Tilpehööriä vuodelta 2020

Erikoisia tai muuten merkittäviä tapauksia

Teslan takana oleva Elon Musk sai lapsen, joka sai nimen on X AE A-XII Musk. Lepakoiden talvehtimispaikkoja ei tunneta vieläkään, vaikka asiaa on tutkittu. Pian ei voi enää tutkia ihmisen tähtitaivaskokemuksia, sillä enää alle viidennes maapallon ihmisistä näkee tähtitaivaan, jota valosaaste ei ole lainkaan pilannut. Eurooppalaisista vain 60 prosenttia näkee Linnunradan.

Eskimo-niminen jäätelö lakkasi olemasta, ja suomalaiset ovat maailman väestöstä edelleenkin alle yhden promillen kokoinen vähemmistö. Teekkarit on todistettu vielä kelvottomammiksi bilettäjiksi kuin Seinäjoen tangomarkkinoiden juopuneet, keski-ikäiset naiset. UPM lopetti Kaipolan tehtaan ja tuhosi yhden paikkakunnan. Tehdas ei tuottanut tappiota, mutta mitäs väliä sillä on, ihmisiähän ne vain ovat. Kaipolasta voisi ostaa kerrostalon 30 000 eurolla, eikä siellä ole omakotitalolla työpaikkojen puutteessa muuta arvoa kuin se, mitä sisustuksesta voisi saada. 

Vuoden ehkä puhutuin kirja oli Wallacen Päättymätön riemu, jonka nimesin päättymättämäksi riesaksi. Laskin päässäni, että se ei ehkä sittenkään ole sen vaatiman ajan arvoinen ja lopetin 80 sivun jälkeen. Maailmassa on muitakin hyviä kirjoja. Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi on ehdotettu Amanda Rantasen naamamaalia, jolla Suomi voitti Skotlannin. Minusta maali oli nolo vaikka tuloksellisesti onnekas päätös kelvottomalle maalintekoyritykselle.

Pitkäperjantain kirkonmenoja striimatessa tapahtui jotain kummallista. Lähetys putosi alkukuvissaan ainakin kahdesti Youtubesta pois. Hetken ihmettelyn jälkeen ryhmän ammattilainen, joka vastaan firmansa puolesta striimien välittämisestä, ehdotti että vaihdetaan se Jeesuksen kuva sieltä pois. Jo rupesi lähetys pysymään päällä. Ilmeisesti Jeesus oli liian vähäpukeinen Youtuben tekoälylle.

Osuvia ja osumattomia vastauksia

Vuoden parhaimman vastauksen lausujana voidaan palkita Pirkkalassa asuva nuorimies Niko Nurhonen. Häneltä kysyttiin, mikä aivan turha asia vie eniten hänen aikaansa. Hän vastasi: ”Meinaaminen.” Sopii miettiä myös sitä, kuinka filosofi Bernard-Henri Lévy sanoi: ”Kirjallisuudesta voi jo lukea, kuinka koronaviruksen ansiosta voimme keskittyä tärkeimpään ihmissuhteeseen, joka on suhde itseemme. Rehellisesti, en ole ollenkaan varma, onko se tärkein ihmissuhteemme.”

Erääseen omaan kommenttiini olen tyytyväinen. Muuan tuttu sanoi tehneensä lopullisen päätöksen pysyä uskon ja kaikkien uskontojen puolella. Vastasin: "Voisin ehkä rukoilla Jumalaa, että hän sen sinulle suuressa armossaan sallisi." Maaliskuulla Kulkuri tuli nettiin rukouksineen, ja joulun aikaan hän lähti pois.

Aivan kaikki tämän vuoden vastaukset eivät ole osuneet oikeaan. Aloittavasta rippikouluryhmästä puolet arveli arkkipiispaksi Tapio Luomaa. Kolmannes oli Esko Valtaojan kannalla. Joka kuudes vastasi että Tapani Kansa. Neljäntenä vaihtoehtona ollut Sari Essayah sai nollat. Kiinnostavaa oli, että samat vuoden 2020 rippikoululaiset kuuntelivat rauhallisesti 900-luvulta peräisin olevaa gregoriaanista kirkkomusiikkia, eikä heillä ollut kiire pois.

Oikeaa suhtautumista ihmisiin on osoittanut Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentaja Markku Kanerva. Joukkueen kapteeni Tim Sparv kertoi näin: ”Hän on tarkka siitä, että kaikki tervehtivät toisiaan ja ottavat kaikki muut huomioon, myös taustaryhmän jäsenet niin, että kaikki kokevat olevansa osa suurta joukkuetta.”

Ei aivan koronasta mutta sen liepeiltä

Sanotaanpa koronastakin jotain. Vessapaperia hamstrattiin ja Uusimaa eristettiin. Järvisen Pena saatiin huoltsikan baarissa kommentoimaan maskien käyttöä: ”Suosittelen maskien käyttöä kaikille suomalaisille, myös tilapäisesti ulkomailla opiskeleville.”

Etiopiassa asuva tuttuni kyseli, miten siellä saa ihmiset pesemään käsiään, kun heillä ei ole edes vettä juodakseen. Etiopia on muutenkin huonossa jamassa, joko sodassa tai sodan partaalla. Kirjallisuuden klassikot nousivat uuteen arvoon. Lukusuosituksen ansaitsevat Albert Camus’n Rutto ja Daniel Defoen Ruttovuosi. Niistä selviää, että pandemian kohtaamisessa ihminen ei ole merkittävästi kehittynyt. Edelleenkin parhaiten toimii tartunnan saaneiden eristäminen. Camus’n Rutto on vertauskuvallinen kirja fasismista. Defoen Ruttovuosi taas kertoo Lontoota 1600-luvulla riivanneesta epidemiasta.

Vuoden paras uudissana on kulkutautimyönteinen, jolla voidaan korvata sanat rokotekriittinen ja rokotevastainen. Muita koronan tuomia sanoja on linjaaminen, joka tarkoittanee takavuosien päättämistä, ja suosittaminen, joka on muuttunut alkuperäisestä merkityksestään määräämiseksi. Suosituksiin ei liity varsinaista rangaistuksia, muiden ihmisten paheksuntaa kyllä. Ylen Mehiläisestä kerrottavassa uutisessa joku haastateltava sai tittelikseen kehittämisylilääkärin. Sitäkin kehtaa joku käyttää.

Poistuneita

Suuren maailman kuolleita ovat olleet Jörn Donner, Pentti Linkola, puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki, kirjailija John le Carre ja Diego Armando Maradona, jonka vuoksi Argentiinassa oli kolmen päivän suru-aika. Jari Litmanen sanoi: ”En tavannut Maradonaa koskaan, mutta en oikeastaan ikinä halunnutkaan tavata häntä. Lähdin siitä, että hän on minulle esikuva, jonka pidän jossain etäisyyden päässä.” 

Amerikassa oli vaalit. Ensimmäinen vaaliväittely oli kiinnostava: toinen huusi eikä kumpikaan kuunnellut. Viime töikseen Trump kielsi joulukuussa modernin arkkitehtuurin USA:n liittovaltion rakennuksissa. Vastedes sallittuja rakennustyylejä ovat vain antiikin kreikkalaisroomalainen ja sen 1800-luvun kertaustyylit. Myös pyöveleillä on pitänyt kiirettä. Robin Hood oli lainsuojaton, ja hänen vastavastineensa on Vladimir Putin, joka on lainsuojainen myös virkansa jälkeen, koska häntä ei saa virkansa jälkeen syyttää yhtään mistään. Noin laajaa armahdusta ei Jumalakaan harrasta. 

Rikollisia eivätkä kaikki niinkään

Puhutuin rikollinen on ollut Niko Ranta-aho, josta tehtiin myös neliosainen TV-ohjelma. Iltalehden kolumnisti kommentoi sitä: ” Jopa hänen rippipappinsa on kaivettu naftaliinista ohjelmaan kuvailemaan sitä, kuinka asiallinen kaveri Ranta-aho oli nuorena." Ruotsin entisen pääministerin Olof Palmen murhan oli tunnustanut vuoteen 2016 mennessä 133 ihmistä. Lopulta Ruotsin poliisi ratkaisi, kuka heistä oli se oikea vai oliko joku 134:s. Ei jäänyt nimi mieleen, mutta ainakin poliisi pääsi jutusta eroon. Ehkä murhaaja oli sama mies, joka on ohjaillut Ruotsin rannikon sukellusveneitä. Jos Vastaamon skandaali olisi tehty dynamiitilla, ambulansseilla olisi pitänyt kiirettä.

Muuan alakoulun opettaja taas kertoi, että hänen oppilaansa oli maanantaiaamuna varastanut kaupasta itselleen aamupalaa. Neljä vuotta sitten Italiassa oli päätetty, ettei tämä olisi rikos. Italian korkeimman mukaan varastaminen henkensä pitimiksi on sallittua. Syytettynä oli ollut koditon mies, joka oli kähveltänyt genovalaisesta supermarketista neljän euron hintaisen makkarapaketin. 

Meidän rivarissa kävi varkaita. Asuntoihin ei tultu, vaan kävijät keskittyivät autopilttuiden koppeihin. Meiltä vietiin kaksi lasipurkkia, yksi kynttilä ja pesunestettä. Tosin niitäkään ei varsinaisesti varastettu, vaan ne oli kannettu naapurin koppiin ja jätetty sinne.

Kesälomamatkalla löytämäni liikeidea Joutsasta: Rock' roll & alcohol

Kipu katoaa, nolous pysyy

Täksi joululomaksi en ehtinyt tehdä merkittäviä kirjahankintoja, ja niin olen penkonut hyllyistäni lukemattomien kirjojen osastoa. Sieltä valitsin italialaisen Paolo Giardanon romaanin Alkulukujen yksinäisyys. Kirjan nimi viittaa siihen, että Giardano on siviilissä teoreettisen fysiikan tohtori. Alkuluku on hänen oman tieteenalansa sanoja. Se onlukua 1 suurempi luonnollinen luku, joka ei ole jaollinen muilla positiivisilla kokonaisluvuilla kuin yhdellä ja itsellään. Pienimmät alkuluvut ovat 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29. Alkuluku sopii hyvin yksinäisyyden symboliksi.

Giardanon romaanissa on sellainen nolon tilanteen kuvaus, etten heti muista, milloin olisin törmännyt kirjallisuudessa vastaavaan surkuhupaisuuteen.

Nuori nainen on vieraisilla miehen luona, joka on valmistanut hänelle aterian. Naisen ruokahalu on heikko, ja miehen poistuttua pöydästä hetkeksi hän ottaa pari tomaattia, menee niiden kanssa vessaan, pudottaa pönttöön ja vetää vessan. Tomaatit eivät kuitenkaan suostu viemäriverkostoon. Pönttö tukkeutuu, vesi nousee ja tomaatit jököttävät paikoillaan. Nainen yrittää uudestaan, mutta tomaatit eivät katoa minnekään. Lopulta vesi nousee pöntön reunojen yli ja valuu lattialle. 

Giordano ei yritäkään ratkaista tapahtumaa, vaan katkaisee kuvauksen.Lukija saa itse päätellä, miten tilanne jatkui.

Autettava pelastui, auttaja ei

Kristuksen sanojen mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Joskus näihin tapauksiin törmää aivan oikeasti.

Jostain vanhoista muistiinpanoistani löysin tapauksen, joka on sattunut Haapavedellä. Siellä 58-vuotias ja 65-vuotias mies olivat lähteneet toisistaan tietämättä mönkijöillään verkoille Ison Vatjusjärven selälle. Kun 50-vuotias huomasi toisen miehen, hän lähti tämän luokse. Mies vajosi railoon, ja mies jäi veden varaan mönkijän päälle. Verkkoja kokemassa ollut 65-vuotias lähti kävellen auttamaan tuttavaansa. Jää petti hänen allaan, ja hän hukkui.

Autettavasta sanottiin, että hän oli sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ollut välitöntä hengenvaaraa.

Tapaninpäivä pilaa tunnelman

Tapaninpäivä on erikoinen kirkkopyhä. Väkeä on tavallista vähemmän, mutta paikalle tulijat ovat ihmisiä, jotka käyvät kirkossa harvoin, ehkä kerran vuodessa ja jouluisin. Kenties he ovat aikoneet ja ruvenneet ja ryhtyneet koko joulun, mutta ovat ehtineet vasta tapanina.

Heille joutuu tuottamaan pettymyksen, sillä idylli ja lumous kestävät vain hetken. Pian seimi on tyhjennettävä. On koottava vähät tavarat ja lähdettävä pakoon. Ratsuväki on jo tulossa surmatakseen kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat.

Kirkossa kuullaan Jeesuksen sanat: "Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

*  *  *

Alla olevan kuvan olen ottanut Berliinistä Breitscheidplatzilta. Joulumarkkinoilla vuonna 2016 tapahtuneessa terroriteossa joukko ihmisiä jäi rekka-auton alle. Iskussa kuoli 12 ihmistä ja 48 loukkaantui.

Rukoileva kulkuri lähti omille teilleen

Maaliskuulla perustin rinnakkaisblogini, jonka nimeksi tuli Kulkurin iltarukous. Tarkoitukseni oli tutkia, mitä rukouksista voisi avautua. Kenties onnistuisin laajentamaan rukousten maailmaa ottamalla mukaan huumoria, leikkisyyttä, symboliikkaa, kielellisiä kokeiluja, päähänpälkähdyksiä ja ripauksen harhaoppisuutta. Ehkä saisin jotkut ihmiset keskustelemaan aiheesta. Yhtenä lähtökohtana olivat eräät Pentti Saarikosken rukouksen kaltaisen runot. Nekin todistavat, että elämän syvistä puolista voi puhua sinämuodossa.

Lupasin pitää blogiani jouluun saakka, ja tämän lupaukseni pidin. Lukijoita oli mukavasti ja täysin riittävästi. Toisaalta heidän määränsä ei kasvanut sellaista vauhtia, että minulla olisi ollut painetta jatkaa vielä joulun jälkeen. Asiat pitää lopettaa aikanaan, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. 

Maaliskuun rukoukset olivat vielä hapuilua. Ne olivat hieman liian pitkiä, ja mielestäni tekstit paranivat heti huhtikuussa, kun ymmärsin lyhentää niitä. Eniten huomioita sai ajankohtainen, kolmea Nokialla kuollutta nuorta muistanut rukous.

Omia suosikkejani ovat nämä kaksi: "Kun sinä pälkähdät päähäni, minä heti huojennun" ja "Haloo, täällä minä, sinun kelvoton rakastajasi". Kaikkein tyytyväisin olen nuorten maailmasta nouseviin ja heidän kielellään kirjoitettuihin sanoihin: "Snäpätään, Jumala. Pidetään huoli, ettei striikki katkea." Ajatus vaikuttaa kenties lapselliselta ja jopa nuoria kosiskelevalta, mutta se sisältää oleellisen siitä,  mitä olisi hyvä tietää rukouksesta: rukous on yksinkertaisia viestejä Jumalalle. Niitä,olisi hyvä lähettää hänelle päivittäin, puolin ja toisin.

Kulkuri kiittää kavereitaan ja omalle luonnolleen uskollisena lähtee muille maille.

Englantilaiset romahtavat

Vaikuttaa siltä, että brexit vie Englantia kohti romahdusta. Heillä on aiheesta kokemusta. Esimerkiksi sopii jalkapallomaajoukkueen ohella heidän autoteollisuutensa. Vielä 1960-luvulla Suomessa myytiin todella paljon englantilaislähtöisiä autoja ja nykyään ei juuri mitään. 

Ford valmisti kummallisen takaikkunan Angliaa ja sen lisäksi Cortinaa ja Zephyriä. Hillmaneista tunnetuin oli Imp. Myös Triumpheja oli yllättävän paljon. Niistä Herald oli sikäli harvinainen auto, että siinä oli erillinen runko, minkä vuoksi siitä oli helppo rakentaa avoauto.

Varsinaisiksi legendoiksi kasvoivat Morris ja Austin Minit, jotka erosivat toisistaan vain maskin perusteella. Ministä tuli Suomessa kansallinen ylpeyden aihe rallimenestyksen takia. Tärkein oli Timo Mäkisen ensimmäinen sija Monte Carlossa aikana, jolloin turvallisuudesta ei juuri välitetty. Monte Carlon myyttisimmät vaiheet olivat Alpeilla öisin ajettavia pikataipaleita. Ajokelit olivat Mäkisen voittaessa poikkeuksellisen huonot.

Lisäksi Englannista tuli loistovaunuja ja persoonallisia urheiluautoja, kuten Jaguar E-Type, mutta tavallinen kansa pääsi näkemään niitä vain television sarjafilmeissä.

Englantilaisen autoteollisuuden ongelmat paljastuivat vasta 1970-luvulla, kun alkoi kuulua uutisia loputtomiin kestävistä lakoista. Vauxhall Vivaa ruvettiin kutsumaan vaivaksi, ja kun japanilainen Nissan aikanaan perusti tehtaansa Englantiin, se halusi sen nimenomaan paikkakunnalle, jossa ei ollut aiempia autotehtaita eikä niiden perinteitä.

Kesällä kuvasin pienen urheiluauton MG Midgetin, jonka tekniikka on Ministä.

Kaikkein älykkäintä somessa on Twitter

Twitter on älykkäintä mitä somessa on, vaikka Trump ja viihdemaailman pellet ovat saattaneet sen outoon valoon. Tyhjänpäiväisten typerysten kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla tekemisissä, koska seurattavansa voi valita oman makunsa mukaan. Itse ei tarvitse julkaista mitään, sillä Twitterissä riittää pelkkä hyvien tilien seuraaminen.

Minunkin ennakkoluuloni olivat suuret, mutta mukaan mentyäni huomasin heti, että Twitter on erinomainen väline ajankohtaisten asioiden seuraamiseen. Aivan viimeksi pääsin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa helpolla, kun keksin Emil Elon tviitit. Hän oli itse paikan päällä ja kertoi sieltä vaalien tärkeimmät vaiheet. Samalla hän analysoi tilannetta asiantuntevasti.

Harrastuksien kannalta Twitter on korvaamaton. Muutaman seuraamani sivuston ansiosta tiedän perusteellisesti, mitä jalkapallomaailmassa tapahtuu; suomalaiset lehdethän eivät paljon kerro.

Twitterin avulla voi perehtyä myös siihen, mitä tapahtuu ikään kuin vastapuolella. Voi tarkkailla jopa uusnatsien toimintaa. Jos siellä joku toitottaa asiaansa liikaa, niin ei muuta kuin poistan listoilta.

Sitten on niitä tviittaajia, jotka eivät itse kirjoita mitään, mutta linkkaavat kiinnostavia tiedejuttuja. Vielä on minun kaltaisiani tviittaajia, jotka jakavat ajatusten pätkiä. Opin ensimmäisenä juuri Twitteristä, että sanan "rokotevastainen" voi korvata sanalla "kulkutautimyönteinen". Omat tviittini ovat vähän samanlaisia kuin eräät Facebook-päivitykseni, mutta Twitteriin sijoitan yleensä älykkäimmät jutut. Viihteellisemmät menevät Facebookiin.

Varsinainen Twitter-tilini on https://twitter.com/artokoykka. 

Kulkurin iltarukous on elossa vielä muutaman päivän: https://twitter.com/KulkurinI.

Pirkkalan nuori seurakunta on täällä: https://twitter.com/seurispirkkala

Ei tarvinnut lähettää postikorttia

Kulunutta vuotta voi arvioida laskemalla joulupöytään katettavat lautaset. Surullisimpia koteja ovat ne, joiden joulupöydässä on lautanen vähemmän, tänä jouluna ja tulevina jouluina, ei vain koronarajoitusten tähden vaan paljon lopullisemmasta syystä. 

Minun elämässäni lautasten määrä pysynee ennallaan tai jopa lisääntyy, kun lähipiirissä on uusia järjestelyjä. Jos määrän sallitaan toteutua näin, asiat ovat erinomaisesti. Tämä hyvä toteutuu tietysti vain sillä ehdolla, että Herra sallii ja me elämme.

Joulukortteja allekirjoitan sen sijaan kaksi vähemmän kuin ennen. Listalta ovat pudonneet nuoruudenystävä ja 36-vuotiaana kuollut sukulaisnainen. Hänen leskimiehelleen kortti tosin lähti, joten aivan numerotarkasti laskien postitettavaa oli vain yksi vähemmän kuin viime vuonna. 

Vieläkään en ole tottunut siihen, että toista vuotta peräkkäin hyvän joukukortti jäi kirjoittamatta Kimmo-nimiselle lapsuudenystävälle, tämän maailmankaikkeuden ainoalle ihmiselle, jonka kanssa voisin muistella lapsuuteni kesiä ja intiaanileikkejä.

*  *  *

Tämän vuoden joulukorttikuvani olen valinnut samasta itse kuvaamastani valikoimasta kuin viime vuonna. Tässä on seimiasetelma jostain berliiniläisestä kirkosta.

Litmasen kaltainen johtaa pelkällä olemuksellaan

Olen suhtautunut hyvin samanlaisesti politiikkaan ja johtamiseen. Kumpikin kiinnostaa minua samalla, kun olen vältellyt niihin ryhtymistä. Vakaumukseni on, että seurakuntapapin pitää viimeiseen saakka välttää puoluepoliittista sitoutumista. Tämän ajatuksen olen ilmeisesti saanut läpi, koska minua ei ole enää pitkään aikaan kosiskeltu vaaleihin mukaan. Johtamiseen liittyvät tehtäväni ovat olleet hyvin vaatimattomia. Merkittävintä on tainnut olla rippikoululeirin johtaminen. 

Toissailtaisessa Mestareiden liigan studio-osuudessa kuulin kokemuksen siitä, että johtaminen toteutuu parhaiten, kun johtaja saa muut huomaamatta nostamaan tasoaan. Itsekin maajoukkueen vakiokokoonpanoon kuulunut Petri Pasanen muisteli, mikä vaikutus oli Jari Litmasella. Pasanen kertoi, että kun vaivojensa takia vaihtopenkillä ollut Litmanen tuli kentälle, koko joukkue ryhdistäytyi sekasorrosta ja tiesi taas, mitä piti tehdä. Litmasen vaikutus pelitovereihinsa oli maaginen.

Pasasen mielessä kenties oli syksyllä 2008 Azerbaidzhania vastaan pelattu maaottelu. Kuuntelin selostusta radiosta. Jossain vaiheessa Suomen peli oli niin sekaisin, että selostaja luetteli vain vieraiden pelaajien nimiä, koska suomalaiset eivät päässeet lainkaan palloon.  Sillä hetkellä kun Litmanen tuli kentälle, selostuksen kieli ikään kuin muuttui ja vieraat nimet vaihtuivat kotimaisiin. Tekemättä varsinaisesti mitään Litmanen pelkällä läsnäolollaan käänsi pelin. Isä oli paikalla ja lapset tiesivät mitä tehdä.

Isänmaan sankarit: jälkikirjoitus

Tiesin heti mistä kirjoittaisin, kun näin että Aamulehden kolumnini osuisi itsenäisyyspäivälle. Mieleeni olivat niin syöpyneet oman isäni sanat: "Sitä nyt ei tiedä, kuka tässä on eniten isänmaata palvellut." Hän ei toitottanut noita sanojaan, hän vain mutisi niitä usein. Ne tulivat syvästä elämänkokemuksesta. Olen ymmärtänyt, että isotveljet ja heidän kaverinsa olivat liian usein lytänneet pikkuveljen ja esittäytyneet sotasankareiksi, vaikka todellisuudessa eivät niin suuria sotasankareita ehkä olleetkaan eivätkä välttämättä sen isompia kuin pikkuveli.

Toinen lähtökohtani oli niissä kahdessa siskoksessa, joista vanhempi lähti lotaksi rintamalle. Olen varma, että nuoremmasta siskosta tuo lähtö tuntui ikävältä: toinen saattoi lähteä seikkailuun, kun toinen jäi raatamaan maatalolle.

Yritin kirjoittaa niin, etten loukkaisi ketään. Ensinnäkin rintamasotilaat olivat uhreja, jotka ansaitsevat sen, että heitä kunnioitetaan. Toiseksi olen oppinut, ettei ihmisiä loukkaamalla voita mitään.

Samalla olin varma, että joku suuttuisi. Jotkut ovat omaksuneet niin tiukasti yhden totuuden, että jos vähänkin tarjoaa toista näkökulmaa, he tuntevat heti menevänsä kumoon kaikkine aatteineen ja oppeineen. Kaikesta päätellen tämänkertainen kolumnini oli niitä, jotka ovat teksteistäni enimmin herättäneet keskustelua. 

Kirjoitukseni vastaanotto kertoo, millaisissa kuplissa ihmiset elävät. Toinen kupla on Facebook-sivuni ja sen seuraajat. Siellä väki on minulle myötämielistä. Joku vähän kritisoi, mutta kovin lempeästi. Useimmat ovat kiittäneet. Tässä joukossa on monia, joista tiedän, että sotaveteraanien asia on heille tärkeä, ja kuitenkin he ovat ymmärtäneet mitä haluan sanoa. Toinen kupla on leiriytynyt  Aamulehden kommentointiosastolle. Siellä saan lähes yksimielisesti kylmää kyytiä. 

Minä hymyilen tälle kaikelle. Lähetän isälleni terveisiä toisilmaisiin: "Huomaatkos, sinua siteerataan Suomen toiseksi suurimman sanomalehden sivuilla. Jotkut yrittävät väittää vastaan, vaikka hyvin tiesit mitä sanoit."

-----

Aamulehden kolumnini on täällä.

Suosittaminen on sievistelevää Orwellin kieltä

Kouluajoilta muistan opettajan käyttämän lauseen: "Mehän olemme sopineet että..." Mitään emme olleet todellisuudessa yhdessä sopineet, hän itse oli yksinään ja omassa päässään laatinut säännön.

Päättämistä kutsutaan nykyään linjaamiseksi, ja suosittamisella on niin vähän tekemistä oikean suosittamisen kanssa, että olen suositellut itselleni, että vastaisuudessa kirjoitan sanan aina lainausmerkkeihin. Jos puhutaan vahvasta suosituksesta, turvaudun kenties tekstin lihavoimiseen. Vai toimisivatko isot pökkykirjaimet paremmin?

Asioita sievistellään niin paljon, että monesti ne tarkoittavat vastakohtiaan. Tämän kirjoitti George Orwell romaanissaan Vuonna 1984, joka ilmestyi pian toisen maailmansodan jälkeen.

Lainaan vanhaa blogitekstiäni: "Sota on rauhaa" on tunnetuimpia niistä Orwellin kirjan lauseista, jotka kuvaavat sanojen merkityksen muuttumista vastakohdikseen. Tappojärjestelmien ylläpitoa kutsutaan turvallisuuspolitiikaksi, ja asevoimat on nimetty puolustusvoimiksi. Sairaat ihmiset täyttävät terveyskeskuksia, ja vanhuksista on tullut ikääntyneitä ja jopa senioreita. Synnistä ei uskalleta puhua edes kirkossa, koska synti muistuttaisi liikaa siitä tosiasiasta, että elämä on pahasti vinossa. Sievistely on muodissa, ja ongelmat häivytetään uudissanojen alle.

Puhelimen ja nöyryytyksen pelko

Olen ollut Uudeltamaalta poissa pian kolmekymmentäyhdeksän vuotta. Kun minulta aikanaan kysyttiin, miksi päätin muuttaa omieni keskeltä kaksisataa kilometriä pohjoisen suuntaan, vastasin haluavani katsoa maailmaa uudesta näkökulmasta. Se ei ollut vale, mutta se piti vain osaksi paikkansa. Ratkaisussani oli kyse enemmän työntövoimasta kuin vetovoimasta.

Ensimmäisenä syynä oli Helsingin silloinen piispa. Olin kuullut juttuja siitä, kuinka tämä piispa nöyryytti pappiskokelaita. Hän otti heiltä niin sanotusti luulot pois osoittamalla, että he eivät paljon tienneet eivätkä mitään osanneet. En tiedä, oliko kaikki hänestä sanottu totta, mutta jo huhut riittivät minulle. 

Toisena syynä oli puhelinpelkoni, josta olen vain työläästi päässyt eroon. Mistään ei olisi löytynyt sitä rohkeutta, että olisin soittanut Helsingin suuntaan ja kysellyt itselleni ensimmäistä virkapaikkaa. En ollut itsetuntoni huipulla. Tarvitsin vahvistusta enkä nolatuksi tulemista.

Tuuloslaisessa puhelinkopissa pudotin kolikon koneeseen ja soitin Pyynikille. Siellä vastasi Tampereen piispan ystävällinen ääni. Tunsin, että minua kohtaan oltiin heti suopeita.

Ensivaikutelma piti. Tampereella minut otettiin hyvin vastaan. Kuuntelin piispan ja hänen lähitienoonsa ajatuksia ja tuumasin, että kenties en ollutkaan teologiani kanssa aivan väärässä.

Tuli vain Ville Virtasesta mieleen.