Taannoin luin muistokirjoituksen lääkäristä, jonka tekemisiä olen joutunut seurailemaan. Minua ei haitannut, että kiiteltiin hänen saavutuksiaan autourheilun maailmassa. Uskon senkin, että hän saattoi olla monilapsisen perheensä erinomainen isä.
Sen sijaan en ole vakuuttunut, että hänen työssään olisi toteutunut kaikki ne kymmenen hyvää ja yksitoista kaunista, joilla häntä muisteltiin. Minun silmissäni hän oli päätynyt hoitamaan virkaa, jossa hän menestyi kohtuullisen kunniallisesti vain sen takia, että ammatillisesta kunnianhimosta oli siinä oikeastaan vain haittaa. Samalla tämän lääkärin oli vaikea myöntää, että joku pitkälle edennyt spesialisti oli erikoisalallaan häntä pätevämpi ja siltä pohjalta korjaili hänen lääkemääräyksiään.
Todellisen elämän ja jälkikäteisten muistelujen ristiriita on kaunokirjallisesti herkullinen. Kansainvälisesti tunnetuimpia esimerkkejä on amerikkalaisen Edgar Lee Mastersin teos Spoon River antologia, jossa pikkukaupungin vainajat pääsevät lausumaan jälkisanat elämästään.
Pentti Haanpään novellissa Kuolinuutinen kaksi miestä istuu iltaa jollain tukkikämpällä. Toinen heistä osuu lukemaan sanomalehdestä, että miljoonamies Vakoharju on kuollut. Sanomalehden mukaan hän oli ollut tunnustettava taloudellinen kyky, joka "vaatimattomasta alusta kohosi huomattavaan varallisuuteen".
Miehet ajattelivat toisin. He sukeutuivat muistelemaan ja tiivistivät omat käsityksensä: pohjaltaan murtomies, maantieryöväri, joka osasi käyttää taipumuksiaan niin, ettei poliisilla ollut oikeutta tarttua olkapäähän.
2 kommenttia:
Sivu asiasta mikä kirja olisi hyvä luin Haanpään "Jutut? Ei tuo kiinnosta mitä blogissa suosittelit
En suosittele kirjaa tuntematta toista ihmistä ja melko harvoin silloinkin. Makuja ja kiinnostuksen kohteita on niin monenlaisia. Voin tietysti kertoa, mistä olen itse pitänyt, mutta se on eri asia kuin suositus. - Jutut on hyvä johdanto Haanpäähän.
Lähetä kommentti