Pitkän linjan kirkollinen vaikuttaja Risto Voipio muistelee kiinnostavassa blogikirjoituksessaan isosetäänsä Väinö Voipiota, joka erosi 1920-luvulla kirkosta ja oli 1930-luvulla perustamassa Suomen vapaa-ajattelijain liittoa. Väinö-sedälle oli pettymys, että hänen juristiksi valmistuneen sukulaispoikansa ensimmäinen vakituinen työpaikka oli kirkkohallituksessa. Joskus 90-vuotiaana hän oli puuskahtanut: ”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!”
Risto Voipio muistelee, että talvella 1966 tämä muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä kertoi olevansa agnostikko ja selittäneensä sanaa että agnostikko tarkoitti ei-tietävää. Ateistiksi julistautuminen olisi hänen mielestään ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilareita.
Väinö Voipiolle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskova voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi olla mukana uskonnollisessa tilaisuudessa. Risto Voipio kertoo nähneensä, kuinka Väinö-setä etsi kirkonmenoissa valmiiksi virret uskonnolliselle puolisolleen. Hän seisoi kirkkokansan mukana, kun kuului seisoa, vaikka pää pysyi pystyssä rukouksien aikana. Saarnan hän aina kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.
---
Olen selostanut tässä pitkään Risto Voipion blogia, koska se johdattaa miettimään ihmetystäni: Miten joku voi loukkaantua siitä, että joku hänen lähellään oleva niin sanotusti harjoittaa uskontoa? Miten voidaan ajatella, että jonkun toisen ihmisen uskonto voisi tarttua toiseen kuin tauti?
Olen kolmesti ollut ääriheviä (death metal) soittavan Cannibal Corpsen konsertissa, kiinnostuksesta. Minun musiikkimakuni ei ole muuttunut mihinkään. Äskeisellä Pariisin matkalla hotellimme viereisellä kadulla islamilaiset juhlivat ramadanin loppumista. Ainoa haitta oli, että he olivat yöllä hieman äänekkäitä. Minä vain ajattelin, että tuo kaikki on heidän suvivirttään, joten antaa mennä. Fiksu, toista ihmistä kuunteleva ateisti on ehkä kaikkein kiinnostavin keskustelukumppani.
Joten jos satun olemaan kuolemani aikoihin jossain arabimaassa, minut saa vapaasti haudata islamilaiselle hautausmaalle. En ole niin kuin se tarinan ruoveteläinen mies, joka varasi itselleen myös rinnakkaiset hautapaikat, jottei sisällissodassa väärällä puolella ollut mies tulisi hänen hautarauhaansa rikkomaan. En kaipaisi islamilaiselta hautausmaalta mitään tunnustuksetonta aluetta saati jotain kristillistä lohkoa.
Puolikuuta en kuitenkaan halua haudalleni. Minä kun olen aina ollut ristin miehiä. Se on minun merkkini se.
1 kommentti:
Aina pitaa kommenttia heittaa, kun Ate mainitsee agnostisuuden. Voipion kirjoitus on mielenkiintoinen ja aivan asiaa. Minun on vaikea ymmartaa kummankaan laidan fundamentalistia – tulee se sitten uskovalta tai ateistiselta puolelta. Itse koen tarkeaksi, etta kunnioitetaan jokaisen omia ratkaisuja talla erittain perustavaa laatua olevalla elamanalueella. Agnostikkona en valita, minkalaista uskontoa tai uskonnottomuutta ihmiset ymparillani harjoittavat. Karvani nousevat sen sijaan voimakkaasti pystyyn, kun toiset alkavat evankelioimaan minulle omaa fundamentalismiaan – tulkoon se sitten milta laidalta tahansa. “Live and let live” patee erityisen hyvin uskonnon alueella. Agnostikkona tahan kuuluu myos se, etta voin sietaa ripauksen uskonnollisuutta ilman suuria protesteja aina silloin talloin kun sita kohtaan. En ollut Vaino Voipiosta aikaisemmin tiennyt, mutta hanen esimerkkinsa on upea ja seuraamisen arvoinen.
Lähetä kommentti