Pravda ja Izvestija

Eilen tein vertailevaa tutkimusta kahden Suomessa ilmestyvän iltapäivälehden etusivun otsikoista. Ilta-Sanomat on mainittu ensin, Iltalehti jälkimmäisenä.

Täällä rytisee seuraavaksi! - Tuhomyrsky iskee tänään.

Arkkiatrikin huolestui: Karppaus ei ole terveellistä - Lasten kasvu vaarassa, lapset pakotetaan karppaamaan.

Jarppi ja Viivi tanssifinaaliin, tuomarit sokissa Janin putoamisesta, tulos järkytti - Janin ja Jutan yllätyspudotus päättyi kyyneliin, näin pettymys purkautui, Vapun salattu rakas kulisseissa.

Kuningasparilla paha kriisi, välit täysin jäässä - Silvia ja Kaarle Kustaa, välit poikki.

* * *

Molempien lehtien neljä etusivun otsikkoa käsitteli täsmälleen samoja asioita, eikä lehtien näkökulmissakaan ollut mitään eroa.

Ilta-Sanomilla oli kaksi otsikkoa, joita Iltalehti ei ollut noteerannut etusivullaan. Kerrottiin huippulääkäreiden hurjista tuloista ja siitä, että Halonen oli ärähtänyt kiekkotappeluista.

Iltalehden omaleimaisuus jäi siihen, että leikkauksesta toipuneen Jonne Aaronin kunto oli romahtanut sairaalassa.

Turhaan tässä ihmetellään entistä Neuvostoliittoa, jonka lehdet olivat Pravda ja Izvestija.

Pitääkö jonkun ensin kuolla?

En vastusta mopoautoja. Eivät niiden kuljettajat ole sen syntisempiä tiellä liikkujia kuin muutkaan. Eikä välttämättä ole heidän vikansa, että esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun avulla asuinpaikat, kaupat, työpaikat, koulut ja harrastusmahdollisuudet on viety niin kauas toisistaan, että nuorellakin ihmisellä pitää olla kulkupeli voidakseen olla mukana siellä missä muut.

Vielä vähemmän tunnen sympatiaa liikennerasisteja kohtaan, jotka kiilaavat mopoautoja ojaan.

Enkä jaksa uskoa, että mopoauto olisi yksityiselle ajajalle vaarallisempi kulkupeli kuin tavallinen skootteri. Kulkeehan se sentään neljällä pyörällä ja onhan siinä kuoria ihmisen suojana. Kai ne jotain suojaavat.

Viimeisimmät uutiset ylisuurista matkustajamääristä ovat kuitenkin alkaneet huolestuttaa. Tarvitaan vain viaton peräänajo, ja jälki on rumaa.

Joitakuita nuoria olen saatellut haudan lepoon. Niistä tapahtumista on aina jäänyt päällimmäiseksi traumaattinen olo. Niitä traumoja en haluaisi lisää.

Pitääkö odottaa, kunnes luetaan uutinen: "Mopoauto kolarissa - kuusi nuorta kuoli."

Sen uutisen jälkeen havahdutaan. Lehdet repivät otsikoita. Syyllistetään vanhemmat, kolarin toinen osapuoli ja kortin myöntänyt poliisi. Lopuksi eduskunnassa kirjoitetaan uusi laki. Jonkun vain täytyi ensin kuolla.

Jo 300-luvulla valitettiin nykynuorison kurittomuutta

Tänään luin Aamulehdestä kouluelämää käsitelleen tekstin, jonka on kirjoittanut Tiina Keskinen, tamperelainen opettaja ja sinänsä pätevä kirjoittaja. Hän kertoo, että kouluissa häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt. Sääntöjä ei ole, kotona ei välitetä.

Höpsistä, sanon minä.

Varmasti on olemassa marginaalinuorten ryhmä, joka on täysin menettänyt otteensa elämästä, mutta nuorista tehdyt tutkimukset kertovat todellisuudessa jostain muusta kuin kurin höltymisestä. Niiden mukaan uusi sukupolvi on päinvastoin kilttiintymässä. Trendi on aivan selvä.

Olen sukupolvea, jonka lapsista nuorimmaiset käyvät nyt yläastetta. Ei ainakaan meidän polvellamme ole varaa valittaa kurittomuudesta. Omat muistikuvat kertovat, että monilla oppitunneilla ei tullut opiskelemisesta mitään. Lennokit lensivät, kun opettaja kirjoitti yhtälöitä taululle. Oppilaat sinkoilivat sinne tänne.

Vuonna 1973 Järvenpäässä Kartanon koululla pidettiin oppituntien aikana ovet suljettuina. Syynä oli se, että saatiin väki pysymään edes luokassa sisällä. Mitään muuta tavoitetta ei ollut.

Koulukiusaamista ei kieltämättä ollut, mutta se johtui vain siitä, että sanaa ei ollut keksitty. Jonkinlainen terrori oli koulun normaalia arkea. Ainakin Jokelan kansakoulussa oli koko ajan vaarassa saada turpaansa, ellei ollut oikeita kavereita.

Valitus nykynuorison turmeltuneisuudesta on ikuinen. Vuonna 354 syntynyt kirkkoisä Augustinus kirjoittaa Tunnustuksissaan: "- - opiskelijain vallattomuus on häpeällistä ja hillitöntä. He syöksyvät sisään häpeämättömästi ja hurjina kuin sekopäiset he rikkovat kaiken järjestyksen, minkä jokainen opettaja oppilaittensa hyväksi säätää."

Muistikuvat ja todellisuus

Kävin kesällä Jämsänkoskella kuvatakseni erään maiseman. Perillä selvisi, että tuo maisema oli olemassa vain omassa mielikuvituksessani. Se oli syntynyt, kun kaksi toisiinsa sovittamatonta maisemaa olivat yhdistyneet päässäni ja luoneet mielikuvan, jolla ei ollut vastinetta todellisuudessa.

Edelleen muistan sen, kuinka vuonna 1968 Tšekkoslovakian miehityksen päivänä omenapuut olivat kukassa. Olen siitä aivan varma. Muistikuvani ainoa ongelma on todellisuus, sillä Varsovan liiton panssarit tulivat Prahaan 21. elokuuta.

Kuinka monia muita varmaksi luulemiani asioita muistan väärin?

Ihmisenä elämisen paradoksi

Nuorimies katsoi niin tuttavallisesti, että uskalsin istua Hämeenkadun kahvilassa hänen pöytäänsä. Tunsimme kyllä.

Juttu alkoi kulkea. Hän kertoi, missä oli kulkenut lukiota seuranneet vuodet. Hän oli käynyt kaukana, mutta vihdoin hän oli tullut takaisin Tampereelle.

"Ei sille voi mitään. Minun elämäni nainen on nyt täällä."

Hän kertoi yhteisen elämän suunnitelmista, mutta myös sairastelevista vanhemmistaan ja moottoripyöräharrastuksesta.

Juttu kääntyi takaisin hänen elämänsä naiseen.

"Olen miettinyt sitä kummallista paradoksia", hän sanoi. "Ensin sitä yrittää tehdä siihen vaikutuksen saadakseen naisen omakseen. Mutta tosi kynnys on vasta edessä. Se on siinä, kun joutuu paljastamaan, kuinka huonosti vastaa antamaansa ensivaikutelmaa. Että kuinka paska sitä on. Ja sitten joutuu vain toivomaan, että se hyväksyisi minut sellaisena kuin olen."

Sunnuntaiksi tilattuja rukouksia

Nykyään on mahdollista lähettää netin kautta rukouksia, joita sitten luetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Joskus ihminen on tosiaan sellaisessa hädässä, että kaikkiin oljenkorsiin on turvauduttava.

Useimmat rukoukset ovat hyvin ymmärrettäviä. Moni haluaa, että rukoiltaisiin esimerkiksi oman tai jonkun läheisen terveyden puolesta.

Joku pyytää apua mielenterveytensä ongelmiin. Valitettavasti tämä yksi pyyntö sitten selittääkin muut pyynnöt, joita esitetään samassa mailissa.

Sitten on niiden rukousten ryhmä, jota oli tarjottu tälle pyhälle Pirkkalan seurakuntaan enemmänkin.

"Että luterilaiset seurakunnat ja yhteisöt luopuisivat epäraamatullisesta lapsikasteesta sekä virkakäytännöistä- ja nimikkeistä.. aamen. Koirani sotkee takapuolellaan matot, kun hän kokee, että on ollut liian kauan yksin.. Herra Jeesus Kristus, voisitko laittaa hänet lopettamaan tuon toiminnan.. aamen. Tarttis Herra Jeesus Kristus semmosen 200-300 miljoonaa euroa, huvikseen. Vois kait sitä jollakin työtäkin Herra tehä, vaikkapa sinulle, jos sen niin haluat, niin Herra pyydetäänpä sitten vaikkapa ½ biljoonaa euroa niin kuin ovat myös EU:n, Venäjän ja Norjan valuuttavarannot.. Kiitos sinulle, näistä Herra! Aamen."

Ensin ajattelin, että vitsiähän tuo on, mutta lopulta en olekaan aivan varma. Rukoilematta nuo joka tapauksessa tänään jäivät. Pitää tälläkin alalla olla tiettyjä laatukriteerejä.

Emme ota kirkkorukouksissamme kantaa myöskään ihmisten perinnönjakokysymyksiin. Sellaisiakin avunpyyntöjä on välillä tullut.

Taivaassa on kysyntää huumorintajulle.

Kivirojot ja vaaranpahkat

Silloin tällöin muistini pulpahduttaa esiin erään pudasjärveläisen kansannaisen, jonka sain oppia tuntemaan. Hän oli viisas ihminen.

Hän kertoi miettineensä eteläsuomalaisia turisteja, jotka olivat tulleet kiipeämään tunturin kylkiä ylös ja alas. Hänen mielestään se oli turhanaikaista toimintaa.

"Koluavat noita kivirojoja ja vaaranpahkoja", hän sanoi. "Meille kun ne ovat aina olleet pelkkänä vastuksena."