Modernimpi helvetti

Danten Jumalaisessa näytelmässä vaikuttavinta on helvetin kuvaus. Minua kuitenkin kiusaa siellä toteutettavien rangaistusten jonkinlainen mielikuvituksettomuus. Danten helvetti toimii perinteisten kauhujen varassa: on rajuilmoja, tulta,  ruoskintaa, ulosteita ja kammottavia sairauksia.

Chileläisen nobelistikirjailijan Pablo Nerudan mielikuvitus on monitasoisempi. Kysymysten kirjassa hän miettii, mikä on Hitlerin pakkotyönä helvetissä. Syötetäänkö hänelle kaikkien poroksi poltettujen lasten tuhka? Moukaroidaanko hänen suuhunsa irti kiskotut kultahampaat? Tatuoidaanko hänen ihoaan helvetin lampunvarjostimiksi? Täytyykö hänen yötä päivää, tauotta matkata vankiensa seurassa? Pitääkö hänen kuolematta kuolla ikuisesti kaasun alla?

Mikä olisi 2020-luvun kansanmurhaajalle sopiva rangaistus? Etsiäkö ikuisesti kotia tuusan nuuskaksi pommitetussa kaupungissa? Odottaako Afrikassa loputtomiin viljalastin saapumista? Kaivaako teloitettujen löyhkässä joukkohautoja iankaikkisuuteen saakka?

Kaipaan helvettiä (Dante)

Vanha kaverini sanoi jossain sivulauseessa, että hän on ruvennut kaipaamaan helvettiä. Keskustelu poikkesi toiseen suuntaan, ja jäi sanomatta, että minulla on sama kaipaus. Maailmantapahtumat ovat muuttuneet sellaisiksi, että tarvittaisiin jotain kättäpidempää, jolla voisi uhkailla lakien ja aseiden tavoittamattomissa olevia ihmispetoja.

Raamattu on helvetistä perin vaitonainen. Niinpä on syytä palauttaa mieleen, mitä Dante Alighieri kirjoitti Jumalaisessa näytelmässään.

Danten esihelvetissä eli limbuksessa asustelivat nuhteettomat mutta kastamattomat antiikin suuruudet. Täällä melko miellyttävässä paikassa olivat myös Vanhan testamentin pyhät ennen kuin Jeesus haki heidät pois. 

Varsinaisen helvetin ensimmäisessä piirissä eli lievimmän rangaistuksen paikassa riutuivat kiellettyyn rakkauteen syyllistyneet. Kleopatran kohtalona oli viettää ikuisuuttaan täällä. Seuraavilla tasoilla olivat  ylensyöjät, kitupiikit, raivohullut, kaunaiset ja apeamieliset. Kuudennessa piirissä kidutettiin tuomittuja jo ankarammin. Siellä olivat hereetikot. Seitsemännellä tasolla oli väkivallan tekijöitä. Siellä oli myös itsemurhaajia, koronkiskureita, jumalanpilkkaajia ja perverssejä.

Kahdeksanteen piiriin oli sijoitettu huijarit, noidat, puoskarit, petolliset virkamiehet, tekopyhät, varkaat, eripuraisuuden kylväjät, maanpetturit ja poliisiurkkijat. 

Yhdeksännessä piirissä eli syvimmässä helvetissä olivat petturit, ja helvetin pohjalla oli ikijäähän juuttunut Lucifer, tuo Itteperkele. Jeesuksen pettänyt Juudas oli hänen seuranaan.

Dante kirjoitti runoelmansa 1300-luvulla, ja niinpä en ole kaikista sijoituksista samaa mieltä hänen kanssaan. Esimerkiksi itsemurhan tehneistä olen oppinut, että ihminen voi kuolla yhtä hyvin romahtaneeseen mielenterveyteen kuin fyysiseen sairauteen.

Eniten mietin diktaattorien ja kansanmurhaajien kohtaloa. Varsin alas he kuuluisivat.

Pissahätä

En muista tarkkaan, keneltä olen tämän tarinan kuullut, enkä sitäkään, onko kertomuksen pikkupoikaa ollut oikeasti olemassa. Toisaalta sillä ei ole niin väliäkään. Moni hyvä juttu menee pilalle, jos sen perään rupeaa liikaa kyselemään.

- - - 

Afrikkalainen pikkupoika tuli ensimmäistä kertaa Suomeen, ja lentoasemalla hänelle tuli vessahätä. Hänelle näytettiin, missä on WC, ja neuvottiin tekemään tarpeensa siellä.

Poika tuli vessareissulta itku silmässä pois. Aikuiset kysyivät, mikä oli hänen murheensa aihe. Poika vastasi: "Kun siellä piti pissata puhtaaseen veteen."

Epäpolitikko presidenttinä on jo nähty

Vierastan ajatusta, että Ulkopoliittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta tulisi presidentti. Käsitykselläni ei ole mitään tekemistä hänen mielipiteidensä tai edes hänen persoonansa kanssa.

Meillä vain on jo kokeiltu, mitä tapahtuu kun epäpoliitikosta tulee presidentti. Martti Ahtisaari on nobelinsa ansainnut maailmanluokan diplomaatti, mutta hänen presidenttiaikaansa on vaikea arvioida menestykseksi. Tahmea kausi päättyi siihen, että häntä ei pyydetty toista kertaa edes ehdokkaaksi. Vaikutelmaksi jäi, että suurenmoinen diplomaatti meni pilalle joutuessaan itselleen vieraaseen rooliin.

Presidentti harjoittaa virkaansa poliitikkojen keskellä. Siksi hänen on tunnettava politiikan pelit ja oltava niin kokenut ja osaava, ettei kukaan pääse sanomaan "kun sinä et näistä mitään tiedä".

Politiikan ulkopuolisena ihmisenä uskallan sanoa, että myös siellä tarvitaan tiettyä ammattitaitoa, ja sen saavuttaa vain olemalla valtataisteluissa mukana. Niissä onnistuakseen on asetuttava tukemaan kompromisseja ja sitä myötä puolitotuuksia. Se on luonnoton rooli tutkijalle ja asiantuntijalle, jonka velvollisuuksiin kuuluu, että kertoo totuudet niin kuin ne ovat niiden seurauksista suuremmin välittämättä.

En halua asua taikalaatikossa

Minua on kiusannut kuulla radiojuontajien toivotukset mahtavaksi maanantaiksi ja huikeaksi tiistaiksi. En jaksaisi sitä, että normaali maanantai olisi erityisen mahtava. Sanalle "huikea" olen yleensäkin täysin allerginen. 

Vuoteen mahtuu vain muutama mahtavaksi kutsuttava päivä. Niitä ei saa olla kovin monta, jottei niistä katoa maku. Kun sellainen sattuu kohdalle, tarvitaan jälkeenpäin muutama huilipäivä. Vain tavallista arkea voi kestää päivästä toiseen.

En liioin innostu asuntomainoksesta, jossa luvataan taianomaista asumista hurmaavassa talossa. En halua kodikseni taikalaatikkoa, jossa kanit hyppivät hatuista.

Ehkä olen ikävä ihminen, mutta välttelen myös omistamasta autoja, jotka kääntävät ihmisten pään. En ole poliittisten ääriliikkeiden kannattaja siitäkään huolimatta, että joskus juuri ne ovat oikeassa. Kaihdan hurmoksellista uskonnollisuutta. Ortodoksien koristeellisuus ja väriloisto viehättävät, mutta vain sillä ehdolla, että saan pysyä turistina niiden keskellä. Olen graniitin harmaan luterilaisuuden kannattaja, sillä se ei häikäise arkisen ihmisen silmiä.

Myös pakonomainen keskimääräisyys häiritsee, sillä sekin voi rappeutua eräänlaiseksi ääriliikkeeksi. 

Mummolasta mummukkilaan

Isovanhempien kotia kutsutaan mummolaksi, tuskin milloinkaan pappalaksi tai vaarilaksi. Tämä kertoo siitä, että lopussa nainen vie voiton. Syvimmissä ja tärkeimmissä asioissa ryhmitytään hänen ympärilleen. Isoisän kuoltua mummula säilyy, mutta ilman mummoa jäljelle jää vain isoisän asunto. 

Mummolassa asuva vaari on jonkinlainen taustahahmo, joka duunailee omiaan vähän etäämpänä. Hän remontoi kuistia, vaihtaa autoon renkaat, hakkailee halkoja ja katsoo urheilua. Mummo hääräilee keittiössä, pyytää lapsenlapset syömään ja sillä tavoin voittaa heidän suosionsa. Mummon lihapullat ovat kaikkein parasta.

Joo, joo tiedän vastaväitteet. Joku sanoo, että joissakin tapauksissa on toisin. Niin varmasti. Ehkä monissakin.

Mutta silti: eikös vain sana olekin melkein aina "mummola"?

Jotain voisi tehdä toisin. Voisi aloittaa nimestä. Hiljattain törmäsin ideaan, että puhuttaisiin mummukkilasta. Se ei ole lainkaan huono ajatus. Pääsisi vaarikin pihan perältä kammarin puolelle. 

Tehtävänä oleskella moitteettomasti opiskelijan ominaisuudessa

Kirjoitin äskeisessä blogitekstissäni pitkäaikaisesta havainnostani, että ammattikoululaisilla on kohtuuttoman vähän kouluopetusta. Tyhjiä päiviä kutsutaan "itsenäiseksi opiskeluksi".

Entuudestaan olen tiennyt, että lentokoneenasentajalinja on poikkeus. Siellä tehdään oppilaille selväksi, että mutteri ei voi olla melkolailla kiinni. Saamani palautteen perusteella myös kaksoistutkinnot ja kaupallinen koulutus toimivat, mutta niistä en ole kirjoittanutkaan. Mielessäni ovat olleet ennen muuta amispojat. Ajatusteni kanssa ristiriidassa oli vain yksi äiti: "Nuorimmaiseni opiskelee sähkölinjaa Nokialla, toista vuosikurssia. Ei vielä ainakaan etänä ja toivott. ei ollenkaan." Muut kommentit ovat tukeneet havaintojani.

Mieleeni on tullut, kuinka filosofi Pekka Himanen kertoi ihmetelleensä Delhissä, miksi kadunlakaisijat tekivät työtään tunnista toiseen, mutta kadut eivät muuttuneet sen siistimmiksi. Hänelle selitettiin, että lakaisijoiden tehtävä ei ollutkaan puhdistaa katuja, vaan oleskella moitteettomasti kadunlakaisijan ominaisuudessa.

Olen koonnut tähän kirjoitukseni kommentteja, jotka ovat peräisin sekä Facebookista että Twitteristä:

Olen seurannut ammattikoululaisia, jotka 11:30 odottavat bussia kotiin. Koulussa on juuri keritty kääntymään. Vuonna 64-66 ammattikouluun mentiin joka aamu klo 8:00 ja pois 16:00 joka päivä

Tätä itsekin ihmettelin kun lapseni aloitti ammattikoulussa, eikö siellä todellakaan keksitä opetettavaa 5 pv/ viikko?

Nämä ovat heitteille jätettyjä. 16-vuotiaalle etäpäivä on vapaapäivä. Minulle ainakin olisi ollut. Turha on kiukutella osaavan työvoiman puutteesta, kun koulutus on tätä. Koneenrakennuksessa tämä näkyy jo todella rumasti, 3 vuotta koulutusta ja osaaminen

Ammattikoulu oli jo kymmenen vuotta sitten kurja. Tänä päivänä vielä kurjempi.

Se, että törötetään fyysisesti paikalla, ei takaa oppimista. Toki syy on opettajien pienissä resursseissa ja (uskallanko sanoa) usein pedagogisissakin puutteissakin.

Osalla omista lapsista sama juttu muutama vuosi sitten. "Päästiin jo 9:30", "Ei ollut koulua tänään". Siitä huolimatta valmistuivat ja ovat töissä nyt. Kun menin itse ammattikouluun pari vuotta sitten, niin huomasin, että aikuisopiskelijalla ei ole niin paljon vastaavaa ilmiötä.

Lisään vielä että titraamista, sorvausta, koneenkorj, hitsaamista tai maalaamista ei opita kotisohvalta läppäriltä. Miten ay-ja työnantajat katsoo tätä tumput suorina?

Monella alalla on eisten uutisten mukaan työvoimapula, siis pula osaavista tekijöistä.

Mahtavatko ammattikoululaiset, motivoitua itseopiskeluun, epäilenpä, en minä ainakaan olisi pystynyt sellaiseen itsekuriin teini-ikäisenä.

Tärkeintä valtiovallalle onkin että jokainen nuori on kirjoilla jossain koulutuksessa. Harmi sanoa, mutta monilla linjoilla osa oppilaista ei ole millään tavalla kiinnostunut aiheesta, eikä heitä koulun puolelta kannusteta tai yritetäkkään mukaan. Olen kuullut tutulta opettajalta melkoisia tarinoita

Itse olen työssäni nuorten suusta kuullut, että suurin osa haluaisi, että läsnäoloa ammatillisessa koulutuksessa olisi enemmän.

Mutta jos ammattiopetus on retuperällä, ei ole työntekijöitä toteuttamaan korkeasti koulutettujen suunnitelmia.

Valmistunut sähkäri ei kahden vuoden työssä varjona olleena pysty itsenäiseen työhön, kertoi tuttuni.

Nyt työelämässä näiden nuorten opin polkua seuratessani voin sanoa, että iso osa nuorista suorittaa ammattikoulua ikäänkuin oppivelvollisuuden pakosta. Heiltä puuttuu motivaatio ja halu oppia valitsemaansa ammattiin. Tästä syytän nykyajan koulutusjärjestelmää. Nuoret "siirretaan" yritysten koulutettavaksi ja ketään ei kiinnosta , miten heillä siellä "harjoittelussa" menee. Yleisin harjoittelupaikka raksalla on siivoaminen. En yhtään ihmettele, että motivaatio loppuu.

Oon kyllä ollut totaalisen ihmeissäni oman tredulaiseni vähäisestä läsnäolopakosta ja etäopetuksen isosta määrästä vielä tänäkin syksynä.

Eliitin lapset eivät käy ammattikoulua

Kahdeksantoistavuotias ammattikoulunuori ajaa tiistaina aamupäivällä viereeni, pysäyttää auton ja surisuttaa sivuikkunan auki. Siis tiistaina aamupäivällä.

Päällimmäisistä kuulumisista paljastuu, että hän on ammattikoulun kolmannella eli viimeisellä luokalla. Sähkö on hänen linjansa.

Tunnen hänet asiansa hyvin hoitavaksi nuoreksi. Hän itse kertoo olevansa alastaan motivoitunut ja opinhaluinen.

Koulua on kolmena päivänä viikossa. Jäljellä olevat kaksi arkipäivää ovat niin sanottua etäopiskelua tai itsenäistä opiskelua.

_  _  _ 

Suomessa on lopultakin ruvettu keskustelemaan lukion ongelmista, mutta ammattikoulun ongelmat eivät kiinnosta ketään. Tämä opiskelun joutokäynti on jatkunut vuosia, ja kuitenkin sähköasentajia todella tarvitaan. Mutta mitäpä heistä, sillä yhteiskunnan eliitin lapset eivät käy ammattikoulua.

Ongelma ei ole uusi. Olen kirjoittanut siitä jo kahdeksan vuotta sitten.

Kesä on kompostissa

Päivä päivältä on keltaisempaa,
ja vihdoin keltainen on ohutta.
Se varisee ja maatuu, 
tai sitten joku haravoi pois
ja lapioi näkymättömiin.
Kesä on kompostissa.

Ei sentään nobelia Zelenskyille

Nobelin rauhanpalkinto kiersi Ukrainan presidentin Zelenskyin, eikä se kenties ollut lähelläkään tulla hänelle, vaikka hänet mainittiin suomalaisessa mediassa yhtenä mahdollisena palkinnon saajana. Ehdokaslistalla hän on ainakin ollut.

Kuluneen vuoden perusteella Zelenskyi ansaitsee kunnioituksen. Ukrainan sota on Suomen talvisodan ohella parhaita esimerkkejä siitä, kuinka jokin sota täyttää oikeutetun sodan kriteerit – sillä edellytyksellä, että se ei laajene ydinsodaksi, joka tuottaa enemmän uhreja kuin pelastaa heitä.

Rauhan tekemisestä Zelenskyi ei kuitenkaan ansaitse palkintoa. Hän kilpailee sotasankareiden joukossa, kuten Mannerheim, Hannibal ja Rommel. Rauhan tekijöitä ovat taas Martin Luther King, Vaclav Havel ja Nelson Mandela. Näissä kilpasarjoissa vaaditaan erilaisia ominaisuuksia.

Ei pitäisi unohtaa George Orwellin kuolemattomia lauseita, joilla hän kuvaa totalitaarista propagandaa: sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa.

Kuinka jääkiekkovalmentaja erotetaan

 Urheiluseuran johtajat puhelimillaan illalla klo 22.

"Valmentajalle pitäisi antaa kenkää."

"Mitäs tehdään?"

"Lähetetään viesti, että tulee aamulla toimistolle kello yhdeksään."

"Onks pakko kutsua se paikalle? Eiks viesti riittäisi?"

"Täytyy siltä kuitenkin kuitata avaimet."

"Niinpä. Näppärä idea. Tehdään Se."

Tampereen Ilveksen tapauksesta tuli idea.

Monarkia vinouttaa ihmiskäsitystä

Lehdet uutisoivat Elisabetin kuolemaa kahdeksalla sivulla ja hänen hautajaisiaan kymmenellä. Kun Ilta-Sanomat kertoi alle sivun verran Äiti Teresan kuolemasta, se kertoi samana päivänä yhdeksän sivua Dianasta, hyväntekijöitä tietysti molemmat. Dianan kuolema sai suhteellisesti mitaten enemmän palstatilaa kuin aikanaan toisen maailmansodan loppuminen. 

Paavo Haavikkoa mukaillen on kysyttävä, ovatko kaikki kuninkaallisista painetut sivut niiden puiden arvoisia, jotka on kaadettu niihin tarvittavan paperin valmistamiseksi. Tai Pentti Saarikoskea lainaten voi miettiä, tätäkö varten minä olen oppinut lukemaan. Tai sähköpulaa ennakoiden voi laskea, näitäkö nettiuutisia me tarvitsemme.

Monarkiassa on kyse myös yhteiskuntajärjestyksestä, jonka toista päätä ovat hevospoolon pelaajat ja toista päätä työkkärirahoillaan pubissa kaljaa ryystävä jalkapalloväki. 

Monarkia heijastaa myös tiettyä ihmiskuvaa.

Pieni ihminen maailmaa pelastamassa

Maailma tuntuu olevan huonommalla mallilla kuin vuosikymmeniin. Niinpä on kysyttävä, mitä pieni ihminen voi tehdä suurten asioiden vyöryessä päälle. Onhan sitä paljonkin.

Ruoki lapset. 

Ulkoiluta koira.

Lue läksyt, valmistaudu tenttiin.

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi.

Käy suihkussa.

Mieti, ketä äänestät tulevissa vaaleissa.

Muista iltarukous.

Tiskaa astiat, pese pyykit.

Soita mummolle, älä unohda pappaa.

Ota talteen syksyn värit, marjat ja sienet.

Syötä kaverille, kun se on paremmassa maalipaikassa kuin sinä itse.

Hellitä asioista, jotka eivät ole vallassasi, vaikka kuinka murehtisit.

Anna tietä, jos tulet kärkikolmion takaa.

Mene ajoissa nukkumaan jaksaaksesi aamulla. 

*  *  *

Jonkun on kuitenkin tehtävä tämä kaikki, ovatpa ajat mitä ovat.