Myös vaikeneminen voi olla politkointia

Naisjalkapallon MM-kisat ovat taas nostaneet esiin urheilun ja politiikan suhteen. Joidenkuiden mielestä ne olisi pidettävä tiukasti erillään. Sanotaan, että "politiikka ei kuulu urheiluun".

Urheilu ei kuitenkaan ole kaikesta muusta elämästä erillinen alue. Myös vaikenemalla otetaan kantaa. Sopii ajatella vaikka Viron neuvostomiehityksen jälkeistä aikaa. On vaikea sanoa, että Neuvostoliiton maajoukkueeseen osallistunut virolaisurheilija ei olisi teollaan ollut hyväksymässä miehitystä.

Tai Suomen jalkapallomaajoukkueen voi sanoa politikoineen, kun se viime tammikuussa lähti Qatariin pelaamaan maaotteluja. Politikoija ei ollut vain Riku Riski, joka kieltäytyi lähtemästä mukaan.

Määrittele maaseutu

Akateemista elämäänsä aloittavissa nuorissa on kaksi hassua piirrettä. Toinen on heidän intohimonsa käyttää sivistyssanoja. Toinen on se, että opettaessaan itseään nuorempia he kovin usein pyytävät määrittelemään sanoja.

Epäselvien käsitteiden määritteleminen on tieteessä tärkeää, mutta arkielämässä se on useimmiten turhaa. Elefantti tiedetään aina elefantiksi ilman selityksiä.

Määritelmiä saatetaan kysellä turhaan myös peruskoulussa. Joku tuttu muisteli yhdeksännen luokan maantiedon koetta, jossa pyydettiin määrittelemään maaseutu. Vastausta varten oli sivu tai puoli sivua tilaa. Tämä oppilas kiteytti vastauksensa sanoihin: "Maaseudulla on lehmiä ja traktoreita."

Se on hyvin sanottu.

Kun Dylan oli kelvottoman huono

En edes harkinnut meneväni tänään Helsinkiin Bob Dylanin konserttiin, vaikka hän on aina ollut minulle Neil Youngin jälkeen tärkein ulkomaan artisti.

Syynä on aiempi Suomen keikka vuodelta 1987. Musiikki oli yksitoikkoista räminää vailla sävyjä, jotka ovat kuuluneet Dylanin musiikkiin. Voisi sanoa, että hän oli kirjaimellisesti vain parhaiden aikojensa varjo,  koska valot eivät suuntautuneet häneen milloinkaan edestä päin. Kasvot eivät lainkaan näkyneet.

Ihmettelin, miksi Dylan oli tullut Suomeen saakka halveksimaan yleisöään. Eikö samaa halveksuntaa olisi voinut harjoittaa lähempänä kotikulmia?

Lämppärinä esiintynyt Tom Petty and the Heartbreakers oli kuitenkin suurenmoinen. Menin heti ostamaan levyn.

Lapsi-ihmeestä voi tulla katoamisihme

Toukokuussa Manchester Unitedin Marcus Rashford ja Jesse Lingard herättivät sosiaalisessa mediassa huomiota julkaisuillaan, joissa luki vain "0,012 %". Uskotaan, että taustalla on tilasto, jonka mukaan vain noin promillen kymmenesosa Englannin junioriseurojen pelaajista pääsee joskus Valioliigaan ja alle prosentti pelaa jalkapalloa ammatikseen.

Yksi ammattilaisuuden ulkopuolelle jääneistä on Crystal Palacen akatemiassa ollut Charlie Rees. Hän jakoi juuri julkaisun, jossa on kuva hänestä ja Aaron Wan-Bissakasta nuorena: "Toinen näistä jätkistä on siirtymässä Unitediin 50 miljoonalla, toinen tankkasi juuri bensaa vitosella."

Minä puolestani olen kummastellut, mihin katosi norjalaissensaatio Martin Ødegaard. Hän pelasi maansa korkeimmalla sarjatasolla jo 15-vuotiaana, ja hänestä tuli maajoukkueen kaikkien aikojen nuorin pelaaja 15 vuoden ja 253 päivän ikäisenä.

Suuren kohun siivittämänä Ødegaard siirtyi Real Madridiin. Kuudentoista iässä hän oli vaihtopelaajana kentälle tullessaan nuorin Real Madridin edustuksessa ikinä pelannut. Tähän uutiset ovat sitten loppuneet, ja lapsi-ihmeestä on tullut katoamisihme. Sittemmin hän on ollut lainasopimuksella Hollannin liigan Herenveenissä ja Vitessessä.

Ødegaard täyttää ensi joulukuussa 21 vuotta. Ura ei ole vielä menetetty, mutta jotain käännettä pian tarvittaisiin. Lionel Messiä hänestä ei enää tule, mutta Teemu Pukiksi vielä ehtisi.

Tuuli puhaltaa missä tahtoo

Juhannusyön hiljaisuudessa on samaa kuin jouluyössä. Se ei kaipaa täytteekseen mitään, ei edes musiikkia, sillä se itsessään on musiikki, jota säveltäjät voivat vain jäljitellä. Siinä on jotain Jumalan kaltaista.

Näihin tunnelmiin sopii viime pyhänä kirkoissa luettu raamatunkohta, joka on jäänyt minulle soimaan kauniina korvamatona. Sanat on poimittu Jeesuksen puheista: "Tuuli puhaltaa missä tahtoo."

En tiedä, voiko Jumalasta puhuttelevammin tai vakuuttavimmin sanoa. Lause ilmaisee yhtä aikaa leppeyttä, suvereenisuutta ja salaperäisyyttä. Tätä voimaa ei voi ohjata, mutta sen kuljetettavaksi voi antautua, tai voi tuntea, kuinka se puhaltelee iholla tai heiluttaa hiuksia. Sen varassa voi purjehtia vieraisiin maihin.

Kun tuulee suoraan edestä, voi rauhassa sulkea silmänsä ja luottaa siihen, että tapahtuu vain hyviä asioita.

Poliisin ja kansalaisen kirjeenvaihdon ei pitäisi kuulua eikä näkyä ulkopuolisille

Ymmärrän vielä sen, että poliisi lähettää peräkkäisinä päivinä kolme kirjallista huomautusta yhdestä ja samasta kolmen kilometrin ylinopeudesta, johon joku toinen on syyllistynyt nimiini rekisteröidyllä autolla. Tietokoneiden maailmassa sattuu kaikenlaista. Tähän ei välttämättä tarvita isoa näppäilyvirhettä.

Tapauksessa on huumorinsa. On jopa armollista huomata, että sattuu sitä virheitä myös täsmällisenä pidetylle poliisille. Tavallisella kansalaisellakaan ei aina osu kaikki kohdalleen.

Sitä vastoin en voi ymmärtää, että poliisi lähettää postinsa ikkunallisessa kirjekuoressa, joka selvästi paljastaa lähettäjän. Poliisin kirjeet ovat yksityistä elämääni, eikä kenellekään ulkopuoliselle kuulu sen tietäminen, että olen kirjeenvaihdossa poliisin kanssa, ei edes postinkantajalle.

Ergenaatio, diskurssi ja postmoderni ovat yhtä tarpeettomia sanoja

Sosiaalinen ergenaatio on huolestuttavasti kasvanut viime vuosina. Ellei ongelmalle tehdä pian jotain, yhteiskunnallinen kehitys voi vakavasti häiriintyä ja päädytään hallitsemattomaan tilanteeseen.

Mitä ajattelet tällaisista lauseista? Kaivatko esiin sivistyssanakirjan ja tarkistat sieltä sanan ergenaatio merkityksen? Googlaatko ergenaation? Vai sivuutatko sanan kokonaan, koska mielestäsi sen tunteminen ei ratkaisevasti vaikuta asian ymmärtämiseen? Jätätkö ajattelematta koko asiaa, sillä maailma on muutenkin huolia täynnä?

Ergenaatio on lukiovuosina itse keksimäni sivistyssana, josta tarkistin, että se ei tarkoittanut yhtään mitään. Kirjoitin sen eräisiin koevastauksiini testatakseni, kuinka huolellisesti opettajat tarkistivat vastauksia.

Monien sivistyssanojen arvo on ergenaation tasoa. Näitä tyhjänpäiväisyyksiä ovat esimerkiksi diskurssi ja postmoderni. Niitä tarvitaan enintään turhan oppineisuuden esittelemiseen.

Epämukavuusalueista vain homejuustot ovat toimineet

Aamulehdessä 9.6. julkaistu kolumnini käsitteli yhtä niistä lukuisista hokemista, joihin olen perin juurin tympääntynyt. Jonkin verran kirjoitukseeni vaikutti Facebook-sivullani ennen tekstini viimeistelyä käyty keskustelu.


Epämukavuusalueista vain homejuustot ovat toimineet


EPÄMUKAVUUSALUEISTA puhuminen on väsynyttä konsulttislangia, johon ei ole aikoihin liittynyt tuoretta ajattelua. Siitä on tullut vallankäytön väline, johon vetoamalla ihmisiä pakotetaan luonnottomiin asentoihin ja siirretään heidän taipumustensa vastaisiin tehtäviin. On ovela temppu määritellä huono hyväksi.

Ihmisen on päinvastoin etsittävä mukavuusaluettaan. Siellä hän voi vahvistaa heikkouksiaan ja ponnistella jopa ahdistukseen saakka. Kärsimykselle tulee tarkoituksensa, kun tietää syvimmältään olevansa siellä, minne oikeasti kuuluu. 

JALKAPALLO tarjoaa sosiaalisten suhteiden testaamiseen erinomaisen laboratorion. Potkutekniikan vaatimukset ovat jokaisella pelaajalla suunnilleen samanlaiset, mutta eri pelipaikoilla vaaditaan omanlaistaan osaamista ja lahjakkuutta. Sekä fyysiset että psyykkiset ominaisuudet vaikuttavat siihen, missä roolissa pelaaja parhaiten menestyy. Hyvin keskinkertainenkin valmentaja tietää, että sivurajalla viilettävästä laitalinkistä on turha unelmoida joukkueen topparia, jonka tehtävänä olisi johtaa puolustuslinjaa. 

Esimerkiksi Jari Litmasen Ajax-aikojen muistelmista selviää, että mestarijoukkueen rakentamiseksi nähtiin paljon vaivaa. Valmentajan tärkeimpiä tehtäviä oli sijoittaa kukin mies oikealle paikalle, kun jokaiselle pelaajalle etsittiin juuri hänelle sopiva rooli. Litmanen onnistui kuuluisalla kymppipaikallaan, mutta laitapakkina hän tuskin olisi mahtunut joukkueeseen.

Kyse ei ole vain jalkapallosta. Yritäpä sanoa vasen käsi alhaalla pelaavalle jääkiekkoilijalle, että mene epämukavuusalueellesi ja lauo ylivoimassa oikea käsi alhaalla.

EN OLE ikinä onnistunut, kun olen joutunut väärään rooliin tekemään vieraita asioita. Elämäni on täynnä epämukavuusalueen epäonnistumisia. Puukäsityöluokassa olin koko ajan pulassa ja hädässä, ja kuutosta minulle annettiin todistukseen. Ymmärtäväinen opettajakaan ei pelastanut tilannetta. Pesäpallo ei vain kiinnostanut. Mielestäni räpylä kädessä seisoskelu ja sinne tänne juoksentelu pesien välillä oli ajanhukkaa. Kiihkeä uskonnollisuus ei sovi minulle ollenkaan, koska yksiulotteiset puheet ja muu intoilu menevät väärään kurkkuun. En tykkää niistä menoista, vaikka kuinka luvataan sielun ja ruumiin pelastusta. 

Neljäntoista ikäisenä olin kesätöissä juurikasmaalla. Tajusin heti, että se ei ole minun lajini tässä maailmassa. Siitä oli iloa vain sen verran, että rupesin arvostamaan duunareita. Katkerasti olen oppinut, ettei korkean paikan kammo parane siedätyshoidoilla.

Ainoaksi voitokseni luen homejuustot. Ne eivät ole vieläkään herkkuani, mutta menevät sentään kurkusta alas.

Alussa naisten jalkapallo oli karmeaa katsottavaa

Olen kuullut lukuisia silminnäkijäkuvauksia siitä, kuinka metsäkonekoulussa opiskelleille nuorille tansanialaismiehille annettiin sukset jalkaan ja käskettiin hiihtää. Siinä eivät heidän lapsena opitut juoksutaitonsa auttaneet, koska hiihto on toinen laji ja vaatii toisenlaisen tekniikan.

Yhtä karmivaa katsottavaa oli, kun niin sanottu mimmijalkapallo tuli Suomeen noin vuonna 1972. Silloin oli todellakin erikseen miesfutis ja naisfutis. Aloittelevat naispelaajat olivat ohittaneet sen herkkyysiän, jolloin lajin perustaidot opitaan. Ei ole aivan helppoa yli viidentoista iässä elämänsä ensimmäistä kertaa sijoittaa toinen jalka tukijalaksi pallon viereen ja toisella osua siihen. Ylivoimaisen vaikeaa tämä on silloin, kun pallo liikkuu.

Kyllä meitä poikia nauratti.

Naisten valmentajista ei tuolloin ollut pulaa. Junioreille heitä ei tahtonut riittää, mutta naisjoukkueisiin heitä oli jonoksi asti.

Pian asiat muuttuivat. Tarvittiin vain sitä, että tytöt saivat pallon potkittavakseen jo kolmen vuoden iässä. Alkuaan mahdottomalta tuntunut on toteutunut, kun naisten MM-kisoja seurataan isolla volyymilla.

Kun kieltää, samalla yllyttää

Olen ollut kolme ja puoli vuotta Jämsänkosken seurakunnan nuorisopastorina. Ne olivat tärkeitä, unohtumattomia vuosia, joihin liittyy paljon hienoja muistoja. Tein myös virheitä, joista päätin, että niihin en enää sortuisi.

Kielsin pelikortit, koska ajattelin, että niiden mukaan ottaminen johtaisi rahasta pelaamiseen.

Kieltoni ei estänyt poikia ottamasta kortteja mukaansa, ja koska he tiesivät perusteluni, he innostuivat pelaamaan nimenomaan rahasta. Ilmiö kasvoi lähes hillittömyyteen saakka. Pojat ymmärsivät, etten kuitenkaan jakelisi heille rangaistuksia, vaan katsoisin asioita sormien läpi. He pelasivat, ja minä olin pitävinäni linjastani kiinni, ainakin aluksi. Jos oikein muistan, lopulta en enää maininnut korteista mitään. Perinne oli kuitenkin syntynyt.

Maailma muuttuu, ja minäkin olen muuttunut. Nykyään minulta saa tulla nuorten reissuilla lainaamaan pelikortteja. Niitä on aina repussani, eikä rahasta pelaaminen ole ongelma.