Lapset kävelevät likaisin kengin sisään ja sotkevat sen järjestyksen, joka on juuri saatu kovalla työllä siivotuksi. He tulevat sunnuntaiaamuna liian varhaisin kinuamaan aamupalaa ja leikkitoveria, ja väsyessään he kitisevät turhasta. Silloin mikään ei ole niille hyvin. Oksennustauti vie koko perheen painajaisten puolelle ja jaksamisen toiselle puolen.
Siitä huolimatta on myös toisenlainen näkökulma.
Se tuli mieleeni, kun luin ikivanhaa merkintääni siitä, kuinka vanhemmat sanoivat, etteivät ikinä pesisi pois ikkunasta lapsensa likaisia sormenjälkiä.
Sen lapsensa he olivat menettäneet.
maanantai 28. joulukuuta 2009
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Lumeen kyllä ehtii
Mikä ihmeen joulukiire?
Tietysti kaupat ovat täynnä myymätöntä tavaraa, mutta ei siellä ole mitään, mitä aivan välttämättä tarvitsisin. Ei siellä ole mitään sellaistakaan, jota ilman joku läheiseni ei tulisi toimeen. Kirkon ulkomaanavun kautta voin ostaa mielin määrin toisenlaisia lahjoja niille, joilla on oikeasti jostain pulaa.
Kristus on joka tapauksessa syntynyt maailmaan, vietänpä minä joulua tai en. Joulukin tulee, vaikka en tekisi sen hyväksi yhtään mitään. Se on ennen kaikkea vastaan ottamista, ja kaikki muu on sen väärin käsittämistä.
Voin hyvin istua ikkunan ääressä ja katsella lumen putoamista taivaalta. Hiutaleiden liike on niin hidas, että silmät ehtivät siihen mukaan.
Aattoillaksi pitäisi sentään kyetä kello yhdeksään kirkkoon. Jos autolla ei pääse eikä julkinen liikenne pelaa, voin hyvin mennä kävellen. Taitaisi olla viisainta niin.
Tietysti kaupat ovat täynnä myymätöntä tavaraa, mutta ei siellä ole mitään, mitä aivan välttämättä tarvitsisin. Ei siellä ole mitään sellaistakaan, jota ilman joku läheiseni ei tulisi toimeen. Kirkon ulkomaanavun kautta voin ostaa mielin määrin toisenlaisia lahjoja niille, joilla on oikeasti jostain pulaa.
Kristus on joka tapauksessa syntynyt maailmaan, vietänpä minä joulua tai en. Joulukin tulee, vaikka en tekisi sen hyväksi yhtään mitään. Se on ennen kaikkea vastaan ottamista, ja kaikki muu on sen väärin käsittämistä.
Voin hyvin istua ikkunan ääressä ja katsella lumen putoamista taivaalta. Hiutaleiden liike on niin hidas, että silmät ehtivät siihen mukaan.
Aattoillaksi pitäisi sentään kyetä kello yhdeksään kirkkoon. Jos autolla ei pääse eikä julkinen liikenne pelaa, voin hyvin mennä kävellen. Taitaisi olla viisainta niin.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Vallattu rukouskanava
Jumalanpalveluksissa voidaan nykyään rukoilla yksityisten seurakuntalaisten esittämien asioiden puolesta. Näin tavalliset ihmiset voivat tuoda yhteiseen kokoontumiseen omat huolensa, mutta myös kiitoksen aiheet.
Alku oli hyvä, mutta sitten otettiin netti käytöön.
Ensimmäiset ongelmat ovat alkaneet näkyä. Seurakunnan sähköposteihin tulevat rukoukset ovat entistä pitempiä ja monilukuisempia.
Jos rukoukset tästä edelleen kasvavat lukumäärää ja pituutta, ollaan pian siinä, että ne eivät lainkaan mahdu jumalanpalveluksissa luettavaksi. Niiden massa ei mahdu edes taivaaseen (no, totta kai mahtuvat - tämähan on vain kärjekäs kielikuva).
Joku koettaa varmistaa rukoustensa tehoa myös sillä tavoin, että lähettää niitä yhtä aikaa moniin seurakuntiin.
Näemmä rukous on kanava, jonka joku yrittää varastaa itselleen.
Rukouksissa on myös tiettyä komiikkaa. Yksi ja toinen pyytää Jumalaa ratkaisemaan riita-asiat - pyytäjän eduksi.
Alku oli hyvä, mutta sitten otettiin netti käytöön.
Ensimmäiset ongelmat ovat alkaneet näkyä. Seurakunnan sähköposteihin tulevat rukoukset ovat entistä pitempiä ja monilukuisempia.
Jos rukoukset tästä edelleen kasvavat lukumäärää ja pituutta, ollaan pian siinä, että ne eivät lainkaan mahdu jumalanpalveluksissa luettavaksi. Niiden massa ei mahdu edes taivaaseen (no, totta kai mahtuvat - tämähan on vain kärjekäs kielikuva).
Joku koettaa varmistaa rukoustensa tehoa myös sillä tavoin, että lähettää niitä yhtä aikaa moniin seurakuntiin.
Näemmä rukous on kanava, jonka joku yrittää varastaa itselleen.
Rukouksissa on myös tiettyä komiikkaa. Yksi ja toinen pyytää Jumalaa ratkaisemaan riita-asiat - pyytäjän eduksi.
torstai 17. joulukuuta 2009
Tuli mieleen..
Tuli tässä mieleen, että jos olisi elänyt kaksituhatta vuotta sitten jossain Jerusalemin laitakaupungilla ja olisi vain ärsyyntynyt Nasaretilaisen ja hänen oppilaidensa käyttämästä galilean murteesta - niin kuin nyt jollain murteella ei vain voi puhua mitään vakavaa tai niin kuin kiinan kielellä ei voi soittaa rockmusiikkia (niin se nyt vain on); niin olisiko kaikki kaatunut tähän kielikysymykseen?
Tai jos olisi ärsyyntynyt hänen mahdolliseen tapaansa raapia korvaansa, siristellä silmiään tai sanoa liian usein niinku, galilean murteella tietysti; niin siihenkö se koko asia olisi minun puoleltani sortunut?
Tai jos olisi ärsyyntynyt hänen mahdolliseen tapaansa raapia korvaansa, siristellä silmiään tai sanoa liian usein niinku, galilean murteella tietysti; niin siihenkö se koko asia olisi minun puoleltani sortunut?
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Tämä roina saakin mennä
Esimerkiksi tietokonemaailman guru Petteri Järvinen on aivan viime aikoina valitellut tätä digitaalista aikaa ja sanonut, ettei tästä jää ehkä mitään merkkejä historian tutkijoille. Järvinen on laajakatseinen mies, ja jokainen tietää, että tekstiviestit katoavat aikanaan kuin uni aamun tullen.
Toisaalta, miksi ihmeessä juuri tästä meidän ajastamme pitäisi säilyä jälkipolville miljoonia valokuvia? Kuka tulevaisuuden ihminen niitä jaksaisi selata ja miksi hän niistä kiinnostuisi?
Ja mitä erinomaisen uutta ja syvällistä tämä aika on keksinyt? - Lähinnä ennennäkemättömän massatuotannon ja lattean, pinnallisen viihteen. Niillä täytetään tiloja ja aikoja, joille ei ole keksitty parempaakaan käyttöä.
Jos tässä ajassa on jotain arvokasta, se on melkeinpä poikkeuksetta jotain sellaista, että se on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia sitten, mutta on yhä elossa jonkinlaisena muinaisjäänteenä ja muistutuksena siitä, että hyvää ja arvokasta ei koskaan täysin tuhota.
Toisaalta, miksi ihmeessä juuri tästä meidän ajastamme pitäisi säilyä jälkipolville miljoonia valokuvia? Kuka tulevaisuuden ihminen niitä jaksaisi selata ja miksi hän niistä kiinnostuisi?
Ja mitä erinomaisen uutta ja syvällistä tämä aika on keksinyt? - Lähinnä ennennäkemättömän massatuotannon ja lattean, pinnallisen viihteen. Niillä täytetään tiloja ja aikoja, joille ei ole keksitty parempaakaan käyttöä.
Jos tässä ajassa on jotain arvokasta, se on melkeinpä poikkeuksetta jotain sellaista, että se on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia sitten, mutta on yhä elossa jonkinlaisena muinaisjäänteenä ja muistutuksena siitä, että hyvää ja arvokasta ei koskaan täysin tuhota.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Pirulaiset sinne on saatava
Englantilaisen Daily Telegraph ‑lehden mukaan Kööpenhaminan ilmastokokoukseen koolle saamiseksi on tarvittu 1200 limusiinia ja 140 yksityisjettiä. Osallistujien paikalle kuljettaminen tuottaa yhtä suuren hiilikuormituksen kuin 143000 asukkaan Middlesboroughin kaupunki.
Tässä kohdin en yhdy kokouskritiikkiin.
Ei siitä olisi mitään apua, että kokoukseen tulisivat purjeveneillään maailman kaikki hyvikset ja pyhimykset.
Toivo tulee siitä, että pirulaiset saadaan sopimaan sitä, mikä on pakon edessä välttämätöntä.
Tässä kohdin en yhdy kokouskritiikkiin.
Ei siitä olisi mitään apua, että kokoukseen tulisivat purjeveneillään maailman kaikki hyvikset ja pyhimykset.
Toivo tulee siitä, että pirulaiset saadaan sopimaan sitä, mikä on pakon edessä välttämätöntä.
maanantai 7. joulukuuta 2009
Halpoja huveja
Toisinaan saa halvimmat huvit siitä, että lukee vanhoja muistiinpanojaan.
Neljätoista vuotta sitten kansanedustaja Kimmo Sasi ehdotti, että kaikki Tampereen seudun kunnat liitettäisiin yhteen ja nimeksi otettaisiin Nokia, koska se tunnetaan parhaiten maailmalla.
Joku Aamulehden yleisönosaston kirjoittaja kommentoi esitystä, että pannaan saman tien nimeksi Litmanen, Litmanenhan pelasi tuolloin maailman huipulla.
Muutamaa päivää myöhemmin muuan kolumnisti ehdotti, että Helsinki, Tampere ja Turku yhdistyisivät kaupungiksi, jonka nimi olisi Leningrad Cowboys.
Tämän syksyn uutisia on taas ollut se, että amerikkalainen Calvin Claz on myynyt itsensä 5000 dollarilla ja luvannut ottaa nimekseen Verkkokauppa.Comin. Kauppa solmittiin Facebookin kautta.
Tällä hetkellä nimenvaihdoksen laillistaminen on käsittääkseni kesken, mutta ei taida olla hätää, sillä Amerikka on mahdollisuuksien maa.
Neljätoista vuotta sitten kansanedustaja Kimmo Sasi ehdotti, että kaikki Tampereen seudun kunnat liitettäisiin yhteen ja nimeksi otettaisiin Nokia, koska se tunnetaan parhaiten maailmalla.
Joku Aamulehden yleisönosaston kirjoittaja kommentoi esitystä, että pannaan saman tien nimeksi Litmanen, Litmanenhan pelasi tuolloin maailman huipulla.
Muutamaa päivää myöhemmin muuan kolumnisti ehdotti, että Helsinki, Tampere ja Turku yhdistyisivät kaupungiksi, jonka nimi olisi Leningrad Cowboys.
Tämän syksyn uutisia on taas ollut se, että amerikkalainen Calvin Claz on myynyt itsensä 5000 dollarilla ja luvannut ottaa nimekseen Verkkokauppa.Comin. Kauppa solmittiin Facebookin kautta.
Tällä hetkellä nimenvaihdoksen laillistaminen on käsittääkseni kesken, mutta ei taida olla hätää, sillä Amerikka on mahdollisuuksien maa.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Tavaratalon eteislämpiössä
Joukko kolmentoista ikäisiä istuskeli tavaratalon eteislämpiössä. Pysähdyin heidän kohdalleen.
‑ Pidätte kokousta, sanoin.
‑ Pidetään.
He kertoivat puhuvansa nuorten asioista.
He olivat kieltämässä sekä ydinaseet että tupakan myynnin, mutta ydinaseet putosivat saman tien listalta, koska ne on Suomessa kielletty jo. Koulujen tilalle pitäisi rakentaa kirkkoja, ja he olisivat valmiita käymään niissä, ainakin pienestä maksusta.
He katsoivat toisiinsa ja laskivat, että joukossa oli kuusi luterilaista, yksi ortodoksi ja yksi joka ei kuulunut mihinkään kirkkokuntaan.
‑ Läpyt luterilaisuudelle! sanoivat ne kuusi ja läpäyttivät kämmenpohjat toisiaan vasten.
Se oli yhteenkuuluvuutta, joka ei sulkenut niitä kahta pois.
‑ Pidätte kokousta, sanoin.
‑ Pidetään.
He kertoivat puhuvansa nuorten asioista.
He olivat kieltämässä sekä ydinaseet että tupakan myynnin, mutta ydinaseet putosivat saman tien listalta, koska ne on Suomessa kielletty jo. Koulujen tilalle pitäisi rakentaa kirkkoja, ja he olisivat valmiita käymään niissä, ainakin pienestä maksusta.
He katsoivat toisiinsa ja laskivat, että joukossa oli kuusi luterilaista, yksi ortodoksi ja yksi joka ei kuulunut mihinkään kirkkokuntaan.
‑ Läpyt luterilaisuudelle! sanoivat ne kuusi ja läpäyttivät kämmenpohjat toisiaan vasten.
Se oli yhteenkuuluvuutta, joka ei sulkenut niitä kahta pois.
torstai 3. joulukuuta 2009
Trendien ulkopuolelta
Antti Hyryn romaanillaan Uuni voittama Finlandia‑palkinto palauttaa uskoani siihen, että tässä maailmassa joku voi saavuttaa jotain merkittävää pelkästään kirjoittamalla, vaikka ei osallistuisi Uutisvuotoon eikä patsastelisi Iltapäivälehtien kannessa (toivottavasti ne ymmärtävät olla julkaisematta huomenna Hyryn valokuvaa, käsittävät että juuri nyt niiden olisi vaiettava).
Sillä onhan se nyt merkillistä, että joku kirjoittaa 400 sivua uunin rakentamisesta ja siinä uunissa paistetuista ensimmäisistä leivistä.
Vaikka voisi kirjoittaa insestistä, terrorismista, alkoholismista, perheväkivallasta, koulusurmista, huumeista, Afganistanin sodasta ja eläinrääkkäyksestä.
Että joku näkee tärkeät asiat noin.
Sillä onhan se nyt merkillistä, että joku kirjoittaa 400 sivua uunin rakentamisesta ja siinä uunissa paistetuista ensimmäisistä leivistä.
Vaikka voisi kirjoittaa insestistä, terrorismista, alkoholismista, perheväkivallasta, koulusurmista, huumeista, Afganistanin sodasta ja eläinrääkkäyksestä.
Että joku näkee tärkeät asiat noin.
maanantai 30. marraskuuta 2009
Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa
Taas on ollut Sastamalassa liikenneonnettomuus, jossa on ollut mukana viisi nuorta. Syynä on ollut tolkuton ylinopeus, mutta tällä kertaa selvittiin ilman kuolemantapauksia.
Jotain olisi keksittävä.
Juuri nyt on epämuodikasta epäillä ajatusta, että nykypolvi olisi vastuuttomampaa kuin entisten paratiisiaikojen ihmiset.
Kuitenkaan en ole ikinä nähnyt niin vastuutonta ajokulttuuria kuin joskus 1960‑luvun lopussa, kun nykyajan kuusikymppiset olivat nuoria ja kasikymppiset keski‑iässä.
Aikuiset miehet rehvastelivat tavalla, jota ei missään enää kohtaa. Muistan, kuinka eräskin sukulaismies, ison firman johtaja, kertoi ajaneensa Tampereelta Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaotteluun Helsinkiin enimmillään 160 km/h:n nopeutta. Autona oli Chevrolet, jossa oli lehtijouset ja jäykkä taka‑akseli. Tie oli kapea mutta autoja täynnä. Ohiteltavaa oli paljon, ja tuskin kenelläkään oli turvavöitä. Turvatyynyjä ei ollut edes scifileffoissa.
Setämies kiisi mutkaisia sorateitä kuplavolkkarilla sadan kilometrin nopeutta. Toinen käsi oli ratissa, toisella hän veteli tupakkaa. Istuin siinä vieressä, ja hän oli tyytyväinen kun pikkupoika ihaili.
Komeaa se oli. Olihan saatu alle oma auto. Siinä oli vapaa kettu vapaassa kanatarhassa.
Jotain olisi keksittävä.
Juuri nyt on epämuodikasta epäillä ajatusta, että nykypolvi olisi vastuuttomampaa kuin entisten paratiisiaikojen ihmiset.
Kuitenkaan en ole ikinä nähnyt niin vastuutonta ajokulttuuria kuin joskus 1960‑luvun lopussa, kun nykyajan kuusikymppiset olivat nuoria ja kasikymppiset keski‑iässä.
Aikuiset miehet rehvastelivat tavalla, jota ei missään enää kohtaa. Muistan, kuinka eräskin sukulaismies, ison firman johtaja, kertoi ajaneensa Tampereelta Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaotteluun Helsinkiin enimmillään 160 km/h:n nopeutta. Autona oli Chevrolet, jossa oli lehtijouset ja jäykkä taka‑akseli. Tie oli kapea mutta autoja täynnä. Ohiteltavaa oli paljon, ja tuskin kenelläkään oli turvavöitä. Turvatyynyjä ei ollut edes scifileffoissa.
Setämies kiisi mutkaisia sorateitä kuplavolkkarilla sadan kilometrin nopeutta. Toinen käsi oli ratissa, toisella hän veteli tupakkaa. Istuin siinä vieressä, ja hän oli tyytyväinen kun pikkupoika ihaili.
Komeaa se oli. Olihan saatu alle oma auto. Siinä oli vapaa kettu vapaassa kanatarhassa.
Vastuuttomampia aina ja joka tapauksessa
Viime torstaina Iltalehdessä oli juttu nuorten liikenneonnettomuuksista. Alla oli mielipidekysely: "Ovatko nuoret vastuuttomampia?"
Kun kaikkiaan 1716 ihmistä oli vastannut kysymykseen, 91 % oli sitä mieltä että, nuoret ovat vastuuttomampia.
Kyselyssä ei kerrottu, mihin nuoria verrattiin; entisaikojen nuoriin vai nuorten vanhempiin vai viidakon apinoihin.
Ja mitä väliä sillä onkaan. Vanhojen ihmisten enemmistö on aina sitä mieltä, että nuoret ovat vastuuttomampia riippumatta siitä, mihin heitä verrataan. Ihan vain periaatteesta.
Ja koska tätä vastuuttomuuden lisääntymistä on jatkunut vuosisatojen ajan, millainen vastuullisuuden taivas mahtoikaan olla Jukolan veljesten nuoruuden aika tai peräti muinainen Rooma? Ja millainen vastuuttomuuden helvetti mahtaa olla maailma sadan vuoden kuluttua?
Ja tämän kirjoitin siitä huolimatta, että taas on Kangasalla ollut surullinen kolari.
Kun kaikkiaan 1716 ihmistä oli vastannut kysymykseen, 91 % oli sitä mieltä että, nuoret ovat vastuuttomampia.
Kyselyssä ei kerrottu, mihin nuoria verrattiin; entisaikojen nuoriin vai nuorten vanhempiin vai viidakon apinoihin.
Ja mitä väliä sillä onkaan. Vanhojen ihmisten enemmistö on aina sitä mieltä, että nuoret ovat vastuuttomampia riippumatta siitä, mihin heitä verrataan. Ihan vain periaatteesta.
Ja koska tätä vastuuttomuuden lisääntymistä on jatkunut vuosisatojen ajan, millainen vastuullisuuden taivas mahtoikaan olla Jukolan veljesten nuoruuden aika tai peräti muinainen Rooma? Ja millainen vastuuttomuuden helvetti mahtaa olla maailma sadan vuoden kuluttua?
Ja tämän kirjoitin siitä huolimatta, että taas on Kangasalla ollut surullinen kolari.
torstai 26. marraskuuta 2009
Ihmishenget eivät pelastu
Aamun uutisten mukaan suolan käytön puolittaminen pelastaisi miljoonia ihmishenkiä.
Minun elämänkokemukseni pohjalta tämä ei ole mahdollista. Varmaan tuo puolitus pidentäisi ihmiselämää.
Itse perustotuus ei kuitenkaan muutu: lopulta ihmishenget menevät, syömmepä jotain tai olemmepa syömättä.
Minun elämänkokemukseni pohjalta tämä ei ole mahdollista. Varmaan tuo puolitus pidentäisi ihmiselämää.
Itse perustotuus ei kuitenkaan muutu: lopulta ihmishenget menevät, syömmepä jotain tai olemmepa syömättä.
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Maailma kääntyi ympäri
Ehkä syyllistyn monen muun ihmisen tavoin siihen, että sijoitan kadonneen onnen ajan jonnekin menneisyyteen, jota ei oikeasti ole ollut olemassakaan.
Siitä huolimatta uskon, että on ollut aika jolloin talous ei ollut samanlainen itseisarvo kuin nykyään; rahaa uhrattiin siihen, että inhimillinen hyvä mahdollistuisi.
Sittemmin maailma on kääntynyt ympäri: inhimillisyys uhrataan, jotta raha mahdollistuisi.
Siitä huolimatta uskon, että on ollut aika jolloin talous ei ollut samanlainen itseisarvo kuin nykyään; rahaa uhrattiin siihen, että inhimillinen hyvä mahdollistuisi.
Sittemmin maailma on kääntynyt ympäri: inhimillisyys uhrataan, jotta raha mahdollistuisi.
torstai 19. marraskuuta 2009
Aina ajankohtainen George Orwell
Olin päättänyt, että lukisin George Orwellin kirjan Vuonna 1984 juuri kirjan nimikkovuonna, mutta kun aika vihdoin koitti, julkisuudessa puhuttiin niin paljon Orwellista, että jutut alkoivat ärsyttää. Kirja on minulta edelleen lukematta 25 vuotta myöhemmin.
Samalla teos tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Iso veljen (Big Brother) käsite tulee sieltä, ja juuri Orwell on kiinnittänyt huomiota siihen, että sanat muutetaan propagandassa vastakohdikseen ja niin maailma saadaan näyttämään mieleiseltä. Orwell kirjoittaa siitä, kuinka "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys on voimaa".
Tuore esimerkki orwellmaisesta kielenkäytöstä on kaupan sunnuntaiaukiolojen muuttaminen kutsuminen "kaupan vapauttamiseksi". Jostain näkökulmasta se voi tietysti olla myös vapauttamista, mutta tämä näkökulma on hyvin rajallinen ja sitä myötä propagandistinen.
Lakimuutos on taas yksi askel siihen suuntaan, että hiilidioksidipäästöjä vapautuu ilmakehään ja perheenäiti vapautuu lapsistaan mennäkseen sunnuntainakin töihin.
Eikä huono ole myöskään toisen kirjailijan Bertoldt Brechtin lausuma: "Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa."
Samalla teos tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Iso veljen (Big Brother) käsite tulee sieltä, ja juuri Orwell on kiinnittänyt huomiota siihen, että sanat muutetaan propagandassa vastakohdikseen ja niin maailma saadaan näyttämään mieleiseltä. Orwell kirjoittaa siitä, kuinka "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys on voimaa".
Tuore esimerkki orwellmaisesta kielenkäytöstä on kaupan sunnuntaiaukiolojen muuttaminen kutsuminen "kaupan vapauttamiseksi". Jostain näkökulmasta se voi tietysti olla myös vapauttamista, mutta tämä näkökulma on hyvin rajallinen ja sitä myötä propagandistinen.
Lakimuutos on taas yksi askel siihen suuntaan, että hiilidioksidipäästöjä vapautuu ilmakehään ja perheenäiti vapautuu lapsistaan mennäkseen sunnuntainakin töihin.
Eikä huono ole myöskään toisen kirjailijan Bertoldt Brechtin lausuma: "Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa."
tiistai 17. marraskuuta 2009
C-kirjaimen merkitys
Joskus lukiovuosinani aika monet ystäväni olivat aktiivisesti mukana järjestössä, jonka nimi oli International Christian Youth Exchange eli ICYE eli Kansainvälinen kristillinen nuorisovaihto.
Se järjesti vaihto‑oppilaspaikkoja, ja toisin kuin muut järjestöt tuohon aikaan, se tarjosi mahdollisuuksia viettää vuosi jossain muuallakin kuin Amerikassa.
Silloin kysyin eräältä ystävältäni, joka oli mukana järjestön toiminnassa, mitä se C siinä oikein merkitsee. Hän vastasi, että käytännössä ei juuri mitään.
Sittemmin järjestön nimessä "Christian" on muuttunut sanaksi "Cultural".
Niin siinä tuppaa käymään, jos liuosta aina vain lantrataan.
Se järjesti vaihto‑oppilaspaikkoja, ja toisin kuin muut järjestöt tuohon aikaan, se tarjosi mahdollisuuksia viettää vuosi jossain muuallakin kuin Amerikassa.
Silloin kysyin eräältä ystävältäni, joka oli mukana järjestön toiminnassa, mitä se C siinä oikein merkitsee. Hän vastasi, että käytännössä ei juuri mitään.
Sittemmin järjestön nimessä "Christian" on muuttunut sanaksi "Cultural".
Niin siinä tuppaa käymään, jos liuosta aina vain lantrataan.
perjantai 13. marraskuuta 2009
400 sivua, eikä tapahdu juuri mitään
Yksi tämän syksyn hätkähdyttävimmistä uutisista kuultiin eilen, kun Finlandia‑ehdokkaat valinnut raati kertoi lukemistaan 130 suomalaisesta kirjasta.
Niissä on raadin mukaan erittäin usein väkivalta‑ tai jännitysjuoni huolimatta siitä, minkälaisesta kirjasta oli kyse: "Murhia, itsemurhia, tappoja, kuolemantuottamuksia, silpomisia tai vakavia väkivallantekoja oli kirjoissa keskimäärin yli yksi romaania kohti."
Sitäkin ilahduttavampaa, että valittujen kirjojen joukossa on Antti Hyryn romaani Uuni. Siinä mies muuraa tiili kerrallaan uunia ja saa sen valmiiksi, kun 400 sivua on kulunut. Muuta kirjassa ei ilmeisesti tapahdukaan.
En ole lukenut Uunia, mutta kovin samanlainen Aitta on jättänyt minuun jäljen: Mies päättää rakentaa aitan. Hän ostaa hirret, siirtää ne rakennuspaikalle ja kokoaa rakennuksen. Juonesta muistan vain kaksi kohtaa, jossa kerronta tiivistyy. Toisen kerran mies lähtee maakuntaan ostamaan päreitä. Eräässä talossa hän pitää hintaa kalliina eikä osta. Toisen kerran hän putoaa aitan katolta, eikä häneen satu.
Tämä tuntuu niukalta aineistolta kirjan juoneksi, mutta tällaista elämä useimmiten on.
Kirjan lopussa mies tarkastelee aittaansa: "Aitta seisoi niin kuin ei mitään. Siinä se on niin kuin se ei olisikaan. Siinä on kaikki, mitä aittaan kuuluu, eikä kuitenkaan mitään, vain harmaita ohuita hirsiä. Se on harva ja vähä laho, eikä siellä ole paljon mitään sisällä, enkä oikeastaan sitä tarvitse."
Niissä on raadin mukaan erittäin usein väkivalta‑ tai jännitysjuoni huolimatta siitä, minkälaisesta kirjasta oli kyse: "Murhia, itsemurhia, tappoja, kuolemantuottamuksia, silpomisia tai vakavia väkivallantekoja oli kirjoissa keskimäärin yli yksi romaania kohti."
Sitäkin ilahduttavampaa, että valittujen kirjojen joukossa on Antti Hyryn romaani Uuni. Siinä mies muuraa tiili kerrallaan uunia ja saa sen valmiiksi, kun 400 sivua on kulunut. Muuta kirjassa ei ilmeisesti tapahdukaan.
En ole lukenut Uunia, mutta kovin samanlainen Aitta on jättänyt minuun jäljen: Mies päättää rakentaa aitan. Hän ostaa hirret, siirtää ne rakennuspaikalle ja kokoaa rakennuksen. Juonesta muistan vain kaksi kohtaa, jossa kerronta tiivistyy. Toisen kerran mies lähtee maakuntaan ostamaan päreitä. Eräässä talossa hän pitää hintaa kalliina eikä osta. Toisen kerran hän putoaa aitan katolta, eikä häneen satu.
Tämä tuntuu niukalta aineistolta kirjan juoneksi, mutta tällaista elämä useimmiten on.
Kirjan lopussa mies tarkastelee aittaansa: "Aitta seisoi niin kuin ei mitään. Siinä se on niin kuin se ei olisikaan. Siinä on kaikki, mitä aittaan kuuluu, eikä kuitenkaan mitään, vain harmaita ohuita hirsiä. Se on harva ja vähä laho, eikä siellä ole paljon mitään sisällä, enkä oikeastaan sitä tarvitse."
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Riisutaan symbolit ja tulee tyhjää tilalle
Budapestin suurella Moskovan aukiolla olen miettinyt, millä tavoin tuo aukio mahtoi liittyä Unkaria vahvasti ohjailleen Neuvostoliiton valtakauteen. En tarkkaan tiedä. Joka tapauksessa tuokin suureellinen aukio kuvaa hyvin sitä, miten tyhjiä olivat Neuvostoliiton symbolit.
Seiniltä poistettiin krusifiksit ja pyhät kuvat, ja myös kaikki se, mikä jollain tavoin muistutti vanhoista hallitsijoista ja syrjäytetystä kulttuurista.
Ei tyydytty riisumaan vain seiniä, vaan ajettiin katepillareilla vanha maailma kumoon. Syntyi suuria aukioita ja leveitä katuja.
Mitään muuta ei sitten saatukaan aikaan. Uudet rakennukset olivat mahtailevan muodottomia möhkäleitä. Neuvostovallan symbolit olivat sisällällisesti niin köyhiä, että kun ne Berliinin muurin ja muiden kontrollikeinojen sortuessa yhtäkkiä tulivat heitetyiksi sivuun, kukaan ei jäänyt niitä kaipaamaan.
Seiniltä poistettiin krusifiksit ja pyhät kuvat, ja myös kaikki se, mikä jollain tavoin muistutti vanhoista hallitsijoista ja syrjäytetystä kulttuurista.
Ei tyydytty riisumaan vain seiniä, vaan ajettiin katepillareilla vanha maailma kumoon. Syntyi suuria aukioita ja leveitä katuja.
Mitään muuta ei sitten saatukaan aikaan. Uudet rakennukset olivat mahtailevan muodottomia möhkäleitä. Neuvostovallan symbolit olivat sisällällisesti niin köyhiä, että kun ne Berliinin muurin ja muiden kontrollikeinojen sortuessa yhtäkkiä tulivat heitetyiksi sivuun, kukaan ei jäänyt niitä kaipaamaan.
sunnuntai 8. marraskuuta 2009
Kommunikaatiokatkos
Yöllä heräsin muistelemaan novellia, jonka aiheena oli jossain Tyynen meren saarella ollut radioasema. Kuvattuaan ensin radioaseman arkea ja siellä toimitettuja ohjelmia teksti päättyi yllättäen kertomaan, että radioaseman teknisessä laitteistossa oli ollut vika, jonka vuoksi yksikään lähetys ei ollut vuosiin mennyt maailmalle.
En muista novellia, joka olisi murskaavammin kuvannut ihmispuuhien tarpeettomuutta.
Päätin etsiä tekstin käsiini, ja luulin sen löytyvän vuonna 1980 julkaistusta ranskalaisen kirjallisuuden valikoimasta Varjo tai kevyt valo. Ei se siellä ollut. Suotta selasin tuota kirjaa.
Ja niin oli minun vuoroni tuntea elämän turhuutta. Ei ollut aavistustakaan, mistä löytäisin tuon perin harvojen tunteman tekstin. Ehkä sen olemassaolosta ei Suomessa tiedä minun lisäkseni kukaan muu kuin novellin kääntäjä.
Toisaalta juuri tässä kohtalossa teksti toteuttaa itsensä: sillä on yksi lukija, ja hänkin on sen hukannut.
En muista novellia, joka olisi murskaavammin kuvannut ihmispuuhien tarpeettomuutta.
Päätin etsiä tekstin käsiini, ja luulin sen löytyvän vuonna 1980 julkaistusta ranskalaisen kirjallisuuden valikoimasta Varjo tai kevyt valo. Ei se siellä ollut. Suotta selasin tuota kirjaa.
Ja niin oli minun vuoroni tuntea elämän turhuutta. Ei ollut aavistustakaan, mistä löytäisin tuon perin harvojen tunteman tekstin. Ehkä sen olemassaolosta ei Suomessa tiedä minun lisäkseni kukaan muu kuin novellin kääntäjä.
Toisaalta juuri tässä kohtalossa teksti toteuttaa itsensä: sillä on yksi lukija, ja hänkin on sen hukannut.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Omituisia tulkintoja
Tätä kirjoittaessani istun linja-autossa. Olen tullut Espanjasta kotiin ja koetan selvittää, mitä Suomessa ja maailmalla on tapahtunut.
AC Milan ja Real Madrid pelasivat tasan. Suomessa puhutaan ministerien "kierrätyksestä" - kummallinen sanavalinta; eikös tuon pitäisi liittyä lähinnä jätehuoltoon?
Naapuripenkin mies vastaa puhelimeen. Hänen kaverinsa soittaa, ja mies vastaa olevansa Pariisissa. Sekin on omituinen tulkinta. Minun nähdäkseni olemme Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä.
AC Milan ja Real Madrid pelasivat tasan. Suomessa puhutaan ministerien "kierrätyksestä" - kummallinen sanavalinta; eikös tuon pitäisi liittyä lähinnä jätehuoltoon?
Naapuripenkin mies vastaa puhelimeen. Hänen kaverinsa soittaa, ja mies vastaa olevansa Pariisissa. Sekin on omituinen tulkinta. Minun nähdäkseni olemme Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Kilimanjaron kadonneet lumet
Kaikista ympäristöön liittyvistä uutisista surullisimmaksi minut tekee tieto siitä, että lähimmän kahdenkymmenen vuoden kuluessa Afrikan korkein vuori Kilimanjaro menettää lumipeitteensä. Suren valkoisten huippujen katoamista samaan tapaan kuin ikävöin kaatunutta pihapuuta tai kissan suuhun päätynyttä pihalintua, jolle olen askaroinut pöntön. Luulen, etten totu ajatukseen ikinä.
Kilimanjaron lumissa ei nimittäin ole kyse vain muuttuneesta maisemasta, vaan myös siitä, että huippujen valkoisuuden kadottua ei voi enää matkustaa Afrikkaan tarkistaakseen, millainen näkymä Ernest Hemingwaylla oli mielessään, kun hän kirjoitti maailmankirjallisuuden parhaimpiin kuuluvan novellin Kilimanjaron lumet.
Sen petiitillä painetussa ensimmäisessä kappaleessa Hemingway kertoi lähelle vuorenhuippua jäätyneestä leopardinraadosta. Hemingway ihmetteli, mitä leopardi oli sieltä hakenut.
Ilmastomuutos tuo yhden mahdollisen vastauksen: se oli etsinyt sitä, mikä oli määrätty katoamaan.
Kilimanjaron lumissa ei nimittäin ole kyse vain muuttuneesta maisemasta, vaan myös siitä, että huippujen valkoisuuden kadottua ei voi enää matkustaa Afrikkaan tarkistaakseen, millainen näkymä Ernest Hemingwaylla oli mielessään, kun hän kirjoitti maailmankirjallisuuden parhaimpiin kuuluvan novellin Kilimanjaron lumet.
Sen petiitillä painetussa ensimmäisessä kappaleessa Hemingway kertoi lähelle vuorenhuippua jäätyneestä leopardinraadosta. Hemingway ihmetteli, mitä leopardi oli sieltä hakenut.
Ilmastomuutos tuo yhden mahdollisen vastauksen: se oli etsinyt sitä, mikä oli määrätty katoamaan.
torstai 29. lokakuuta 2009
Rakkaus, Jumala ja kuolema
Kirjani vihdoin ilmestyttyä olen miettinyt eniten sen nimeä Rakkaus, Jumala ja kuolema. Siihen tultiin kummallista tietä: Ensin ehdotin sitä kustantajalle, mutta kustantaja torjui sen. Taivuin samalle kannalle ja keksin mielestäni paremman nimen. Kustantaja oli kuitenkin tällä välin muuttanut mieltään ja tullut alkuperäiselle kannalleni. Voittajaksi tuli lopulta oma ehdotukseni, jonka olin jo hylännyt.
Nimi sopii sikäli kuvaamaan kirjaani, että noita kolmea tärkeää asiaa siinä käsitellään. Ne luovat myös teoksen kolmiosaisen rakenteen.
Sen sijaan on epävarmaa, ymmärtävätkö lukijat nimeen sisältyvän ironian. Eihän noin isoista aiheista voi kukaan kirjoittaa, ei ainakaan tyhjentävästi. Auttaako asiaa sekään, että jo esipuheessa yritän sanoa kolmen jättiläisen yhteen niputtamisen olevan ihmiseltä silkkaa suuruudenhulluutta?
Nimi sopii sikäli kuvaamaan kirjaani, että noita kolmea tärkeää asiaa siinä käsitellään. Ne luovat myös teoksen kolmiosaisen rakenteen.
Sen sijaan on epävarmaa, ymmärtävätkö lukijat nimeen sisältyvän ironian. Eihän noin isoista aiheista voi kukaan kirjoittaa, ei ainakaan tyhjentävästi. Auttaako asiaa sekään, että jo esipuheessa yritän sanoa kolmen jättiläisen yhteen niputtamisen olevan ihmiseltä silkkaa suuruudenhulluutta?
tiistai 27. lokakuuta 2009
PowerPointin turhat laatikkoleikit
Viihdyn huonosti seminaareissa ja esitelmätilaisuuksissa. Yksi tärkeimmistä syistä on Microsoftin PowerPoint, johon useimmat esitelmöitsijät turvautuvat. Se tappaa aivotoiminnan. Kun keskinkertaisuudet ottavat käyttöönsä tuon ohjelman, he pyrkivät luomaan PowerPoint‑esityksen sen sijaan, että kertoisivat ajatuksistaan.
Eläissäni olen tuskin törmännyt yhteenkään PowerPoint‑esitelmään, jota olisi kannattanut seurata. Jotkut viisaat ovat tosin näyttäneet muutaman arvokkaan kuvan tietokoneen näytöltä, mutta he ovat aina ymmärtäneet lopettaa siihen.
PowerPointin mukana katoavat esimerkkikertomukset ja elämänmakuiset tarinat. Niiden sijaan tulee laatikkoleikki.
Kannattaisi huomata sekin, mistä Jyväskylän yliopiston matematiikan dosentti Osmo Pekonen kirjoitti vähän aikaan sitten: Maailman huipputiedemiehet työskentelevät mielellään mustan taulun edessä, valkoinen liidunpala kädessä. Pekosen mukaan varsinkin matemaatikoille suhde liitutauluun on lähes eroottinen. Hyvän matemaattisen luennon pitää syntyä liitutaululla kuulijoiden edessä, sillä "usko tulee kuulemisesta ja oppiminen kirjoittamisesta".
Eläissäni olen tuskin törmännyt yhteenkään PowerPoint‑esitelmään, jota olisi kannattanut seurata. Jotkut viisaat ovat tosin näyttäneet muutaman arvokkaan kuvan tietokoneen näytöltä, mutta he ovat aina ymmärtäneet lopettaa siihen.
PowerPointin mukana katoavat esimerkkikertomukset ja elämänmakuiset tarinat. Niiden sijaan tulee laatikkoleikki.
Kannattaisi huomata sekin, mistä Jyväskylän yliopiston matematiikan dosentti Osmo Pekonen kirjoitti vähän aikaan sitten: Maailman huipputiedemiehet työskentelevät mielellään mustan taulun edessä, valkoinen liidunpala kädessä. Pekosen mukaan varsinkin matemaatikoille suhde liitutauluun on lähes eroottinen. Hyvän matemaattisen luennon pitää syntyä liitutaululla kuulijoiden edessä, sillä "usko tulee kuulemisesta ja oppiminen kirjoittamisesta".
maanantai 26. lokakuuta 2009
Voinko tulla?
Kuntakeskuksessamme on rappukäytävä, josta pääsee kauppaan, työterveyshoitoon, muutamiin kunnan tiloihin ja seurakunnan toimistoihin. Varsinkin talvisaikaan siihen on kokoontunut nuoria, lämmittelemään kun bussi ei ole vielä tullut ‑ tai ehkä muuten vain.
Seinä on kerran jouduttu maalamaan nuorten jäljiltä. Siihen oli ilmestynyt jokunen raapustus (esimerkiksi sana "mestari", tuossa myös seurakunnan tiloihin johtavassa käytävässä).
Kaikkiaan nuoria on siedetty kohtalaisen hyvin. Kun vanhemmat ihmiset ovat tulleet, he ovat väistyneet ja tehneet kulkijoille tilaa.
Olen jäänyt miettimään yhtä kertaa, jolloin kuljin niitä portaita. Muuan poika nojasi kaiteeseen ja soitti kaverilleen. Erotin puhelusta yhden ainoan lauseen: "Voinko mä tulla teille?"
Seinä on kerran jouduttu maalamaan nuorten jäljiltä. Siihen oli ilmestynyt jokunen raapustus (esimerkiksi sana "mestari", tuossa myös seurakunnan tiloihin johtavassa käytävässä).
Kaikkiaan nuoria on siedetty kohtalaisen hyvin. Kun vanhemmat ihmiset ovat tulleet, he ovat väistyneet ja tehneet kulkijoille tilaa.
Olen jäänyt miettimään yhtä kertaa, jolloin kuljin niitä portaita. Muuan poika nojasi kaiteeseen ja soitti kaverilleen. Erotin puhelusta yhden ainoan lauseen: "Voinko mä tulla teille?"
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Byrokratia vastaa byrokratian tuomiin haasteisiin
Nuoria ihmisiä kannattaa kuunnella, koska heillä on ensikertalaisen pilaantumaton näkökulma elämään. Monia asioita he näkevät paljon terävämmin kuin vanhat, joiden silmät ovat tottuneet liian paljon.
Tämän huomasin taas eilen, kun olin kokonaisen päivän teologiharjoittelijoiden seurassa. Joku heistä oli tehnyt kirkosta havainnon, joka pätee paljoon muuhunkin kuin kirkkoon: "Yhä kasvava byrokratia vastaa entistä tehokkaammin laajenevan byrokratian tuomiin haasteisiin."
Vanhojen vika ei ehkä sittenkään ole se, että he eivät näe. Paljon pahempaa on, että he sallivat näkemänsä tapahtua. Liian harvat sanovat tyynen rauhallisesti: "Anteeksi, mutta minä en tanssi."
Tämän huomasin taas eilen, kun olin kokonaisen päivän teologiharjoittelijoiden seurassa. Joku heistä oli tehnyt kirkosta havainnon, joka pätee paljoon muuhunkin kuin kirkkoon: "Yhä kasvava byrokratia vastaa entistä tehokkaammin laajenevan byrokratian tuomiin haasteisiin."
Vanhojen vika ei ehkä sittenkään ole se, että he eivät näe. Paljon pahempaa on, että he sallivat näkemänsä tapahtua. Liian harvat sanovat tyynen rauhallisesti: "Anteeksi, mutta minä en tanssi."
maanantai 19. lokakuuta 2009
Omat käsitykset eivän synkkaa itsensä kanssa
Vatikaani, minulla on ongelma.
Olen lukenut alkuaan Joseph Ratzingerin ja sittemmin paavina tunnetun Benedictus XVI:n kirjaa Jeesus Nasaretilainen.
Ratzinger on symboloinut minulle aina niitä asioita, jotka ovat katolisuudessa vieraimpia tai peräti vastenmielisimpiä. Vielä suurempia kuvotuksia aiheuttaa se Vatikaanin arkkitehtuuri ja mahtipontisuus, joissa hänen valtansa ilmeisimmin toteutuu.
Ja nyt on pakko tunnustaa, että Ratzinger kirjoittaa hyvin.
Olen lukenut alkuaan Joseph Ratzingerin ja sittemmin paavina tunnetun Benedictus XVI:n kirjaa Jeesus Nasaretilainen.
Ratzinger on symboloinut minulle aina niitä asioita, jotka ovat katolisuudessa vieraimpia tai peräti vastenmielisimpiä. Vielä suurempia kuvotuksia aiheuttaa se Vatikaanin arkkitehtuuri ja mahtipontisuus, joissa hänen valtansa ilmeisimmin toteutuu.
Ja nyt on pakko tunnustaa, että Ratzinger kirjoittaa hyvin.
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Outoa kuminaa
Tänään tuntuu siltä, että suuri olento puhaltaa järven jäähän kuin huiluun kuullakseen oman äänensä. Koko järvi kumisee. Jäätynyt vesi on kilometrin pituinen soitin. Minä ihminen, olen sitä pienempi.
Olennon soitto on pysäyttävä ääni pohjoisen pimenevässä illassa.
Olennon soitto on pysäyttävä ääni pohjoisen pimenevässä illassa.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Lopultakin huomasin
Näin kauan olen saanut elää huomatakseni ensimmäistä kertaa sen ihmeen, että aamuauringon valossa puun oksalla riippuu jäätynyttä hämähäkin seittiä.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Huutomerkkien ja hymiöiden tarpeettomuudesta
On joitakuita ihmisiä, jotka eivät ilmoita vähäisintäkään asiaa kirjoittamatta tekstinsä perään huutomerkkiä! Kun sen näen, arvostukseni kirjoittajaa kohtaan ei milloinkaan nouse! Päättelen, että kyseessä on joku keskenkasvuinen nulikka tai tärkeilijä, joka on varma siitä, että juuri hänen kirjoituksensa ansaitsee tulla huudetuksi! Vielä on se mahdollisuus, että taas on kirppu kiivennyt norsun selkään huutamaan: "Selätin sen! Selätin sen!"
Painava teksti painaa ilman huutomerkkejäkin!
Paljon paremmin en ajattele hymiöistäkään. :) Mitäpä ne muuta ovat kuin kirjoittajansa tapa tunnustaa, että kirjoittaa huonosti? :)
Jos ajatteleva ihminen tarvitsisi hymiöitä, suuret kirjailijat olisivat ne keksineet satoja vuosia sitten.
:)
Painava teksti painaa ilman huutomerkkejäkin!
Paljon paremmin en ajattele hymiöistäkään. :) Mitäpä ne muuta ovat kuin kirjoittajansa tapa tunnustaa, että kirjoittaa huonosti? :)
Jos ajatteleva ihminen tarvitsisi hymiöitä, suuret kirjailijat olisivat ne keksineet satoja vuosia sitten.
:)
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Rajatut vyöhykkeet
Julkisuudessa käytävän jumalakeskustelun pääkysymys tuntuu olevan, millaisilla vyöhykkeillä Jumalan nimen mainitseminen on sallittua ja miltä elämänaloilta koko keskustelunaihe on kokonaan suljettava pois. Erityisesti hänen positiivista mainitsemistaan on alettu pitää epähienona käytöksenä.
Minun on vaikea ymmärtää, minkä vuoksi yhdelle keskustelun aiheelle halutaan niin tarkat rajat. Eikö totuuden löytämiseksi olisi sallittava kaikenlainen keskustelu ja kaikkialla?
Minun on vaikea ymmärtää, minkä vuoksi yhdelle keskustelun aiheelle halutaan niin tarkat rajat. Eikö totuuden löytämiseksi olisi sallittava kaikenlainen keskustelu ja kaikkialla?
perjantai 2. lokakuuta 2009
Polkupyörät, ruotsin kieli ja uskonto
Olen juuri nyt kuuntelemassa Aamulehden verkkopalveluiden kehityspäällikköä Seppo Rothia.
Hän kertoi esimerkiksi tällaisen huomion: "On kolme asiaa, joista netin keskustelupalstoilla ei pystytä puhumaan millään järkevällä tavalla: uskonnosta, polkupyöräilystä Tampereella ja ruotsin kielen asemasta Suomessa."
Uskonnollisesta keskustelusta hän sanoi, että ilmeisesti kummallakin äärilaidalla (ateistit ja evoluutio-opin vastustajat) on muutama ihminen, jotka valtaavat palstan ja karkottavat kaikki järkevät ihmiset muille maille.
Hän kertoi esimerkiksi tällaisen huomion: "On kolme asiaa, joista netin keskustelupalstoilla ei pystytä puhumaan millään järkevällä tavalla: uskonnosta, polkupyöräilystä Tampereella ja ruotsin kielen asemasta Suomessa."
Uskonnollisesta keskustelusta hän sanoi, että ilmeisesti kummallakin äärilaidalla (ateistit ja evoluutio-opin vastustajat) on muutama ihminen, jotka valtaavat palstan ja karkottavat kaikki järkevät ihmiset muille maille.
torstai 1. lokakuuta 2009
Viisas isä antaa lastensa leikkiä
Diego Maradona on kuulemma turvautumassa Jumalan apuun, jotta hänen valmentamansa Argentiinan jalkapallomaajoukkue selviäisi tukalasta tilanteestaan MM-kisoihin.
Minultakin kysytään sillöin tällöin vastaavanlaisten korkeampien palvelujen järjestämistä. Viimeksi paikallisessa puulaakiturnauksessa toivottiin pronssipeliin ylempien voimien apua.
Sanoin ehdottaneeni asianomaiseen suuntaan, että siellä maltettaisiin pysyä erossa otteluiden lopputuloksista ja että jalkapallo pysyisi vyöhykkeenä, jossa pelit ratkaistaan pelaamalla eikä rukoilemalla.
Että isä ei suotta sekaantuisi lastenhuoneen leikkeihin.
Minultakin kysytään sillöin tällöin vastaavanlaisten korkeampien palvelujen järjestämistä. Viimeksi paikallisessa puulaakiturnauksessa toivottiin pronssipeliin ylempien voimien apua.
Sanoin ehdottaneeni asianomaiseen suuntaan, että siellä maltettaisiin pysyä erossa otteluiden lopputuloksista ja että jalkapallo pysyisi vyöhykkeenä, jossa pelit ratkaistaan pelaamalla eikä rukoilemalla.
Että isä ei suotta sekaantuisi lastenhuoneen leikkeihin.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Teloituksia yksinoíkeudella
En yllättyisi yhtään, jos kerrottaisiin että jokin TV‑kanava olisi ostanut Teksasista yksinoikeudet suorana näytettäviin teloituksiin ja että niitä alettaisiin esittää myös Suomen televisiossa.
Tällaiseksi elämä on mennyt. Ei ole sellaista mauttomuutta tai raakuutta, jota ei pystyisi televisioon kuvittelemaan.
Aina sille syy keksitään: viihdyttäminen, tietämisen oikeus tai mielipiteen vapaus.
Tällaiseksi elämä on mennyt. Ei ole sellaista mauttomuutta tai raakuutta, jota ei pystyisi televisioon kuvittelemaan.
Aina sille syy keksitään: viihdyttäminen, tietämisen oikeus tai mielipiteen vapaus.
maanantai 28. syyskuuta 2009
Kansantuomioistuimen päätös
Tämän päivän Iltalehdessä kerrotaan, että irlantilaisnuorille näytetään shokkivideoita, joissa päät iskeytyvät asvalttiin ja vartalot taittuvat luonnottomiin asentoihin.
Saman lehden nettigallupissa kysytään, pitäisikö shokkivideoita näyttää myös Suomessa.
Kansa vastaa, ja vastaa sillä varmuudella, jonka vain tuomiovallan käsiinsä saanut väkijoukko kykenee omaksumaan: peräti 97 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että näin pitäisi tehdä.
Ja kuitenkaan kukaan ei tiedä, miten päin liikennevalistustunnilla katsotut videot kääntyvät nuoren ihmisen päässä, kun on perjantain ja lauantain välinen yö, veressä on viinaa ja takapenkiltä huudetaan.
Saman lehden nettigallupissa kysytään, pitäisikö shokkivideoita näyttää myös Suomessa.
Kansa vastaa, ja vastaa sillä varmuudella, jonka vain tuomiovallan käsiinsä saanut väkijoukko kykenee omaksumaan: peräti 97 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että näin pitäisi tehdä.
Ja kuitenkaan kukaan ei tiedä, miten päin liikennevalistustunnilla katsotut videot kääntyvät nuoren ihmisen päässä, kun on perjantain ja lauantain välinen yö, veressä on viinaa ja takapenkiltä huudetaan.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
Muisti toimii oman päänsä mukaan
Olin hautaamassa 84‑vuotiasta tätiäni. Sen vuoksi olen viime päivinä miettinyt, millaisista asioista hän on jäänyt mieleen.
Esimerkiksi tällaisia ne ovat: öljykamiina, nylkytystä vaativa ruohonleikkuri, suruhuntu, Beatlesien All my Loving ja hänen kerran laittamansa ruoka (ei niinkään ruoat yleensä vaan tämä nimenomainen).
Tuskin hän tällaisia olisi arvannut muistettaviksi. Nuo kaikki ovat niitä elämän pieniä asioita, joiden pitäisi vain tulla ja mennä jälkiä jättämättä.
Muisti on suuri tasaaja. Ei se välitä kovinkaan paljon siitä, kuinka ihmiset sitä käskevät
käyttäytymään.
Esimerkiksi tällaisia ne ovat: öljykamiina, nylkytystä vaativa ruohonleikkuri, suruhuntu, Beatlesien All my Loving ja hänen kerran laittamansa ruoka (ei niinkään ruoat yleensä vaan tämä nimenomainen).
Tuskin hän tällaisia olisi arvannut muistettaviksi. Nuo kaikki ovat niitä elämän pieniä asioita, joiden pitäisi vain tulla ja mennä jälkiä jättämättä.
Muisti on suuri tasaaja. Ei se välitä kovinkaan paljon siitä, kuinka ihmiset sitä käskevät
käyttäytymään.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Ruotsin poliisi edistynyt tutkimuksissa
Ruotsin poliisi on kuulemma onnistunut selvittämään, että ryöstäjien käyttämä helikopteri ei ole sama kuin se ase, jolla Olof Palme ammuttiin.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Parempaa kuin mikään muu
Luen Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta paraikaa viidettä kertaa, ja vielä useammin olen lukenut Karamazovin veljekset. Tällä kertaa olen saanut käsiini uuden käännöksen.
Kirjan jälkisanoissa suomentaja kertoo romaanin virheistä: Poliisikamari on vuoroin neljännessä, vuoroin kolmannessa kerroksessa. Sonjan huone on välillä kolmannessa, välillä toisessa kerroksessa. Toisinaan Raskolnikovin kopperon ikkuna on kadulle, toisinaan pihalle päin.
Mutta tällä kaikella ei ole merkitystä: Kirjan kiihko ja syvyys vakuuttavat jälleen. Luen Raskolnikovin tarinaa pimenevässä syysillassa ja sitten yössä, 143 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen.
Kirjan jälkisanoissa suomentaja kertoo romaanin virheistä: Poliisikamari on vuoroin neljännessä, vuoroin kolmannessa kerroksessa. Sonjan huone on välillä kolmannessa, välillä toisessa kerroksessa. Toisinaan Raskolnikovin kopperon ikkuna on kadulle, toisinaan pihalle päin.
Mutta tällä kaikella ei ole merkitystä: Kirjan kiihko ja syvyys vakuuttavat jälleen. Luen Raskolnikovin tarinaa pimenevässä syysillassa ja sitten yössä, 143 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Hän itki jo yrityksensä nimeä
Luen uutista teleyhtiö Télécomista. Aikanaan TeliaSoneran ostamista suunnitelleen ranskalaisyhtiön on yllättänyt itsemurha‑aalto.
Viime vuoden helmikuusta lähtien 23 yrityksen 100 000:sta työntekijästä on surmannut itsensä, useimmat työpaikalla.
Vuodesta 2000 lähtien yrityksen toimipisteissä eri puolilla Ranskaa on ollut itsemurhia keskimäärin kahden viikon välein. Pahin oli vuosi 2001.
Uutisen luettuani muistan noin 40‑vuotiaan naisen, joka istui vastakkaisella tuolilla. Kysyin häneltä, missä hän oli työssä. Hän sanoi yrityksen nimen, suomalaisen teleyhtiön. Muuta hän ei saanut sanotuksi, koska heti nimen lausuttuaan hän puhkesi vuolaaseen itkuun.
Viime vuoden helmikuusta lähtien 23 yrityksen 100 000:sta työntekijästä on surmannut itsensä, useimmat työpaikalla.
Vuodesta 2000 lähtien yrityksen toimipisteissä eri puolilla Ranskaa on ollut itsemurhia keskimäärin kahden viikon välein. Pahin oli vuosi 2001.
Uutisen luettuani muistan noin 40‑vuotiaan naisen, joka istui vastakkaisella tuolilla. Kysyin häneltä, missä hän oli työssä. Hän sanoi yrityksen nimen, suomalaisen teleyhtiön. Muuta hän ei saanut sanotuksi, koska heti nimen lausuttuaan hän puhkesi vuolaaseen itkuun.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Minua ei haittaa
Vapaa‑ajattelijoiden puheenjohtajasta Jussi K. Niemelästä on kehittymässä samanlainen mediaviisas kuin Jari Tervosta, Salli Saaresta ja Lenita Airistosta. Aina kun jotain tapahtuu, häneltä ollaan kysymässä mielipidettä.
Nyt ollaan huolestuneita siitä, että McDonalds käyttää kananlihaa, jonka teurastaja lausuu ennen työtään islamilaisen rukouksen.
Niemelän mukaan tässä loukataan niiden uskontoja ja uskonnottomuutta, jotka eivät ole islaminuskoisia, koska heidät laitetaan tietämättään syömään Allahille pyhitettyä lihaa.
On Niemelällä huolet. Tällaisena perusluterilaisena sanon, että minun puolestani on aivan sama, onko jokin liha pyhitetty vishnulle, shivalle, allahille tai aivan mille tahansa jumalalle. Minä kun en niihin jumaliin usko, niin ne eivät millään tavoin minuun osu. Ne ovat osastoa "ihan sama".
Asian luulisi olevan vapaa‑ajattelijoille vielä yhdentekevämpää, koska heille kaikki jumalakuvat ovat tyhjyyttä täynnä.
Nyt ollaan huolestuneita siitä, että McDonalds käyttää kananlihaa, jonka teurastaja lausuu ennen työtään islamilaisen rukouksen.
Niemelän mukaan tässä loukataan niiden uskontoja ja uskonnottomuutta, jotka eivät ole islaminuskoisia, koska heidät laitetaan tietämättään syömään Allahille pyhitettyä lihaa.
On Niemelällä huolet. Tällaisena perusluterilaisena sanon, että minun puolestani on aivan sama, onko jokin liha pyhitetty vishnulle, shivalle, allahille tai aivan mille tahansa jumalalle. Minä kun en niihin jumaliin usko, niin ne eivät millään tavoin minuun osu. Ne ovat osastoa "ihan sama".
Asian luulisi olevan vapaa‑ajattelijoille vielä yhdentekevämpää, koska heille kaikki jumalakuvat ovat tyhjyyttä täynnä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
Takaperoista ja vanhanaikaista
Muutama päivä sitten televisiosta tuli amishien uskonnollisesta ryhmittymästä kertova dokumentti.
Amishit ovat mennoniittikristittyjen ryhmä, joka tuntuu juuttuneen jonnekin 1800‑luvulle. Naiset käyttävät hametta, huiveja ja esiliinoja. Miehillä on puvun takki ja henkselit.
Maanviljelyä harrastetaan vanhanaikaisin menetelmin. Dokumentin amishit kieltäytyivät sähköstä ja ajoivat autojen sijasta hevoskärryillä.
Voi kuvitella monien suomalaiskatsojien ajatukset: noin takaperoista, vanhanaikaista ja ahdasmielistä eli kaikkiaan naurettavaa.
Kyllä vain, ehkäpä naurettavaakin, mutta jonnekin tuohon suuntaan elämää olisi kehitettävä, jos ilmastonmuutoksen uhka otettaisiin todesta
Amishit ovat mennoniittikristittyjen ryhmä, joka tuntuu juuttuneen jonnekin 1800‑luvulle. Naiset käyttävät hametta, huiveja ja esiliinoja. Miehillä on puvun takki ja henkselit.
Maanviljelyä harrastetaan vanhanaikaisin menetelmin. Dokumentin amishit kieltäytyivät sähköstä ja ajoivat autojen sijasta hevoskärryillä.
Voi kuvitella monien suomalaiskatsojien ajatukset: noin takaperoista, vanhanaikaista ja ahdasmielistä eli kaikkiaan naurettavaa.
Kyllä vain, ehkäpä naurettavaakin, mutta jonnekin tuohon suuntaan elämää olisi kehitettävä, jos ilmastonmuutoksen uhka otettaisiin todesta
torstai 10. syyskuuta 2009
Eikö mitään ihmeellistä?
Tapasin kadulla entisen rippikoulutyttöni äitiä. Kysyin häneltä peruskysymyksen: "Mitä kuuluu?"
Hän vastasi tavalliseen tapaan, ettei mitään ihmeellistä.
Pienen tivaamisen jälkeen hän kertoi lapsenlapsistaan, jotka tuntuivat hänelle tärkeiltä.
Oli pakko kysyä, mitä mahtavat olla ihmeet, jos nämäkään eivät ihmeiksi kelpaa. Kokonainen ihmiselämä on paljon suurempi hämmästyksen aihe kuin joidenkin lahkojen mainostamat eriparisten jalkojen pidennysoperaatiot.
Hän vastasi tavalliseen tapaan, ettei mitään ihmeellistä.
Pienen tivaamisen jälkeen hän kertoi lapsenlapsistaan, jotka tuntuivat hänelle tärkeiltä.
Oli pakko kysyä, mitä mahtavat olla ihmeet, jos nämäkään eivät ihmeiksi kelpaa. Kokonainen ihmiselämä on paljon suurempi hämmästyksen aihe kuin joidenkin lahkojen mainostamat eriparisten jalkojen pidennysoperaatiot.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Hylkytavarat
En unohda sitä kevättä, jolloin olin näkemässä erään paikallisen alakoulun hylkytavaroiden näyttelyä. Liikuntasaliin oli koottu käsittämätön määrä omaisuutta, joka ei ollut löytänyt omistajiaan. Oli suksipareja, luistimia ja uusia takkeja - melkein mitä vain.
Jokaisen nuorten retken jälkeen on niin ikään ylimääräisten tavaroiden näyttely. Kenelle kelpaisi esimerkiksi uusi makuupussi? Entä virvelin vapa? Se on ollut muutaman vuoden säilytyksessä odottamassa omistajaansa.
Osa unohduksista selittyy sillä, että nuoret eivät edes tiedä, millaisia vaatteita heillä on. Tallessa pysyminen voisi olla yksi hyvä syy sille, että jo pienestä iästä lähtien olisi hyvä olla itse valitsemassa, ostamassa ja ehkä myös maksamassa sitä, minkä päälleen pukee.
Jokaisen nuorten retken jälkeen on niin ikään ylimääräisten tavaroiden näyttely. Kenelle kelpaisi esimerkiksi uusi makuupussi? Entä virvelin vapa? Se on ollut muutaman vuoden säilytyksessä odottamassa omistajaansa.
Osa unohduksista selittyy sillä, että nuoret eivät edes tiedä, millaisia vaatteita heillä on. Tallessa pysyminen voisi olla yksi hyvä syy sille, että jo pienestä iästä lähtien olisi hyvä olla itse valitsemassa, ostamassa ja ehkä myös maksamassa sitä, minkä päälleen pukee.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Liian pitkä tauko
Blogitekstejäni selatessa totean, että on kulunut liian kauan siitä, kun olen viimeksi maininnut suurenmoisen Jumalamme nimen.
Ei saa hukata elämän tärkeysjärjestyksiä. Ei saa kadottaa mielestä sitä, mistä elämämme viime kädessä riippuu. Ei saa puhua aina vain jostain muusta.
Entä sinä? Miten on laitasi?
Ei saa hukata elämän tärkeysjärjestyksiä. Ei saa kadottaa mielestä sitä, mistä elämämme viime kädessä riippuu. Ei saa puhua aina vain jostain muusta.
Entä sinä? Miten on laitasi?
tiistai 1. syyskuuta 2009
Nopeaa toimintaa
Toissa viikolla käytin puhelintani takuuhuollossa. Olin liikkeessä puolelta päivin. Kysyin, kuinka kauan korjaukseen menisi, ja minulle vastattiin että yksi päivä.
Olin pudota jaloiltani, muttei mennyt edes niin kauan kuin luvattiin. Seuraavana aamuna tuli ennen yhdeksää tekstiviesti, jossa ilmoitettiin, että puhelin oli valmis.
Bonustakin tuli. Olivat nimittäin korjanneet sellaistakin, mitä en ollut pyytänyt.
Viime viikolla oli puolestaan lääkärin tarvetta. Soittelin terveyskeskukseen aamulla vähän kahdeksan jälkeen, ja sain lääkäriajan klo 9.15. Lääkäri osasi asiansa, kirjoitti reseptin, ja apteekista pääsin ostosteni kanssa ennen kymmentä.
Ei kaikki palvelu ole aina huonoa ja hidasta.
Olin pudota jaloiltani, muttei mennyt edes niin kauan kuin luvattiin. Seuraavana aamuna tuli ennen yhdeksää tekstiviesti, jossa ilmoitettiin, että puhelin oli valmis.
Bonustakin tuli. Olivat nimittäin korjanneet sellaistakin, mitä en ollut pyytänyt.
Viime viikolla oli puolestaan lääkärin tarvetta. Soittelin terveyskeskukseen aamulla vähän kahdeksan jälkeen, ja sain lääkäriajan klo 9.15. Lääkäri osasi asiansa, kirjoitti reseptin, ja apteekista pääsin ostosteni kanssa ennen kymmentä.
Ei kaikki palvelu ole aina huonoa ja hidasta.
lauantai 29. elokuuta 2009
Edelleen siitä 13-vuotiaasta
Kirjoittaessaan Jessica Dubroffista professori Kari Uusikylä muistutti myös toisesta tragediasta, siitä kuinka 16‑vuotiaana tenniksen olympiakultaa voittanut Jennifer Capriati koki pari vuotta myöhemmin romahduksen, hänestä tuli narkomaani ja varas, vaikka hän oli ollut rikas ja kuuluisa.
Kari Uusikylä sanoi, että kun täällä meillä Suomessa on alettu yhä enemmän ihailla amerikkalaistyylistä kilpailua, koulujen ja yliopistojen paremmuuslistoja, niin ajan henki huutaa myös lapsiuhreja kilpailun ja pätemisen alttarille.
Kuitenkin me tarvitsemme ennen kaikkea tasapainoisia ihmisiä, jotka iloitsevat lahjakkuudestaan ja nauttien kehittävät sitä. Sillä tavoin niitä kaivattuja nobelistejakin Suomeen tulee jos on tullakseen, sanoi professori Uusikylä.
Kari Uusikylä esitti ajatuksensa jo kolmetoista vuotta sitten.
Kari Uusikylä sanoi, että kun täällä meillä Suomessa on alettu yhä enemmän ihailla amerikkalaistyylistä kilpailua, koulujen ja yliopistojen paremmuuslistoja, niin ajan henki huutaa myös lapsiuhreja kilpailun ja pätemisen alttarille.
Kuitenkin me tarvitsemme ennen kaikkea tasapainoisia ihmisiä, jotka iloitsevat lahjakkuudestaan ja nauttien kehittävät sitä. Sillä tavoin niitä kaivattuja nobelistejakin Suomeen tulee jos on tullakseen, sanoi professori Uusikylä.
Kari Uusikylä esitti ajatuksensa jo kolmetoista vuotta sitten.
perjantai 28. elokuuta 2009
Siitä 13-vuotiaasta hollantilaisesta
Maailman uutispalstoilla on kerrottu 13‑vuotiaan hollantilaisen tytön suunnitelmasta purjehtia maailman ympäri. Vuonna 1996 kerrottiin hieman samanlaisesta tapauksesta.
Seitsenvuotiaasta amerikkalaistytön Jessica Dubroffin piti lentää nuorimpana ihmisenä halki Yhdysvaltojen Kaliforniasta itärannikolle.
Tytön kone syöksyi kohta nousun jälkeen maahan Cheyennessä. Kohta onnettomuuden jälkeen lapsen äiti antoi lausunnon, jossa hän toivoi kaikkien lasten voivan kuolla aikanaan yhtä onnellisena kuin hänenkin tyttärensä. Samalla äiti vetosi kaikkiin vanhempiin, jotta nämä antaisivat edelleen lastensa lentää.
Näin uutisointi olisi päättynyt täällä Suomessakin, ellei kasvatustieteen professori Kari Uusikylä olisi paljastanut, että ennen kohtalokasta lentoa Jessica oli antanut haastattelun, jossa hän vaikutti kaikkea muuta kuin iloiselta. Pikemminkin hän oli kauhuissaan. Tyttö sanoi pelkäävänsä koneen putoamista. Hän oli nukkunut lentoa edeltävänä yönä vain pari tuntia.
Seitsenvuotiaasta amerikkalaistytön Jessica Dubroffin piti lentää nuorimpana ihmisenä halki Yhdysvaltojen Kaliforniasta itärannikolle.
Tytön kone syöksyi kohta nousun jälkeen maahan Cheyennessä. Kohta onnettomuuden jälkeen lapsen äiti antoi lausunnon, jossa hän toivoi kaikkien lasten voivan kuolla aikanaan yhtä onnellisena kuin hänenkin tyttärensä. Samalla äiti vetosi kaikkiin vanhempiin, jotta nämä antaisivat edelleen lastensa lentää.
Näin uutisointi olisi päättynyt täällä Suomessakin, ellei kasvatustieteen professori Kari Uusikylä olisi paljastanut, että ennen kohtalokasta lentoa Jessica oli antanut haastattelun, jossa hän vaikutti kaikkea muuta kuin iloiselta. Pikemminkin hän oli kauhuissaan. Tyttö sanoi pelkäävänsä koneen putoamista. Hän oli nukkunut lentoa edeltävänä yönä vain pari tuntia.
maanantai 24. elokuuta 2009
Vain täältä meiltä suoraan ostettuna
On muistoja, joista ei pääse eroon. Niiden kanssa elääkseen tai niistä selviytyäkseen ei tarvitse istuutua terapeutin puheille. Siitä huolimatta ne tuntuvat jonkinlaisena vaeltavana sirpaleena, joka tulee mieleen esimerkiksi silloin, kun kulkee jonkin tietyn paikan ohi.
Niin kuin tämä muisto: Isä oli talvella kuollut, ja kesällä hankittiin hänelle hautakiveä. Käytiin paikallisella kiviveistämöllä (ei täällä Tampereen suunnalla), ja siellä oli esillä kivi, joka kiitettiin erityisen edulliseksi. Hinnan piti olla todella kohtuullinen. "Mutta vain täältä meiltä suoraan ostettuna, ei mistään hautaustoimistosta."
Tehtiin vertaileva matka kaupungin keskustassa olleeseen hautausliikkeeseen. Siellä myytiin samanlaista kiveä huomattavasti halvemmalla.Ei ostettu edes sitä. Valittiin samasta kaupasta kokonaan toisen veistämön kivi.
Niin kuin tämä muisto: Isä oli talvella kuollut, ja kesällä hankittiin hänelle hautakiveä. Käytiin paikallisella kiviveistämöllä (ei täällä Tampereen suunnalla), ja siellä oli esillä kivi, joka kiitettiin erityisen edulliseksi. Hinnan piti olla todella kohtuullinen. "Mutta vain täältä meiltä suoraan ostettuna, ei mistään hautaustoimistosta."
Tehtiin vertaileva matka kaupungin keskustassa olleeseen hautausliikkeeseen. Siellä myytiin samanlaista kiveä huomattavasti halvemmalla.Ei ostettu edes sitä. Valittiin samasta kaupasta kokonaan toisen veistämön kivi.
perjantai 21. elokuuta 2009
Lyhyt historia vähän kaikesta
Olen lukenut Bill Brysonin kirjaa Lyhyt historia vähän kaikesta. Se on erinomainen johdanto melkein mihin tahansa, esimerkiksi kosmologiaan, maapalloon ja elämän syntyyn.
Suurten linjojen keskeltä erottuu mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Yksi suosikkini on tieto siitä, että osa dinosauruksista oli todellisuudessa vain kaniinin kokoisia.
Suurin osa pelkomme aiheista taitaa olla näitä kaniineja.
Suurten linjojen keskeltä erottuu mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Yksi suosikkini on tieto siitä, että osa dinosauruksista oli todellisuudessa vain kaniinin kokoisia.
Suurin osa pelkomme aiheista taitaa olla näitä kaniineja.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Riippuu näkökulmasta
Tuttu perhe oli kahden lapsensa kanssa lomamatkalla ulkomailla. Autoon tuli paljon kilometrejä, mutta nähtiin myös paljon: kyliä, kaupunkeja, kirkkoja, joenvarsia, vanhoja taloja ja viljelyksiä. Mentiin Euroopan mantereelle saakka.
Sillä tavalla nykyihminen voi avartaa näkemyksiään. Hän on vapaa liikkumaan ja kokemaan sellaista, jonka häntä edeltävät sukupolvet tunsivat vain saduista.
Niin vanhemmat ajattelivat.
Sitten takapenkiltä kuului Aku Ankan taskukirjan takaa viisivuotiaan kysymys: "Koska tämä meidän harhailu oikein loppuu?"
Sillä tavalla nykyihminen voi avartaa näkemyksiään. Hän on vapaa liikkumaan ja kokemaan sellaista, jonka häntä edeltävät sukupolvet tunsivat vain saduista.
Niin vanhemmat ajattelivat.
Sitten takapenkiltä kuului Aku Ankan taskukirjan takaa viisivuotiaan kysymys: "Koska tämä meidän harhailu oikein loppuu?"
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Ei kaikesta tarvita poliisin ohjetta
Tämän päivän Aamulehdessä poliisi esitteli aikoja, jolloin lasten pitäisi olla kotona. Alakoululaisten tulisi olla arkena kahdeksan aikaan ja yläkoululaisten kymmeneltä. Ysiluokkalaiset saisivat olla viikonloppuisin puolelle öin.
Ehkä nämä ovat hyviä aikoja, ehkä eivät.
Olisiko tämä kuitenkin sitä, että pystytetään taas elämän keskelle liikennevaloja, vaikka liikenneympyrät olisivat parempi vaihtoehto? Eikö olisi viisaampaa puhua periaatteista kuin ladella jäykkiä kellonaikoja? Ihmisten todellisuudet kun ovat niin monenlaisia.
Ehkä nämä ovat hyviä aikoja, ehkä eivät.
Olisiko tämä kuitenkin sitä, että pystytetään taas elämän keskelle liikennevaloja, vaikka liikenneympyrät olisivat parempi vaihtoehto? Eikö olisi viisaampaa puhua periaatteista kuin ladella jäykkiä kellonaikoja? Ihmisten todellisuudet kun ovat niin monenlaisia.
maanantai 10. elokuuta 2009
Taidanpa huilailla vähän
Olen juuri toimittanut käsikirjoitukseni viimeiset viilaukset Helsinkiin. Nyt kirja on minun puolestani valmis, enkä siihen enää koske.
Nimeksi tuli "Rakkaus, Jumala ja kuolema". Toivottavasti edes joku huomaa sanoissa olevan ironian.
Vähään aikaan en kirjoita mitään isoa. Huilailen vähän ja koetan sen sijaan itse lukea.
Tietysti voisin tulevaisuudessa harkita teemojeni laajentamista trilogiaksi. Jatko-osat voisivat olla "Historia ja maailmankaikkeus" ja "Elämän tarkoituksen lopullinen ratkaisu".
Heh heh.
Nimeksi tuli "Rakkaus, Jumala ja kuolema". Toivottavasti edes joku huomaa sanoissa olevan ironian.
Vähään aikaan en kirjoita mitään isoa. Huilailen vähän ja koetan sen sijaan itse lukea.
Tietysti voisin tulevaisuudessa harkita teemojeni laajentamista trilogiaksi. Jatko-osat voisivat olla "Historia ja maailmankaikkeus" ja "Elämän tarkoituksen lopullinen ratkaisu".
Heh heh.
perjantai 7. elokuuta 2009
Madonna-kohua ihmetellessä
Olen pitänyt Bruce Springsteenin musiikista, ja siihen liittyy myös koskettavia nuoruudenmuistoja.
Olen nähnyt Springsteenin hänen Helsingin keikallaan. Ilma oli kaunis, ja yleisöä oli Stadionin täydeltä. Springsteen soitti hyvin ja pitkään, tietyssä mielessä "koko rahalla".
En kuitenkaan voinut välttyä kiusallisilta, itsekriittisiltä kysymyksiltä. Vertasinpa lipun hintaa mihin tahansa - uuteen CD-levyyn, lentolipun hintaan tai hyvään kirjaan - tulokset olivat aina yhtä julmia: olin maksanut karkeaa ylihintaa.
En voinut välttyä epäilyltä, että minua oli huijattu. Olin tukenut ylipainoista äänilevyteollisuuttta ja sen ylilihavia tähtiä, joille mikään ylellisyys ei ole kyllin ylellistä; tämä kaikki siitäkin huolimatta, että Springsteenin sanoituksissa monet arvot ovat kohdallaan.
Aina kiusallisemmaksi vertailu muuttui, kun rupesin laskemaan, kuinka monta puuntainta näillä rahoilla olisi saanut hankituksi Nepaliin (http://www.toisenlainenlahja.fi/). Olin kyllä perillä siitä, että tietty määrä turhuutta on eräänlainen välttämättömyystarvike sekin. Ei aina voi ajatella maailman köyhiä. Kiusalliset kysymykset eivät kuitenkaan poistuneet tällä selityksellä.
Samat epäilyt ovat vaivanneet minua myös hankkiessani jalkapallo-otteluun lippuja. On hyväksyttävä, että ihmisellä on "tämän kerran elämässä" -tapahtumia, mutta mitä sitten, kun näistä tapahtumista tulee pienin väliajoin toistuva rituaali? Pitäisikö joskus kääntää intohimoilleen selkänsä?
Olen nähnyt Springsteenin hänen Helsingin keikallaan. Ilma oli kaunis, ja yleisöä oli Stadionin täydeltä. Springsteen soitti hyvin ja pitkään, tietyssä mielessä "koko rahalla".
En kuitenkaan voinut välttyä kiusallisilta, itsekriittisiltä kysymyksiltä. Vertasinpa lipun hintaa mihin tahansa - uuteen CD-levyyn, lentolipun hintaan tai hyvään kirjaan - tulokset olivat aina yhtä julmia: olin maksanut karkeaa ylihintaa.
En voinut välttyä epäilyltä, että minua oli huijattu. Olin tukenut ylipainoista äänilevyteollisuuttta ja sen ylilihavia tähtiä, joille mikään ylellisyys ei ole kyllin ylellistä; tämä kaikki siitäkin huolimatta, että Springsteenin sanoituksissa monet arvot ovat kohdallaan.
Aina kiusallisemmaksi vertailu muuttui, kun rupesin laskemaan, kuinka monta puuntainta näillä rahoilla olisi saanut hankituksi Nepaliin (http://www.toisenlainenlahja.fi/). Olin kyllä perillä siitä, että tietty määrä turhuutta on eräänlainen välttämättömyystarvike sekin. Ei aina voi ajatella maailman köyhiä. Kiusalliset kysymykset eivät kuitenkaan poistuneet tällä selityksellä.
Samat epäilyt ovat vaivanneet minua myös hankkiessani jalkapallo-otteluun lippuja. On hyväksyttävä, että ihmisellä on "tämän kerran elämässä" -tapahtumia, mutta mitä sitten, kun näistä tapahtumista tulee pienin väliajoin toistuva rituaali? Pitäisikö joskus kääntää intohimoilleen selkänsä?
tiistai 4. elokuuta 2009
Osa rippipapeista sitä sun tätä
Toissapäivänä Iltalehti kertoi otsikkotasolla, että osa rippipapeista torjuu homoseksuaalisuuden.
Osa rippipapeista ajattelee ja tekee jotain muutakin, josta voisi niin ikään rakentaa otsikoita:
Osa rippipapeista laiminlyö omia lapsiaan.
Osa rippipapeista on joskus ollut humalassa.
Osa rippipapeista on reputtanut rippikoulun loppukokeessa.
Osa rippipapeista ei kierrätä jätteitään.
Osa rippipapeista ei käytä polkupyöräkypärää.
Osa rippipapeista ei usko uskontunnustuksen jokaista riviä.
Osa rippipapeista ei tee uskostaan käytännön johtopäätöksiä.
Osa rippipapeista ajattelee ja tekee jotain muutakin, josta voisi niin ikään rakentaa otsikoita:
Osa rippipapeista laiminlyö omia lapsiaan.
Osa rippipapeista on joskus ollut humalassa.
Osa rippipapeista on reputtanut rippikoulun loppukokeessa.
Osa rippipapeista ei kierrätä jätteitään.
Osa rippipapeista ei käytä polkupyöräkypärää.
Osa rippipapeista ei usko uskontunnustuksen jokaista riviä.
Osa rippipapeista ei tee uskostaan käytännön johtopäätöksiä.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Ehtoollisviinissä olevan alkoholin selitys
Ellei ehtoolliviinissä olisi alkoholia, jossain olisi jokin lahko, joka kuvittelisi, että pelastuminen on sitä varmempaa, mitä enemmän leipää ja viiniä ahmii.
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Kateudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta
Ihmisten elämäntarinoita kuunnellessa huomaa, että yllättävän monia on jäänyt vaivaamaan jokin väärin perustein annettu koulunumero, vaikka sillä ei ole voinut olla vähintäkään vaikutusta koulunjälkeiseen elämään, ei opiskelupaikkoihin eikä ammatinvalintoihin.
Epäoikeudenmukaisuus satuttaa ja luo pysyviä haavoja.
Tämäkään asia ei vain ole niin yksinkertainen kuin ensinäkemältä luulisi. Liian usein valitus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta on vain kateuden toinen nimi.
Epäoikeudenmukaisuus satuttaa ja luo pysyviä haavoja.
Tämäkään asia ei vain ole niin yksinkertainen kuin ensinäkemältä luulisi. Liian usein valitus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta on vain kateuden toinen nimi.
perjantai 17. heinäkuuta 2009
Sikainfluenssan hyvät puolet
Melkein jokaisella asialla on hyvät puolensa, ehkä myös niin sanotulla sikainfluenssalla.
Ehkä sen hyvä puoli on siinä että se osoittaa, mitkä organisaatiot ja yhteisöt on rakennettu kestävälle pohjalle, ei käskyttämiseen varaan eikä sen, että kaikki osaaminen riippuu yhdestä ihmisestä.
Selviytyjiä ovat sen sijaan ne yhteisöt, joiden painopiste on mahdollisimman alhaalla ja joissa uskotaan sääntöjen sijasta ihmisten osaamiseen, ymmärryskykyyn ja kestäviin mutta samalla notkeasti sovellettaviin periaatteisiin.
Ehkä sen hyvä puoli on siinä että se osoittaa, mitkä organisaatiot ja yhteisöt on rakennettu kestävälle pohjalle, ei käskyttämiseen varaan eikä sen, että kaikki osaaminen riippuu yhdestä ihmisestä.
Selviytyjiä ovat sen sijaan ne yhteisöt, joiden painopiste on mahdollisimman alhaalla ja joissa uskotaan sääntöjen sijasta ihmisten osaamiseen, ymmärryskykyyn ja kestäviin mutta samalla notkeasti sovellettaviin periaatteisiin.
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Kun ihminen on vain tietty kilomäärä lihaa
Joskus yhdeksäntoistavuotiaana olin ostamassa itselleni polkupyörää. Myyjä teki hyvän tarjouksen, mutta sanoi, että tarjous oli voimassa vain minuutin. Sitten hän alkoi laskea sekunteja.
Hätäpäissäni, aikuisten maailmaan tottumattomana ostin sen pyörän. Jo pari kolme vuotta myöhemmin päätin, että enää en tuollaiseen suostuisi. Paiskaisin kaupan oven kiinni ja sanoisin: "En ikinä osta teiltä pyörää, en ota vaikka ilmaiseksi antaisitte."
Ehkä tuolta juontaa jonkinlainen vastenmielisyyteni halpalentoyhtiöitä kohtaan.
Tuntuu siltä kuin niille ihmiset olisivat vain karjaa. Mikään ei ole itsestään selvää, ei vessakäynnin oikeus, ei edes normaalin asiallinen istumapaikka.
On mietitty jopa sitä, että lipun hinta perustuisi asiakkaan painoon, niin kuin ihminen olisi vain luita ja lihaa.
Ei kaikkeen nöyryytykseen tarvitse suostua, ei sittenkään vaikka se olisi kuinka halpaa tahansa.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Michael ja Diana
Aikanaan prinsessa Dianan kuolema sai enemmän palstatilaa kuin toisen maailmansodan loppuminen. Rauhantulo vei laajalevikkisimmistä lehdistä tilaa vain neljänneksen, Diana taas kokonaisen kolmanneksen.
Dianan kuolema oli iso uutinen myös täällä kotoisessa tasavallassamme. Samana päivänä, kun Ilta-Sanomat kertoi kahden kolmasosa sivun verran Äiti Teresan kuolemasta, se kertoi yhdeksän sivua Dianasta.
Tulipahan vain tänä aamuna postilaatikolla mieleen, kun katsoin sanomalehden etusivua.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Onko regatan aikana välttämättä purjehdittava?
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietetään Hangon regattaa.
Jokunen vuosi sitten muuan purjehduskilpailuun osallistunut mies joutui vastaamaan alaikäisen juhlijan kysymykseen: "Onks teidän pakko pitää jotain purjehduskisoja juuri nyt, kun täällä on toi regatta ja nää juhlat?"
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Friisinmaan esimerkki
Hyvin usein ajaessani liikennevalojen sijasta kiertoliittymään muistan muutaman vuoden takaista uutista, jonka mukaan Hollannissa Friisinmaalla oli onnistuttu pudottamaan liikennekuolemien määrä kolmannekseen.
Ratkaiseva syy oli siinä, että liikenteen säätely valoilla ja merkeillä oli lopetettu. Sen sijaan oli rakennettu liikenneympyröitä.
Bonuksena oli se, että matka-ajat eivät juuri pidentyneet, vaikka risteysnopeudet olivat pudonneet. Turha risteyksissä seisominen oli jäänyt pois.
Näennäisesti liikenneympyrä on vaikeaselkoisempi kuin valo-ohjattu risteys. Sen etuna on kuitenkin se, että se pakottaa ihmisen omaan ajatteluun, ei jonkin toisen.
Enkä kirjoittaisi tätä tähän, ellen samalla uskoisi, että tällaisia tosiasioita kannattaisi soveltaa muuhunkin.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
Suomen rumin kirkko, minun kirkkoni
Kotimaa-lehden lukijat ovat äänestäneet Suomen rumimmaksi kirkoksi Järvenpään kirkon. Se on 1960-luvun betoniarkkitehtuuria, jossa luterilainen karuus on viety äärimmilleen. Harmaan kuution päällä on toinen kuutio, jonka sisällä ovat kirkonkellot.
Minulle tuo kirkko on aina ollut kaunis. Sen alttarilla oleva ristiinnaulittua esittävä puuveistos on puhuttelevimpa Kristus-kuvia, mitä vastaani on tullut. Olen ylpeä siitä, että juuri sen alla olen saanut ensimmäisen ehtoolliseni.
Kirkon kauneus ei kuitenkaan ole minulle vain tuon veistoksen kauneutta. Rakastan myös ulkopintojen harmata betonia, koska kirkon sisällä tapahtuneet hyvät asiat ovat saaneet mielikuvissani betonin kukkimaan.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
Riemukaren juurella
Suomessakin on paljon ihmisiä, jotka liikkuvat ihmisten seurassa asenteella "ettekö tiedä, kuka minä olen".
Kannattaisi mennä vaikka Pariisiin Riemukaaren juurelle, josta avautuu Pariisin pääkatu. Siellä voisi mainita oman nimensä ääneen ja katsoa, millaisen vaikutuksen se tekee.
Kuinka moni hätkähtää tai kääntää päänsä? Kuinka monta nimikirjoitusta on jaettavana?
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Kaikkea ei voi varmistaa
Muutaman päivän on ihmetelty turkulaista yritysjuristia Juha Turusta. Hyvässä ammatissa oleva, päällisin puolin kunniallista elämää elänyt mies syyllistyi rikokseen, jota on vaikea käsittää.
Jokohan ihmisille valkenisi, että kaikkia pahoja tekoja ei voi ehkäistä kontrollilla? Kaikkkien asunnon hankkijoiden taustoja ei voi tarkistaa. Jokaista äänieristeiden ostajaa ei voi kontrolloida sen tarkistamiseksi, ettei hän vain suunnittelisi kidnappausta.
Tässä on keksittävä muita keinoja.
torstai 11. kesäkuuta 2009
Festarimörkö oksentaa
Musiikkialan ammattilainen kysyi minulta, mitä tarkoitetaan kun sanotaan: "Festarimörkö oksentaa."
En tiennyt.
Kuulemma se tarkoittaa sitä näkymää, joka levittäytyy festarialueella sen jälkeen, kun esiintymässä olleet bändit ovat koonneet kamansa ja kymmentuhatpäinen yleisö on lähtenyt kotiin. Jäljelle jää niin paljon roskaa, että tuntuu kuin jättiläismäinen mörkö olisi käynyt oksentamassa.
Pian paikalle tulevat lokit.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Kuka tuo kaikkien tuntema on?
Pirkka-Pekka Peteliukseksi tunnistamani mies keskusteli televisiossa nuorehkon, vaalean naisen kanssa. Hän valitti kaikkea sitä harmia, jota hänelle suuresta julkisuudesta koituu. Joka paikassa tunnetaan, eikä missään voi olla yksityisenä ihmisenä.
Harmit ne on kullakin.
Mutta voisiko joku kertoa, kuka se nainen mahtoi olla. Haluaisinpa minäkin tunnistaa ihmisen, jonka kaikki tuntevat.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Martinin sooloura ehkä alkamassa
Coldplay-yhtyeen keulahahmo Chris Martin on luvannut, ettei lähde soolouralle: "Helvetin pitäisi ensin jäätyä ja siellä pitäisi luistella ennen sitä."
Mahtaako Martinin haastattelulausunto kuitenkin ennakoida soolouraa? - Niin voisi päätellä, jos olisi tieto siitä, että hän on lukenut Danten Jumalaisen näytelmän.
Runoelman laulussa 34 kerrotaan perimmäisestä helvetistä, sen yhdeksännestä piiristä, jonka ikijäähän Lucifer oli jähmetetty. Vain sen siivet liikkuivat puhaltaen hyistä tulta.
Danten kuvaa kannattaisi ehkä miettiä, sillä rakkauden puute pikemminkin kylmentää maailman kuin kuumentaa sen.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Puskutraktorien jäljiltä
Toissa kesänä luin urakalla kolme niin sanotun uusateismin perustavaa kirjaa, Dawkinsin, Dennettin ja Harrisin. Näiden jälkeen olen lukenut myös Christopher Hitchensin samoihin teemoihin liittyvän teoksen, joka on kuitenkin oleellisesti huonompi kuin ensimmäiset kolme.
Uskoni ei mennyt noista kirjoista, mutta näkökulmaa niistä sai.
Entistä enemmän aggressiivinen nykyateismi on alkanut muistuttaa entistä Neuvostoliittoa. Oman varmuuden varassa mennään katepillarien voimalla eteenpäin. Sävyjä ei kysellä eikä oman reitinvalinnan mielekkyyttä.
Syntyy entisen neuvostovallan tavoin suuria aukioita ja leveitä katuja, mutta kun kysyy, mitä on rakennettu puskutraktorien tuhoaman päälle, mieleen ei tulee juuri mitään.
perjantai 29. toukokuuta 2009
Räkättirastaan tarkoitus
Herään keskellä yötä sulkeakseni ikkunan. On pakko, sillä muuten ei saa unta.
Kuka osaisi kertoa räkättirastaan tarkoituksen? - Vai tykkäävätkö marjapensaat, että niitä syödään?
tiistai 26. toukokuuta 2009
Tököttiä ihoon jota riittää ja riittää
Luonnosta vieraannutaan entistä enemmän.
Muutaman kesän olen seuraillut, kuinka rippikoululaiset hierovat tököttiä paljaaseen ihoonsa, jota riittää ja riittää. Vihdoin välähti, että varusteluetteloa on päivitettävä. Siinä on sanottava asiasta jotain yksinkertaista.
Kirjoitin ohjeeksi tällaisen lauseen: "Pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet auttavat tehokkaammin kuin kaikki kemian keinot."
lauantai 23. toukokuuta 2009
Lasten päätä silittelevä Adolf Hitler
Tuttu soitti ja kertoi tuntevansa murhista syytetyn sairaanhoitajan. Monen muun tavoin tuttuni korosti hänen miellyttävyyttään ja tavallista keskiluokkaisuuttaan.
Juuri miellyttävyys on ihmisen suojamekanismien heikko kohta. Se takaa ihmisyyden laatua vain saman verran kuin neljä pyörää todistavat auton ajokelpoiseksi tai kattotiilien olemassaolo varmistaa sen, että talossa voi asua.
Tietynlainen miellyttävyys on välttämätöntä, jotta ihmisen kanssa voisi elää. Juuri muuta virkaa tuolla ominaisuudella ei olekaan.
Esimerkiksi Adolf Hitlerissä minua ei ole ikinä pelottanut hänen tapansa huutaa tai nostaa kätensä tervehdykseen. Paljon kammottavampaa on se tapa, jolla hän ottaa propagandafilmeissä lapsia hellästi syliinsä ja silittää heidän päätään.
torstai 21. toukokuuta 2009
Kiireisillä on pitkät kahvitauot
Melko usein palaan ajatuksissani oman isäni viimeisiin vuosiin, jotka hän oli sairaalassa kroonikkopotilaana.
Tuolloin hoitajat tulivat tutuiksi. Valkoisen puvun alta pilkotti ihminen. Sai kuulla heidän omasta elämästään, ja oppi jotain siitä, miten he erosivat toisistaan. Kullakin hoitajalla oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa.
Oppi tietämään, kenen puoleen kannatti kääntyä, jos halusi potilaan asioihin parannusta.
Eniten tuntuivat saavan aikaan ne hoitajat, jotka vähiten valittivat työnsä määrää. Kiireistään kerskujilla oli pisimmät kahvitauot.
maanantai 18. toukokuuta 2009
Onnistuu se näinkin
Olin häissä, jossa oli viitisenkymmentä vierasta. Kirkossa vihittiin. Ei ollut kuitenkaan edes yhtä kaasoa eikä bestmania. Sulhanen oli päättänyt osata ajaa hääautoa ihan itse.
Hyvin se onnistui. Tapahtuma ei ollut lainkaan vähemmän juhlallinen kuin se, jossa avustajia vaivaksi saakka.
lauantai 16. toukokuuta 2009
230 askelta myyjän suuntaan
Tavallisesti ostan kengät oikeasta kenkäkaupasta, mutta nyt oli pakko sortua markettiin, koska se on lähellä eikä ollut aikaa lähteä pitkille ostoksille. Tarvitsen kenkiä huomenna.
Kenkäosasto oli helppo löytää, kuljenhan sen ja muutaman muun osaston läpi joka kerta, kun ostan tästä marketista maitopurkin.
Kenkäosastolla oli minun lisäkseni kuusi muuta ostajaa, joista kolme oli miehiä. Minulta kenkien ostaminen ei onnistunut ilman myyjää. Edes naapuriosastolta ei löytynyt ketään.
Kävelin 115 askelta infon suuntaan. Sieltä soittivat paikalle myyjän, ja niin kävelin 115 askelta takaisin. Myyjä oli paikalla 230 askeleen kävelyn jälkeen. Tehtiin kaupat.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Puolueettomuus ei välttämättä ole hyve
Kiistakysymyksissä tavataan sanoa, että asioilla on kaksi puolta. Joskus tämä on totta, joskus ei. Historia ja elämä ovat täynnä esimerkkejä siitä, että objektiivisuus, puolueettomaksi asettuminen ja asioiden näkeminen niin sanotusti molemmilta puoliltaan eivät ole suinkaan rohkeutta vaan pelkuruutta ja oman nahkan varjelua.
Ruotsi varjeli itsensä toisessa maailmansodassa, mutta moraalista erinomaisuutta se ei tällä ratkaisullaan osoittanut.
Tai kun näkee isomman lyövän pienemmältään tajun pois, pitäisikö silloinkin vain ajatella, että asialla on varmaan kaksi puolta? Tai kun kiduttaja työntää sähköjohtoa kidutettavan ruumiin aukosta sisään, pitääkö silloinkin ajatella, että vikaa on varmaan kummassakin?
Kirkon synnintunnustusrukouksesssa sanotaan: "Usein olemme vaienneet kun olisi pitänyt puhua." Sitä voisi jatkaa: "Usein olemme paenneet puolueettomuuteemme, kun olisi pitänyt ottaa kantaa."
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Kikkailijat
Lopultakin jääkiekon niin sanotut maailmanmestaruuskisat loppuvat.
Päästään eroon myös Juhani Tammisesta. "Win the right games" on sama asia kuin "voita oikeat pelit".
"Let the players play" merkitsee: "Antaa pelaajien pelata."
Tiedoksi vain Tammiselle.
Yksinkertaiset asiat eivät muutu sen hienommiksi, vaikka ne sanoo englannin kielellä.
Samasta syystä olen aina saanut näppylöitä ihmisistä, jotka kikkailevat tarpeettomilla sivistyssanoilla.
torstai 7. toukokuuta 2009
Kansallispukuiset mopoautoilijat
"Kansallispukuiset kävijät poistuivat nopeasti paikalta."
"Mopoauto tönäisi tyttöä."
Uutisista poimittujen lauseiden logiikka on samanlainen: Kerrotaan näennäisesti jostain tapahtumasta. Todellisuudessa esitetään näkemys kokonaisesta ihmisryhmästä.
lauantai 2. toukokuuta 2009
Nyt niitä on vain sata
Meksikon terveysministeri on laskenut arviotaan sikainfluenssaan kuolleista. Tuoreimpien tietojen mukaan heitä olisikin vain sata.
Tiedotusvälineistä on tätä menoa tulossa Kierkegaardin kuvaama klovni, joka saapui ilmoittamaan yleisölle kulisseissa roihuavasta tulipalosta.
Eihän klovnia kukaan uskonut, ei sittenkään vaikka se oli oikeassa ja kerrankin tosissaan.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Joka vuosi kuolee miljoona meksikolaista
Tämän aamun lehtitietojen mukaan Meksikossa on kuollut 149 ihmistä sikainfluenssaan. Määrä tuntuu suurelta, mutta siitä huolimatta matematiikka voisi tuoda suhteellisuudentajua.
Karkean arvion mukaan joka vuosi kuolee miljoona meksikolaista. Vielä on pitkä matka siihen, että edes prosentti näistä kuolleista olisi lintuinfluenssan uhreja.
Niin että tuskin tässä nyt kenenkään kannattaa ryntäillä apteekkiin ostamaan hengityssuojaimia. Tehokkaammin elinikäänsä pidentää lopettamalla tupakoinnin tai pudottamalla liikenteessä ajonopeuksiaan kymmenellä kilometrillä tunnissa.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Hyin ja yäkin väliltä
Eilen illalla uskon saaneeni kirjan valmiiksi. Tekstin lukee vielä kaksi äidinkielen ammattilaista, ja he toivottavasti huomaavat muutaman virheen. Korjaan ne ja pistän tekstin menemään.
Hylkiminen on alkanut jo nyt. Kun kirja tulee syksyllä julki, siitä puhuminen on vaikeaa. Se on jotain vierasta, jota ei enää omakseen tunne. Kokemus on jotain yäkin ja hyin väliltä.
Teokseni arvosta en tiedä mitään. Tämmöiseen minä nyt kykenin, ja parempaan minusta ei ole.
Yritän kannustaa itseäni sillä, että 95 % ihmisistä ei saisi edes tällaista kasaan.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Suutelijoita ja paikan luovuttajia
Vuosi sitten olin muutaman päivän Budapestissa. Silloin vakuutuin siitä, että budapestilaiset nuoret suutelevat raitiovaunuissa enemmän kuin minkään toisen kaupungin nuoret. Jos jossain vaunussa ei ollut toisiaan hellästi suutelevaa paria, seuraavassa oli sitten kaksi.
Tänä vuonna toinen Budapestin kävijä vahvisti, että kyseessä ei ollut vain viime kevään oikku.
Nyt huhtikuussa totesin, että prahalaiset nuoret eivät suudelleet. Tällä kertaa jokin toinen asia kiinnitti raitiovaunuissa huomioni.
Vanhuksille tarjottiin vapaata istuinpaikkaa. Prahassa oma paikka luovutettiin helposti niin kuin olisi joka kerta tehty kunniateko. Tuntui, että mummot ja papat olivat kaikkien yhteisiä.
Muistinpa minäkin, että ai niin, elämässä on myös tällaisia käytäntöjä.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Ohitetuksi luultu
Sivusta kuulin, kuinka lukiolaispoika tuuletti tuoreinta merkkipaaluaan: ”Viimeiset kokeet eikä elämässä enää koskaan yhteiskuntaoppia.”
En sanonut mitään, mutta sisimmässäni ajattelin, että eipä ihmislapsi tiedä, kuinka monin tavoin kerran ohitetuksi luultu tulee uudestaan esiin.
Vielä sinäkin tavaat jotain työsopimusta tai palkkajärjestelmää ja mietit, millä tavoin sinun palikkasi liittyy muihin palikoihin ja itseäsi suurempiin systeemeihin.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Luther taisi olla oikeassa
Kuusikymmenluvun tohinoissa tai jälkitohinoissa radiotoimittaja Hannu Taanila lähetti sittemmin Tampereen piispana toimineelle Paavo Kortekankaalle Roomasta postikortin: ”Kyllä se Luther oikeasssa oli.”
Olen samaa meltä.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Vatikaanissakin oli kammottavaa
Kammottavaa oli käydä aikanaan myös Vatikaanissa.
Nasaretilaisen seuraajan, Gennesaretinjärven kalastajan nimissä on rakennettu suuruudenhulluuden temppeli, Rooman Pietarinkirkko.
Kieltämättä Michelangelon Sikstiiniläiskappeliin maalaamat kuvat ovat niin vaikuttavia, että puolen sekunnin ajan mietin: ”Jospa noiden töiden takia tämä kaikki olisi kuitenkin sallittava”
Samassa otin ajatuksen takaisin: ”Ei koskaan, ei koskaan.”
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Niin väärin käsitettynä kuin hän
Kävin Prahan Linnavuorella. Niin kuin monessa muussakin kaupungissa, myös Prahassa on suuri kirkko, joka korkeuksistaan katselee alhaalla levittäytyvää kaupunkia.
Tämä Vituksen katedraali on häkellyttävän kaunis rakennus sekä ulkoa että sisältä. Sen värisävyt sointuvat keskenään yhteen. Mystinen valo hallitsee sisätilaa ja sen kauniita holvikaaria. Kirkon muodot heijastavat harmoniaa, jota nykyajassa ei enää ole.
Mutta Nasaretilainen-parka. Ei hän tällaisia katedraaleja voinut tarkoittaa. Joutua niin väärin käsitetyksi kuin hän – siinä on surullinen kohtalo.
Nyt hänen nimensä yhdistetään tuollaisiin monumentteihin. Se tarkoittaa sitä, että hänet on ristiinnaulittu toisen kerran, ei Golgatalla vaan kirkkoarkkitehtuurin historiassa.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Prahan keväässä
Kirjoitan tätä tekstiä Prahan keväässä tai melkein jo kesässä.
Väkisin ajatukseni kulkevat siihen aikaan, jolloin olin yksitoistavuotias poikanen ja olin juuri tullut tietoiseksi yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja siitä, että paha ja hyvä eivät ole vain jotain yksittäisten ihmisten välillä olevia asioita, vaan jotain sellaista, mikä koskee kokonaisia ihmisryhmiä ja kansakuntia.
Uutislähetyksissä puhuttiin Prahan keväästä ja siitä, että Tsekkoslovakiassa ihmiset olivat syttyneet yhteiseen unelmaan. Se into tarttui minuunkin.
Elokuussa Neuvostoliiton panssarit sitten tulivat tähän kauniiseen kaupunkiin ja alkoivat rouhia sen katuja.
Tämän väkivallan vähimmistä vähimpiä sivuvaikutuksia oli, että muuan suomalainen pikkupoika heräsi aikuisten pahuuteen. Siitä lähtien jokin oli hajalla.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Olof Palme on jo unohdettu
Näinä päivinä kirkoissa muistutetaan tapahtumista, joiden perimmäiseen merkitykseen se on aina luottanut. Kirkolla ei voi olla tärkeämpää tehtävää kuin tämä muistuttamisen haaste.
On käytävä ikuista sotaa unohdusta vastaan, joka häikäilemättömästi tuhoaa vanhaa tehdäkseen tilaa uudelle. Vain kaikkein tärkeimmät tapahtumat säilyvät muistissa.
Tänä vuonna on kulunut 23 vuotta siitä, kun Ruotsin pääministeri ammuttiin kadulle. Hetkeksi maailma pysähtyi. Kuulin murhasta jyväskyläläisellä kioskilla, kun tuntematon mies kysyi minulta: "Oletko kuullut, että Olof Palme on murhattu?"
Moni muukin sai tietää tapauksesta, kun joku vieras ihminen kertoi siitä. Palmen murha sai tuntemattomat puhumaan toisilleen junassa ja linja-autossa.
Päätoimittaja Aimo Kairamo kirjoitti: ""Olof Palme ei kuole koskaan. Hänen murhaajansa juuri varmistivat hänen kuolemattomuutensa. Siitä puhutaan vielä tuhannenkin vuoden päästä, jos maapallolla elämää on."
Olen juuri kysynyt kymmeneltä viisitoistavuotiaalta nuorelta, tietävätkö he kuka mahtoi olla Olof Palme. Yksikään ei tunnistanut nimeä.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Kiroiluun rinnastettavaa
Iltalehti on otsikossaan kertonut Pohjalainen-lehden kirjoittaneen, että vaasalaisessa päiväkodissa suomen kielen käyttö olisi rinnastettu kiroiluun. Vähän epäilen, mahtaako asiat nyt olla noinkaan; tarina tulee tähän blogiin liian monen välikäden kautta.
Että nimenomaisesti tähän tapaukseen en ota kantaa.
Siitä huolimatta jutun otsikko pysäyttää. Joskus tuntuu, että suomen kielen käyttö on tosiaan rinnastettavissa kiroiluun.
Ensimmäisenä tulee mieleen jostain toissa kesältä keski-ikäinen mies, jonka viereen satuin Viron lautalla. Hän selosti vaimolleen luotsiveneen liikkeitä - miten sen sanoisi - ikimuistettavalla tavalla.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kuinka monta kiinalaista tunnet nimeltä?
Jonkun tutun kanssa mietittiin, kuinka monta kiinalaista tiedämme nimeltä. Luulisi, että aika monta, koska heitä on sentään yli miljardi. On siinä valikoimaa.
Ensimmäisenä tuli mieleen yksi kolmesta viime vuosisadan julmimmasta hallitsijasta, Mao Tse Tung, eikä hänenkään nimensä oikeinkirjoituksesta voinut olla varma, koska sanojen länsimaalaista kirjoitustapaa on uudistettu. Maon jälkeen tuli pitkä hiljaisuus.
Jonkun poliitikon nimen jotenkin kykenee palauttamaan mieleen, mutta ei esimerkiksi yhtään urheilijaa. Jos kiinalainen voittaa, hän on vain yleensä "Kiinalainen". Jos jalkapallomaajoukkue pelaa, Kiinalainen vain syöttää Kiinalaiselle, heillä kenelläkään ei ole nimeä.
Vastaavasti korealaisista tiedämme hieman enemmän. He ovat kaikki Kim-nimisiä.
Suoraan sanoen hävettää, että niin suuri kansa ja merkittävä kulttuuri on jäänyt niin vähälle ymmärtämiselle.
Hyllyssäni on odottamassa kiinalaisen nobelistin Gao Xingijanin novellikokoelma Vaarin onkivapa. Jospa sen lukemisen jälkeen jokin ovi olisi auennut.
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Hiljaiset tekijät
Voitokkaan Wales-maaottelun jälkeen Sami Hyypiä kertoi blogissaan, että joukkue oli sisäisesti palkinnut alemman keskikenttäpelaajan Markus Heikkisen, joka ei koskaan näy otsikoissa, mutta on käytännössä jokaisessa karsintapelissä se pelaaja, joka juoksee eniten.
On hienoa, että voiton hetkellä edes joskus nähdään nämä huomaamattomat tekijät.
Jotta tähdet voisivat onnistua, tarvitaan taustalle ne hiljaiset miehet ja naiset, jotka juoksevat paikkaamaan muiden aukkoja, tekevät ikävät hommat ja lopuksi pesevät pyykin ja pyyhkivät pöydän.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Ei saippuaa mutta timantteja
Yksi holocaustin ympärille syntyneitä urbaaneja legendoja on se, että juutalaisista olisi tehty saippuaa. Ei tehty. Kaasutettujen juutalaisten ruumiit poltettiin, ja esimerkiksi Birkenaussa heidän tuhkansa siroteltiin jokeen.
On mahdollista, että joistakuista juutalaisista tehtiin lampunvarjostimia, mutta vain vähäisessä määrin. Surmattujen juutalaisten hiuksille ei tiedetä tehdyn mitään.
Tuotekehittely kuitenkin jatkuu. Uusimpia ideoita on se, että vainajan tuhkassa olevasta hiilestä puristettaisiin timantti. Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen on kuulemma ilmoittautunut ensimmäiseksi asiakkaaksi.
Toistaiseksi laki ei tätä käytäntöä salli. Oireellista on kuitenkin, että tällaisista mahdollisuuksista voidaan keskustella.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Jumala ehkä on
Ateistipiirit puuhaavat kampanjaa, jossa bussien ulkopinta tapetoitaisiin mainoksella: "Jumalaa tuskin on. Lopeta murehtiminen ja nauti elämästä."
Ensimmäisestä lauseesta on vaikea keskustella ääriateistien kanssa. He ovat järkkymättömiä omassa uskossaan.
Sitä vastoin sopii kysellä, pitääkö myös toisella tavoin ajattelevien bussinkuljettajien osallistua heidän kampanjoihinsa. Mitäpä jos he haluaisivat vain ajaa autoa?
Voitaisiin harkita myös päinvastaisia iskulauseita: "Jumala ehkä on. Lopeta hillitön kulutus äläkä enää lämmitä ilmakehää."
Tai: "Jumala ehkä on. Älä ammuskele ketä tahansa missä tahansa."
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Hiekkaa ja multaa suuhun
Kansallista allergiaohjelmaa laatineen työryhmän puheenjohtaja Tari Haahtela sanoo: "Lasten pitäisi antaa möyriä maassa ja pistää hiekkaa suuhunsa, sillä juuri maaperän mikrobit ovat hyödyllisiä. Allergia pakenee mustia kynnenalusia."
Samasta syystä olisi sallittava lumipallojen heittely.
Ei ole minkäänlainen onnettomuus, että pikkulapsi kolauttaa päätään pöydänkulmaan. Siitä oppii, että päätä kannattaa vähän varoa. Hienosti sanottuna kolautus on oppimiskokemus, jota ei pidä estää kypärän käytöllä.
Eivätkä kohtuulliset henkiset vauriot ole aina pahasta. Ehkä jonain päivänä osoitetaan, että ne ehkäisevät aikuisiän masennusta.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Pienten poikien puolesta
Sääliksi käy pieniä poikia, joilta kovin usein on kielletty koulun pihoilla kokonaan lumipallojen heitto. Mitä muuta pikkupoika voisi tehdä nuoskalumella kuin muotoilla siitä pallon ja heittää? Mikä olisi luonnollisempaa?
Niin kuin käärmeen mieli on luikertelemiseen ja linnun mieli lentämiseen, niin on pienen pojan mieli lievään lumisotaan.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Homevauriot
Kaupallisuuden tunkeminen joka paikkaan on Suomen suurin homevaurio.
Vielä 1960-luvulla vältettiin jopa rallikisoista kertovissa uutisissa mainitsemasta autonmerkkejä. Uutisten mukaan Timo Mäkinen voitti Monte Carlon rallin Morris Minin sijasta "englantilaismerkkisellä henkilöautolla", vaikka kaikki tiesivät, millä suomalaiskuljettajat ajoivat.
Tuotemerkistä vaikeneminen oli suorastaan huvittavaa.
Asetelma on kääntynyt nurin.
Jos nykyään jotakuta urheilijaa moititaan mainontaan liittyvien sääntöjen unohtamisesta, niin ainoastaan sillä perusteella, että hän ei ole noudattanut allekirjoitettuja sopimuksia eikä ole ollut riittävän kaupallinen. Kun kilpailun voittajaa haastatellaan, hänen taakseen asetetaan mainossermi.
Jopa valmentajien valkoiset paidankaulukset on myyty tuotemerkeille. Jos pukeutumiselta edellytetään jotain tyylitajua, ensimmäisiä sääntöjä on, ettei paidankauluksia sotketa kirjoituksilla.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Luonnon kiertokulusta
Tupakoitsijoille:
Olen lukenut, että tupakan tumpin maatuminen kestää luonnossa 15
vuotta. Kuinka kauan arvelette maatumisen kestävän, jos tumpin
heittää asfalttiin?
torstai 12. maaliskuuta 2009
Talkoita ei enää ole
Alkuaan suunnittelin, että olisin lukenut George Orwellin romaanin 1984 juuri kyseisenä vuonna, mutta aihetta toitotettiin tuolloin joka paikassa kyllästymiseen saakka, joten lukematta jäi.
Tuntuu, että lopulta olisi tartuttava tähän kirjaan, sillä kaikesta päätellen se on edelleen sietämättömän ajankohtainen. Se kertoo turvallisuuden nimissä tapahtuvan valvonnan lisääntymisestä ja yhteiskunnan muuttumisesta totalitarismin suuntaan. Tärkeimpiä vallankäytön keinoja on kieli, jossa sanoja muokataan mielivaltaisesti. Negatiivisia asioita kutsutaan alkuaan positiivisilla sanoilla.
Yksi orwellmaisen sanamuokkauksen uhreiksi joutuneita sanoja on "talkoot".
Omassa paikallisessa todellisuudessamme olemme ajatelleet tulevaa pääsiäistä ja miettineet, millä sanoilla nuoria kutsuttaisiin valmistelemaan yhteistä pääsiäisyön ateriaa. Totesimme, että sanaa "talkoot" ei voi käyttää, koska sen nykymerkitys on jotain muuta kuin se, mitä tällä sanalla alkuaan tarkoitettiin.
Lapsuudessani "talkoot" oli kaunis sana. Esimerkiksi kesämökkimme uimaranta kunnostettiin kylänmiesten kanssa. He tulivat mielellään paikalle, antoivat työpanoksensa ja koneensa. Työtä paiskittiin kunnolla. Kukaan ei odottanut saavansa palkkaa, mutta isäntä ei siitä huolimatta kitsastellut. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Illan päätteeksi lämmitettiin sauna. Isäntä huolehti siitä, että kenenkään ei tarvinnut tuoda omia oluita. Kestitys oli kaikin puolin runsasta. Talkoot venyivät aamun puolelle.
Tapahtumaan ei liittynyt myöskään pyrkimystä välttyä maksamasta palkkaa sille, joka sen ansaitsi. Yhteinen moraali salli talkootyöt vain sellaisissa asioissa, jotka oli mahdollista hoitaa ainoastaan isolla ihmismäärällä.
Olin pikkupoika, mutta tajusin että aikuisilla oli kivaa.
Kun Suomi vajosi 1990-luvun alussa lamaan, otettiin sana "talkoot" uudiskäyttöön, mutta vain sana, ei tuota ikivanhaa yhteisen työn kulttuuria, johon liittyi yhteishenki ja runsas kestitys. Äänneasu oli vanha, mutta sisältö oli kokonaan muuta: pakkoa, nuljuilua ja kiristämistä. Iiro Viinasen lama-Suomessa talkoiksi kutsuttiin korvauksetta tehtäviä ylitöitä ja omastaan väkisin luopumista ilman minkäänlaista korvausta tai kestitystä.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Riippuu näkökulmasta
Kun kolmetoistavuotias tytär tiuskii maanantai-iltana äidilleen koiran ulkoiluttamisesta, sosiologi sanoo: "Se on sukupolvien välistä rajankäyntiä."
Psykologi sanoo: "Se on puberteettiin liittyvää kuohahtelua."
Kolmetoistavuotiaan vuotta nuorempi pikkuveli sanoo: "Se ei jaksaisi tanssitreeniensä jälkeen viedä koiraa pihalle, vaikka on selvästi sovittu, että se on sen homma."
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Erilaisten massa
Entistä enemmän minusta on alkanut tuntua siltä, että nykyään niin suosittu erilaisuuden ja yksilöllisyyden korostaminen on pelkkää massa-ajattelua. Joku on sen heille syöttänyt.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Säästytään sekä haaskaukselta että elokuvalta
Jotkut suomalaiset surevat sen perään, että Renny Harlin ei tekisikään elokuvaa Mannerheimista. Ehkä itkut on turhaan itketty. Voi olla onneksi ihmiskunnalle, että se kertalaakilla säästyy rahan haaskaukselta ja huonolta elokuvalta.
Vaikka kuinka pinnistelen muistiani, en keksi elokuvan historiasta yhtäkään tapausta, että olisi luotu suurella rahalla jotain katsomisen arvoista, kun lähtökohtana on ollut suurmiehelle tehtävä kunnianosoitus. Sellaisilla perusajatuksilla syntyy patsaita muttei oikeita elokuvia.
Merkittävä taide syntyy pienemmistä asioista ja pienemmistä ihmisistä.
Enkä usko, että Renny Harlin olisi se ohjaaja, joka tässä kohdin kääntäisi historian suunnan.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
perjantai 27. helmikuuta 2009
Miten mahtaa täsmätä?
Tänään olemme opettaneet tulevaa taivasten valtakuntaa, perinteisen kristillisen opin mukaan. Saa sitten nähdä taivasten valtakunnassa, miten opetus täsmäsi.
torstai 26. helmikuuta 2009
Muutakin kuin tatska
Ollaan rippileirillä neljättä päivää. On selvinnyt, että koolla on ajattelevia nuoria, ajattelevampia kuin rippikoululaiset yleensä.Onhan se hienoa, että saa olla nuorten kanssa, joilla on muutakin mielessä kuin se, millaisen tatskan (tatuoinnin) ottaisi ja minne; selkään vain takapuoleen.
Mutta milloin niin sanotut aikuiset ihmiset keskustelevat jostain muusta kuin auton renkaista tai keittiökalusteista? Kerrat ovat niin harvinaisia, että ne jäävät joka kerta erikseen mieleen niin kuin outo luonnonilmiö, kevätillan leppeä tuuli etelästä.
lauantai 21. helmikuuta 2009
Saabismi olikin sairautta
Riippumatta siitä, minkä merkkisellä autolla on ajanut, Saab on
osa suomalaista kansanperinnettä. Se on ensimmäinen Suomessa
suurtuotannossa valmistettu henkilöauto ja siksi paljon puhuttu.
Useat tuntevat lauseen: "Saabismi on sairautta." Moni tietää, että
Saabin takapenkillä istuminen tarkoitti poliisiautossa olemista.
Alkuaan uhoa ja voimaa merkinnyt turbo liitettiin juuri Saabiin.
Saab tuli tutuksi rallikisoissa, mutta vielä enemmän se tunnettiin
edistyksellisestä turvallisuudesta.
Jokin on kuitenkin mennyt vikaan. Syyksi on esitetty yleensä
taloudellisia tosiasioita.
Syitä voi olla muitakin, kuten pienuuteen yhdistynyt
suuruudenhulluus ja sen unohtaminen, mikä on ensisijaista ja mikä
toissijaista.
Marraskuussa 1989 Saab oli vielä täysin itsenäinen autotehdas.
Silloin merkitsin hämmästyneenä muistiin pääjohtajan sanat:
"Tulevaisuuden mallimme pikemminkin luovat tarpeita kuin
tyydyttävät niitä."
tiistai 17. helmikuuta 2009
Hämmästyttävä uutuus
Barcelonasta kantautuvien uutisten mukaan suuri matkapuhelinten valmistaja on tuomassa markkinoille kännykkämallin, joka on tarkoitettu ensisijaisesti... puhumiseen.
Nykyisinä aikoina, tämä on varsinainen uutuus.
Jos vielä ihmisetkin ottaisimme tästä oppia ja alkaisimme taas tehdä, mitä meidän ensisijaisesti kuuluu tehdä.
perjantai 13. helmikuuta 2009
Kuningas ja isä
Suomi pelasi jalkapallomaaottelun Portugalia vastaan.
Pelinrakentelu hyytyi heti, kun ikivanha, kuninkaaksi mainittu
Jari Litmanen otettiin kentältä.
Mieleen tuli viimesyksyinen Azerbaidzhania vastaan
pelattu maaottelu, jota seurasin radiosta. Johtoasemassaan
Suomi menetti hetkeksi täysin otteensa. Radioselostuksessa tämä
konkretisoitui sillä tavoin, että selostaja luetteli vain
ulkomaalaisia nimiä, koska pallo ei käynytkään suomalaisilla.
Sitten Litmanen tuli kentälle. Selostaja ei maininnut häneltä
erityisiä, mieleenpainuvia ihmetemppuja, vaikka hän osaa niitäkin.
Yhtäkkiä vain alettiin luetella suomalaisia nimiä: niin kuin isä
olisi tullut kentälle ja sen mukana lapset olisivat taas tienneet,
mitä pitää tehdä.
Tuota magiikkaa en lakkaa ihmettelemästä.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Kitinät ja vikinät
Seuraavalle havainnolle ei kai ole olemassa tieteellisiä todisteita, mutta vaikuttaa todella siltä, että ihmiset kitisisivät nykyään enemmän kuin ennen, vaatisivat toisiltaan yhä täydellisempiä suorituksia ja sietäisivät entistä vähemmän rempallaan oloa.
Ehkä vika on ihmisessä itsessään, tai sitten on kyse siitä, että kun kaikki on tiptop, entistä pienemmät viat häiritsevät.
Kun ajan vuoden 1986 Opel Kadettilla, yhteenkään vikinään ei kiinnitä huomiota. Perä saa kolista vapaasti niin kauan kuin jotenkin seuraa mukana. Edes ajoittain sisällä tuntuva bensiinin haju ei ratkaisevasti kiusaa.
Mutta vartoos kun uudessa autossa kojetaulu vähän narisee, pää on hajota siihen paikkaan.
torstai 5. helmikuuta 2009
Tupakka menee - onneksi viinaa ja rosvoja riittää
Valmisteilla oleva tupakkalain tiukennus rajoittaisi tupakoivien ihmisten esittämistä lehdissä, televisiossa ja teatterin lavalla.
Ei tässä ole kuitenkaan mitään hätää. Ei meiltä elokuvat lopu, sillä "tupakointi voitaisiin taiteellisen ilmaisun puitteissa sallia, jos se olisi perustelua ajankuvan kannalta".
Ja vielä oleellisempaa on, että edelleen saisi aivan vapaasti esittää ihmisten tappamista ja yleensä väkivaltaa. Ei kiellettäisi juopottelua, aviorikoksia eikä huumeiden käyttöä.
Autoilla olisi yhä lupa kaahata vapaasti ja romuttaa niitä mielin määrin. Ihmisten nöyryyttämistä voisi näyttää televisiossa parhaaseen katseluaikaan ja ylpeillä sillä, että katsojaluvut ovat komeat.
Kyllä maailmassa aiheita riittää.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Huonossa seurassa
Minulla on ongelma.
Olen oikeasti jossain sisimmässäni sitä mieltä, että Afrikan köyhiä tuetaan parhaiten sillä tavoin, että heitä autetaan heidän omassa maassaan. Ymmärrykseni mukaan on paljon tehokkaampaa viedä apu sitä tarvitsevien luo kuin kuljettaa ihmiset avun luo. En ihmeemmin innostu maahanmuutosta, vaikka se kuinka toisi kaivattua kansainvälisyyttä.
Käsittääkseni siirtolaisuus melkein aina tuo saman verran ongelmia kuin niitä ratkookin.
Huomaan, että tämän mielipiteeni kanssa joudun sellaisten ihmisten seuraan, joiden joukossa en välittäisi olla. Iso osa niistä, joiden mielestä ihmisiä parhaiten autettaisiin heidän omassa maassaan, eivät ole valmiita osallistumaan tähän apuun millään tavoin.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Talvipakkasessa neljä tuntia
Bruce Springsteen on tulossa Tampereelle. Lippuja alettiin myydä yhdeksän aikaan aamulla, ja ensimmäinen jonottaja oli paikalla aamuviideltä.
Kyllähän minäkin muistan ne otsikot, joissa Springsteeniä
mainostettiin uudeksi Dylaniksi. Ei tullut uutta Dylania, vaan tuli maailman ensimmäinen Springsteen, hyvä muusikko ja lauluntekijä, jonka Riverin olen kuunnellut puhki.
Muutama vuosi sitten maksoin itseni kipeäksi päästäkseni katsomaan Springsteeniä Olympiastadionille. Olihan se mukavaa, vaikka hinta ei ollut missään järkevässä suhteessa nautintoon. Kuitenkin se vielä meni.
Mutta että seistä neljä tuntia tammikuussa kadulla varmistaakseen lipun saamisen. En vain käsitä. Stadioneilla musiikki on aina samaa puuroa. Ei kai se tähden näkeminen nyt niin tärkeätä voi olla.
Kaikkea se uskonto teettää.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Kuusikymmentä vuotta myöhemmin
Yhdysvaltain presidentti on kieltänyt kidutuksen. Onhan se hienoa. Samalla se on erittäin kummallista.
YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta on sentään yli kuusikymmentä vuotta. Sen viidennessä artiklassa sanotaan: "Ketään älköön kidutettako älköönkä rangaistako tai kohdeltako julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti."
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Ampumahiihto
Muistan lukeneeni, että jossain päin Suomea olisi suunniteltu jopa ampumahiihtorippikoulun järjestämistä. Ajatus on tyhmä, eikä sen tyhmäksi julistamista tarvitse perustella. On vain asioita, jotka eivät kuulu yhteen.
Kaikesta huolimatta ampumahiihdossa on jotain, mikä kiehtoo minua. Siinä on hiihdettävä lujaa, mutta samalla hiihtovauhtia on osattava säädellä. Jos ampumapaikalle tullessa puuskuttaa liian kovaa, luodit menevät metsän harakoille.
Se on niin kuin tämän maailman meno: painetaan sellaisella höökillä, että kun lopulta tulee sanomisen ja tekemisen paikka, ei enää osata yhtään mitään.
lauantai 17. tammikuuta 2009
111-vuotias Arvosen Arska
Eilen kerrottiin, että Arvosen Arska on kuollut 111-vuotiaana. Harvan ihmisen tuntemisesta olen ollut niin ylpeä kuin tämän miehen, joka aloitti 1800-luvulla, paineli läpi 1900-luvun ja oli voimissaan vielä 2000-luvulla. Siinä elämässä oli paitsi pituutta myös laatua.
Arska tuskin tunsi minua, olinhan vain hänen tyttärenpoikansa luokka- ja futiskavereita, mutta minä muistan hyvin sen pitkäpartaisen vaarin, joka hiihteli kaverini kotitalosta metsässä olevalle kaukoputkelleen. Kolmentoista ikäinen tyttärenpoika taisi vähän hävetä omituiselta vaikuttanutta vaariaan.
Ei ole tosin hävennyt enää kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Rehtori tervehti
Tarkistin netistä, että jokunen vuosi sitten Pentti Koivu jäi eläkkeelle Rauman kaupunginjohtajan virasta.
Syksyllä 1973 hän oli oman lukioni rehtorina.
Rehtorin viranhoito jäi lyhyeksi, koska hän ensimmäisen syksyn jälkeen hän siirtyi korkeaan virkaan Kaupunkiliittoon. En muista kertaakaan olleeni hänen kanssaan henkilökohtaisesti tekemisissä. Ainakaan hän ei opettanut minulle henkilökohtaisesti mitään.
Jäätyään virasta pois hän seuraavana syksynä käveli vastaan Helsingissä Postitalon edustalla.
Tervehti, rehtori tervehti! Ei vain vastannut tervehdykseen, vaan melkeinpä teki aloitteen.
Sen jälkeen emme ole tavanneet. Kokemus jäi yhdeksäntoistavuotiaan mieleen. Se ei unohtunut ikinä.
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Ihmisluonto on sosiaalinen
Syyrialaissyntyistä runoilija Adoniksesta oli tehty radio-ohjelma. Monesti Nobel-ehdokkaana mainittu Adonis ymmärtää elämää laajasti ja sanoo näkemyksensä julki hienoeleisellä ja monimielisellä runoudellaan.
Kaikesta en vain ole samaa mieltä.
Adonis sanoi, ettei hän suinkaan vastusta uskontoa, vaan ainoastaan vaatii, että siitä on tehtävä täysin yksityinen asia. Tämä saattaa olla jonkun mielestä pätevästi sanottu, mutta todellisuudessa elämä ei mahdu tällaisiin lokeroihin.
Adoniksen vaatimus on sama kuin kieltäisi ihmisiä aviotumasta ja saamasta keskenään lapsia. Elää saisi, mutta vain täysin yksityistä elämää.
Kaikkeen tekemiseensä ihminen haluaa aina toisen ihmisen kokemustaan jakamaan. Ihmisluonto vain on sellainen. Ei uskonto voi olla jokin poikkeusvyöhyke, jonka lait ovat erilaisia kuin koko muun elämän.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Palvilihaa
Olen muistellut, kuinka parisenkymmentä vuotta sitten tulin Tampereella Kauppahallin ovesta sisään. Viereisellä penkillä istui puliukko, joka kääri paperin alta palvilihaa esiin.
"Ja nyt syödään!" hän sanoi niin lujaa, että puoli kauppahallia kuuli.
Hymyilytti, ja hän tarjosi minullekin.
"Kiitos ei. Taitaa sinulla olla niin iso nälkä etten kehtaa."
Ei arvannut puliukko, että pääni sisällä hän kulkisi kaikkiin niihin paikkoihin, joihin minut sallittaisiin kulkea.
Ja toisaalta dementia: sehän on sitä, että ihminen itse ei tiedä olevansa kuollut.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Ei edes Finlandiaa
Soittolistojen valta on tullut kauppoihin. Olisin ostanut klassista musiikkia.
Kaupungin suurimman tavaratalon levyosastolla ei ollut Albinonin Adagiota, ei Sibeliuksen Finlandiaa, ei Mozartin 40. sinfoniaa, ei yhtään mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)