Syyskuun 12. päivän aamuna saatiin Suomessakin kuulla, että armeija oli kaapannut Chilessä edellisenä päivänä vallan. Olin lukion ensimmäisellä luokalla. Omia reaktioitani en oikein muista. Chileä katsottiin niin vahvojen poliittisten lasien läpi, että totuudesta oli vaikea saada selvää. Vasemmistolaisille nuorille presidentti Allende oli Golgatan uhri, ja oikeistolaisnuorten oli vaikea peitellä tyytyväisyyttään. Välttämättä he eivät sitä edes yrittäneet. Alusta alkaen oli tosin selvää, että Yhdysvallat ja CIA olivat olleet mukana siinä, mitä 11. syyskuuta tapahtui.
Vasta vähitellen minulle selvisi, että Chilen
sotilasvallankaappaus on niitä tapahtumia, jotka ovat inhimillisen tragediana
poliittisten asetelmien tavoittamattomissa. Kenraalien vastustajia koottiin
ensin Chilen jalkapallostadionille. Myöhemmin heitä esimerkiksi vietiin
helikopterilla merelle ja pudotettiin "toivottavasti haiden
syötäviksi", niin kuin muuan sotilas todisti silmät kiiluen
televisiokameroiden edessä."
"Kunpa helvetti olisi olemassa", muistan hiljaa
parahtaneeni, kun katselin sitä haastattelua. "Ei noihin piruihin mikään
muukaan pysty."
Pakolaisia tuli Suomeen saakka. Joillekuille heidän
lapsilleen olen pitänyt suomalaista rippikoulua.
Kun Tyyni valtameri aaltoilee, joskus ne aallot tuntuvat
poloisilla pohjanperillä saakka.
1 kommentti:
Kiitos, kun kirjoitit aiheesta. Kun olen tässä asiasta vasta viime aikoina ottanut selvää, niin olen tullut siihen tulokseen, että tuosta vallankaappauksesta ja koko jutusta pitäisi puhua paljon
Lähetä kommentti