sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Jälkikäteen varoittaminen

Meidän kylän perillä neljä nuorta ajoi lauantaina aamuyöstä rajusti ulos. Autonromusta päätellen oli merkillistä, että kukaan ei ainakaan kuollut. Uudet autot ovat ihmeellisiä. Varjelus on ihmeellinen.

Täysin itsekkäistäkin syistä olen varovaisen huojentunut. Ei ole sellaista tietoa, että pitäisi lähteä Vanhalle kirkolle lapiota heiluttamaan. En nimittäin totu nuorten kuolemiin. Niiden hoitaminen on onnettominta, mitä olen saanut tehdäkseni.

Tai mista näistä kaikista tietää. Onnettomuuksien seuraukset voivat valjeta vasta kuukausien kuluttua. "Ei vakavaa loukkaantumista" voi tarkoittaa sitä, että ongelmat ovat kuitenkin isoja ja toipuminen vie kauan.

Ja sitten on se sekakuoro, joka kokoontuu töllistemään autonromua.

Ei tarvitse lukea Facebookia sen tajuamiseksi, millainen on onnettomuuden äärellä monien ihmisten reaktio. On joukko ihmisiä, jotka ovat ensimmäiseksi sanomassa, että siitähän oppivat tai toivottavasti oppivat. Kuitenkin onnettomuudesta selviytyneet aivan varmasti oppivat. Heidän kokemuksensa on järkyttävä, ja se voi kääntää heidän elämänsä suunnan.

Sivullisten kuoro huutaa myös sitä, että olisi pitänyt tehdä jotain ja jotain toista ei olisi pitänyt. Liukastuneelle tai melkein liukastuneelle on niin moni sanomassa: ”Ole nyt varovainen!"

Jälkikäteen varominen tai neuvominen ei auta. Siitä ei saa yhtäkään pistettä siihen kisaan, jossa arvioidaan ihmisten ymmärrystä.

Ei kommentteja: