkellisesti myös Israelin armeijan verkkosivut.

Anonymous on kertonut, että se halusi protestoida Israelin armeijan Gazaan tekemiä ilmaiskuja vastaan.

Tapahtuma vie ihmiskunnan uuteen historialliseen vaiheeseen. En ole aiemmin huomannut, että johonkin sotilaalliseen toimeen olisi vastattu vain tietokoneisiin turvautumalla. Kenties tämänkertainen ei ole ensimmäinen tapaus, mutta aiemmat uutiset ovat menneet ainakin minulta ohi.

Perinteinen sodankäynti joutaa pian samaan museoon kuin miekkailutaidot, ratsuväki ja sotilassoittokunta. Miksi ihmeessä rämpiä metsässä tai piileskellä vuorilla, jos saman tuhon voi saada  aikaan kotisohvalla tietokonetta näpytellen? Pian sama voi onnistua myös omalla kännykällä, kun istuu bussissa matkalla keskikaupungille.

Stop Mannerheimintie ja Kehä 1

Paraikaa Helsingissä osoitetaan mieltä otsikolla "Stop Talvivaara". Vierastan tällaista kaukovaikuttamista. Eivät kainuulaisetkaan osoita mieltään kanniskellen kylttejä "Stop Mannerheimintie ja Kehä I", vaikka nämä väylät ovat kieltämättä melkoisia ympäristöongelmia.

Jospa nyt annettaisiin kainuulaisten hoitaa tämä. He varmaan itse osaavat järjestää asiat ja pyytävät apua sitten, kun sitä tarvitsevat.

Kun tapahtumiin kertyy sekä maantieteellistä että ajallista etäisyyttä, mittasuhteet muuttuvat. Isot muuttuvat pieniksi, pienet isoiksi.

Olenpa törmännyt sellaiseenkin television uutisraporttiin, jossa kerrottiin Imatrankosken lukuisista itsemurhista. Toimittaja sanoi näin: "Mutta ei ollenkaan sellaisia surullisia tapauksia. Lähinnä niitä kun sata vuotta sitten suuret rakkauden tunteet jylläsivät."

Olisipa toimittaja mennyt aikakoneella kysymään sadan vuoden takaisilta ihmisiltä, mahtoivatko tapaukset olla surullisia.

Ei ole minun tapaukseni

Äiti soitti 14-vuotiaan poikansa puolesta. Pojan kouluun lähdöt olivat alkaneet viivästyä, koska poika pysähtyi rukoilemaan pitkiksi ajoiksi. Hän rukoili omassa sängyssään, kylpyhuoneessa ja aamiaispöydässä.

Rukoileminen oli vilkkainta aamulla, mutta samaa tointa hän harjoitti myös keskellä päivää ja tiiviimmin taas illalla. Äiti kysyi, voisinko auttaa.

- Ei ole minun tapaukseni, vastasin. - Ei ole minun tapaukseni eikä kenenkään muun papin. Tällaiset ongelmat hoitaa psykiatri.

Rukoileminen on hyvä asia, mutta sitä pitää tehdä vain kohtuullisessa määrin.

Historian opinnoista ei olisi haittaa

Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak on kohauttanut lausunnollaan, jonka mukaan heikomman aineksen lisääntymisen tukeminen olisi järjenvastaista.

Hankenissa opiskeleva Schubak on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiselle käy, jos hän ei tunne historiaa eikä kulttuuria. Jos hän olisi vähänkin perillä 1900-luvusta, hän ei edes unissaan, ei edes vatsataudin heikentämänä olisi lisääntymisen yhteydessä käyttänyt ilmaisua "heikompi aines". Niin ilmeisesti sanonta tuo mieleen Saksan 1930-luvun.

Edes liike-elämässä ei menesty pelkillä kauppatieteen opinnoilla.

Sen oppi karvaasti myös Nokia, kun se Saksassa vuonna 1998 mainosti vaihtokuorisia Nokia 5110 -matkapuhelimia vanhalla saksalaisella sanonnalla "Jedem das Seine" eli kirjaimellisesti "jokaiselle omansa".

Kampanja oli keskeytettävä, kun selvisi, että sanat oli kirjoitettu natsiaikana Buchenwaldin keskitysleirin rautaporttiin.

Hitler oli tavallaan aika tylsä tapaus

Olen paraikaa uppoutunut Mao Zedongin elämäkertaan, ja Stalinin olen selvittänyt jo vuosia sitten. Näiden kahden väliin sijoittuu viime kesänä lukemani Ian Kershaw'n Adolf Hitler -elämäkerta.

Stalin ja Mao olivat tavallaan kiinnostavia mielipuolia, mutta jostain syystä Hitleristä ei saa mitään irti. Hänen elämänsä koostui vain suuruudenhulluudesta, silmittömästä juutalaisvihasta, työn välttelystä ja hyvistä puhujanlahjoista.

Oikeastaan muita aineksia miehessä ei ole.

Osaltaan Hitlerin tarina perustuu outoihin sattumiin. Laiskahkon taiteilijan alun diktaattorihaaveita tuki ratkaisevasti se, että hänen isänsä oli muuttanut sukunimensä Shicklgruberista Hitleriksi keväällä 1876.

Sanapari "Heil Schicklgruber" ei olisi varmaankaan soveltunut kansallissosialistien käyttämäksi natsitervehdykseksi.

Kaikkein varmin kello

Automatiikan tärkein ominaisuus on, että sen saa kytkettyä pois.

Viime sunnuntaina, kellojen kääntämisen aamuna kaikkein paras kello oli perinteinen seinämalli, joka ei ole yhteydessä nettiin eikä mihinkään muuhunkaan itsensä ulkopuoliseen automaattisäätimeen. Kun kelloa ei ollut illalla siirtänyt talviaikaan, siitä tiesi, että se oli siinä samassa ajassa, jossa se oli illallakin ollut.

Microsoftin Wordiin kaipaan yksinkertaista nappia, jota painamalla poistaa kaikki automatiikat käytöstä. Sen jälkeen sarkaimen käyttö tarkoittaisi vain sarkaimen käyttöä eikä mitään muuta.

Jeesus ja Che jälleen kerran

Hollantilainen elokuvaohjaaja Paul Verhoeven on nostettu esiin sekä Helsingin Sanomissa että Yleisradion uutisissa, kun hän on markkinoimassa juuri suomeksi ilmestynyttä kirjaansa Jeesus Nasaretilainen.

Hyvähän se on, että Jeesuksesta kirjoitetaan kirjoja. Sen sijaan on hämmästyttävää, kuinka kritiikittömästi kirjailija on saanut viestinsä läpi. Verhoeven kun on esiintynyt siihen tapaan, että hän olisi tuomassa aiheeseen jotain radikaalia uutta. Ei ole. Ainakin kaikki hänen haastatteluissa mainitut ajatuksensa ovat ikivanhoja.

TV-uutisten mukaan Verhoeven sanoo kertomuksen vetten päällä kävelystä olevan epäuskottava. Ajatus ei järisytä. Samaa epäilyä on julistettu ainakin 1700-luvulta lähtien.

Verhoevenin mukaan evankeliumien kirjoittajat pyrkivät häivyttämään sen, kuinka poliittinen ja kapinallinen hahmo Jeesus oli. Tästä aiheesta on kirjoitettu vähintään satoja kirjoja. Lopullista totuutta ei ole.

Ehkä kaikkein kyllästyttävintä on lukea suurenakin uutuutena kaupattu ajatus, että Jeesus olisi verrattavissa sissipäällikkö Che Guevaraan. Saman ajatuksen sanoivat ääneen jo ne Vallegranden nunnat, jotka lokakuussa 1967 olivat sairaalan pesutuvassa Che Guevaran ruumiin ympärillä.  Pyhäinjäännösten kerääminen alkoi saman tien, sillä paikalliset naiset leikkasivat Chen kiharoita muistoiksi.

Ettei tarvitsisi oppia ainoastaan virheistään

Tänä aamuna kerroin lukiollamme havainnoista, joita olen tehnyt kävellessäni sen käytävillä. Olen pysähtynyt shakkilautojen äärelle ja vilkaissut niiden tilanteita. Olen tarkastellut asemia silloinkin, kun nappulat on jätetty laudalle ja pelaajat ovat lähteneet tunnille.

Tulee ikävä niitä aikoja, kun entinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja piti lukiolla shakkikerhoa. Silloin näkymät olivat laudoilla parempia kuin nykyään.

Aivan sieluun sattuu kun noita asetelmia katselee. Niistä näkee, että pelaajat eivät yhtään tiedä, miten nappuloita kannattaisi siirrellä.

Tietysti virheistä oppii, mutta jos ei ole muuta oppimisen tekniikkaa kuin virheistä oppiminen, tuloksiin pääsemiseen ei riitä kokonainen elämä. Shakissa tämä tarkoittaa, että joltakulta osaavammalta olisi hyvä kysyä, miten pelataan pari kolme ensimmäistä siirtoa, miten kuninkaalle rakennetaan suojaus ja miten upseereja ei ainakaan kannata sijoittaa. Jo kymmenen minuutin kurssista on ratkaiseva apu.

Shakin voi tietysti ottaa pelkkänä hupina, mutta jos elämässä jatkaa samaan tyyliin, seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Siksi joltain viisaammalta kannattaisi kysyä tai jostain kirjasta lukea, miten ihmissuhteita tehdään ja miten niitä pidetään yllä.

Periaate pätee myös uskoon. Siinäkin on joku enemmän nähnyt ja virheistään oppinut. On ihmisiä, jotka ovat osaavat asetella Jumalan ja jeesukset kohdalleen niin kuin joku toinen tornin ja lähetin.

Mistä tietää keneltä kysyy? – Katso heidän jälkiään, tekojaan. Älä viidesti eronnutta avioliittoneuvojaksi ota.

Kai se Luther oikeassa oli

Joku kysyi, mitä mieltä olin Vatikaanista siellä käymisen jälkeen. Vastasin, että koko paikka on yksi suuruudenhulluuden jättimonumentti. Jos siellä asuu, välttämättä kadottaa kaiken suhteellisuudentajunsa.

Tosin nähdessäni Sikstiiniläiskappelissa Michelangelon maalaukset ajattelin kolme sekuntia, että jospa näiden kuvien tähden tämä mielipuolisuus on hyväksyttävissä. Neljännellä sekunnilla vedin ajatukseni pois.

Illalla hotellihuoneella tuumasin, että kyllä se Luther oikeassa oli.

Edelleen minulta kysyttiin, mitä mieltä olen roomalaiskatolisesta kirkosta noin yleensä. Sanoin, että siinä on paljon, mitä en hyväksy. Monet käytännöt ovat outoja.

Ja kuitenkin: katolinen teologi Leonardo Boff on minulle tärkeä ja Ernest Hemingway on rakas.

Ja vielä suurempi varaus tulee siitä, että monet elämän yksityiskohdat ovat kokonaisuudesta irrotettuina mielettömiä, jopa se että miehet menevät alasti isolla joukolla yhteen pieneen huoneeseen, joka lämmitetään kuumaksi. Nurkassa olevaan uuniin heitetään vettä niin, että vesihöyry täyttää huoneen. Joku hakkaa puun oksalla itseään ja menee uimaan jäähän hakattuun reikään ja kaiken tuon jälkeen sanoo, että hienoa oli.

Joten en minä tiedä.

Anteeksi rouva (70 v)

Olen muutaman päivän ihmetellyt Päivittäistavarakaupan linjausta, jonka mukaan kaikilta alle 30-vuotiaan oloisilta tarkistetaan henkilöpaperit, jos he ostavat alle 18-vuotiailta kiellettyjä tupakka- tai alkoholituotteita. Ihmetykseni ei hälvene.

Seuraava askel on, että ikä varmennetaan kaikilta alle 50-vuotiaan oloisilta, jotta se ei jäisi varmentamatta keneltäkään alle 30-vuotiaan oloiselta, jotta se ei jäisi varmentamatta keneltäkään alle 18-vuotiaalta. Tästä ketjua voidaan jatkaa ad absurdum, niin kuin latinan kielessä sanotaan eli mielettömyyteen saakka.

Kovin usein tässä on kysyttävä, missä ovat täyspäiset ihmiset. Niinpä haluaisin tietää, ketkä tällaisia käytäntöjä ovat esittämässä ja toivoisin näkeväni sen PowerPoint-esityksen, jolla ideaa on perusteltu. Milloin se on mahdettu keksiä, jonain krapula-aamunako? Millä ihmeen keinoin ajatuksen esittäjä on saanut päättävässä kokouksessa enemmistön puolelleen? Sellaisia vaikuttamisen ja taivuttelemisen taitoja minäkin haluaisin osata.

Vai onko tarkoituksena järjestää Italian mallinen lakko? Siellähän lentokenttien toiminta on joskus halvaannutettu noudattamalla kaikkia mahdollisia säädöksiä. Tuntuu kummalliselta, että työnantajapuoli miettii lakkoaseen käyttämistä, mutta absurdissa maailmassa ei mikään ole mahdotonta.

Ainoa lohtu on se, että kyse ei tällä kertaa ole varsinaisesta laista, vaan kauppojen omasta sopimuksesta. Käytännössä se tietysti kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Kun kassajono kasvaa kymmeneen metriin, tarkistuksiin tulee kummasti järkeä.

Ratkaiseva ongelma on jo siinä, että juuri kukaan nainen ei halua näyttää yli 30-vuotiaalta ja sen vuoksi paperit on kysyttävä kaikilta naisilta aivan mummoja lukuun ottamatta. Muuten loukkaa melkein puolta asiakaskuntaa.

Tarvittaessa kassa voi tietysti imarrella 70-vuotiaita: "Anteeksi rouva, olette sen näköinen, että teiltä minun on tarkistettava henkilötodistuksenne."

Uskonnon turistit

Minun on helppo kunnioittaa vanhaa ortodoksiystävääni, joka usein käy Sipulikirkon vigilioissa. Kun kuulen TV:ssä vanhan buddhalaisen miehen puhuvan syvän elämänkokemuksensa pohjalta, hiljennyn kuuntelemaan ja koetan ottaa opiksi. Jotkut islamilaiset oppineet ovat silloin tällöin vakuuttaneet minut.

Aitoa, harkittua ja vaikeuksissa koeteltua vakaumusta on helppo kunnioittaa.

Kaikki vakaumuksina kaupatut mielipiteet tai heräteostokset eivät kuitenkaan vakuuta.

Nämä kolme niputan samaan ryhmään: 1) Pidennettyä viikonloppua Valamossa viettänyt, joka haluaa maanantaina ostaa itselleen lampukan ja alkaa tehdä ristinmerkkiä idän mallin mukaan oikealta vasemmalle. 2) Teoksen "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" lukija, joka kertoo kirjan luettuaan edustavansa lähinnä buddhalaisia elämänarvoja. 3) Goalla poikennut matkailija, joka valittaa länsimaisen elämänmuodon tyhjyyttä - toista on Intiassa.

Nuo kolme viimeistä saavat minut naurahtamaan: turisteja, turisteja eivätkä mitään muuta; eivät yhtään viisaampia kuin ne ulkomaalaiset, jotka käyvät Helsingin Senaatintorilla, sitten lentävät Lappiin katsomaan joulupukin pajaa ja kotiin tultuaan kertovat ihastuneensa Suomeen.

Usko ja todellinen vakaumus tulee ihmiseen hitaasti. Se tulee imeytymällä. Se on sietämättömän hidas tie.

Tarkasti parkkiruutuja erottavan viivan päällä

Joskus osuu elämän arkiseen asiaan, joka on varmaan kaikille muille ihmisille yhdentekevä, mutta jota siitä huolimatta jää miettimään erityisen pitkään.

Tänään näin erään kerrostalon melkeinpä autiolla parkkipaikalla katumaasturin, joka oli pysäköity tarkasti kahta ruutua erottavan viivan päälle.

Minkä vuoksi?

Eikö auton omistaja osaa parkkeerausta? Haluaako   hän välttämättä täyttää molemmat ruudut? Pelkääkö hän, että siihen tulee lähelle joku toinen?

Onko olemassa vaara, että alkaa haista köyhältä?

Kuningas Litmanen, 0 - 5 tähteä

Käytiin nuorten miesten kanssa katsomassa Kuningas Litmanen. Elokuva-arvioissa tälle filmille on annettu tähtiä.

Minäkin voisi antaa jotain, nolla tai viisi eli mitä tahansa. Miten arvioida jotain, mikä on palanen omaa elämää?

Yhdenkään urheilijan elämää en ole seurannut yhtä tiiviisti kuin Jari Litmasen. Hän tuli näkyviini ensimmäisen kerran, kun hän sanomalehtien otteluselostusten mukaan hallitsi 16-vuotiaana poikasena Lahden Reippaan keskikenttää.  Se oli sen verran hämmästyttävää, että nimi oli painettava mieleen.
 

Kentien unohtumattominta on, kuinka hän pelasi ensimmäisen kerran Mestareiden liigaa ja kuinka hän sankarina asteli voitetun ottelun jälkeen kentältä. TV:n loppukuvissa hänen rinnallaan käveli itse Rijkgaard.

Meidän olohuoneessa on huudettu Litmaselle ja lumouduttu hänestä.

Kuningas Litmanen kertoi myös surullisemmat Barcelonan ja Liverpoolin vaiheet. Näytettiin se onneton Unkarin tekemä maali, jonka vuoksi yksi bussi ajoi harhaan. Minun olisi pitänyt neuvoa sille reitti, mutta maailmani musteni radiolähetyksen tähden enkä kyennyt matkaoppaaksi. 

Mainittiin Litmasen loukkaantumiset pullonkorkkivammoineen päivineen. Minä olisin muistellut Azerbaidzhan-maaottelua. Se ei noussut dokumentissa esiin, mutta muuten ilmeni Litmasen kyky nostaa joukkuetovereidensa tasoa. 

Kerrottiin intohimosta ja kovasta työnteosta.

Kun tulimme teatterista kadulle, oli pakko vaihtaa poikien kanssa muutama sana. Hartaina siinä puhuimme, aika hiljakseen.

Kaksi kysymystä vihkiparille

Vihkiparien kanssa keskustellessa en rohkene tehdä kovin syviä kysymyksiä. Mielestäni hienotunteisuus ja tunkeilemattomuus on parasta. Jos ihmiset jotain kertovat itsestään, he sitten kertovat ilman että heitä tökkisin puhumaan.

Joskus omia aikojani kuitenkin mietin, mikä on saanut heidät löytämään toisensa.

Olen pohtinut esimerkiksi sitä, onko aina sama vastaus kysymykseen "Kenen kanssa haluaisin juhlia häät?" ja "Kenen kanssa olisin valmis elämään loppuikäni?"

Mitä hektisyydellä tarkoitetaan

Osallistuin vuosia sitten Turussa seminaariin, jossa oli väkeä ympäri Suomea. Silloin kuulin ensimmäisen kerran sanan "hektinen". Helsinkiläiset hokivat sanaa niin tiiviisti, että tärkeältä se tuntui.

Sanan merkitys oli minulle vieras, ja siksi yritin itseäni trendikkäämpien seurassa nyökkäillä ja huokailla oikeaan tahtiin niin kuin olisin hyvinkin ymmärtänyt ihmisten puheita.

Asiayhteyksistä päättelin sanan merkitystä. Aavistin, että hektiset ihmiset olivat kiireisiä, moniaalla tarvittuja ja kysyttyjä ja täynnä tekemistä. Hektisyydessä oli myös jotain nuorekasta, dynaamista (toinen muotisana), pätevyyttä osoittavaa ja suosiota todistavaa.

Kotiin tultuani otin heti selville, mitä "hektinen" ikään kuin virallisesti tarkoitti. Menin Nykysuomen sanakirjalle ja luin, että se olisi samaa kuin "riuduttavalle taudille (vars. keuhkotaudille) ominainen t. oireellinen".

Voi Mietaata

Moniin vuosiin en ole kiinnostunut hiihtokilpailujen tuloksista pätkääkään. Siitä huolimatta olen tuntenut monen muun tavoin sympatiaa Juha Mietoa kohtaan. En ole varma hänen poliittisista taidoistaan. En pidä häntä syvällisenä ajattelijana, mutta jotain positiivisella tavalla komiaa hänessä on.

On ollut Miedon vuoro joutua dopingkiistojen keskelle. Mitenkään Mietoa syyttämättä tai häntä erityisesti epäilemättä minun on surukseni pakko sanoa, etten jaksa uskoa hänen vakuuttelujaan. Kyse ei ole siitä, mitä Mieto on tehnyt tai ollut tekemättä, vaan siitä, mitä minulle on tapahtunut urheilun seuraajana. Maailma on romahtanut Miedon ympäriltä, eikä kukaan suomalainen 1970-luvun urheilija pelastu silmissäni, vaikka hän todellisuudessa olisi kuinka puhdas tahansa.

Urheilijoiden selityksiä kuunnellessa tulee vain alakuloinen tunne, että tuon kaiken olen kuullut liian monta kertaa.

Niin kuin peltiä painelisi. Pienistä lommoista se korjaa itsensä ja palaa entiselleen. Kun tulee liian iso ruttu, se ei enää palaudu. Romuna mikä romuna.

On vain keskinäistä kunnioitusta, yksipuolista ei ikinä

Viime päivinä olen saanut tehtäväkseni miettiä kymmenestä käskystä neljättä eli sanoja: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi."

Käsky on sikäli kiinnostava, että se on jo varhain etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan. Kaikkien muiden käskyjen tavoin se oli alkuaan suunnattu ennen muuta aikuisille miehille. Sen ajan maailmassa ei ollut erityistä tarvetta sen korostamiseen, että keskenkasvuisten lasten olisi kunnioitettava jotenkin erityisellä tavalla vanhempiaan. Ei voitu edes kuvitella, että voitaisiin elää jotenkin toisin.

Alkuaan neljäs käsky on vaatinut huolehtimaan vanhenevista vanhemmista silloinkin, kun heistä ei enää ole niin sanotusti hyötyä. Vanhuudenheikkoudessa heitä on kunnioitettava ja heidän elämänsä tarpeet on taattava. Niinpä Suomessa rikotaan neljättä käskyä vastaan, jos mummu joutuu olemaan monta tuntia pissoissaan.

Käskyn alkuperäinen, vanhustenhoidollinen tarkoitus ei tietenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että myös pienet lapset ja isommat nuoret kunnioittavat vanhempiaan.

On vain molemminpuolista kunnioitusta, yksipuolista ei milloinkaan. Sanoissa "arvostaa" ja "kunnioittaa" on hienon hieno vivahde-ero. On mahdollista arvostaa sellaistakin ihmistä, jota ei henkilökohtaisesti tunne, mutta jos kahden ihmisen välillä vallitsee kunnioitus, heidän on myös jollain tavoin tunnettava toisensa. Kunnioitusta ei taas voi syntyä, jos jompikumpi vähättelee tai halveksii toista.

Aikuinen, jos nuoret eivät sinua kunnioita, tutki ensimmäisenä itseäsi.

Bisnesluokassa voi käydä huonosti

Eilispäivän uutiset kertoivat Sonoran autiomaassa Meksikossa tehdystä lentoturmasimulaatiosta. Kokeessa käytettiin oikeaa Boeing-matkustajakonetta, joka rysäytettiin aavikolle.

Kokeessa selvisi, että kukaan koneen ensimmäisen luokan tai bisnesluokan matkustajista ei olisi selviytynyt hengissä, mutta 78 prosenttia muista matkustajista olisi jäänyt eloon. Selviytymismahdollisuudet paranivat sen mukaan mitä taaempana matkustaja istui.

Tieto ei yllättänyt. Tuon kaiken olin oppinut jo lapsuuteni junamatkoilla.

Sen sijaan mietin, kannattaako muutenkaan aina olla kärkkymässä ensimmäistä sijaa ja etummaista paikkaa. Monesti riittää, että on yleensä kyydissä mukana. Ei haittaa, vaikka tulee junan neljännessä tai viidennessä vaunussa ja saapuu asemalla muutamaa sekuntia myöhemmin. Asemalaiturille ei kuitenkaan pääse hyppäämään yhtään aiemmin kuin muut.

Tätä ajatusta sovelsin takavuosina, kun tietokoneen osia oli pakko päivittää kerran vuodessa pysyäkseen kyydissä mukana. En koskaan ostanut uusinta tekniikkaa, vaan jotain puoli vuotta vanhaa. Sain kohtuuhinnalla enkä jäänyt kärjestä oleellisesti jälkeen.

Ohjeita siitä, miten nuoria on kutsuttava

Väestöliitto on julkaissut Murkkumanuaali-nimisen kirjan. Ei voi olla asiantuntemattomampaa nimeä nuorten vanhemmille suunnatulla kirjalla. Sen vuoksi julkaisen tässä perusohjeet siihen, millä nimityksillä nuoria kannattaa kutsua.

Murkku-sana paljastaa käyttäjästään, että hän on joku iät ajat nuoruutensa hukannut aikuinen, joka yrittää tekopirteästi ja tekotuttavallisesti lähestyä nuoria. Kyse on siis pahimman lajin virheestä.

Murkku on radiotoimittaja Uma Aaltosen (ei Anneli Tempakan niin kuin ensin muistin) keksimä sana. Uma Aaltonen aloitti 1970-luvulla aivan pätevänä nuorten ohjelmien toimittajana.Tätä hänen sepittämäänsä sanaa nuoret eivät vain itse käytä ikinä. Eivät vaihdevuosi-ikäiset naisetkaan halua olla vaikkuja.

Murrosikäinen sopii biologian tunnille, muttei siviilielämään. Se on tekninen termi, joka ei istu ihmisen suuhun ja leimaa ihmisen hänen biologisen kehitysvaiheensa perusteella. Myöskään viidenkympin vaiheilla olevat naiset eivät sano itsestään "me vaihdevuosikäiset".

Ihmisellä on tietysti biologiset vaiheensa, mutta niistä on syytä puhua hienotunteisesti kenenkään persoonaan viittaamatta.

Teini on yleensä lievä haukkumasana, jolla tosin nuoretkin kutsuvat itseään. Vanhempien ihmisten pitää olla sen käytön kanssa varovaisia ja pidättäytyä käyttämästä sitä, ellei suhde nuoriin ole erityisen lämmin ja luottamuksellinen.

Sana "teini" ei muuten tule englannin kielen teenager-sanasta, vaan on jo 1500-luvulla Mikael Agricolan käyttämä sana, joka pohjautuu diakonia merkitsevään kreikan kielen sanaan.

Nuoriso on lähes neutraali ja käyttökelpoinen käsite, mutta siinä on toisinaan lievä haukkumasävy. Se on monien negatiivisten yhdyssanojen alkuosa, kuten sanoissa "nuoriso-ongelma", "nuorisorikollisuus" ja "nuorisotyöttömyys".

Nuori ja nuoret ovat erinomaisia sanoja. Ne ovat positiivisia, eivät leimaa ketään ja ovat samalla riittävän tarkkarajaisia. Ei ole mitään syytä, minkä vuoksi olisi käytettävä niiden sijasta jotain muita.

Katselen maailmaa Tampereen suunnalta. Jossain muulla Suomessa sanojen sävyt voivat olla hieman toisenlaisia.

Idea jääkiekkodekkariksi

En ole aikeissa kirjoittaa jääkiekkoaiheista dekkaria, mutta aihe olisi valmiina.

Klassiseen tapaan kyseessä olisi toisen perijän listaaminen. Isoisän jättiomaisuutta olisivat perimässä kaksi vanhempansa menettänyttä serkusta, nuori mies ja nuori nainen.

Nainen (Kate) ei muutenkaan pitäisi ainoasta serkustaan (Jack), ja isoisän kuoltua hän saisi ajatuksen toimittaa serkku näppärästi päiviltä, jotta saisi koko omaisuuden yksin haltuunsa. Hän hylkäisi päähänsä pälkähtäneen ampumisidean, koska ei tuntisi ketään alamaailmaan rosvoa, jonka voisi palkata likaiseen työhön. Sen jälkeen hän miettisi omatoimista myrkyttämistä, mutta luopuisi ideasta, koska ei uskoisi hermojensa pitävän.

Vihdoin Kate keksisi, että Jack harrasti jääkiekkoa korkealla tasolla.

Ja niin Kate ottaisi yhteyttä "fyysistä pelitapaa" suosivaan jääkiekkoilijaan, entiseen AHL-tähteen (Robert Tyson), joka tuntisi "lajin sisäisen koodiston" ja toteuttaisi "pelin luonteeseen kuuluvaa aggressiivisuutta".

Loppuratkaisussa Tyson tekisi Katelle tietyn palveluksen, jonka seuraukset sittemmin käsiteltäisiin lajin "sisäisenä asiana".

Ikuistetuksi tulemisen tarve

Yritin etsiä kirjahyllystäni sitä vuosia sitten lukemaani kirjaa, jossa vakuuttavin esimerkein osoitettiin, että monien suurten yhtiöiden jätti-investoinnit ajoittuvat väistyvien pääjohtajien viimeisiin työvuosiin.

Vanhuuden edellä tai jo sen alkaessa isot johtajat haluavat pystyttää itselleen muistomerkin, jolla he uskovat tulevansa ikuistetuiksi: "Tuo suuri ja mahtava rakennettiin hänen aikakaudellaan."

En löytänyt etsimääni kirjaa, mutta siitä huolimatta kirjan ajatus on auttanut selittämään monia rakennuspäätöksiä ja mahtihankkeita, joiden tarkoitus ja idea eivät muuten ole selvinneet.