Olen tehnyt oman kylämme nuorista kuluneiden vuosien aikana satoja haastatteluja otsikolla "Viikon persoona". Olen kysynyt esimerkiksi lempiruokaa, lapsuuden suosikkilelua tai elämän unelmaa, joka ei vielä ole toteutunut, mutta jonka haluaisi joskus kokea.
Varsinaisten vastausten ohella huomioni on kiinnittynyt sivuasioihin, kuten tyttöjen ja poikien eroihin käyttää kieltä.
Jostain syystä tytöt ilmaisevat neuvottomuutensa huudahtamalla: "Apua!" Pojat reagoivat toisin. He eivät seisahdu hämmennyksensä edellä, vaan jatkavat tunnustellen vaikeasta kysymyksestä eteenpäin ja aloittavat vastauksensa: "Varmaan..."
On kiinnostavaa, mistä tytöt ja pojat oppivat tällaisen sukupuoleen yhdistyvän kielenkäytön. Kukaan ei sitä heille tietoisesti opeta, vaan itseltäänkin salaa he omaksuvat tai torjuvat sanan, josta he alitajuisesti tietävät, että sitä sanaa heidän sukupuolensa käyttää tai ei käytä. Ehkä sukupuolten välisistä eroista kertoo jotain myös, että juuri tytöt pyytävät apua, kun taas pojat jatkavat epävarmasti, mutta jatkavat.
En rupea tässä miettimään, onko kyse synnynnäisistä eroista vai opituista tai onko tämä kaikki elämän rikkautta vai erilaisuutta, josta olisi hankkiuduttava eron, mutta sen rohkenen ennustaa, että lähimmän sadan vuoden aikana miesten ja naisten väliset kielierot eivät lakkaa.
Kielenkäyttöä on vaikea muuttaa. Antero Mertaranta pystyi siihen, kun alkoi hokea: "Ihanaa leijonat, ihanaa." Sitä ennen "ihana" oli vain naisten sana.
4 kommenttia:
En tiedä, onko tätä aihetta tutkittu suomen kielessä, mutta vahvojen sukupuoliroolien Japanissa on tehty mielenkiintoinen havainto. Perinteisesti japanilaiset ovat ilmaisseet sukupuolisuuttaan erilaisilla sanoilla ja ilmauksilla - japanin oppikirjoissa voi nähdä mm. kielellisiä rakenteita, joita toinen sukupuoli ns. ei saa käyttää.
Nyt on kuitenkin huomattu, että nuoret tokiolaisnaiset puhuvat sanastollisesti ja rakenteellisesti kuin nuoret miehet. Eron he tekevät ääntämyksessä: nuoret miehet käyttävät mm. paljon soinnittomia vokaaleja, naiset vähän. Sen sijaan vanhojen tokiolaisten puheessa vokaaleissa ei ole eroja, koska erot tehdään sanastollisesti ja rakenteellisesti.
Sukupuoliset kielierot eivät siis häviä. Ne saattavat vain vaihtaa muotoaan.
Terveisin
Joonas Vakkilainen
Erittäin mielenkiintoinen havainto tämä Japani.
Olen ollut havaitsevinani, että ihana-sanaa käyttävät enemmän vähemmän koulutetut naiset.
Koulutetu naiset taitavat käyttää sitä harkitummin: ilman huutomerkkiä, vähemmän spontaanina tunteenilmaisuna.
Edelliseen: edellisessä olisi pitänyt olla "hillitymmin", vaikka kirjoitin "harkitummin".
Lähetä kommentti