Vastaukseni on ollut selvä: "Mielestäni seurakuntapapin on elettävä puoluepoliittisessa selibaatissa. Pitää syntyä vaikutelma, että hän suhtautuu seurakuntalaisiin edes suunnilleen tasapuolisesti. Politiikkaan ryhtyessään hän pääsee parhaimmillaankin siihen, että hänen osallistumisestaan ei ole kovin paljon haittaa. Elän puoluepoliittisessa selibaatissa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että minulla ei olisi näistä asioista omia mielipiteitäni."
Lisäksi olen ihmetellyt, mistä seurakuntaansa vakavasti suhtautuva pappi loihtii politiikkaan tarvittavan ajan. Ovatko häneltä kaikki murheelliset lohduttamatta, nuoret opastamatta, yksinäiset tervehtimättä?
Jos pappi on jossain muussa kuin seurakuntatyössä, en ole kannassani näin jyrkkä. Tietyllä tavalla jopa ymmärrän hänen poliittista aktiivisuuttaan, vaikka sittenkään en olisi siihen omalta osaltani valmis.
Kerran minua kysyttiin ehdokkaaksi kirkonsisäisiin vaaleihin. Tarjottiin hiippakuntavaaltuuston ehdokkuutta. Kieltäydyin kohteliaasti, mutta sisimmässäni ajattelin paljon nihkeämmin: "En todellakaan ryhdy ehdokkaaksi hallintoelimeen, joka on kirkon kaikista organisaatiolaatikoista kaikkein turhin ja joka pitäisi pikimmiten lakkauttaa. Minulla on jopa vaikeuksia äänestää hiippakuntavaaleissa, koska yhdenkään täyspäisen ihmisen ei luulisi ryhtyvän ehdokkaaksi. Elämä on lyhyt, ja siinä voi tehdä viisaitakin asioita."