tiistai 13. lokakuuta 2015

Pörssiyhtiöt eivät voi pyytää anteeeksi

Vuosien takaa muistan yläkoulusta tapauksen, jossa oppilas oli arvioinut erästä opettajaa alatyylisellä adjektiivilla. Pojalta vaadittiin anteeksipyyntöä, mutta hän kieltäytyi siitä itsepäisesti sanomalla, että opettaja oli juuri sellainen kuin hän oli sanonut. Olen edelleenkin sitä mieltä, että poika oli vastauksineen oikeassa. Anteeksipyyntöä ei voi vaatia ilman aitoa katumusta.

Jos firman rahoja vuosikausia kavaltanut työntekijä jää lopulta kiinni, on suorastaan mautonta, jos hän ensimmäiseksi pyytää anteeksi. Rikoksensa tunnustaminen on eri asia. Katumiseen käytetyn ajan pitää olla jossain suhteessa rikollisen teon ajalliseen kestoon.

Volkswagenia on nyt kritisoitu siitä, ettei se varsinaisesti pyytänyt anteeksi kokosivun lehti-ilmoituksessaan. Yhtiö ainoastaan tunnusti tekonsa.

Mutta eihän autofirma kykene parempaan.

Pörssiyhtiöt eivät voi varsinaisesti katua, koska niillä ei ole sitä omaatuntoa, joka saattaisi ne perimmäisten arvojen eteen. Joku voi ilmoittaa niiden puolesta, että ne ovat rikkoneet lakeja tai yhtiössä sovittuja moraalisia periaatteita. Enempään ne eivät kykene, koska niillä ei ole omaatuntoa eikä syyllisyydentunnetta. Ne voivat luvata korvauksia, mutta ne eivät varsinaisesti kadu. Samalla tavoin kynnysmatot, vasarat, hevoset, kissat ja metsän puut eivät voi pyytää anteeksi.

Epäuskottavaa on ollut myös se, että valtiot, kirkot ja muut yhteisöt ovat pyytäneet historian tapahtumia anteeksi. Niiden edustajat voivat tunnustaa virheitä ja rikoksia, mutta anteeksipyyntö ja sitä edeltävä aito katumus ovat aina yhden ihmisen ratkaisu kerrallaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aito katumus.Millaista se on?
Joskus jumalanpalveluksessa mietin synnintunnustuksen aikana katumuksemme aitoutta.Varsinkin silloin kun synnintunnustuksen lukee pappi yksin yleistäen sen koskemaan paikalla olevaa seurakuntaa.Joskus seurakuntalaisia pyydetään yhtymään siihen yhteisesti,jolloin se ehkä hivenen tulee omakohtaisemmaksi.

Vai onko tässäkin tunnustamisella ja katumuksella eronsa? Anteeksiantoa kuitenkin pyydämme.




Arto Köykkä kirjoitti...

Aika kiinnostavia ajatuksia ja kysymyksiä. Tarkoitan aidolla katumuksella tunnetta, että on tehnyt jotain kertakaikkisen väärää ja on järkkymässä se pohja, jolla on luullut vakaasti seisovansa. Tähän tunteeseen liittyy myös häpeä. Ei uskalla katsoa silmiin itseään, toista ihmistä eikä Jumalaa. Kyse ei ole virheistä eikä erehdyksistä, vaan jostain sellaisesta, jolle ei kenties ole mitään muuta sanaa kuin "synti".

En usko, että näin vakavaa tunnetta keskimääräinen kirkossakävijä voisi tuntea tavallisen viikon jälkeen. Sunnuntain jumalanpalveksen synnuntunnustus ja siihen liittyvä katumus ovat lähinnä muistutuksia siitä, että elämässä on tällainenkin ulottuvuus. Kun synnintunnustuksen sanoja viikosta viikkoon kuuntelee, ne voivat jonain elämän kurjana hetkenä antaa ilmaisun ihmisen syvimmälle hädälle. Silloin voi oikeasti ja aidosti sanoa, että minä "niin kuin Pietari itkisin syntejäni". Jos niitä sanoja ei ole jossain kuullut, ne eivät tarvittaessa löydy.

Jouko kirjoitti...

Hieno vastaus.