Ei riitä, että lainlaatijat ovat ehdottomia, opettajainhuoneessa ollaan yksimielisiä ja opettajanpöydän takana päättäväisiä. Todellisuus jakautuu kovin harvoin mustiin ja valkoisiin pallukoihin. Siinä välissä on laaja harmaa alue. Kiusallisinta on se, että välillä musta on valkoista ja valkoinen on mustaa.
Jotta osaisi toimia oikein käytännön tilanteissa, on myös tunnettava hyvin tarkkaan ne tilanteet. Monesti opettajalla ei ole riittävää asiantuntemusta oikeisiin johtopäätöksiin.
Kerron kaksi esimerkkiä.
Tavallisimmin pojat vastaavat kiusaamissyytöksiin sanomalla. "Mutta sehän on vain leikkiä." Useimmiten ei ole, mutta joskus oikeasti on.
Tunnen erään aikuisen miehen, jota on kouluajoilta kutsuttu Sika-Niemiseksi (sukunimi muutettu). Nimi on välillä lyhentynyt muotoon Sika. Normaalisti tuollaista nimitystä on pidetty loukkaavana, mutta hänen tapauksessaan se ei sitä ollut. Tarkistin asian häneltä itseltään. "Ei se ollut loukkaava nimi ollenkaan", hän sanoi. "Pelikentillä otteeni olivat välillä vain vähän rajut. Siitä se nimi tuli. Olin siitä jopa ylpeä."
Eräältä rippikoululeiriltä taas muistan erään pojan, jota leirin tytöt syyttivät kiusaajaksi. Todistus oli niin yksimielinen, etten osannut enää väittää vastaan. Siinä uskossa olisin varmaan vieläkin, ellen olisi aivan sattumoisin nähnyt, kuinka muuan tyttö, häntä ehkä eniten kiusaajaksi syyttänyt, otti kepin, käveli kymmenen metrin matkan kaiteella istuskelleen pojan luo, iski häntä kepillä muutenkin kipeään jalkaan ja käveli tyynesti pois. En todella tiennyt tämän nähtyäni, mitä minun olisi pitänyt ajatella kiusaamisesta. Olin varma vain siitä, että asia ei ollut aivan niin yksiselitteinen kuin se oli minulle kerrottu.
Selviä kiusamistapauksia on paljon. Enhän minä niitä kiellä. Tahdon vain muistuttaa siitä, että lehmä on märehtiväinen ja ihminen on erehtyväinen.
1 kommentti:
Kiitoksia (uudesta) näkökulmasta asiaan!
Mutta - ikävää kommenttia edeltää aina "mutta" - itse tälleen koulukiusaamista 14 vuotta sietäneenä, myöhemmin aikuiseksikin kasvaneena ja tätä kiusaamis-asiaa edelleen päässä pyöritellen hämmästyn joka kerta, kun te asemanne puolesta "vastuulliset aikuiset" (nuorisotyöntekijät, opettajat, koulukuraattorit jne.) olette kerta toisensa jälkeen asiasta sitä mieltä, että se on jollain tavalla "uhrin vika", että häntä kiusataan.
Ja ettei ne kiusaajat siinä mitään pahaa tee. Tai ainakaan mitään sellaista, mistä niitä ojentaa täytyisi.
Et varmastikaan muista tätä, mutta olen keskustellut tästä joskus vuosia, vuosia sitten kanssasi Seuriksella. Tosin kovin pintapuolisesti. Enemmän tuli keskusteltua koulussa opettajien/kuraattorin kanssa.
Kiusaamiseen puuttuminen ei missään nimessä ole ongelmatonta. Kuten kirjoitat tekstissäsi, asiat eivät ole täysin mustavalkoisia.
Silti omasta puolestani toivon, että jos nyt ei niitä kiusaajia saada kuriin, niin uhrille tarjottaisiin ainakin tukea. Itse en sitä tukea koskaan saanut, joten nyt riesana sivupersoonahäiriö sekä sosiaalinen fobia. Tuli elämä turhan hankalaksi vain siksi, etteivät "asiat ole niin mustavalkoisia". Tai siksi, ettei ne opettajat viitsineet tehdä asialle mitään, koska en ollut suosittu oppilas.
Silti kiva lukea vähän toisestakin näkökulmasta nähtynä tämä asia!
Lähetä kommentti