Juuri tätä on perisynti

Eräät kristillisen uskon puolet uinuvat pitkiä aikoja käyttämättöminä. Jossain vaiheessa ne ovat vain lakanneet olemasta käyttökelpoisia ja unohtuneet, tai sitten ne on kertakaikkisesti torjuttu, ehkä sen takia, että niitä on joskus käytetty väärin. Sitten ne pulpahtavat esiin, kun ajassa on jotain sellaista, että niitä tarvitaan taas, tai sitten ne tulkitaan uudestaan muuttuneen tilanteen vaatimalla tavalla. Ja katso, ne elävät.

Perisynti voisi olla sellainen sana, että sitä tarvittaisiin jälleen. Se kuvaa tilannetta, jossa ihmisen on mahdotonta toimia oikein. Hän ei voi olla liikkumatta, mutta jokainen liikahdus pahentaa tilannetta. Hän on syyllinen, ei vain oman pahuutensa tähden, vaan siitä syystä, että kuuluu tähän onnettomaan ihmissukuun.

Perisynti näkyy siinä, miten suhtaudumme pakolaistulvaan. Teemmepä miten vain, aina se on syntisesti tehty.

Ei voi kuvitella, että tämän inhimillisen hädän edessä vain suljetaan silmät ja rajat. Ei voi kuvitella, että Suomi ottaa vastaan kaikki maailman pakolaiset, kuinka paljon heitä ikinä tuleekin.

Ääripäiden välissä ei ole synnittömyyttä sielläkään. On vain laihoja, kelvottomia kompromisseja ja eriasteista kaksinaismoraalia.

Mitäs siinä teet? Minkä valitset?

Vain 7 % viestinnästä on sanoja: roskaa

Joitakin vuosia sitten minulla oli Prahassa huonetoverina japanilainen mies. Yritin hänen kanssaan englantia, saksaa, espanjaa, ruotsia ja suomea, mutta kommunikaatio ei toiminut. Hän puhui japania, ja minä en puhunut. Hymyilemiseksi meni.

Pontevista yrityksistä huolimatta ymmärsin hänestä vain sen, että hän oli kenties menossa Prahasta Berliiniin.

Slloin mieleeni tuli teoria, että 93 prosenttia ilmaisustamme olisi jotain muuta kuin kielellistä. Juuri silloin prosentit eivät tuntuneet pitävän paikkansa, ja miten olisivat voineetkaan pitää? Ei tarvittaisi tulkkeja eikä vieraiden kielten opiskelua, jos voitaisiin luottaa siihen, että vain 7 prosenttia viestinnästämme on sanallista.

Tuoreessa blogissaan Antti Mustakallio kertoo laajalle levinneen ajatusharhan historian. 

Vahvista kuplasi, tee siitä tiilimuuri

Kenet poistaisin Facebook-kavereistani?

Exät ja alakoulun kaverit

On luontevaa päästä eroon exästä ja hänen lähipiiristään, samoin vakoilijasta tai jostakusta, jonka intohimona on asua muiden ihmisten asioissa.

Ymmärrän, että joku poistaa Facebook-kavereidensa joukosta alakoulun kaverin, jonka kanssa oli kerran kiva sanoa heippa, mutta enempään muistoista ei ollut. Tosin puolitutuista seuraajista ei ole haittaa ainakaan silloin, kun yksityisyysasetukset ovat kunnossa tai kun seinän haltija ei kirjoittele kovin henkilökohtaisia.  Joten miksi ei antaisi heidän olla?

Tunkeilijat

Toisen ihmisen seinälle ei pidä raapustella mitä tahansa. Se on hänen reviiriään. Ymmärrän kaverin poistamisen, jos hän kirjoittelee sinne asioita, joista tilan omistaja ei pidä tai jotka ovat propagandaa seinän haltijalle vieraan ajattelun puolesta. Muut ihmiset eivät saa tehdä minun kodissani ja reviirilläni aivan mitä mieleen tulee. On osattava käyttäytyä.

Väärät mielipiteet

Sitä en sitten enää ymmärrä, että joku siivoaa kavereistaan ihmisiä, joiden ajatukset eivät vain miellytä. Erilainen mielipide ei voi olla suuttumisen aihe. Päivityksistä syntyneet keskusteluketjut ovat vapaita paikkoja sanoa asiat, kunhan ketään ei nimeltä solvata. Jos pelkää näitä keskusteluketjuja, pitää välttää tietynlaisia tilapäivityksiä.

"En jaksa niitä mielipiteitä", sanoo joku. Tämä lause on lähellä niitä ajatuksia, että pakolaiset ja toisinajattelijat, lapset ja teinit, eriuskoiset ja erikulttuuriset pysykööt poissa minun maisemiani pilaamasta. Nimby: olkoot missä ovat, kunhan eivät ole minun naapurissani.

Kupla ja erimielisistä oppiminen

Omien ajatusten kanssa eri mieltä olevat auttavat tutkimaan omaa ajattelua ja opettavat, missä vastapuoli painelee. Tietää sitten, mitä vastustaa. Sitä paitsi on perin vähän katsomuksia, joissa ei ole mitään itua.

Ainakin minun on tunnustettava, että monet parhaat ideani olen saanut, kun en ole sulkenut korviani niiltä, jotka ovat olleet kanssani eri mieltä, ehkä jopa väärässä.

Mutta jos haluat pysyä turvallisessa kuplassasi, piehtaroida omissasi ja syödä päivästä toiseen lämmitettyä soppaa, heitä väärin ajattelijat pois, netissä ja muualla. Kirjoita postilaatikkoosi: vain niitä lehtiä, joita olen tilannut. Kysele, olisiko tietokoneohjelmaa joka suodattaisi netistäsi huonot mielipiteet.

Poikkeus

Ai niin, olenhan minäkin poistanut yhden Facebook-kaverin. En jaksanut aikuista, akateemista, hyvässä työssä ollutta miestä, joka toistuvasti kertoi, millaisia ääniä hänen peräpäästään tulee, kun on ripuli.

Urheiluruutu pilaa Suomi-jalkapallon

Olen ihmetellyt, miksi television urheilulähetysten Suomi-jalkapallo vaikuttaa lyhyessäkin otoksessa niin paljon huonommalta kuin esimerkiksi Englannin Valioliigan pelit. Ulkomaiden kuvat ovat heti jalkapalloa, kun taas kotimainen peli on onnetonta harhailua ennen kuin sitä on ehtinyt edes katsoa.

Asiaa ei tarvitse kauan analysoida. Urheiluruudun kuvakulmat paljastavat, mistä on kyse.

Tällaiselta näyttää Englannin kentillä:

Tälllaista on taas Suomessa:

 

Kuvat ovat sunnuntain 23. elokuuta Urheiluruudusta ja esittävät raportoitujen pelien aloitusnäkymiä.

Kirja on parempi

Minulle käsittämättömästä syystä Tuntemattomasta sotilaasta ollaan tekemässä kolmatta elokuvaversiota.

Nyt sopii miettiä, miksi Rauni Mollbergin versiosta ei ole tullut rakastettua ja yhä uudelleen katsottua klassikkoa.

Laineen versiossa on kieltämättä ongelmansa. Kaavamaisesti siinä välillä taistellaan ja välillä sanaillaan. Kun Mollbergin elokuvaa aikanaan suunniteltiin, tavoitteena oli tehdä realistinen teos, joka esittäisi sodan kaikessa kauheudessaan. 

Mollbergin elokuvassa olikin jyskettä ja savua. Kieltämättä se oli realistinen, mutta näyttelijät jäivät tämän jytinän vangeiksi. Pommien räjähdellessä heidän vuorosanansa eivät kuuluneet eivätkä heidän kasvonsa erottuneet. Kolmesti kirjan lukeneena katsojana totesin vain kaiken aikaa miettiväni, kuka oli kuka. Ihmettelin, miten kävi niille katsojille, jotka eivät olleet lukeneet kirjaa.

Henkilöhahmot eivät tulleet läheisiksi, ja siksi oli yhdentekevää, miten heille kävi. Laineen versiossa he ovat kuin omia kavereita, ja siksi heidän kohtalonsa tekee kipeää.

Kirja on parempi.

Kirkko tarvitsee tyhjät penkkinsä

Yksi ajattelun puutteesta kertova hokema on kitinä siitä, että kirkon penkit ovat täynnä vain jouluna. Jos tämä asiaintila on totta, kaikki on juuri niin kuin pitää olla.

Kun arkkitehti alkaa suunnitella kirkkoa, hänen on ensimmäiseksi saatava tietää, kuinka paljon tarvitaan istumapaikkoja. Hänen kysymyksensä kuuluu, kuinka paljon on väkeä, kun kirkossa on eniten väkeä eli jouluna ja konfirmaatioissa. Istumapaikkojen määrä lasketaan näiden tilanteiden mukaan. Mitaksi ei kelpaa uudenvuodenpäivä, jolloin vain harvat jaksavat paikalle.

Jos kirkko olisi uudenvuodenpäivänä edes puoliksi täynnä, sinne ei sitten jouluna mahduttaisi.

Näin se tilojen matematiikka menee.

Syntisten yö

Kuluneella viikolla Sakari Hosike kirjoitti Aamulehden yleisönosastossa, että Tapahtumien yönä Tampereen tuomiokirkossa järjestetty Syntisten yö kertoi itsetarkoituksellisesta tarpeesta haalia kirkkoon väkeä. – Ja väkeä oli, niin paljon että kaikki eivät mahtuneet sisään.

Hosike myöntää, että tilaisuudessa oli kristillistäkin sisältöä, mutta kaikkiaan hän on sitä mieltä, että tilaisuudessa ei riittävästi toteutunut kirkon tehtävä julistaa Jeesuksen evankeliumia syntiselle.

Yhtenä tapahtuman lauluna Hosike mainitsee Juice Leskisen Viidennentoista yön, joka kertoo Leskisen kahden viikon juomaputkesta. 

En ollut paikalla, joten olen täyden asiantuntemattomuuden pohjalta sopiva ihminen sanomaan mielipiteeni, niin kuin asiantuntemattomat aina.

Ensinnäkin olen sitä mieltä, että kirkoissa pitäisi olla enemmän tapahtumia, joihin ihminen voi osallistua hyvällä syyllä. On paljon ihmisiä, jotka tulisivat mielellään, mutta eivät keksi sopivaa veruketta, jonka suojissa poiketa kirkkoon sisään. Näillekin ihmisille on avattava ovea.

Toiseksi Viidestoista yö on synnintunnustusta parhaimmillaan. Ja olihan Leskinen kirkkomme uskollinen jäsen.

Kolmanneksi: olen Sakari Hosiken kanssa hieman samaa mieltä.

Entäs taiteilijoiden doping?

Tiedot yleisurheilijoiden epäilyttävistä veriarvoista ovat vuotaneet julkisuuteen. Yllätyin vain siitä, että outoja lukemia on niinkin harvoilla kuin on kirjoitettu.

Entäs taiteilijoiden doping?

Muutama vuosi sitten kirjoitettiin siitä, kuinka Ruotsissa 44 prosenttia muusikoista oli käyttänyt beetasalpaajia esiintymisjännityksen hallitsemiseksi ja lähes viidesosa oli turvautunut niihin säännöllisesti. 

Kerrottiin, että Suomessa muusikoista 10 - 30 prosenttia käyttää beetasalpaajia, eniten uran alussa kun kilpailu paikoista on tiukkaa ja toisaalta uran lopussa, kun vapina haittaa ja nuoremmat alkavat painaa ohi. Oululaisen sydänlääkärin mukaan pienellä annoksella lääkettä ei tosin ole terveydellisiä sivuvaikutuksia terveelle ihmiselle.

Jos dopingiin luetaan tavallinen viina ja jos WADA alkaisi testata takautuvasti myös kirjailijoita sun muita taiteilijoita, kiinni jääneitä mahtaisi olla paljon. 

Uran tekeminen omien lasten kustannuksella on sekin eräänlaista dopingia, perheen sisäistä veritankkausta pienemmiltä isommille.

Melko paljon tai jonkin verran

Maahanmuuttokeskustelu käy kiivaana. Ilmeisesti siinä ratkotaan muitakin asioita kuin maahanmuuttoa - vähän niin kuin kotioloissa väittely roskapussin kuljetusvuorosta koskee yleensä aivan muuta asiaa kuin sitä, kenen vuoro on viedä pussi.

Välillä voisi miettiä sitä, että eri tavoin ajattelevat ihmiset eivät välttämättä ole niin kaukana toisistaan kuin kuvittelevat olevansa.

En ole kuullut kenestäkään, joka kannattaisi Suomen muuttamista Pohjois-Koreaksi. Jokainen vähäiselläkin ymmärryksellä varustettu ihminen on valmis hyväksymään, että jonkin verran maahanmuuttoa on sallittava.

En ole liioin kuullut kenestäkään, joka olisi sitä mieltä, että kaikista muista maista saa tulla mielin määrin ihmisiä tänne Suomeen ja että heille kaikille on annettava oitis kaikki syntyperäisen suomalaisen oikeudet.

Käsittääkseni kaikki multi-ihmisistä monoväkeen kannattavat jonkinlaisia kiintiöitä, toiset suurempia ja toiset pienempiä.

Muuttajien määrää kysyttäessä kukaan ei sano, että aivan kaikki ja kaikkialta. Kukaan ei sano yhden yhtäkään.

Arvaan, että useimmat ihmiset ovat niitä, jotka sanovat "melko paljon" tai "jonkin verran".

Aikuisten kahjojen ongelma

Olli Immosen Facebook-päivitys oli vastenmielistä luettavaa. Minussa se herätti tunteita, jotka fysiikan kielelle käännettyinä olivat lähempänä oksennusta kuin käsien puristumista nyrkkiin. Kirjoitus haisi kansallissosialismilta, eikä sellainen perkeleellisyys kuulu kansanedustajalle, ollaanpa maahanmuuttokiintiöistä mitä tahansa. Kaiken lisäksi Immonen on ennenkin flirttaillut uusnatsien kanssa. Ei paljon auta, että nyt jälkikäteen tuomitsee kavereidensa väkivaltaa. Kun maito kaatui, se kaatui.

Torille en kuitenkaan lähtenyt mieltäni osoittamaan, en edes harkinnut. Tuumasin, että jos lähden sinne yhden ääliömäisen Facebook-päivityksen takia, minun on jäätävä sinne telttailemaan; vastaavia asioita on maailmassa liian paljon. Toisaalta en moiti niitä jotka menivät, minun ratkaisuni oli vain toinen.

Olen miettinyt näitä asioita myös lasten kasvatuksen näkökulmasta. Joskus on viisainta puuttua lasten tekemisiin ja lujaa. On todella huolehdittava, että auton alle ei juosta ja että kiivaimmassa raivossakaan ei potkita kaveria. Joskus taas on viisainta olla hiljaa, jottei tulisi palkinneeksi huomionhakuisia. Jokaisen vessanseinään raapustetun hakaristin tai kirkkoveneen takia en kutsuisi koko koulua liikuntasaliin selvityksiä varten.

En oikein tiedä, mitä aikuisten kahjojen kanssa pitäisi tehdä.

Perinnesuomalainen vaitonaisuus ja reagoimattomuus antaa vääryyksien rehottaa. Toisaalta Tuomas Anhava on oikeassa, kun hän sanoo: "Mielipiteiden vastustaminen on niiden vahvistamista, niiden merkityksen tunnustamista; ja vielä pahempaa, sen tunnustamista, että vastustetut mielipiteet koskevat tärkeitä asioita."

Oikeaa vastausta en tiedä, sillä ihmiselämä on jatkuvaa reagointikohteiden valitsemista. Joihinkin asioihin on tartuttava, mutta toiset on suostuttava jättämään sikseen.

Suomen kansalaisena minulla on kuitenkin oikeus siihen, että kukaan kansanedustaja ei oksennuta kansallissosialistisilla puheilla. Jokin tolkku pitää olla.