lauantai 30. tammikuuta 2016

Oudosti muuntautuvat kalat ja muuta tärkeää

Juuri kotiin kannettu Yliopisto-lehti on täynnä kiinnostavia juttuja. Tuore Finlandia-voittaja Laura Lindstedt kertoo siitä, miten oppi, että kirjailijan ei tarvitse välttämättä kehittää tarinaa. On muitakin tapoja tehdä romaani. Kesken olevasta väitöskirjastaan hän sanoi, että se on ohjaajien sanoin hieman rönsyinen ja kubistisessa vaiheessa. – Näin väitöskirjan tekijänä voin sanoa, että muiden vaikeudet kummasti lohduttavat.

On juttu esiintymisjännityksen siedätyshoidosta. Eräs filosofi sanoo, että reiluus on moraalin mittari. On erittäin pätevä juttu nuorista ja työelämän tulevaisuudesta. On artikkeli ihmisoikeuksien syntyhistoriasta, Japanin kulttuurista, kolmipiikeistä eli aivan merkillisesti muotoaan muuttavista kaloista.

Kasvibiologian lehtori kirjoittaa siitä, että elämän synnyn arvoitusta ei ratkaista koskaan. Kerrotaan siitä merkillisestä sattumasta, että presidentti John F. Kennedy ja kirjailijat C. S. Lewis ja Aldous Huxley kuolivat kaikki samana päivänä. Tämä juttu oli niin kiinnostava, että jaksoin lukea sen ruotsiksi. Sitten on mielipidekirjoitus, jonka mukaan kovan tieteen edustajienkin luulisi arvostavan esimerkiksi Bachin hengellistä musiikkia.

Yhdessä lehdessä on enemmän asiaa kuin Iltalehden vuosikerrassa. Mihinkään näihin juttuihin en olisi törmännyt nettiä selaamalla. Jostain syystä Suomen johtavat poliitikot ovat kuitenkin sitä mieltä, että maailmasta on vähennettävä juuri tätä.

Ei kommentteja: