Siitä huolimatta minulle tuli surullinen olo ei vain tuon
erotetun papin puolesta, vaan myös sen tähden, että maailmamme on mennyt
kapeaksi. Suureen ääneen julistetaan suvaitsevaisuutta, mutta samalla ihmisen
on asetuttava kiltin ihmisen rooliin, tarkasti omalle paikalleen. On lausuttava sallitut sanat, ajateltava
oikeat ajatukset.
Kuuntelin tuon imatralaisen papin kohusaarnan. Varsinkin sen
loppupuolella hän juuttui omiin päähänpinttymiinsä, joista oli kaikki tolkku hukassa.
Ei hän siitä huolimatta ollut kokonaan väärässä. Hänkin kuljetti mukanaan
totuuden aineksia, vaikka sitä on meidän normaalien kirjoissa kulkevien vaikea tunnustaa,
me kun olemme tottuneet olemaan oikeassa ja laittamaan hyväksyttäville asioille
reunat.Tunnen ikuista viehtymystä sellaiseen dostojevskilaiseen ajatteluperinteeseen, että totuus on tälle maailmalle vieras. Se on niin outoa, että vain hullut pystyvät puhumaan siitä uskottavasti.
Haluaisin, ettei kaikkia hulluja sanottaisi irti, ei lääkittäisi hiljaisiksi eikä toimitettaisi laitokseen, vaan että heidän sallittaisiin olla äänessä. Heidän puheessaan kuulisimme kaikuja perimmäisestä totuudesta, jota emme muuten siedä. Emmehän me samanmielisiltä mitään opi.
Tästä tulee outo intohimoni maailman kieltämiin: Tony Halmeeseen, Matti Nykäseen, Fidel Castroon, Pertti Linkolaan, Kai Sadinmaahan, Teuvo Hakkaraiseen,
kettutyttöihin, tuohon Imatran erotettuun pappiin, miespapista naiseksi
vaihtaneeseen Marja-Sisko Aaltoon, Romaniasta tulleisiin kerjäläisiin, Päivi Räsäseen, Mika Myllylään, Björn Walhroosiin ja Suomen viimeiseen kommunistiin
kuka ikinä lieneekin. Heihin luen myös sen paikallisen tähtemme, monien
varttihulluksi leimaaman miehen, joka kanniskeli kuntakeskuksessamme
pääsiäisviikolla miehen korkuista ristiä
Kukaan heistä ei ole kokonaan väärässä.
Kukaan heistä ei ole kokonaan väärässä.
1 kommentti:
Kiitos Arto tästä, ja yleensäkin erittäin hyvästä, rehdistä blogista.
Lähetä kommentti